Oletteko saaneet potkuja RUK:sta

Kysyn vaan

Eli onko tullut lähtö kesken kurssin ja miksi? Parhaat tai pahimmat tarinat palkitaan runsaalla huomiolla ja kenties vastausten tulvalla.

122

30056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maitojunaan..

      ..kun erehtyi suutupäissään sanomaan kurssinjohtajalle Suomen valtion olevan edistyksellinen kouluttaessaan päällystöä myös punakaartiin. Sanottakoon selvennykseksi, että kaveri oli RUKissa erittäin vastentahtoisesti ja löi muutenkin koko homman leikiksi.

      • Heko

        Kaverisi osoittaa sen, ettei ollut henkisesti riittävän kypsä palvelemaan Ruk:ssa. Ainahan näitä lapsuksia joukkoon mahtuu.

      • sama
        Heko kirjoitti:

        Kaverisi osoittaa sen, ettei ollut henkisesti riittävän kypsä palvelemaan Ruk:ssa. Ainahan näitä lapsuksia joukkoon mahtuu.

        Kaveri ei edes halunnut rukkiin eikä sen arvomaailmaan ja haistatti siksi paskat koko touhulle. Kyllä kaippari oli henkisesti huomattavasti kypsempi kuin suurin osa Rukin kävijöistä..itseni mukaan luettuna. Ja kaippari osasi jo silloin ajatella omilla aivoillaan, tehdä omia arvovalintoja ja seistä niiden takana loppuun asti muiden mielipiteistä välittämättä. Se osoittaa parikymppiseltä melkoista kypsyyttä.

      • 3v kouluttajana ruk
        sama kirjoitti:

        mennyt sekaisin.Ruk:n ei kukaan mene vastentahtoisesti.Sinne hakeudutaan,karsinta on kova ja aines ikäluokkansa eliittiä:)

      • sama
        3v kouluttajana ruk kirjoitti:

        mennyt sekaisin.Ruk:n ei kukaan mene vastentahtoisesti.Sinne hakeudutaan,karsinta on kova ja aines ikäluokkansa eliittiä:)

        Ainakaan itseltäni ei kysytty halukkuutta Rukkiin, maitojunakaveriltani vielä vähemmän. Itselläni ei ollut Rukkiin mitään erityisempiä haluja, jonka toin kyllä Aukissa esille, mutta eipä toisaalta paljon vastaankaan: itselleni oli yksi ja sama missä sen 11 kuukautta lusii, koska palvelin 11 kuukauden joukoissa.

        Tämä tapahtui kahdeksankymmentäluvun alussa.

      • ye-upseeri

        vaihdahan 2000 luvulle!

      • sama
        ye-upseeri kirjoitti:

        vaihdahan 2000 luvulle!

        Samanlaista avovankilanomaista ja luottovangin rooliin kouluttavaa lusimista se on 2000 -luvullakin. Se pieni ero on, että kuukauden joutuu olemaan pidempään.

      • ye-upseeri
        sama kirjoitti:

        Samanlaista avovankilanomaista ja luottovangin rooliin kouluttavaa lusimista se on 2000 -luvullakin. Se pieni ero on, että kuukauden joutuu olemaan pidempään.

        sinähän sen tietysti paremmin tiedät kuin minä.

      • muuttunut...
        ye-upseeri kirjoitti:

        sinähän sen tietysti paremmin tiedät kuin minä.

        ...muuallakin, kuin intin liturgioissa sillä hetkellä, kun on lausuttu sana "syväjohtaminen". Kapiaisena varmaan tiedät, että niin raskas paatti, kuin PV on perinteisesti melko hidas kääntymään.

      • Lepo!
        ye-upseeri kirjoitti:

        sinähän sen tietysti paremmin tiedät kuin minä.

        Niin tunnun tietävän. Ainoa asia, mikä ei tunnu muuttuvan, on kapiaisten henkinen suorituskyky. Muutamia aivan liian harvoja poikkeuksia lukuunottamatta epäsosiaalista ainesta marinoituna alkoholilla. Suoraan sanoen, en usko, että noilla eväillä päästäisiin sotakorkeaan, mutta nikikseen voi tietysti valita mitä tahansa vaikka olisi säälistä luutnantiksi päässyt "pitkän linjan mies".

      • ye-upseeri
        muuttunut... kirjoitti:

        ...muuallakin, kuin intin liturgioissa sillä hetkellä, kun on lausuttu sana "syväjohtaminen". Kapiaisena varmaan tiedät, että niin raskas paatti, kuin PV on perinteisesti melko hidas kääntymään.

        kääntyminen hidasta mutta kääntynyt on.Touhu on muuttunut melkoisesti -80 luvulta.

      • ikivänrikki
        ye-upseeri kirjoitti:

        kääntyminen hidasta mutta kääntynyt on.Touhu on muuttunut melkoisesti -80 luvulta.

        Olisipa todella mielenkiintoista kuulla miten laiva on kääntynyt ja millaisia tuloksia reivaamisesta on saatu?

      • hannes,
        ikivänrikki kirjoitti:

        Olisipa todella mielenkiintoista kuulla miten laiva on kääntynyt ja millaisia tuloksia reivaamisesta on saatu?

        Mulla on jotain samankaltaisia,hämäriä muistikuvia.

      • Alik-75
        3v kouluttajana ruk kirjoitti:

        mennyt sekaisin.Ruk:n ei kukaan mene vastentahtoisesti.Sinne hakeudutaan,karsinta on kova ja aines ikäluokkansa eliittiä:)

        Itse jäin aikanaan juuri RUK-riman alle. Raukin aikaan minulla ei ollut ammattia, kun taas monella jatkoon päässeellä oli. Valintojen piti kuitenkin perustua menestymiseen Raukissa ja kokeiden yms. tuloksien pisteet olivat sitten ilmoitustaululla kaikkien nähtävissä. Muistaakseni joitakin arvostelujani oli vedetty merkillisesti alaspäin, kuten arvioita johtamiskyvystä. Selkeitä mitattavia tuloksia ei tietenkään pystytty kruuvaamaan mihinkään suuntaan, ne olivatkin lähes parhaita. Loppusummaksi kohdalleni oli sitten saatu juuri riman alle jäävä tulos. Potutti ja kuvittelin tulokseni "säätämisen" tapahtuneen sen takia, että ilman ammattia/yo tutkintoa ei ollut soveliasta päästä upseeriksi. Samaan aikaan kummastelin erään täysin näkymättömän kaverin nousua RUK-joukkoon. Hänellä koulutustilanne oli sama kuin minulla.

        Tuo kuvio selvisi minulle vasta yli 20v:n kuluttua, niin ainakin luulen. Riman päälle noussut kaveri oli suoraan alenevassa polvessa Mannerheim-ristin ritarin jälkeläinen. Ennen asian valkenemista, olin mielessäni katkera intissä kokemani vääryyden(?) vuoksi, mutta en enää. Nyt hyväksyn menettelyn, jos tarkoituksena oli kunnioittaa Mannerheim-ristin ritaria ja tarjota hänen jälkeläiselleen mahdollisuus upseerikoulutukseen.

        Tämä tapahtui 1975 erässä it-joukko-osastossa.

      • kääntymään?
        muuttunut... kirjoitti:

        ...muuallakin, kuin intin liturgioissa sillä hetkellä, kun on lausuttu sana "syväjohtaminen". Kapiaisena varmaan tiedät, että niin raskas paatti, kuin PV on perinteisesti melko hidas kääntymään.

        Ymmärrän että Paavo Väyrysen (PV) päätä ei noin vain käännetä.

      • karhulate
        Alik-75 kirjoitti:

        Itse jäin aikanaan juuri RUK-riman alle. Raukin aikaan minulla ei ollut ammattia, kun taas monella jatkoon päässeellä oli. Valintojen piti kuitenkin perustua menestymiseen Raukissa ja kokeiden yms. tuloksien pisteet olivat sitten ilmoitustaululla kaikkien nähtävissä. Muistaakseni joitakin arvostelujani oli vedetty merkillisesti alaspäin, kuten arvioita johtamiskyvystä. Selkeitä mitattavia tuloksia ei tietenkään pystytty kruuvaamaan mihinkään suuntaan, ne olivatkin lähes parhaita. Loppusummaksi kohdalleni oli sitten saatu juuri riman alle jäävä tulos. Potutti ja kuvittelin tulokseni "säätämisen" tapahtuneen sen takia, että ilman ammattia/yo tutkintoa ei ollut soveliasta päästä upseeriksi. Samaan aikaan kummastelin erään täysin näkymättömän kaverin nousua RUK-joukkoon. Hänellä koulutustilanne oli sama kuin minulla.

        Tuo kuvio selvisi minulle vasta yli 20v:n kuluttua, niin ainakin luulen. Riman päälle noussut kaveri oli suoraan alenevassa polvessa Mannerheim-ristin ritarin jälkeläinen. Ennen asian valkenemista, olin mielessäni katkera intissä kokemani vääryyden(?) vuoksi, mutta en enää. Nyt hyväksyn menettelyn, jos tarkoituksena oli kunnioittaa Mannerheim-ristin ritaria ja tarjota hänen jälkeläiselleen mahdollisuus upseerikoulutukseen.

        Tämä tapahtui 1975 erässä it-joukko-osastossa.

        olisit ollut kurssisi priimus vuonna -75 ja p arvosi ei ole Ruk:n tasolla niin rannalle jäät.Niin oli silloin,niin on nykyäänkin.

      • priimus_rukkiin
        karhulate kirjoitti:

        olisit ollut kurssisi priimus vuonna -75 ja p arvosi ei ole Ruk:n tasolla niin rannalle jäät.Niin oli silloin,niin on nykyäänkin.

        Mutta kun ennen se pällikoeraja oli ylitetty kaikilla rAUKilaisilla. Nykyinen systeemi on huonompi, parempi olisi käydä auk 1 ennen Rukia jotta täydellisesti johtamiskyvyttömät saataisiin pois. P-kaudella se ei tosiaan selviä.

      • P-arvo ?
        karhulate kirjoitti:

        olisit ollut kurssisi priimus vuonna -75 ja p arvosi ei ole Ruk:n tasolla niin rannalle jäät.Niin oli silloin,niin on nykyäänkin.

        Mikä tuo P-arvo on; sellaisesta en muista kuulleeni aikaisemmin.

      • psyk opisk
        P-arvo ? kirjoitti:

        Mikä tuo P-arvo on; sellaisesta en muista kuulleeni aikaisemmin.

        henkilöstä todella paljon.Psykologit tarkastavat p-kokeiden tulokset ja jokainen alokas sen tekee.Asteikko on 0-9 ja aliupseerikouluun raja 5 ja ruk:n 6.Uuusia ei saa kuin poikkeustapauksissa.

      • öögulli

        Uikuta anukseesi! Vastentahtoisia ei lähetetä RUK:n. Olet siis SUURI PASKANPUHUJA JA VALEHTELIJA!

      • LJKOUI

        JUURI NOIN. TÄÄ IKUINEN URBAANILEGENDA VAAN ELÄÄ..EN OLIS HALUNNU AUKKIIN-RUKKIIN MUTKU NE VALITSI MUT JA MÄÄRÄS SINNE. PUHDASTA BULLSHITTIÄ. JO 80-LUVULLA MOPSEILTA KYSYTTIIN HALUUTKO SINNE VAI ET. JA HALUKKAITA OLI KAIKKI JOTKA MENI JA NE JTOKA EI HALUNNEET EIVÄT PÄÄSSEET.
        MUTTA AINAHAN ON NÄITÄ IKI-MOPSEJA JOTKA SUOLTAVAT TÄTÄ EN HALUNNU-TUUBAA. MEILLÄ KAIKKI RUKKIIN MENIJÄT PYRKIVÄT SINNE.
        TERV. RES VÄNSKÄ

      • Anonyymi
        karhulate kirjoitti:

        olisit ollut kurssisi priimus vuonna -75 ja p arvosi ei ole Ruk:n tasolla niin rannalle jäät.Niin oli silloin,niin on nykyäänkin.

        Jos ei ominaisuudet riitä, niin ne ei riitä. Niin paljon testataan ja haetaan , ennenkuin valitaan

      • Anonyymi
        ikivänrikki kirjoitti:

        Olisipa todella mielenkiintoista kuulla miten laiva on kääntynyt ja millaisia tuloksia reivaamisesta on saatu?

        Reivaamisesta saatu tulos on se, että vedossa oleva purjepinta pienenee tuulen nopeuden kasvaessa.

      • Anonyymi
        LJKOUI kirjoitti:

        JUURI NOIN. TÄÄ IKUINEN URBAANILEGENDA VAAN ELÄÄ..EN OLIS HALUNNU AUKKIIN-RUKKIIN MUTKU NE VALITSI MUT JA MÄÄRÄS SINNE. PUHDASTA BULLSHITTIÄ. JO 80-LUVULLA MOPSEILTA KYSYTTIIN HALUUTKO SINNE VAI ET. JA HALUKKAITA OLI KAIKKI JOTKA MENI JA NE JTOKA EI HALUNNEET EIVÄT PÄÄSSEET.
        MUTTA AINAHAN ON NÄITÄ IKI-MOPSEJA JOTKA SUOLTAVAT TÄTÄ EN HALUNNU-TUUBAA. MEILLÄ KAIKKI RUKKIIN MENIJÄT PYRKIVÄT SINNE.
        TERV. RES VÄNSKÄ

        vitun keila

    • Kalervo Salomaa

      En tullut maitojunalla, mutta mikäli tätä kautta tavoittaisin ruotsalaiselta Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olleen kaverin, joka pitkäaikaisen sairauden takia joutui lähtemään kurssiltani 134, niin olisin iloinen.

    • sissimies

      Yksi kaveri lähti syksyllä -90 maanantaina kotiin alikessuna, kun kurssi olisi loppunut saman viikon torstaina.

      Syynä taisi olla Helsingissä ravintolassa laukaistu joku harjoituksista pöllitty savu, TOP, tai joku muu vastaava sisätiloihin huonosti käytänen vekotin.

      • tja-191

        Itse paukuttelin muutaman topin uutenavuotena 89/90 (ulkona). Naapurikin tuli katsomaan, mikä paukkuu :) Hemmetin käteviä.

        Meiltä lähti yksi maitojunalla. Yritti vanhaa kuumemittarin vaihto -kikkaa, jäi kiinni.

      • niin...
        tja-191 kirjoitti:

        Taisihan sieltä lähteä enempi kuin tuo yksi. Muistelisin, että kolme lähti KT:stä perusyksikköön ilman salmiakkeja. Syitä en kyllä muista.

      • paskapuheitasulla

        Come to realize that! IDIOT!

      • olisi ymmärrettävä,
        paskapuheitasulla kirjoitti:

        Come to realize that! IDIOT!

        että RUK:un kurssilla on upseerioppilaita, ja kokelaat ovat RUK:ssa ainoastaan ns. santsareina. Upseerioppilas ei ole kersantin arvoinen, ja jos maitojuna kutsuu kesken RUK:n, tuskin kessuksi ylennetään. En lähtisi tiedoillasi ja päättelykyvylläsi ketään idiootiksi tuomitsemaan...

      • tja-191
        niin... kirjoitti:

        Taisihan sieltä lähteä enempi kuin tuo yksi. Muistelisin, että kolme lähti KT:stä perusyksikköön ilman salmiakkeja. Syitä en kyllä muista.

        Eipä vanha enää muistanut kuin tuon yhden tj miehen, tosin en muista senkään nimeä. Tapasin muuten myöhemmin sen lääkintäkessun, joka pojan käräytti (ainakin itse väitti niin).

      • tja-191
        paskapuheitasulla kirjoitti:

        Come to realize that! IDIOT!

        Valitan, niin se vaan on. Eli KATSE PEILIIN! NIMIMERKKINNE ÄÄNEEN, LUKEKAA! ;)

      • aliupseereita kaikki
        paskapuheitasulla kirjoitti:

        Come to realize that! IDIOT!

        Upseerioppilas on alikersantin arvoinen eli muuttuu alikessuksi jos ei valmistu kurssilta ja taas kersantin kanssa samanarvoinen kokelas muuttuu kessuksi jos ylennystä ei tule. Niinhän nuo tornihuhut velloivat että erittäin vakaviin syytteisiin joutuessaan (esim. simputus), voi kokelas jäädä ilman ylennystä ja kotiutua kersanttina.

      • *-*
        paskapuheitasulla kirjoitti:

        Come to realize that! IDIOT!

        Yksi kurssiveli kertoi, että hänen isänsä siirtyi reserviin upseerikokelaana, kun jätettiin ylentämättä vänrikiksi.

        Upseerikokelas vastaa kersanttia.

      • sitä
        *-* kirjoitti:

        Yksi kurssiveli kertoi, että hänen isänsä siirtyi reserviin upseerikokelaana, kun jätettiin ylentämättä vänrikiksi.

        Upseerikokelas vastaa kersanttia.

        PAnssariprikaatissa upseerikokelas kotiutettiin kersanttina hänen uusittuaan varuskunta-alueella päihtyneenä irtaimistoa viimeiseltä vlv:lta palattuaan. Harvinaistahan tuo tiettävästi on, mutta toki mahdollista.

      • ylil
        paskapuheitasulla kirjoitti:

        Come to realize that! IDIOT!

        Upseerikokelas on RuK:n kurssin suorittanut entinen upseerioppilas. Siksi hän on suorittanut kurssin päinvastoin kuin upseerioppilas.

      • Anonyymi
        tja-191 kirjoitti:

        Eipä vanha enää muistanut kuin tuon yhden tj miehen, tosin en muista senkään nimeä. Tapasin muuten myöhemmin sen lääkintäkessun, joka pojan käräytti (ainakin itse väitti niin).

        Muistan tapauksen, tulenjohtopuolella tekivät kimpassa tuota kuumemittarin vaihtojuttua. Yksi hiljainen ja mukava kaveri jäi kiinni mutta ei rollinut muita. Kurssikirjassa on virheellisesti kolme milk -merkintää, vain yksi sai kenkää. Vähän turhaa nillittämistä, olisivat vaan antaneet pekkaa, hommahan osoitti upseereille sopivaa aloitekykyä.

        Meillä tuliasemassa ei kukaan yrittänyt kuumemittaritemppua, oli kai muutenkin niin lokoisat olot.

    • rukkilainen

      Itse kun olin jo perusyksikössä -94 niin joku kahjo lähti rukissa aseen kanssa metsään harhailemaan leiriltä kun oli vähän alkanut viiraamaan. Muistaako kukaan tapausta? Maitojuna suuntasi Ouluun...

      • samalla kurssilla ollut

        Joo mutta ei ihan noin mennyt. Ei ko. henkilö ottanut asetta mukaan, mikä oli sinänsä viisas ratkaisu tyhmässä tilanteessa.

        Etsittiin henkilöä puoltoista vuorokautta metsistä..

        Taisi jäädä kiinni jossakin risteyksessä olevalle tsekkarille.

        Hommahan keskeytti koko harjoituksen, olikohan YTH 2?

    • res.vänr.

      K-180 palveli kokonaisuudessaan RUK:n loppuun eli kukaan ei lähtenyt maitojunalla takaisin.

      • ////////////////////

        Joskus kurssien 176-178 aikana kerrottiin kulkupuhetta, että jomman kumman patterin päällikkö oli yrittänyt saada ruotsinkielisiä ulos RuK:sta korostamalla heidän kirjoitusvirheitään teoriakokeissa, vaikka porukan mielestä eivät olleet sen heikomia kuin muutkaan.

      • Manager I
        //////////////////// kirjoitti:

        Joskus kurssien 176-178 aikana kerrottiin kulkupuhetta, että jomman kumman patterin päällikkö oli yrittänyt saada ruotsinkielisiä ulos RuK:sta korostamalla heidän kirjoitusvirheitään teoriakokeissa, vaikka porukan mielestä eivät olleet sen heikomia kuin muutkaan.

        KT puolelta tiedän kaverin joka maksoi itsensä läpi kun ei läpäissyt kokeita. Toimi kokelas ajan video upseerina kun ei voitu oikein laittaa tulenjohtajaksi. Tämä kaveri oli tosin suomenkielinen.

      • 178 Hamina
        Manager I kirjoitti:

        KT puolelta tiedän kaverin joka maksoi itsensä läpi kun ei läpäissyt kokeita. Toimi kokelas ajan video upseerina kun ei voitu oikein laittaa tulenjohtajaksi. Tämä kaveri oli tosin suomenkielinen.

        Muistelen vastaavia huhuja, ja monia muitakin, kuulleeni tuosta kaverista. Tiedä sitten mikä oli totta , mikä tarua ja mikä legendaa.

        Taisin olla tämän kaverin kanssa samassa tuvassa. Suuri osa hemmon ajasta meni muuhun kuin UO-opiskeluun. Oppilaskunta tuntui kiinnostavan kovasti enemmän kuin normi uo:ta.

        No olihan tuolla muitakin persoonia kuten pastori, nykyään entinen ministeri jne...

        30 v takainen muistikuva on että KT-puolelta lähti kaksi maitojunalla. Toinen tulenjohdosta ja toinen tuliasemapuolelta. Tulenjohtopuolen kaverin tunsin taas koska palveli samassa paikassa.

    • apsu.a

      Miten paljon yleensä lähtee kurssilta maitojunaan pärjäämättömyyden ja henkisen puolen takia?

    • Wanha

      Johan on akkojen juorukerholla jutut.

      Armeija ei ota heikkoja, ei "ramboja" eikä vain sivariksi kelpaavia mukaan

      Upseerien tulee pystyä huolehtimaan joukoistaan.

      Voitte rauhassa nukkua yönne. Vartijat valvovat.

      Kuten aina ennenkin - nyt vain entistä paremmin voimin.

      Katsokaa historiaan kauas - näette tulevaisuuden.

    • MNBGO

      Aika harva saa potkut Rukista. Ilmeisesti armeija ei halua ottaa riskiä. Poispotkittu voi olla tuleva suuren firman johtaja. Armeija ei halua sellaista vihollisekseen.

      Pääosa varusmiesaikana koetuista ikävistä asioista unohtuu viimeistään kotiutuksen yhteydessä mutta kolhu omaan narsismiin - se ei unohdukaan ihan noin vain.

    • RUK190

      Omalta kurssiltani lähti neljä maitojunalla. Yksi joutui tappeluun haminalaisessa räkälässä, yksi vammautui taisteluharjoituksessa ja kaksi ei saanut minimipisteitä kasaan.

      Omasta komppaniastani ei kukaan lähtenyt maitojunalla.

    • RUK190

      Todettakoon vielä, että jotta saisi lipun maitojunaan, täytyy töhöillä todella pahasti. Siviilirikokset, sekoileminen juovuspäissään, tappeleminen, vaaran aiheuttaminen siviilissä, huumeiden käyttö jne upseerille ja herrasmiehelle sopimaton käytös ovat sellaisia syitä, joiden vuoksi voi saada helposti fudut. Upseerioppilaalta vaaditaan henkiseltä ja fiksuuspuolelta aika paljon. Oppilasaines on kuitenkin yleensä aika hyvin valikoitunutta jo ennen Haminaan saapumista ja lähes aina vapaaehtoisia.

      Toinen yleinen syy on pitkäaikainen sairastuminen tai vammautuminen. Tiettävästi tällaisessa tilanteessa voidaan tarjota mahdollisuutta jälki-RUK:lle.

      Sitten on aina huono koulumenestys, mutta tästä voidaan tinkiä, jos oppilas yrittää kaikkensa. Joissakin komppanioissa on tapana antaa kaljakori läksiäislahjaksi, jos pääsee minimipisteillä kurssista läpi.

      Yleensä maitojunaan joutuu vain alle kymmenen oppilasta per kurssi. RUK180 "Komeetta" oli tiettävästi ensimmäinen kurssi, jolta kaikki oppilaat selvisivät läpi.

      • MNBGO

        Eräs tunnettu Rukista potkaisu on Matti Esko Hytönen, se joka takavuosina kirjoitti Hesariin niitä kohukolumneja.

        Kyllä niitä Aukista potkaistujakin riittää. Toimittaja Simo Rantalainen, se joka paljon armeijan jälkeen löi Iltalehden kuvaajalta leukaluun katki.

        Rukista potkaisu on eräällä lailla sotilasarvon alentaminen. Yksi kappari sanoi kerran että Suomessa ei rauhan aikana tehdä sotilasarvon alennuksia. Pitänee paikkansa. Tietysti sotilasarvon voi menettää rikoksen seurauksena mutta rikkaan perheen poika ei suurella todennäköisyydellä tapa juoppokaveriaan tai ala kännipäissään ryöstelemään Siwoja.

    • wsedwde

      Näytin sotkussa kyrpäni santsarikokelaalle,ja käskin ottaa suihin .Ei suostunut,vaikka ilmeestään näin,että mieli olisi tehnyt.

    • asdf3

      Huono opintomenestys johti maitojunaan. Huono opintomenestys johtui pitkälti yliluutnantin kanssa päreiksi menneistä väleistä 30 v sitten. Syy mitätön.

    • Jeppesen

      Tiedän yhden "ei rukkiin halunneen" tapauksen 80-luvun alkupuolelta. Kurssin alussa olimme koossa kentällä jossa koulun johtaja piti hengennostatusta. Kun hän pääsi tuohon teemaan, että "kaikki ovat tänne vapaaehtoisesti tulleet" tms. ja teki jonkin sortin retoriseksi tarkoitetun kysymyksen asiasta, yksi kaveri astui esiin ja huusi todella lujaa jotain "en minä ainakaan" tms. En tiedä mitä kaverille sittemmin tapahtui, mutten häneen enää törmännyt. Ajan henkeä kuvaa, että vilpitön naurahdukseni sai ihmeellisiä mulkaisuja aikaan.

      RUK on aivan yliarvostettu johtamiskoulutusreferenssi, koska johtajan asema on aivan liian helppo. Formaali, vahvasti kanonisoitu esimiesasema, monipuoliset sanktiointimahdollisuudet, kokemus- ja tietoylivoima jne. sekä helppo substanssi ja olemattomat seuraukset näin rauhan aikana, antavat "johtajille" aivan liian ruusuisen kuvan siviiliyhteiskunnan johtamistehtävistä. RUKista ei kyllä saanut mitään eväitä korkeasti koulutetun porukan asiantuntijayrityksen johtamiseen, missä alaiset ovat pääsääntöisesti johtajaansa fiksumpia, formaalilla esimiesasemalla ei ole mitään merkitystä, vertaispainetta lukuunottamatta mitään sanktioita ei ole käytettävissä ja jokainen työntekjä saisi todennäköisesti palkankorotuksen jos vaihtaisi firmaa...

    • kapteeninykyään

      Kurssilta 199 lähti itptrista yksi kaiffari maitojunalla. Joku kertoi hänen viettäneen lopun palvelusaikansa kirjurialikessuna. Hajosi heti rukin alussa "kun oli niin paljon gineksiä" hehe. Tuohon maailmanaikaan ruk oli kyllä lomaparatiisi. Taisi ihan tahallaan törttöillä että pääsisi pois.

      • Anonyymi

        Tuosta en ole kuullut, mutta pari kaverusta, muistaakseni korohorosta, oli käynyt heti kurssin 199 alussa syömässä paikallisessa ravintolassa ja jättäneet laskun maksamatta. Joku kouluttajista, oliko sitten komppanian päällikkö tai varapäällikkö, otti asian esille meidän koko komppanian edessä ja varoitteli, että te jos moiseen sorruttu, niin maitojuna odottaa. Yksityiskohdat, joita en nyt enää 28 vuoden jälkeen niin tarkkaan muista, kertoivat tupakaverini, joiden mukaan nämä onnettomat olivat naureskelleet ja leuhottaneet tempauksellaan. Tuntui silloin kyllä ihan uskomattomalta, että rukin oppilaat sortuivat tämmöiseen.

      • Anonyymi

        Muistan tyypin, jostain pk-seudulta oli, räyhäsi ruokalassa samassa pöydässä niin että joku kouluttaja joutui ojentamaan...intti vastaan...lähetettiin silloin aika alussa pois Rukista.

    • Masentavatapaus

      Dragsvikista tuli kaveri kurssille. Sanoi heti aluksi, että kun on välttänyt Rovaniemen maastoleirin, niin lähtee maitojunalla. Ja lähti.

    • NimiErkki21313123123

      ...meiltä pääsi moni maitojunaan, osa huonon oppimismenestyksen johdosta, pari lähti suoraan puheidensa perusteella, joku oli kai sanonut koulun johtajan kuullen "jos kusis pakkiin ja lähtis tökkiin" ... ko. tokaisulla pääsi heti välitömästi maitojunaan metsäharjoituksista, joihin moni kyllä kypsyi ... en muista sen toisen tekoja, mutta jotain vastaavaa se edellyttää.. hehe! :D ("jälki-RUK")

    • asdhkjahsdjhasjkdjk

      pitää muistaa, että suuri Mannerheim sai potkut kadettikoulusta, joten ei nuo maitojunat niin vakava asia ole!

      • Soveltuvuuskoe

        Pitääkö paikkansa myös se, että Mannerheim pudotti marsalkan sauvansa eduskuntatalon portailla?

      • marskinmunia

        Marskin muna on parasta mitä mies voi suuhunsa laittaa, sopivan löysä eikä tee kovaa vatsaa. Luomumunasta kun sen saa on se myös maittavaa.

    • Vuonna1985

      Ruk:n jälkeen eli kokelasvaiheessa pitäisi kai tehdä jotain todella rikollista, jos ei kotiutettaessa saisi vänskän ruusukkeita. Meillä yksi koksu palasi lomilta aina niin tuubassa, että kannettiin välillä putkaan. Krapulan vuoksi hommat jäivät välillä aivan hoitamatta. Ei kuitenkaan tapellut tai riehunut ja pääsi aikanaan normijärjestyksessä siviiliin.

    • Vänrikki1981

      Eri koulutussuunnissa on vaihtelevasti RUK-paikkoja, joten yhdenvertaisesti varusmies ei voi päästä RUKon. Toisissa on vähemmän jatkopaikkoja kuin toisessa ja varusmiehet hiukan erilaiset ja vielä valitsijoiden näkemykset.

      Siten sattuma ratkaisee osittain jatkon.

      • Polar

        Viisikymmentä vuotta sitten kaksi joutui lähtemään maitoautolla. Molemmat Dragsvikista. Molemmilla syynä huono opintomenestys. Ja siihen syynä vähän huono suomi. Toinen lähti puolikurssilta ja toinen yritti ihan tosissaan saada kurssin loppuun. Mutta pari päivää ennen kurssin loppua kaverin oli lähdettävä. Vähän sääliksi kävi meidän kaikkien joukkuekavereiden mielessä. Kokelasaikana joukko-osastossa yksi kaveri ei yllättäen ollutkaan vänrikiksi ylennettävien rivissä. Oli jäänyt kiinni loppusodassa muonavarkaissa yhdessä joukkueensa miesten kanssa.

    • kapteenina_eläkkeelle

      Suoritin asevelvollisuuteni 1960-luvun lopulla. Siihen aikaan sen suhteen ei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa. Käyt Intin tai istut vankilassa (paitsi jos olet mormoni). Huono systeemi, jonka seurauksena varusmiehinä jokaisessa joukko-osastossa muiden joukossa palveli piiloidiootteja, -mielenvikaisia ja kaikenlaisia sinne tavalla tai toisella sopeutumattomia. Vain lääkärin diagnosoiman fyysisen tai henkisen vamman perusteella saattoi saada vapautuksen. Lievin peruste taisi olla lättäjalkaisuus. Liekkö se enää edes mikään este?

      Nykyinen systeemi on paljon parempi. Kenenkään asevelvollisuuteen negatiivisesti suhtautuvan ei ole pakko sitä suorittaa. Vaihtoehtona on siviilipalvelus. Asepalvelukseen hakeutuu siis periaatteessa vain motivoituneita kansalaisia. Hyvä niin. Eivät ne muutkaan mitään isänmaan pettureita ole. Aseellinen palvelus vain ei sovellu kaikille.

      Kaikki ylioppilaat ja muut kapiaisten soveliaiksi katsomat komennettiin siihen aikaan RAUK:uun. Ei siinä mielipiteitä edes kysytty. Niinpä ylioppilaana jouduin sinne halusin tai en. Toki rehellisesti on myönnettävä, että olisin pettynyt, jos en olisi joutunut/päässyt. Mielestäni oli hyvä, että aliupseerikoulu suoritettiin ennen resevisupseerikoulua. Se antoi perusjohtamistaidot.

      RUK:uun meneminen ei ollut pakollista (ylioppilaillekaan). Jokaiselta soveliaaksi katsotulta kysyttiin suostumusta - niin myös minulta. Ei minulla sinne mitään erityistä hinkua ollut, mutta ei ajatus tuntunut vastenmieliseltäkään - paremminkin oli mielenkiintoista nähdä mitä se toisi tullessaan. Siis suostuin.

      Tarkistin kurjahyllyssä olevasta kurssini matrikkelikirjasta, että "maitojunalla" kesken lähtijöitä oli komppaniassani yksi. Samoin joitakin oli myös muissa komppanioissa, mutta oli sellaisiakin yksiköitä, joista kukaan ei ollut joutunut lähtemään kesken. Armollisesti matrikkelissa oli keskuudestamme poistuneen kuvan tilalla sen aikaisen maitotölkin kuva, mutta ei henkilötietoja.

      Ei se kesken poistumaan joutuminen maailmaa kaatava asia ole, vaikka tuntuisi sillä hetkellä miten pahalta. Myöhemmin kaduin monta kertaa, että RUKki tuli käydyksi, sillä kertausharjoituksissa sai ravata niin usein, että ne alkoivat haitata niin työtä kuin harrastuksiakin. Jos olisin jättänyt sotataidon harrastamisen RAUK:uun olisin päässyt myöhemmin paljon vähemmällä eikä isänmaakaan kummoista menetystä olisi kokenut ;-.

      • ikihhj

        Olin itse 80-luvulla intissä. Silloin RAUK:iin määrättiin kyselemättä halukkuutta ja melkein kaikki ylioppilaat sinne määrättiin. Itse pääsin RAUK:iin hyvillä pisteillä ja oli selvää, että RUK:n ovetkin mahdollisesti niillä aukeaisivat. Sain saman tien korpraalin natsat aliupseerioppilaana (niin kuin kuusi muutakin RUK:iin mahdollisesti pääsevää oppilasta).

        RUK:iin halukkuutta kysyttiin ja ilmoitin, ettei minulle olisi mitenkään tärkeätä tulla valituksi RUK:iin. En sitä kuitenkaan vastustanutkaan. Minua ei valittu ja hyvä niin. Tiesin, etten vastauksellani tulisi valituksi, mutta koulutustaktisista syistä en halunnut ilmaista haluttomuuttani suoraan. Olisi nimittäin jatkon kannalta negatiivista, jos esimiehet pitäisivät minua "RUK:n vastustajana".

        Niinpä loppukautena joukkoyksikössäni olin se RUK:iin halutessaan päässyt alikersantti, jolle oli paljon hyötyä tästä asemasta. Sain käytännössä valita, mihin tehtävään ryhdyn. Valitsin tietysti mielenkiintoisimman tehtävän komentojaoksessa.

        Tilalleni RUK:iin pääsi yksi hieman heikommin opinnoissa RAUK:ssa pärjännyt innokas kaveri. Maitojunalla hän kuitenkin sitten tuli takaisin heikon opintomenestyksen vuoksi RUK:sta. Muistaakseni hän taisi keskeyttää koko palveluksen, sillä maitojunalla palaaminen otti henkisesti niin koville.

        Lopputulos oli hyvä, sillä kertaamassa minun ei ole tarvinnut olla päivääkään. RUK:n käyneenä olisi varmasti sekin nakki viuhunut useampaan kertaan.

      • Anonyymi
        ikihhj kirjoitti:

        Millä kurssilla olit?

    • Anonyymi

      Olin 90-luvulla intissä ja ensin meinasi AUK-jäädä väliin, kun sisäilmajuttujen takia olin paljon sairaana. Pääsin kuitenkin AUK:kiin ja puolikurssin jälkeen Haminaan. Arvostelut RUK:issa olivat tasoa 2-3, mutta kokelaana 4-5. Nyt, n. 25 vuotta myöhemmin kertauspäiviä on takana toista sataa , ja "kauluksesta" löytyy kolme ruusuketta. Voisin jo downgreidata harjoitusten suhteen, mutta lähes joka vuosi tulee käsky harjoituksiin. Olisi varmaan kannattanut vetää paremmin RUK:issa.

      • Anonyymi

        Minäkin olen kaltaisesi supersotilas, rautaa on kaulasssa ja lerssin päässäkin. Olen herra, jota paatunut rättivääpelikin kumartelee kerratessa.
        Minun ruusukkeeni ovat isompia kuin sinulla, niitäkin on kolme.
        Vihaan persuja yli kaiken ja kävin 1984 Kornetti RUK
        Haminassa. Vai..olikos se 70- luvulla. Rauk kövin ainakin.
        T. Moktar.Gubta maahanmuuttopalstalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kövin => kävin, tuossa luu, saa haukkua.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kövin => kävin, tuossa luu, saa haukkua.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        Oot näköjään maahanmuuttopalstalla haukkumassa kantasuomalaisia.
        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot näköjään maahanmuuttopalstalla haukkumassa kantasuomalaisia.
        Miksi?

        On valuuttakauppias nikillään myös gubta-valuuttakauppias- seijaah- theRat

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kornetti kurssi 175, kuulemma kävi sen. Ei käynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kornetti kurssi 175, kuulemma kävi sen. Ei käynyt.

        Väittää käyneensä rukin 1984 ja sen jälkeen Moskovassa kymmeniä- ellei satoja kertoja- tarinansa mukaan.
        Toki väitti olleensa Ruotsissa tehtailla töissä 70- luvulla, mutta ikä ei täsmää juttuihinsa. Kertoo olevansa sotaveteraanin poika ja iso nappikalle, journalisti ja lakimies. On trollannut talousrikospalstalla ainakin 2004 lähtien valuuttakauppiasperseentervaajaBrynolf- nikeillä. Maahanmuuttopalstalla 2015 lähtien MaailmanMattina ja aavikonvuoriston etuliitteillä satoja nikkejä, nyt Moktar.Gubtana.
        Ei ole mikään reservin upseeri eikä kouluttaja todellisuudessa.

        Kun iästä tuli kysely hän vastasi ettekö olekuulleet jälkirukista.
        Intistä meni suoraan Aalto- yliopistoon opettamaan ja omaa arvosanan fuusioteoriasta.
        Kuka uskoo siihen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väittää käyneensä rukin 1984 ja sen jälkeen Moskovassa kymmeniä- ellei satoja kertoja- tarinansa mukaan.
        Toki väitti olleensa Ruotsissa tehtailla töissä 70- luvulla, mutta ikä ei täsmää juttuihinsa. Kertoo olevansa sotaveteraanin poika ja iso nappikalle, journalisti ja lakimies. On trollannut talousrikospalstalla ainakin 2004 lähtien valuuttakauppiasperseentervaajaBrynolf- nikeillä. Maahanmuuttopalstalla 2015 lähtien MaailmanMattina ja aavikonvuoriston etuliitteillä satoja nikkejä, nyt Moktar.Gubtana.
        Ei ole mikään reservin upseeri eikä kouluttaja todellisuudessa.

        Joku sivari sadankomitean penkiltä trollaa s24 kokopäiväisenä ärsyttäjänä usealla nikillään, se on moktar.

    • Anonyymi

      Tuli lähtö puolikurssista kun sanoitin lerssinlätsähdys marssin sanat. Lauloimme tuota kerran marssiessamme ja sattui everstin rouva sen kuulemaan. Tuli kuulustelu tuosta marssilaulusta ja joku toimitti heille tulostetut sanat joihin olin myös laittanut oman nimeni marssinlaulun sanoittajaksi.

    • Anonyymi

      Aika vaikea RUK:ssa on hölmöillä sillä tavalla, että sieltä pois lähetetään.
      Kapiaiset eivät juuri ole katsomassa mitä kasarmilla touhutaan. Kuumalla vedellä pestiin kylpyhuoneessa rynnäkkökivääreitä valioyksilöiksi, punkat petaamatta, nukuttiin vartiossa, kovassa kännissä iltavapailta yms. toilailuja,
      Ainoat kurssilta häädetyt olivat vammautuneet ja kokeissa idiootin lailla menstyneet.

      • Leijona/134 kurssi.
        PSTK:sta lähti kolme maitojunalla.
        Anonyymille viestinä:
        En koskaan ole kuullut sivistyneen henkilön käyttäneen toisista sanontaa - idiootit.

      • Anonyymi
        Kuitti-48 kirjoitti:

        Leijona/134 kurssi.
        PSTK:sta lähti kolme maitojunalla.
        Anonyymille viestinä:
        En koskaan ole kuullut sivistyneen henkilön käyttäneen toisista sanontaa - idiootit.

        Siinäpä vasta isänmaallinen kommentoija. Hävettääkö sua vieläkin maitojunaan meno?

    • Anonyymi

      Kovin on sensuuri iskenyt, onko oikein kilpailtu poistoissa.

      Sotakoira

      • Anonyymi

        Mikä on "oikein kilpailtu", jos on joku huomannut mietittyään ja muistellessaan joitakin asioita, jotka voisivat loukata tai identifioida joitakin henkilöitä, niin tämä oli aivan oikein tehty.

        Mikä on "oikein kilpailtu", jos on joku huomannut mietittyään ja muistellessaan joitakin asioita, jotka voisivat loukata tai identifioida joitakin henkilöitä, niin tämä oli aivan oikein tehty. Sensuuriako?

    • Anonyymi

      Aikoinaan, kun palveluspaikassani valittiin ja testattiin rukkiin komennettavia varusmiehiä, täytyi melko paljon panostaa valintariman alittamiseen.
      Rimaa hipoen onnistuin tavoitteessani. Nappikaulaisuus ei vain kiinnostanut.

      • Anonyymi

        Sait varmaan riittävästi hylsyjä kokeista ja tötöilit maastossa harkitusti!

    • Anonyymi

      Meiltä lähti yksi samantien siviiliin. Joku terveysasia en muista tarkemmin.

      • Anonyymi

        Moktar.Gubta maahanmuuttopalstalta?
        Väittää olleensa vähintään eversti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar.Gubta maahanmuuttopalstalta?
        Väittää olleensa vähintään eversti

        Joopa joo, prinssieversti vähintään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar.Gubta maahanmuuttopalstalta?
        Väittää olleensa vähintään eversti

        Palstalla on monia sotaherroja jotka eivät ole rukkia nähneet muualla kuin mummonsa kamarissa.
        Tuo Moktar mukaan luetaan ensimmäisenä.
        Miksi viherpunahörhöt esiintyvät kouluttajina, kuten Moktar.Gubta?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No katsohan joku tänne jo tuosta hepusta onkin kirjoittanut!!!!!

      • Anonyymi

        Isisporukan haalija on mahdollinen Supon kiinnostuksen kohde.
        Moktar.Gubta oli nimimerkkinsä???

      • Anonyymi

        Palstan aiheena on RUK. Voitko mennä muualle höpöttämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan aiheena on RUK. Voitko mennä muualle höpöttämään.

        Taisi valeRUKkilaista Moktaria osua suoraan silmään kun noin älähti?

      • Anonyymi

        Kepulainen tai Sinisten provotrolli.
        Korohoron käynyt korkeintaan ja elää omassa kuplassaan persuntappajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No katsohan joku tänne jo tuosta hepusta onkin kirjoittanut!!!!!

        Tunnettu armeijaa käymätön trolli tuo gubta
        https://www.suomi24.fi/profiili/perseentervaaja
        https://www.suomi24.fi/profiili/MaailmanMatti
        https://www.suomi24.fi/profiili/Moktar.Gubta
        https://www.suomi24.fi/profiili/valuuttakauppias

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647868/maahanmuuttajataustaiset-katujengit-vai-nuorten-tekemia-rikoksia#comment-117820016
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647868/maahanmuuttajataustaiset-katujengit-vai-nuorten-tekemia-rikoksia#comment-117835543

        trolli

        https://postimg.cc/DJSj1ZBv
        https://www.suomi24.fi/profiili/Moktar.Gubta
        https://www.suomi24.fi/profiili/Valuuttakauppias
        Moktar.Gubta
        2023-01-01 12:12:38

        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen nimi eihän sinulla viktorANTIMAN alias mokagubta ole kuin anonyymejä nikkejä kymmenittäin sinun massapostatessa avauksiasi palstalta toiselle yleensä ilman niitä? Nolointa netistä kaappaamasi kuvat joista yksikään ei ole omasi.

        "Mikä ihmeen nimi..."
        Kylläpä silmäsi nyt harittavat. Otitkos eilen hieman enemmän kuin heikko terveytesi ja vähät rahavarasi antaisivat myötä?

        Etunimeni on Moktar ja ylväs sukunimeni on Gubta. Isoisäni antoi kuolinvuoteellaan siunauksensa ja lausui vielä vapisevalla äänellään, että kanna sinä pojanpoikani Moktar sukusi nimeä kunnialla kuten esi-isäsikin ovat kantaneet. Jos sinulle tulee elämässäsi eteen valinta, että sinun pitäisi luopua joko nimestä tai päästäsi, luovu päästäsi pojanpoikani Moktar.

        Tämä kaikki on minusta, Moktar Gubtasta kunniakkaasti esillä myös täällä. Mitä sinusta on esillä? Ei niin yhtään mitään!

        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. "Nolointa netistä kaappaamasi kuvat...".
        Kun näin väität, kai sinä sitten osaat vielä kertoa, mistä miehekäs kuvani on kaapattu? ;)

    • Anonyymi

      Jouduin maitojunaan 10 päivää ennen kurssi 132 päättymistä päivämäärällä 9.3.1970. Syynä liian pitkä poissaolo rivistä (oma tulkinta). Joukkueen johtajana luutnantti Aarno Vehviläinen, nykyinen kenraaliluutnantti Kirjoittaa nykyään ärhäkästi Uuteen Suomeen.

      Meni 50 vuotta häpeän vallassa. Sotilasarvokseni jäi reservin ylikersantti

      • Anonyymi

        Tuohan on hyvä reservin sotilasuran kehitys, meikäläinen oli milktrainin jälkeen "puolivirallisesti" diplomialikersantti ja ikuinen tulenjohtoau ilman kh :ia!

      • Anonyymi

        Enpä suuremmin häpeää intin jälkeen tuntenut,opiskelin inssiksi ja nyt eläkkeellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä suuremmin häpeää intin jälkeen tuntenut,opiskelin inssiksi ja nyt eläkkeellä.

        ...tehtiin väärin ja saatiin 3 vrk häkkiä,josta 2 vrk tuli lusituksi Rovan ampumaleirillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on hyvä reservin sotilasuran kehitys, meikäläinen oli milktrainin jälkeen "puolivirallisesti" diplomialikersantti ja ikuinen tulenjohtoau ilman kh :ia!

        Eihän ylikessun natsoissa häpeämistä olekaan. Neljät natsat kauluksessa on komea satsi. Hyvän työuran tein itsekin.

        Mutta 9.3. 1970 hatutti ankarasti, kun odottelin kaljapullon ääressä junanvaihtoa Kouvolan asemaravintolassa.

      • Anonyymi

        Ei maitojunassa ylikessuna kotiuduta vaan alikessuna. Vai otitko työvoittoa ja ramppasit kertaamassa että tuli ylikessun jämät? Itse en olis monottamisen jälkeen enää mennyt kertaamaan vaan todennut että pitäkää tunkkinne.

    • Anonyymi

      Voiko joutua sotaoikeuteen jos haukkuu upseeria yms?

      • Anonyymi

        Ei ole mitään sotaoikeutta ollut enää moneen vuosikymmeneen, 1984 jälkeen, muutoin kuin sotatilan aikana. Jotta anna mennä vaan, sotaoikeuteen et takuulla joudu.

    • Anonyymi

      Ohi alueen, mutta täältä voi saada vastauksen mahdollisesti.

      Oliko Kesäkuussa vuonna 1985 saapumiserä ja koska se päättyi 240 päivän palvelleilta. Onnekseni siihen aikaan onnistuin hyvästä p-arvosta ja koulutuksesta huolimatta menemään intin loppuajan kirjurina. Ei ollut muita paikkoja vapaana.
      Kaveri, jolla oli hieman korkeampi arvo eli 9, lähti heti alkuvaiheen jälkeen pois. Oli kovin fiksu.

      Myöhemmin ei olisi haitannut tuo RUK käynti uraa , kun Suonessa ollaan niin hyvin verkostuneita.

      • Anonyymi

        SuonessaSuonessa

    • Anonyymi

      Kolmesti meikälle kävi noin.

    • Anonyymi

      Noissa lopun kommenteissa oltiin jo eksyksissä varsinaisesta aiheesta.. .että toivoisin jatkoa ydinaiheeseen.

    • Anonyymi

      Pari viikkoa sittenhän oli se kun kaksi kokelasta sai kenkää sammakon kiduttamisvideon tultua julkisuuteen. Molemmat olivat tornihuhujen mukaan mamuja.

      • Anonyymi

        Tosiaankin aivan ..p-huhuihin viittaavat.!

    • Anonyymi

      Eräästä lähteestä:
      "Armeijasta selviää parhaiten "heittämällä aivot narikkaan". Tämä on yleisin "selviytymisohje", jota minulle on tarjottu. Armeija on järjetöntä koheltamista - varsinkin sellaiselle, joka on muita älykkäämpi. Yleisin vastaus varusmiehen "miksi" -kysymykseen kuuluu 'Koska puolustusvoimat...'.

      Ystäväni kertoi peruskoulutuskaudeltaan, että hän jäi puolijoukkueteltan ja muiden alokkaiden kanssa keskelle metsää ryhmänjohtajan kadottua paikalta. Ystäväni oli koonnut näitä telttoja 10 vuotta partiossa, joten ryhmä päätti käyttää odotteluajan tehokkaasti ja pystyttää teltan.
      Kun varusmiesjohtaja saapui paikalle, oma-aloitteisuus ei saanut kiitosta, vaan moitteettomasti pystytetty teltta piti purkaa, 'koska sitä ei ollut pystytetty armeijan tavalla'!

      Puolustusvoimien kulttuuri ei kannusta omaan ajatteluun, vaan tekemään "niin kuin on aina tehty". Mika Aalto kuvasi v. 2012 tohtorinväitöskirjassaan, kuinka Kadettikouluun valikoituu niitä, joiden strateginen ja akateeminen osaaminen on keskivertoa heikompaa. Vain murto-osa upseereiksi haluavista on työhön päteviä!

      Olen kuullut monta kertaa väittämän siitä, kuinka puolustusvoimat haluaa kasvattaa itsenäisesti ajattelevia sotilaita. Mutta tämä ei konkretisoidu. Joka neljäs suomalainen kuuluu strategisesti ja akateemisesti lahjakkaimpien ryhmään - upseeriopiskelijoista heitä on vain joka kymmenes.
      Yksi ammattiarmeijan haasteista on rekrytoida älykkäitä ihmisiä. Mietin kumpi on pahempi. Se, ettei lahjakkaita saada mukaan systeemiin, vai se, että lahjakkaat alistetaan lahjattomien johdattaviksi."

      • Anonyymi

        Kärsiikö Suomi rappiollisesta ajattelutavasta vai mistä? Mikä se raiskaajan estämis video oli? Suuntaa kämmen kohti lähestyjää, tai kilisytä avainnippua?! Siinähän on rappioajatteluokkultismi kyseessä!

        Tämäkään kannanotto ei kuulu tähän aiheeseen! Muistakaa ...oletteko saaneet potkuja rukista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkään kannanotto ei kuulu tähän aiheeseen! Muistakaa ...oletteko saaneet potkuja rukista!

        Siis kokemuksia rukista ja sen jälkeisistä varusmiesajan loppuvaiheista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar Gubta ei ole koskaan ollut RUK- kurssilaisena
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16882750/joillakin-pisu-noussut-paahan#comment-107455896

        Moktar.Gubta
        2023-01-23 17:23:19
        UUSI

        Anonyymi kirjoitti:

        Oli fontti millä värillä tahansa ja kuva millaisen vuohipaimenen tahansa olet epäisänmaallinen Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim!
        Eikö totta?
        Vai onko suomen oman koti ja synnyinmaamme muuttaminen kehitysmaamuslimeiden kalifaatiksi nyt jo isänmaallistakin?

        "...olet epäisänmaallinen..."
        Miten sinä sitten haluaisit kutsua Jussia tai Sebua?

        Minä sentään olen käsi pystyssä luvannut puolustaa isänmaata ja sen laillista yhteiskuntajärjestystä. Jussi ja Sebu eivät luvanneet sitäkään vähää, vaan he pinkaisivat jo rauhan aikana varmuuden vuoksi käpykaartiin. Pojat jättivät isänmaan puolustamisen minun ja muiden harteille.

        Nauretaan vartti. ;)

    • Anonyymi

      Ei linkissä kerrota oliko vai ei. Minun kurssillani ei ollut Haminassa.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe