olen todella pettynyt parhaaseen ystävääni. hän aloitti juuri seurustelemaan erään miehen kanssa, juttu on vain noin kolme viikkoa vanha ja nykyään hänellä ei ole aikaa vastata maileihini ja lisäksi on tullut ilmi eräs asia joka todella saa minut raivoihini. hän lavertelee minun henkilökohtaisista asioistani poikaystävälleen. olen sanonut hänelle kahteen otteeseen, pyytänyt kiltisti häntä pitämään minun asiani omana tietonaan mutta hän haluaa nyt päästä "lähelle" poikaystäväänsä näköjään keinolla millä hyvänsä. olen todella turhautunut ja mietin jo, voiko tähän henkilöön luottaa ollenkaan. hänen lavertelunsa tulevat aina ilmi siten että jos viittaan vaikka johonkin asiaan hän sanoo, niin minähän kerroinkin tuosta "eskolle". sitten siinä vaan tuijottaa suu auki että ihanko todella kerroit "eskolle" kehen minä olen ihastunut. mitä vittua se sille poikaystävälle kuuluu, sanon vaan??? ei tunnu tosiaan kivalta. kommentteja???? onko vastaavia kokemuksia?
ystävä lavertelee
annakatherine
6522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuttu tunne. Tosi ikävää kun laverrellaan asioita, jotka on tarkoitettu vain itsen ja yhden kaverin tietoon. Pahin juttu oli kun ex-best frendini kertoi neitsyydenmenetyksestäni sen aikaiselle poikaystävälleen!! Se veti kyllä todella sanattomaksi. Varsinkin kun itse olin paikalla ja sanoin suoraan tytölle et suu kiinni nyt. Joillakin ei todellakaan ole elämää, saatikka käsitystä siitä mitä tarkoittaa YKSITYISASIA.
Tossa tilanteessa ei voi sanoa enää mitään. Tottakai voi sanoa että ei tykkää käytöksestä, mutta ei se lopettanut ainakaan mun kohdalla kaverin käytöstä.. Kertoilipa sitten mun muista miesjutuista ja tästä neitsyydenmenetyksestä seuraavalle miehelleen (sain tämän tietää myöhemmin).
No mikä oli lopputulos? Kaverin mies sai ilmeisesti minusta niin lutkan kuvan (tosiasiassa olen erittäin tarkka siitä kenen kanssa harrastan seksiä, en voisi ikinä harrastaan yhden yön juttuja saatikka varattuja miehiä!!) että vonkasi seksiä multa, josta luonnollisesti kieltäydyin erittäin kipakasti. Tämä katkaisi mun ja tytön välit, miehen versio tyttöystävälleen kun oli: "Se yritti pokata mua, mut MÄ olin NIIN uskollinen sulle et kieltäydyin".
Tollasesta juoruamisesta seuraa yleensä vain pahaa. Jos on noin empatiakyvytön ihminen, voit odottaa vastaisuudessa mitä tahansa. Järkevintä mitä voit tehdä, on lakata kertomasta henkilökohtaisuuksiasi hänelle.
Tuo ystävän asioiden levittäminen kertoo vain siitä, ettei todella ole elämässä mitään muuta sisältöä kuin toisen ihmisen tekemiset.
Tuokin, että viettää kaiken aikansa miehen kanssa, viittaa vaan siihen että on riippuvainen tästä kundista. On tottakai tapauksia, että rakkauden ensihuumassa unohtuu kaverit, mutta jos ei vastaa enää edes yhteen surkeaan tekstiviestiin tai mailiin, voi jo miettiä miten tärkeä tämä ystävyyssuhde on, ja onko ystävyyssuhde olemassa toiselle vain siksi, että kun ei ole tosiaan ketään muuta, niin sitten tavallaan hyödytään sinusta: heti kun mies katoaa kuvioista, sinä olet taas tiiviisti mukana, ja jos mies pysyy kuvioissa, ja alat "valittaa" tai tulee hämminkiä, sinä olet se joka lentää.
Usein tällaisissa tilanteissa sinä olet se joka kärsii, koska tuolla tavalla käyttäytyvän ihmisen henkinen tasapaino ei ole järin hyvällä perustalla. Hän on riippuvainen siitä yhdestä elämänsä tärkeimmästä ihmisestä (joko sinä tai mahdollinen mies), eikä hän osaa elää itsenäisesti omaa elämäänsä.
...eli otan osaa. itselläni ei ole noin käynyt, paitsi joskus pikkusempana.
eri asia onkin sitten mun tänhetkisen poikakaverin kanssa. jos me vaikka erikseen sovitaan, ettei jostain semmosista asioista puhuta, mitä ollaan kahdestaan tehty, niin kuinkas käykään... tässä varmaan muutama viikko sitten selvis mulle, että se oli kertonut niitä juttuja sen yhdelle kaverillensa. kun oltiin, siis mä, mun poikakaveri ja sen kaveri, samaan aikaan samassa paikassa, niin tää mun jätkä alko selittään sille kaverilleen sitä juttua, mitä oltiin tehty. ja vaikka mä kuinka karjuin sille, että pitää päänsä kiinni, niin ei mitään. kerto se sen sitten kuitenkin.
se on siis tosi rasittavaa. kun ei voi mitenkään täysillä enään luottaa siihen. ja on mun luottamus siihen ennenkin horjunut, muttei koskaan näin pahasti...
...vastanneille kommenteista, ne varmisteli vähän sitä mitä itsekin olen ajatellut. en usko, että samanlainen luottamus tähän ystävääni enää palaa, enkä todellakaan enää luultavasti ikinä suhtaudu häneen yhtä naiivin luottavaisesti, että kertoisin jotain minulle todella kipeää hänelle. jotenkin tuntuu,ettei hän todella arvosta tippaakaan yksilön oikeutta pitää asiansa omana tietonaan. tuntuu todella suojattomalta, kun tiedän hänen poikakaverinsa tietävän minusta ties mitä, hän luultavasti tietää kaikki heikkouteni, kun taas minä en tiedä hänestä paljon mitään. tämä asetelma luo epätasapainoisen tilanteen, jossa ystäväni ja hänen poikaystävänsä ovat niskan päällä, voimasuhteena siis muukin kuin se fakta että he seurustelevat ja minä olen sinkku, tuo vähempiarvoinen osapuoli(kulta, sano, ettei mun ikinätarvi enää olla siellä sinkkujen viidakossa! kulta, sun ei ikinä enää tarvii. kiitos kulta, ihanaa!) suluissa oleva on katkelma keskustelusta jonka tämä pari kävi nenäni alla kun minä olin juuri kokenut aikamoisen takaiskun erään miesjuttuni osalta. sitten he vaan keskenään lällyttävät tälläistä välittämättä pätkääkään kolmannesta pöydässä istujasta, minusta. luulen todellakin, että luottamus ja osaltaan kunnioituskijn tätä ihmistä kohtaan on mennyt. jos tulee mieleen lisää kommentteja, ohjeita, sanokaa vaan, olen avoin tässä tilanteessa. yritän vain ajatella järkevästi kuinka toimia itseni ja tämän ystävän kannalta. ystävälläni kun tuota niinkutsuttua järkeä ei tunnu enää liikenevän arkikäyttöön.---=/
siis kauheeta se semmonen käytös niiltä! eikä minkäänmoista kunnioitusta sua kohtaan. sun ei todellakaan tarttee eikä pitäis kuunnella noita niitten juttuja. siitä selviää vaan se, ettei se sun kaveris taida pahemmin arvostaa kaveruuttanne.
toivon mukaan sulla kuitenkin käy todella hyvä mäihä sitten, kun vaikkapa löydät oman rakkaas, täältä kaikkien ihmisten joukosta. :)
voimia sulle :)
..kovasti tuesta! mäki toivon et se oma kulta löytys, ois sitte ainaki hyvä syy "viettää vähän omaa aikaa" ilman ton kaverin seuraa.......=) samoin voimia sulle!=)
tuestasi sullekkin! :)