Kaipaisin kirjoituksia aikuisilta, joiden vanhemmat erosivat, kun olitte pieniä.
Hävisikö isä teiltä kokonaan? Miten sen koitte? "Löysittekö" jossakin vaiheessa isän uudelleen?
Jos tapailitte isää, tuntuiko teistä, että isän kanssa piti "olla erilailla" kuin äidin?
Tuliko teistä "ehjiä" aikuisia; minkälaisia ongelmia teillä on ollut aikuisiällä? Luuletteko/tiedättekö niiden johtuneen erosta?
Olitteko katkeria vanhemmillenne, isälle tai äidille? Ymmärsittekö jossakin vaiheessa, että ero oli sittenkin paras ratkaisu?
Hävisikö isä teiltä kokonaan? Miten sen koitte? "Löysittekö" jossakin vaiheessa isän uudelleen?
Jos tapailitte isää, tuntuiko teistä, että isän kanssa piti "olla erilailla" kuin äidin?
Tuliko teistä "ehjiä" aikuisia; minkälaisia ongelmia teillä on ollut aikuisiällä? Luuletteko/tiedättekö niiden johtuneen erosta?
Olitteko katkeria vanhemmillenne, isälle tai äidille? Ymmärsittekö jossakin vaiheessa, että ero oli sittenkin paras ratkaisu?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miksi oletat että lapset jäävät eron jälkeen äidille? Me jäätiin isän kanssa.
mutta tuli huomaamatta oma tilanne kysymykseen. Siis totta kai myös isälle jääneet voivat kommentoida!
Asuttiin pienellä paikkakunnalla ja isä muutti aika lähelle. Menin usein koulusta isälle ja sieltä kotiin äidin luo. En tiedä oliko vanhemmat keskenään sopineet tapaamisista, mutta muistikuvieni mukaan olin missä huvitti olla, jos se toinen vain oli paikalla. Viikonloppuja olin usein isällä, mutta usein myös isovanhemmillani jotka hekin asuivat lähellä.
Vanhempani riitelivät hirveästi kun asuivat yhdessä. Eron jälkeen riidat loppuivat tai sitten he riitelivät kun en kuullut. Ei heistä ystäviä kuitenkaan tullut ja aika vähän olivat missään tekemisissä keskenään. En ollut katkera heille erosta. Minulle se oli helpotus. Tuli kotirauha.
Isä meni uusiin naimisiin ja sai lapsen. Ei se kai tuntunut miltään. Hyvät välit minulla ja velipuolella on aina ollut. Äiti ei asiasta kai välittänyt.
Isä muutti USAan kun olin 17. Hän kävi lakkiaisissani, häissäni ja kerran olin kaksi viikkoa isän luona USAssa. Hän kuoli työtapaturmassa pian häitteni jälkeen. En koskaan jutellut eroasioista hänen kanssaan. Äidin kanssa vain sen verran, kun kerran aikuisena kysyin oliko hänen mielestään hyvä että erosivat. Äidin napakka KYLLÄ-kommentti riitti minulle. Eron syyt ovat heidän asiansa.
Olen mielestäni niin ehjä kuin ihminen voi olla. 18 vuotta avioliittoa, hyvä ja tyydyttävä ammatti, kaksi lasta, kunnollinen mies, ongelmia on ollut muttei mitään parisuhdetta rikkovaa. En ole edes ajatellut että vanhempieni erolla olisi mitään merkitystä. Mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja eronnut, ei lapsia. Hän on käynyt silloisen avioliittonsa syitä ja seurauksia viime aikoina uudelleen läpi. Mikä lie ikäkausikriisi ;) Siitä syystä ollaan tätä palstaa luettu.
ainoastaan siitä, etteivät eronneet aikaisemmin ja ettei ero tapahtunut sovussa. Jatkuva riitely, kireä tunnelma kotona ja erotuomarina toimiminen oli paljon raskaampaa.
Eron jälkeen saatiin rauha maahan ja mulla oli kaksi lämmintunnelmaista kotia, joiden välillä sain liikkua vapaasti, vaikka äidille jäinkin virallisesti ja veli isälle. Välit pysyivät hyvinä molempiin. Olin vanhempieni erotessa 11-v. ja ihan "ehjä" aikuinen koen olevani!
Isä häipyi lähes kokonaan uuden naisen matkaan. Riitoja en ollut joutunut kuuntelemaan. Äitiä kävi sääliksi. Olen vähän katkera isälle, koska kaiken lisäksi valitsi kamalan uuden naisen. Nainen ei halua, että isä tapaa meitä lapsia siis aikuisia jo nykyään. Mielestäni ero oli turha. Itsekin olen tehnyt turhan eron ja nyt suhteessa, johon en ole tyytyväinen. En silti usko, että se vanhempieni eron syytä on.
Kaikkihan ovat "rikkinäisiä" aikuisia eri tavoilla vaan, oli sitten perhetausta ja lapsuus ihan minkälainen tahansa. Kaikilla on jotain neurooseja enemmän tai vähemmän. Osa menee hautaankin huomaamatta itsessään koskaan mitään vikaa tai vinkkeliä :)))
laitoin tähän, kun mun ex yrittää (vieläkin) saada mut vakuuttuneeksi, etten pysty lapsia yksin kasvattamaan, vaan että heistä tulee vähintäänkin narkomaaneja (tämä on kärjistys). Sen verran tuore ero, että moiset kommentit sattuu...
lapsesi yksin,muista että isä on lapsille aivan yhtä tärkeä kuin äitikin
Kyllä vahva nainen pystyy kuria pitään ja rajat asettaan lapsille siinä missä mieskin. Mies voi olla täysin nössö ja kykenemätön asettaan rajoja lapsille.
Itse olen vahvan yksinhuoltaja äidin kasvattama ja saanut vahvan naisen mallin jotenka olen paljon parempi kurinpitäjä lapsille kuin ydinperheessä kasvanut nössö mieheni.
mutta kun tämä isä 'uhkaa' katoamisella meidän elämästämme. Hän on ulkomaalainen ja katsoo, että "jos minulla ei ole täällä OIKEAA perhettä, ei ole mitään syytä jäädä pelkästään viikonloppuisyyden vuoksi Suomeen". (Tämä on taas kärjistys, minä olen mielestäni ollut tosi joustava, ja hän on saanut olla lastensa kanssa lähes aina, kun on sitä toivonut.)
kumma yrittää väittää, että äiti ja isä ovat lapsille yhtä tärkeitä? Ei ole. Ei tarvitse kuin hieman muistella omaa lapsuuttaan, niin voin todeta, että äiti oli minulle paljon tärkeämpi kuin isä. Vasta nyt, yli nelikymppisenä omien lasteni myötä olen alkanut keskustelemaan oman isäni kanssa. Kun olin lapsi, isäni oli aina töissä tai urheiluharrastuksissaan. Lapsilleni isä on ollut enemmän isoisä kuin minulle ja sisarelleni isä aikoinaan.
Kovin usein äiti on lapsille läheisin, siksi siis tärkeämpi kuin isä. Tietysti asia on joskus päinvastoinkin.
jos oletkin ollut tietimätön ym isästäsi ja tärkeys on kohdistunut äitiin kun muuta ei ole ollut. ei se tee arvioitasi siitä oikeaksi että äiti olisi jotenkin tärkeämpi. Isä on tosi tärkeä ja kun myyti ym ylitetään huomataan vielä että se onkin tosi tärkeä, nyt vain eletään siinä vanhakantaisuudessa jossa isää pitää aliarvioida koska se on ollut paras rahastukeino äidille kun "naama" ei ole mielyttänyt.
eli omien etujen edelle äapset ja siten osoittaa että oikeus isään säilyy oikeasti, itse äidit kerkeää shoppailla uus-ex-sijari-yh-yhth-uusio-fuusio-sink ym käsite viidakossa sittenkin kun lapset ovat isänkin vaikutuksesta elämän löytäneet.
Hävisikö isä teiltä kokonaan? Miten sen koitte? "Löysittekö" jossakin vaiheessa isän uudelleen?
- Ei hävinnyt koskaan.
Jos tapailitte isää, tuntuiko teistä, että isän kanssa piti "olla erilailla" kuin äidin?
- Enemmänkin että äidin kanssa piti olla erilailla kuin isän. Äiti oli yksinhuoltajani, isää näin joka toinen viikonloppu. Isän luona oli aina rento meininki. Äitini kanssa piti olla "hieno nainen".
Tuliko teistä "ehjiä" aikuisia; minkälaisia ongelmia teillä on ollut aikuisiällä? Luuletteko/tiedättekö niiden johtuneen erosta?
- Tuli minusta ehjä. Ehkä usko pysyvään liittoon horjui. Myös usko miehiin horjui, koska isäni oli pettäjä.
Olitteko katkeria vanhemmillenne, isälle tai äidille? Ymmärsittekö jossakin vaiheessa, että ero oli sittenkin paras ratkaisu?
- En. Olin vasta 3 vuotta kun he erosivat. Asuin äitini kanssa ja näin isää joka toinen v-loppu, "paremmasta en tiennyt".
jotenkin outoa että "kyselet" ikäänkuin itsellesi jotakin tulevaisuutta ja turvaa siihen?
Tuliko ero pyytämättä ja yllätyksenä?
Lapsetja nuoret varmaankin tosiaan itse tietää parhaiten mutta siellä ei hyvin usein ole sitä pitkänjuoksun kertomaa miten he kokivat tai ovat sitten saaneet siitä. Lähinnä sotaorvot ja evakot tiennee jo siitä kertoa miten se on heidän elämäänsä vaikuttanut joutua eroon johon ei voi itse vaikuttaa.
Ikäänkuin kysyt miten he kokevat kun isä on eroitettu heistä?? Miksi tätä kysyt?
Eihän lapset voi vahvistaa sinun omaa sisäistä oloasi ja rohkaista sinua jos olet tehnyt päätöksiä. Jos sinulla on ero niin anna lapset isälle ja koe se tunne miltä tuntuu menettää lapset se selviää paljon helpommin siten kuin kysyä jo sen menetyksen kokeneilta että löytyisikö sieltä "pehmeää" soft verioita asialle.
Miksi lasten tarvisisisi ymmärtää ero? kun se paljastuu kuitenkin että heillä on oikeus ja biologinen side isäänsäkkin. Taas sekin paljastuu ettei heitä olisi jos ei olisi isää tai äitiä. Miksi heidän tulisi ymmärtää että äiti vain haluaa olla heidän kanssaan ja estää isää olemasta heidän kanssaan ja se kaikki lähtee vanhempien tarpeesta olla itsekäs johon liittyy sana ero joka merkitsee että lapsen on oltava ilman toista biologista vanhempaa. Tästäkin sitten ilmenee eriskummallisia toimia lapsen ympärille vaikka ns: ero onkin olemassa.
tuolta ylempää. Minun puolestani lapsemme saavat olla isänsä kanssa niin paljon kuin haluavat, meillä on suht hyvät välit isän kanssa ja olemme pystyneet keskustelemaan näistä tapaamisista.
Mutta kuitenkin aina mietin, milloin koittaa se päivä, jolloin isä ihan OIKEASTI päättää lähteä täältä pois!(Hän ei ole suomalainen.) Silloin tapaamiset pakostakin vähenisivät.
eli huolesi on kuitenkin teidän aikuisten ja eipä siihen ole tuntumaa kuin teillä miten vastuuta otatte.
Varsin oikeassa kuulostaa olevan teistä molemmat. Ei viikoloppu isyys tosiaan ole eikä äitiyskään lapsia varten vaan aikuisia varten. Jos lapsilla on luottamus suhde isään tai molempiin on se arvoisesti syytä toimia.
Kerrotkin että sinullaon "hyvät välit" isään, mistä nää kysymykset sitten tulee? Oletteko muuttamassa isän kotimaahan?
LApset voi hyvin missä vain kun on vanhempien luotettava tarjoama ympäristö.
sekin on koettu.
ME emme ole muuttamassa minnekään.
ISÄ saattaa muuttaa takaisin kotimaahansa.
Kysymykseni nousevat siis siitä mahdollisuudesta, että suht koht vapaa "tapaamispolitiikka" saattaa loppua toiseen ääripäähän - siihen, että isä häviää elämästä käytännöllisesti katsoen kokonaan.
Avioero on avioero, kaikkea ei ikävä kyllä voi saada.
Lapselle on parempi jos isä katoo kokonaan kun se että joskus silloin tällöin ottaa yhteyttä. Onko sulla se pelko että mies vie lapset ulkomaille? Vai mitä oikein pelkäät? Sillä etkö siittäessäsi penskoja ulkomaalaisen kanssa ole ottanut tätäkin mahdollisutta huomioon? Eipä kannata valittaa jos tieten tahtoen tekee lapsia ulkomaalaisen kanssa. Olen sitä mieltä että noin suuren riskin ottaessaan pitää tietää seurauksetkin niin kuin Kerstnin tapauksessa.
Miksi et ole viisaasti tehnyt lapsia suomalaisen kanssa vaan jonkun muun kansalaisen!
En mielestäni valita! Halusin kuulla erilaisia tarinoita omien lasteni tulevaisuutta miettiessäni.
Sikäli kun se sinulle kuuluu, niin kyllä, olen tehnyt ulkomaalaisen kanssa lapsia, koska rakastin häntä ja kaikki oli hyvin. Oli se kumppani mistä tahansa, niin aina ei elämä mene niin kuin on suunnitellut ja toivonut.
Ja vaikka olen pettynyt, niin en ole muuttunut rasistiksi. Kyllä niitä vittupäitä löytyy ihan kaikista kansallisuuksista.
Aivan yhtä hyvin suomalainen isä/äiti voi lastensa kanssa hävitä taivaan tuuliin jos sellaista haluaa.
lähteä sitten pois? Ei kai ole tavallista että isä lähtee noin vaan, eli jokainen isä rakastaaa lapsiaan. (politikointi)on eri juttu ja voi olla sen vaikutusta.
Ei myös isä "häviä" minnekkään mutta oletko tehnyt sen eteen tarpeeksi onko hän tehnyt. lapsille se mikä heille kuuluu molemmilta ja on aina tullut hyvä ja ei tarvitse miettiä jälkeenpäin he ovat vain vähän aikaa siinä iässä.
Monelta lapselta on isä kadonnut elämästä kokonaan. Joillain lapsilla ei koskaan isää ole ollutkaan. Lapsen hyvä elämä ei ole toisesta vanhemmasta kiinni, eikä tarvittassa kummastakaan (molemmat vanhemmat kuolleet, sairaita tms.). Pääasia, että edes yksi aikuinen (mummo, vaari, täti, setä, kummi...) rakastaa lasta ja antaa tälle huomiota ja ymmärrystä. Aina tietysti parempi mitä enemmän hyviä ihmissuhteita lapsella on.
Yleensä vaikutukset on mahdoton sanoa laienkaan itse koska se on heille ns: aikuisten normaali tilanne. Koska aikuinenhan on se aukroriteetti ja lapsi tekee ja "hyväksyy" kaiken ja kärsii koska se on ns: luonnollista tekihän sen hänelle hänen oma äitinsä tai isänsä.
eroaikuiten tuki ei perustu varmaankaan siihen arvomaailmaan millä luonto on tarkoittanut lapsien tuen saavan. Myös lasten tarkoitus on pitkälti toimia kasvun antajina aikuisille sillä se on suunnaton mahdollisuus kasvaa itse mutta se nöyryys on löydyttävä aikuisesta itsestään. Siihen on itsetunto se joka voi vain sen antaa.
Itsekkyys vie vanhemmat erilleen hoitamaan omia tarpeitaan ja lapsi on se joka siitä kärsii. Itsetunto mahdollistaisi oppia ja kasvaa tuntemaan sekä kantamaan vastuuta siitä aikuisuudsta minkä lapsi tarvitsisi elämää varten.
isän ja äidin ero ei satuttanut,mutta isän puolen suvun välinpitämättömyys suututti ja suututtaa.
Olin eron tullessa 8v nyt 30v. olin aina ollut "isin tyttö" mutta tajusin eron merkityksen,isä oli alkoholisti,välillä pitkiä kausia selvä,sitten taas kuukausi kännissä. Lopulta sano ittensä kännissä irti hyväpalkkasesta työstä,äiti yritti vielä,muttei siitä mitään tullu. Isällä astui myös vieraat naiset kuvioihin. Eron jälkeen n.vuoden verran tapailtiin isää,sitten alkoi isän puolelta soitot vähentyä ja yhteyttä ei enään pidetty. Isän puolen suku ei koskaan,mummot,tädit,sedät eivät soittaneet tai edes korttia lähettäneet. pitivät äitiä syypäänä eroon. soittelimme mummolle,mutta sieltä ei koskaan tullut vasta kaikua. Nyt aikuisena olen isää nähnyt ja hän on aina sen näköinen kuin, anteeksi jos olen olemassa ilme ja yrittää päästä tilanteesta pois, harmittaa vietävästi,kun itsellä on lapsia,haluttaisi heillä olevan edes yksi pappa. miehen isä on kuollut,näin ollen meillä on mummoja 2,muttei pappoja yhtään. Olen yrittänyt viritellä uusia kontakteja isän puolen sukuun,mutta vastaan otto on aina tosi kylmää....täytin 30v.ja isä ei edes soittanut(tietää numeron kun henk.koh sen hänelle annoin)ja onnitellut,kutsun oli kyllä saanut....olen itse isän synttärit muistanut ja 50v synttäreilläkin kävin..eli lapsena ymmärsin,nyt aikuisena on vaikea tajuta isän haluttomuus tavata,omia lapsia ja lastenlapsia. onneksi ätini oli ja on hyvä kasvattaja ja meistä tuli "hyviä aikuisia" ja äidin suku aina meidän kanssa,eli mummolassa oltiin yötä ja serkkujen kans leikittiin. Äiti yritti pitkään saada isän sukua pysymään elämässämme, hän soitti monesti ex-anopilleen ja pyysi käymään,lupasi aina tulla,eikä koskaan tullut. Äiti sopi myös,että tuo meidät lapset kylään,sanoi kiva nähdä lapsia tulkaa vain, tuijotimme suljettua ovea,mummo ei ollut sovittuna aikana kotona,odotimme tunnin eikä mummoa näkynyt. matkaa mummolaan oli 30km eikä meillä ollut autoa,kuljettiin busilla,sitä odoteltii sitten toinen tunti. äiti sai mummon seur.päivänä puhelimella kiinni,oli kuulema unohtanut,pyyteli taas kovasti käymään,äiti sanoi kohteliaasti tullaan. sen jälkeen äiti sanoi odotetaampa sielä nyt välillä yhteyttä,sitä ei koskaan tullut...katkerako...ehkä..en erosta vaan välinpitämättömyydestä.
minä ainakin opin omasta lapsuudestani, että parempi erota kuin kärsiä onnettomassa liitossa kulissien takia !
Siinä hyvä syy erooni, joka on onnistunut ja eksän kanssa ollaan hyvissä väleissä, lapset (3kpl) ovat varamsti onnellisia.
Jos on avioeroperheen lapsi ei pysty koskaan aikuisena kestävään parisuhteeseen... siks erot lisääntyy koko ajan
Olet kokenut kaiken? Olet avioeroperheen lapsi SEKÄ ehjän ydinperheen lapsi ? Wau. Kerroppa kokemuksesi kummastakin.
siis että on itse kokenut ja varsinkin kun siihen liittyy niin paljon paineita lapselle. Lisäksi yleinen tv ym ohjelmisto ja ympäristö tekee niin paljon sitä "työtä" että olisi jokin vaihtoehto aidolle bio perheelle ja siloitellaan siitä aiheutuvaa pahaa ja vahinkoa lapsille aivan yleisenä turvattomuutena.
Sille ei vain ole vaihtoehtoa vaan korvikkeita joita markkinoidaan, tämän itsekkyysajan hengessä.