Teini-iässä alkaneen pitkän suhteen jälkeen olen joutunut huomaamaan, kuinka vaikeaa on kohdata sellainen ihminen jonka kanssa oikeasti palat loksahtaa kohdalleen. Monen vuoden jälkeenkin mietin välillä sitä rakkautta, jota tunsin exääni kohtaan, ja jota hän tunsi minua kohtaan. Tiedän että on mahdollista löytää sellainen ihminen johon rakastuu täysillä, ja jota jaksaa rakastaa vuodesta toiseen yhä syvemmin. Mutta sellaista ei ole tullut vastaan...ja rakkauden kokeneena en pysty tyytymään mihinkään "ollaan nyt yhdessä ja katotaan"-suhteeseen.
Ja sellaisessa mä oikeastaan olen nyt. En vaan uskalla päästää irti, sillä oikeasti tuntuu että luhistun...Vaikka mies on huumorintajuinen, huolehtiva, aikaansaava, komea, seksikäs, ja taloudellisesti hyvin toimeen tuleva (tämähän joillekin merkkaa paljon), ja haluaa perheen, niin en ole rakastunut häneen. Hän on sanonut mulle rakastavansa, mutta itse en saa niitä sanoja suustani koska en voi huijata itseäni. Ystäväni sanoi, että älä nyt vaan tästä suhteesta lähde, on vaikea löytää parempaa. Mutta jos se aito sydämen rakkaus puuttuu. En todellakaan kadu sitä aikaa, mikä oli aikoinaan, mutta joskus toivon ettei sitä olisi...en tietäisi sellaisesta rakkaudesta, enkä osaisi odottaa/vaatia sellaista.
Kuulostaa varmaan siltä etten ole päässyt vanhan suhteen yli. Mutta niin ei ole...en vaan voi tyytyä vähempään sen jälkeen. Välillä mietin, että mietinkö liikaa. pitäisikö minun vain yrittää tässä suhteessa...Pelkään vain sitä, että ajan myötä kun ehkä olen oppinut rakastamaan tätä ihmistä...niin jos kuitenkin joskus kohtaan sen, jonka kanssa tiedän heti, että tässä se on. Ja huomaan että olen elänyt tavallaan valheessa koko aiemman ajan. Pelkään myös, että jos nyt jälleen kerran jatkan sinkkuna..niin entä jos oikeasti käy niin, että aika kuluu, enkä koskaan voi jakaa sitä onnea miehen kanssa, kun katsomme lapsiamme ja elämäämme. Ihmistä ei ole luotu kulkemaan yksin. Tämä ajatus pysyy koko ajan päässäni ollessani sinkku, ja se tekee elämästä niin pirun vaikeaa.
Ja sellaisessa mä oikeastaan olen nyt. En vaan uskalla päästää irti, sillä oikeasti tuntuu että luhistun...Vaikka mies on huumorintajuinen, huolehtiva, aikaansaava, komea, seksikäs, ja taloudellisesti hyvin toimeen tuleva (tämähän joillekin merkkaa paljon), ja haluaa perheen, niin en ole rakastunut häneen. Hän on sanonut mulle rakastavansa, mutta itse en saa niitä sanoja suustani koska en voi huijata itseäni. Ystäväni sanoi, että älä nyt vaan tästä suhteesta lähde, on vaikea löytää parempaa. Mutta jos se aito sydämen rakkaus puuttuu. En todellakaan kadu sitä aikaa, mikä oli aikoinaan, mutta joskus toivon ettei sitä olisi...en tietäisi sellaisesta rakkaudesta, enkä osaisi odottaa/vaatia sellaista.
Kuulostaa varmaan siltä etten ole päässyt vanhan suhteen yli. Mutta niin ei ole...en vaan voi tyytyä vähempään sen jälkeen. Välillä mietin, että mietinkö liikaa. pitäisikö minun vain yrittää tässä suhteessa...Pelkään vain sitä, että ajan myötä kun ehkä olen oppinut rakastamaan tätä ihmistä...niin jos kuitenkin joskus kohtaan sen, jonka kanssa tiedän heti, että tässä se on. Ja huomaan että olen elänyt tavallaan valheessa koko aiemman ajan. Pelkään myös, että jos nyt jälleen kerran jatkan sinkkuna..niin entä jos oikeasti käy niin, että aika kuluu, enkä koskaan voi jakaa sitä onnea miehen kanssa, kun katsomme lapsiamme ja elämäämme. Ihmistä ei ole luotu kulkemaan yksin. Tämä ajatus pysyy koko ajan päässäni ollessani sinkku, ja se tekee elämästä niin pirun vaikeaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
minulla juuri samanlainen tilanne; vaikkakin vasta melkoisen tuore.
Mies on aivan hmm.., liian hyvää ollakseen totta.
Huomioi, sanoo rakastavansa (jo nyt näin alussa). Itse en ole sitä vielä hänelle sanonut; olen sen myös hänelle kertonut, että vaikka toinen sanoo; ei se tarkoita sitä, että toisenkin on se sanottava; siis ei toisen mieliksi, jossei itse tunne samoin.
Hmm.., mikä siinä sitten on, että kun kaikki on hyvin, niin ei kuitenkaan tunnu siltä?
Älä menetä toivoasi ja murehdi asioita liikaa kyllä se onni jossain vaiheessa sattuu kohdalleen .
Vaikka sanot että edellinen suhde on jo käsitelty mut onkohan ihan niin ? Kuitenkin ei uusia suhteita voi rinnastaa vanhaan koska ei sitä täyttä kopioo siitä löydä kuitenkaan ! ei kuitenkaan nyt huonompaan suuntaan ainakaan kannata mennä tai väkisin yrittää jotain pitää yllä mut tarkoitan et jotain muutosta joutuu kuitenkin hyväksymään.
Tää sinkkuus on joskus niin ahdistavaa ja mietteitä herkistävää et välillä meinaa oikein alkaa heikottaan, hymyssä suin vaan huomista kohti niin kyllä joskus tärppää :)
Sanoisin että älä tyydy vähempään!! Jos et ole oikeasti rakastunut lähde siitä suhteesta...ei sen takia että vain on joku, pidä jäädä. Ja jos nyt loppujen lopuksi niin käy että sitä "oikeaa" ei löydy, onko se nyt niiin kamalaa elää yksinkään.
Samat fiilikset on mullakin ja en aio tyytyä enää siinä rakkauden tunteessa vähempään mitä olen saanut kerran kokea. Jos en sitä enää koe, olen sitten yksin. Mutta tämä on vain mun mielipide =)
Nähtävästi naisten osalta on yleisempää, että uudelle suhteelle asetetaan vähintään samat, jopa isommat vaatimukset kuin edelliselle. Suhde on kuitenkin kahden kauppa. Kahta samanlaista suhdetta ei ole.
Kyllä noissa viesteissä paljon asiaa oli. Ja se on totta ettei kahta samanlaista suhdetta ole. Tuskin itsepystyisin seurusteleen "huvikseen". Itsellä on takana yksi huippu suhde ja nyt vain miettii että onkohan sitä koskaan niin onnellinen kuin silloin. Vielä ainakin tuntuu että ei huononpaa ikinä, mutta pitää antaa mahdollisuus, eihän sitä koskaan tiedä ;)
Miksi täällä kaikki toitottaa et takana on yksi huippusuhde eikä siksi halua tyytyä vähempään ? Onko minun laskutaidossani jotain vikaa vai olenko muuten vaan tyhmä ?
Mitenkä jokin suhde voi olla ihan maaginen jos se on kuiteski loppunut ? Haluatteko te uuden samanlaisen suhteen joka joskus loppuu vai mitä !
On minullakin takana yksi suhde missä tapahtui paljon erittäin hyviä juttuja mut ei se mikään huippusuhde ollut kun se tuli tiensä päähän. Siitä sain korkeintaan vähän suuntaa et millaisen ihmisen itselleni haluan ja en kuitenkaan hae mitään täydellistä kopioo siitä koska suhteessa oli kuitenkin jotain asioita mitä tarvii muuttaa.
Toivon itselleni et kun tämän kyseisen henkilön tapaan ni kyllä rakkaus kertoosen et onko hän se oikea ihminen vai ei ja jos siltä tuntuu et nyt se löyty niin olen valmis mukautumaan jossain määrin et suhde alkaisi toimimaan !
minä ainakin tarkoitin että siinä rakastamisen tunteessa en halua tyytyä enää vähempään. Sellaiasia tunteita ei aina vain tule vaikka kuinka olis mahtava tyyppi. Se "huippu"suhde ehkä loppui muihin asioihin mutta rakastin kuitenkin enemmän kuin koskaan...Toivottavasti vielä tulee eteen jotain vastaavaa ja se sitten kestääkin kaikki karikot.
Usein olen miettinyt tuota rakkaus asiaa ja tullut siihen tulokseen et jos on sellaisessa suhteessa ollut missä toista on rakastanut koko sielullaan ni sitä ei enää ikinä pysty saavuttamaan ! Tälläinen suhde lohkasee ihmisen sisimmästä niin suuren osan ja kohdan ettei sit kukaan enää pysty saavuttamaan. Ensimmäinen todellinen rakkaus on kuitenkin se eka eikä siitä jaeta enää uusintoja ? Tuota tunnetta ei välttämättä ikuna enää voi saavuttaa mut toivoisin omasta kohdastani kyllä sen et joskus siihen tunteeseen vielä pääsisin tai minä kyllä haluan siihen myöskin päästä !
Onko se kuitenkin vain pelkkä haave ihmismielessä ? Toteutuuko se koskaan ? Kait sen sitten näkee juuri ennenkö tammipalttoon kansi laitetaan päälle et onko onnistanut vai ei, siihen asti on kuitenkin aikaa toteuttaa tuo haave ja toivotaan et meidänlaiset ihmiset jotka siitä haaveilee joskus sen pystyy myöskin saamaan :) !
Heroinistille on turha ehdottaa, että "mitä jos siirtyisit keskiolueeseen?"
Sama pätee näköjään rakkauteen. Kun on kerran nuorena päässyt suuren rakkauden makuun, niin sitä pitää saada lisää. Paitsi että uuden rakkauden pitäisi olla vielä suurempaa. Vähintään niin suurta, että se kestäisi ikuisesti.