...luo elämään tasapainoisen ja levollisen onnellisen tilan.
Heitän tässä muutamia provokatiivisiakin ajatuksia ja toivon, että te joilla on perspektiiviä, otatte kantaa joko tämän keskustelukanavan kautta tai sitten syvällisemmin sähköpostitse ([email protected]). Aloitin hieman aikaisemmin keskustelun soulmatesta ja tavallaan tämäkin siihen aiheeseen liittyy, mutta ehkä hiemen eri näkökulmasta, joten siksi siis uutena aiheena.
Olen vasta "löytänyt" tämän alueen ja huomaan aika monen pyörittelevän mielessään samankaltaisia ajatuksia, mutta ei kenties ole löytänyt oikeita ihmisiä, joiden kanssa niitä jakaa. Kommenteista tosin näkee, että meitä on moneksi ja hyvä niin. Ei kaikki ymmärrä kaikkia, eikä tarvitsekaan. Kun vain löytää yhden kaltaisensa.
En ole vieläkään menettänyt uskoani enkä toivoani rakkauden suhteen, vaikka tällä hetkellä tunnenkin kulkevani häkissä ulospääsyä etsien. Uskon romanttiseen rakkauteen, mutta ennen kaikkea kaipaan parisuhteessa rinnalleni kumppania, jonka kanssa pystyisin yhdessä nauttimaan elämästä monin eri tavoin. Silti sitä upeaa intohimoakaan unohtamatta. Tiedän, ettei mikään tule itsekseen ja että asioiden eteen on tehtävä töitä, mutta lähtökohtien tulee olla kunnossa. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Surullista kyllä, joskus kuulee kommentin: Nyt olen saanut koulutettua sen ihmisen juuri haluamakseni enkä jaksa aloittaa samaa hommaa alusta.
En tiedä olenko vaatinut tai vaadinko kumppaniltani liikaa. Olen kohtuullisesti koulutettu ja vaikkei sillä ole sinänsä mitään itseisarvoa, antaa se kuitenkin puitteet yhteisille keskustelunaiheille tai tavoille tarkastella asioita. Poikkeuksiakin on, suuntaan jos toiseen. Ja todellinen viisaus löytyy elämän kokemuksista ja älykkyys sydämen sivityksestä. Pidän oivaltavasta huumorista ja positiivisesta sekä optimistisesta elämänasenteesta.
Joskus etsin ihmistä, joka nauttisi kanssani samoista asioista, mutta ehkä olen siinä mielessä kovin monisäikeinen: voin mennä oopperaan tai klubille kuuntelemaan suomi-rockia, nautin auringostam mutta kaipaa lomallani sen lisäksi myös muita virikkeitä, minulle on tärkeää yhdessäolo ja läheisyys mutta tarvitsen myös omaa tilaa ja rauhaa...Tätä voisi jatkaa melkoisen pitkään. En varmasti koskaan löydä juuri kaltaistani ihmistä, enkä usko että se on tarkoituskaan. Pienet erilaisuudet ovat rikkaus. Mutta muuten kyllä olen sitä mieltä, että unelmien ja haaveiden sekä elämän arvojen ja tärkeysjärjestyksen tuli matchata.
Ulkoisesta kauneudesta ajattelen, että suhteen alkuvaiheessa sillä on enemmän merkitystä. Pitemmän päälle henkinen yhteys tuo myöskin fyysisen halun. Jos ei ole tunteita, ei ole myöskään kipinää. Olen tottunut huolehtimaan ulkoisesta olemuksestani ja pidän itseni hyvässä fyysisessä kunnossa. Joskus ajattelin, että ihannenaisenikin tulisi olla timmi sporttityttö, jolla olisi hieman syntymähulluutta ja reipasta asennetta spontaaneihin juttuihinkin. Onneksi sitä on kasvanut ainakin tässä asiassa (sitä tietynasteista hupsuutta tosin pois lukematta). Onhan se tosin mukavaa, jos toinenkin huolehtii itsestään (silloin mielikin voi paremmin). Mutta kyllä se todellinen aito välittäminen tulee vaikka siitä unisesta lämpimästä katseesta, jonka aamulla kohtaa tai sitten valloittavasta luonnollisesta hymystä ja siitä kokonaisuudesta, että toisella ihmisellä on hyvä olla omassa kehossaan sellaisena kuin on. Ja vuodet kohtelevat sydäntä paremmin kuin vartaloa.
Jätän nyt muutaman kysymyksen, ensinnäkin teille jotka mietitte suhteessanne "onko tämä todellakin sitä mitä elämässä oikeasti haluan": Mitä kaipaat enemmän? Mikä estää? -Sinun kanssasi koen varmasti samankaltaisuutta.
Sitten te, jotka olette joskus kaivanneet ja sitten rohjenneet lähteä: Mitä etsit? Mikä sai lähtemään? Mitä löysit? Tekisitkö saman uudelleen?
Ja vielä te, jotka kaipaatte jotakin, mutta "tyydytte" kohtaloon: Oletteko onnellisia?
Itse haluan vielä rakastaa täysillä ja ehdoitta.
Heitän tässä muutamia provokatiivisiakin ajatuksia ja toivon, että te joilla on perspektiiviä, otatte kantaa joko tämän keskustelukanavan kautta tai sitten syvällisemmin sähköpostitse ([email protected]). Aloitin hieman aikaisemmin keskustelun soulmatesta ja tavallaan tämäkin siihen aiheeseen liittyy, mutta ehkä hiemen eri näkökulmasta, joten siksi siis uutena aiheena.
Olen vasta "löytänyt" tämän alueen ja huomaan aika monen pyörittelevän mielessään samankaltaisia ajatuksia, mutta ei kenties ole löytänyt oikeita ihmisiä, joiden kanssa niitä jakaa. Kommenteista tosin näkee, että meitä on moneksi ja hyvä niin. Ei kaikki ymmärrä kaikkia, eikä tarvitsekaan. Kun vain löytää yhden kaltaisensa.
En ole vieläkään menettänyt uskoani enkä toivoani rakkauden suhteen, vaikka tällä hetkellä tunnenkin kulkevani häkissä ulospääsyä etsien. Uskon romanttiseen rakkauteen, mutta ennen kaikkea kaipaan parisuhteessa rinnalleni kumppania, jonka kanssa pystyisin yhdessä nauttimaan elämästä monin eri tavoin. Silti sitä upeaa intohimoakaan unohtamatta. Tiedän, ettei mikään tule itsekseen ja että asioiden eteen on tehtävä töitä, mutta lähtökohtien tulee olla kunnossa. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Surullista kyllä, joskus kuulee kommentin: Nyt olen saanut koulutettua sen ihmisen juuri haluamakseni enkä jaksa aloittaa samaa hommaa alusta.
En tiedä olenko vaatinut tai vaadinko kumppaniltani liikaa. Olen kohtuullisesti koulutettu ja vaikkei sillä ole sinänsä mitään itseisarvoa, antaa se kuitenkin puitteet yhteisille keskustelunaiheille tai tavoille tarkastella asioita. Poikkeuksiakin on, suuntaan jos toiseen. Ja todellinen viisaus löytyy elämän kokemuksista ja älykkyys sydämen sivityksestä. Pidän oivaltavasta huumorista ja positiivisesta sekä optimistisesta elämänasenteesta.
Joskus etsin ihmistä, joka nauttisi kanssani samoista asioista, mutta ehkä olen siinä mielessä kovin monisäikeinen: voin mennä oopperaan tai klubille kuuntelemaan suomi-rockia, nautin auringostam mutta kaipaa lomallani sen lisäksi myös muita virikkeitä, minulle on tärkeää yhdessäolo ja läheisyys mutta tarvitsen myös omaa tilaa ja rauhaa...Tätä voisi jatkaa melkoisen pitkään. En varmasti koskaan löydä juuri kaltaistani ihmistä, enkä usko että se on tarkoituskaan. Pienet erilaisuudet ovat rikkaus. Mutta muuten kyllä olen sitä mieltä, että unelmien ja haaveiden sekä elämän arvojen ja tärkeysjärjestyksen tuli matchata.
Ulkoisesta kauneudesta ajattelen, että suhteen alkuvaiheessa sillä on enemmän merkitystä. Pitemmän päälle henkinen yhteys tuo myöskin fyysisen halun. Jos ei ole tunteita, ei ole myöskään kipinää. Olen tottunut huolehtimaan ulkoisesta olemuksestani ja pidän itseni hyvässä fyysisessä kunnossa. Joskus ajattelin, että ihannenaisenikin tulisi olla timmi sporttityttö, jolla olisi hieman syntymähulluutta ja reipasta asennetta spontaaneihin juttuihinkin. Onneksi sitä on kasvanut ainakin tässä asiassa (sitä tietynasteista hupsuutta tosin pois lukematta). Onhan se tosin mukavaa, jos toinenkin huolehtii itsestään (silloin mielikin voi paremmin). Mutta kyllä se todellinen aito välittäminen tulee vaikka siitä unisesta lämpimästä katseesta, jonka aamulla kohtaa tai sitten valloittavasta luonnollisesta hymystä ja siitä kokonaisuudesta, että toisella ihmisellä on hyvä olla omassa kehossaan sellaisena kuin on. Ja vuodet kohtelevat sydäntä paremmin kuin vartaloa.
Jätän nyt muutaman kysymyksen, ensinnäkin teille jotka mietitte suhteessanne "onko tämä todellakin sitä mitä elämässä oikeasti haluan": Mitä kaipaat enemmän? Mikä estää? -Sinun kanssasi koen varmasti samankaltaisuutta.
Sitten te, jotka olette joskus kaivanneet ja sitten rohjenneet lähteä: Mitä etsit? Mikä sai lähtemään? Mitä löysit? Tekisitkö saman uudelleen?
Ja vielä te, jotka kaipaatte jotakin, mutta "tyydytte" kohtaloon: Oletteko onnellisia?
Itse haluan vielä rakastaa täysillä ja ehdoitta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mie oon varmasti hölmö, kun elän siinä tilanteessa missä elän. Haluan vain varmistua tunteiden aitoudesta, koska toisaalta tähän ikään mennessä sitä on huomannut että joskus suuret (mutta ohimenevät) ihastukset saattavat vaikuttaa elämää suuremmilta.
Kuulun siis siihen joukkoon, joka on periaatteessa ihan hyvässä suhteessa, mutta kaipaa enemmän. Nykyisestä suhteestani puuttuu se intohimo, kipinä, tunne siitä että soudetaan samaan suuntaan. Avoimuus ja luottamuskaan eivät ole ihan vankimmasta päästä, mikä tietysti heijastuu seksielämään ja tunnepuolelle yleensä... Meillä on hauskaa yhdessä ja tunnen oloni turvalliseksi tämän miehen seurassa. Hänelle riittäisi ihan hyvin nykyisenlainen suhde, mutta salaa sisimmässäni kaipaan jotain muuta. Liian usein mieheni herättää minussa vain ärtymystä.
Ja nyt on käynyt niin, että sitä "jotain muuta" on ilmaantunut elämääni. Edellä mainituista seikoista johtuen en halua rynnätä mihinkään, sillä pitkä ja arkistuva parisuhde on mitä otollisinta maaperää ihastuksille. Kaikille pitkässä suhteessa elävillä niitä on kai ennemmin tai myöhemmin. Olen ylipäätään hyvin intohimoinen, joten tunteideni voimakkuus tätä uutta ihmistä kohtaan saattaa johtua yksinomaan siitä. Sydämen halusta löytää jotakin, joka saisi maailmaan värit takaisin.
Minua estää siis tällä hetkellä järki. Olen kuitenkin ollut nykyiseni kanssa vuosia, asumme yhdessä, meillä on samat ystävät ja diipadaapa se koko paketti, mitä standardinmukaiseen suhteeseen kuuluu. Niin ja nykyinen mieheni kyllä rakastaa minua kovasti omalla poikamaisella tavallaan... Kovasti vain pohdin, että riittääkö se minulle koko elämäksi? Näillä hetkillä pitäisi päättää yhteisen asunnon ostosta ja minä vain mietin kauhusta jäykkänä, että miten toiselle selittäisin...
...minun vastaukseni..
"...te, jotka olette joskus kaivanneet ja sitten rohjenneet lähteä: Mitä etsit? Mikä sai lähtemään? Mitä löysit? Tekisitkö saman uudelleen? "
- hyppäsin tähän nykyiseen suhteeseeni suoraan edellisestä.. otin riskin ja lähdin. etsin juuri sitä "tosi"rakkautta ja monta vuotta olinkin varma, että sen löysin juuri tässä miehessä.
löysin ihanan miehen, joka rakastaa ja välittää eikä ole lainkaan itsekäs, niin kuin se edellinen. tekisin saman ilman muuta uudelleen jos vain tulisi vastaan ihminen, joka saa minussa aikaan sen tunteen...
en kuitenkaan kadu päivääkään muuta, kuin sitä, etten ehtinyt olla vapaana hetkeäkään näiden suhteiden välillä. se ei tuntunut tärkeältä silloin.. mutta näin jälkeenpäin olisi ehkä kannattanut kokeilla sitä yksinoloa. olisin saattanut välttyä näiltä tunteilta, joita nyt päässäni risteilee...
"...teille jotka mietitte suhteessanne "onko tämä todellakin sitä mitä elämässä oikeasti haluan": Mitä kaipaat enemmän? Mikä estää?
- muutaman kuukauden olen mietiskellyt juuri näitä kysymyksiä. luulin jo löytäneeni "sen oikean".. mutta...
tätäkö tämä onkin? voisiko jossain olla jotain vielä parempaa..?
itse kaipaan suhteessa ainakin enemmän itsenäisyyttä. sitä, ettei puoliso olisi niin täydellisen riippuvainen minusta. että molemmilla olisi kuitenkin oma elämä - mutta silti yhdessä. sitä, etten tuntisi itseäni niin kahlituksi, vaikka periaatteessa siihen tunteeseen ei edes ole syytä.
haluaisin kokea uudestaan sen mielettömän rakastumisen tunteen. haluaisin suhteen, jossa on myös intohimoa sen turvallisen rakkaudentunteen lisäksi.
tuntuu, että ajatukseni junnailevat vähän paikoillaan... mies on kuitenkin aivan ihana.. varmasti monen naisen ihannekumppani. en ymmärrä, kuinka tunteeni ovat voineet näin muuttua.
en uskalla tehdä ratkaisuani ja luulen, että syynä siihen on juuri se yksinjäämisen pelko... vaikka välillä kaipaankin nimenomaan sitä yksinoloa. pelkään, että kadun, jos eroan hänestä. en osaa päättää, mitä elämältäni haluan.
Tunnut olevan koukussa siihen rakastumisen endorfiiniin. se on katoavaista. En tiedä vanhako olet, mutta ehkä elämänkokemuksen myötä opit arvostamaan enemmän sitä itse rakkautta, johon kuuluu arki, mutta välillä myös juhla.
"voisiko jossain olla jotain vielä parempaa..?"
Tämä on justiinsa se vika useiden ihmisten ajattelussa nykyään. Jos aina havittelee enemmän, jää lopulta tyhjän päälle. Rakkaus on myös valinta, se on päätös pysyä sen toisen ihmisen kanssa, päätös rakastaa. kannattaa nyt kuitenkin puhua sen miehesi kanssa, jos tunnet olosi sekavaksi. mene vaikka viikoksi jonnekin miettimään asioita. Hyvässä suhteessa pitäisi kyllä tietää mitä haluaa. Olla sen toisen ihmisen kanssa nyt ja tulevaisuudessa.
Rakastumisen tunne on upea ja kokonaisvaltainen. Joskus luulin itse sitä samaksi kuin rakastamista. Kun tuo alkuhuuma katosi, katosi iso osa suhteesta.
Rakastumista seuraa kuitenkin parhaimmassa tapauksessa rakastaminen, mikä tosi vaatii myös työtä ja panostusta -myöskin intohimon säilyttämiseksi. Ei arjessa voi koko ajan leijailla, mutta haluan ainakin uskoa niin että sitä voi jollain lailla myös uudestaan ja uudestaan ihastua/rakastus omaan kumppaniinsa.
Miksi ihanaa miestä vaihtamaan? Lisäenergiaa ja mielikuvitusta omaan suhteeseen. Helppo sanoa, tiedän. Kuitenkin jokainen meistä varmasti kohtaa elämässään useitakin upeita ja mahtavia ihmisiä, eikä vanhaa tulee heittää pois vain uuden ja jännittävän mielenkiinnon kohteen vuoksi. Silloin ei oikeasti voisi koskaan sitoutua. Sama kuvio toistuisi uudestaan ja uudestaan.
Toivon sinulle rakkautta.
Älä kirjoita pitkää yhtenäistä pötköä (ilman kappalejakoa), sitä on erittäin tylsä ja vaikea lukea. Sellaista tekstiä ei ala edes lukemaan.