iTunes on huono

mikä korvaaja?

Eli iTunes on täysin p*rseestä. Mikä olisi hyvä ohjelma korvaamaan iTunes? Mielellään albumikuvien siirto-ominaisuudella. Winampin plugini ei siirrä albumikuvia.

35

4680

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Studio-osaaja

      johtuu vain siitä, että et osaa käyttää ja hyödyntää markkinoiden parasta soitin-ohjelmaa.

      Jote älä sorru yleistämään, kuulut kuitenkin vähemmistöön mielipiteinesi.
      Jokainen vain puhukoon omasta puolestaan.

      • testaaja

        Asensin eilen Itunesin ja täytyy sanoa, että oli pettymys. Odotin enemmän kaiken hehkutuksen jälkeen. Käyttöliittymä ei ollut mitenkään erinomainen muihin verrattuna, sama toiminnallisuus musiikin ostamista lukuunottamatta on löytynyt monista ohjelmista jo ainakin 5 vuoden ajan. Muistiakin tuo vie kymmeniä megoja, mikä ei nykyisillä koneilla tosin ole ongelma, mutta ei kyllä kerro koodaajien ammattitaidosta. Suuri ihmetyksen aihe oli myös visualisointi, näytti jokseenki samalta kuin winampin muinainen geiss plug-in, joka pyöri mukavasti 400 Mhz k6-3:lla vuonna kivi ja keppi. ITunesin vastaava vei nykyisen A64 3200 :n tehoista 90%, tehontarve on siis monikymmenkertainen. No ei se huono softa misään nimessä kuitenkaan ollut. Poistin sen kuintekin samantien, koska tuon iTunesin asennuksen jälkeen ei winamp enää toimminut. En viitsi pitää koneella softia, jotka sotkevat muiden ohjelmien toiminnan.

      • perseeeestä!

      • iTunes Rulaa

    • iTuunari

      siirtää vaikka mitä kuvia, jos vaan osaa sitä soitinta käyttää. Ei ole kyllä edes vaikea.
      On tosi hyvin suunniteltu soitin.
      Ja sillä on pirun mukava tehdä musatietokantoja.

    • -ö-

      iTunes on erinomainen ohjelma Macille ja Windowsille musiikin ostamiseen, kuunteluun, järjestelyyn, polttamiseen ja lisäksi se toimii saumattomasti yhteen podcastien, videopodcastien, AirTunesin ja iPodin kanssa.

      Jos ohjelma on _sinun_ mielestäsi p*rseestä, niin voin kertoa että parmpaakaan ei tällä hetkellä ole ilmaiseksi tarjolla.

      • AntiTunes

        >iTunes on erinomainen ohjelma Macille ja Windowsille musiikin ostamiseen,

        Ostan levyni kaupasta, lainan kirjastosta tai lataan ilmaiseksi netistä. En osta kopiointisuojattuja ja huonolaatuisia biisejä verkossa. Joten en kaipa mitään MusicStoreja soittimeen.

        >kuunteluun,

        Mielestäni se sopii todella huonosti musiikin kuunteluun, se on hidas, raskas, iso, vie todella paljon muistia, jne..

        >järjestelyyn,

        Erittäin huono siihenkin. Haluan järjestä biisit niin kuin itse haluan, en niin kuin ohjelman tekijä on päättänyt.

        >polttamiseen

        Polttamiseenkin on paljon parempiakin ja monipuolisempia ohjelmia, vaikka Toast, tai WIndowsin Nero.

        > ja lisäksi se toimii saumattomasti yhteen podcastien, videopodcastien,

        Mielestäni podcastit ovat maailman turhin keksintö, enkä todellakaan pidä siitä, että niitä pakkosyötetään minulle. Samoin en kaipaa videoitakaan musiikinsoitto-ohjelmasta. Videoita varteen on omat ohjelmat, enkä todellakaan halua mitään linkkuveitsi-partakone-taskumattiohjelmaa musiikkisoitimeksi.

        >AirTunesin ja iPodin kanssa.

        En omista, en AirTunesia enkä iPodia, joten näistäkin toiminnoista minulle ole mitään hyötyä.

        >Jos ohjelma on _sinun_ mielestäsi p*rseestä, niin voin kertoa että parmpaakaan ei tällä hetkellä ole ilmaiseksi tarjolla.

        Parempia ohjelmia on vaikka kuinka paljon, on parempia soittimia, on parempia järjestelyohjelmia, on parempia poltto-ohjelmia, jne.. Sen sijan kamalampaa monitoimilinkkuveitsipartakonetaskumattiohjelmaa tuskin löytyy, missä olisi niin paljon toimintoja, eikä yhteenkään tarkoitukseen se soveltuisi kunnolla.

      • iMusic
        AntiTunes kirjoitti:

        "Ostan levyni kaupasta, lainan kirjastosta tai lataan ilmaiseksi netistä. En osta kopiointisuojattuja ja huonolaatuisia biisejä verkossa. Joten en kaipa mitään MusicStoreja soittimeen."

        Niin _sinä_. Mutta kaikki eivät ole kuten sinä. Music Storen saa muuten pois päältä asetuksista, jolloin sitä ei edes näe ;)

        "Mielestäni se sopii todella huonosti musiikin kuunteluun, se on hidas, raskas, iso, vie todella paljon muistia, jne.. "

        Koneesi on mopo tai et vain osaa!

        "Polttamiseenkin on paljon parempiakin ja monipuolisempia ohjelmia, vaikka Toast, tai WIndowsin Nero. "

        Kaikki mainitsemasi taitavat olla maksullisia..!

        "Erittäin huono siihenkin. Haluan järjestä biisit niin kuin itse haluan, en niin kuin ohjelman tekijä on päättänyt."

        Haluat keksiä pyörän uudelleen? Järjestely vaihtoehtoja on lukemattomia ja esimerkiksi soittolistoja käyttämällä lähes kaikki on mahdollista. Et ole koskaan tainnut oikeasti käyttää iTunesia? :D Kerro ihmeessä mikä on se järjestely, mihin iTunes ei pysty ja jota sinä käytät. Ei kai vaan tiedoston nimen perusteella?

        "Parempia ohjelmia on vaikka kuinka paljon, on parempia soittimia, on parempia järjestelyohjelmia, on parempia poltto-ohjelmia, jne.. "

        Kaikki ohjelmat yhdessä paketissa ja ilmaiseksi? Kerro nyt viimein mikä on se ohjelma...?

      • AntiTunes
        iMusic kirjoitti:

        >Niin _sinä_. Mutta kaikki eivät ole kuten sinä.

        Aivan, kaikki ovat erilaisia ja kaikilla on erilaiset tarpeet. Se mitä sopii sinulle, ei sovi toiselle, siksi onkin ja pitäisi olla vaihtoehtoja.

        >Haluat keksiä pyörän uudelleen? Järjestely vaihtoehtoja on lukemattomia ja esimerkiksi soittolistoja käyttämällä lähes kaikki on mahdollista.

        Tarkoitin levylle järjestämistä, eli hakemistorakennetta ja tiedostojen nimeämistapaa. iTunesin tapa ei sovi minulle, eikä nyt ole kyse mistään pyörän uudelleenkeksimistä.

        >Kaikki ohjelmat yhdessä paketissa ja ilmaiseksi?

        Juuri sitä en missään nimessä halua, että kaikki olisi yhdessä paketissa. Kuten sanoin, en pidä linkkuveitsipartakonetaskumattiyhdistelmäohjelmista. Haluan pienen kevyen ja nopean soittimen ja hyvän ID3-tagien editointi ja biisien järjestämistyökalun, kuten vaikka ilmainen mp3tag ohjelma Windowsille (http://www.mp3tag.de/en/) Mitään muuta EN tarvitse enkä halua.

        " Se mitä sopii sinulle, ei sovi toiselle, siksi onkin ja pitäisi olla vaihtoehtoja. "

        Mutta kun ei ilmeisesti ole ainakaan tämän ketjun perusteella (siis parempia vaihtoehtoja). Se ei kuitenkaan tarkoita että iTunes on huono tai että se on p*rseestä kuten tässä ketjussa on väitetty. Itse asiassa se on juuri mainitsemasi yksi "vaihtoehto" useimmille ihmisille ja vieläpä erittäin hyvä sellainen ;)

        "Tarkoitin levylle järjestämistä, eli hakemistorakennetta ja tiedostojen nimeämistapaa."

        Siis nythän on vuosi 2005, mutta onnea valitsemallesi tielle. Itse en viitsisi enää vaivautua kun on kerran kone, mikä hoitaa tuollaiset hommat. :|

        "linkkuveitsipartakonetaskumattiyhdistelmäohjelmista. "

        Niin noilla nyt hoidetaan täysin toisistaan poikkeavia asioita. Minulla iTunes on jonkin mittapuun mukaan vain yhtä asiaa varten, nimittäin musiikkia!

      • AntiTunes
        -ö- kirjoitti:

        >Mutta kun ei ilmeisesti ole ainakaan tämän ketjun perusteella (siis parempia vaihtoehtoja).

        Tässä ketjussa juuri etsitään parempia vaihtoehtoja, ja parempia järjestely, muokkaus, poltto ohjelmia on esitetty ja on vaikka kuinka paljon. iTunes on vain linkkuveitsen tavoin kokoelma keskitasoisia sovelluksia yhdessä paketissa.

        >Siis nythän on vuosi 2005, mutta onnea valitsemallesi tielle.

        Aivan, siksi en halua elää koneen ehdoilla, vaan haluan että kone tekee niin kuin MINÄ haluan. Ei päin vastoin.

        >Minulla iTunes on jonkin mittapuun mukaan vain yhtä asiaa varten, nimittäin musiikkia!

        Musiikki on laaja käsite, ja tv-sarjat, päiväkirjat, valokuvat eivät mielestäni ole musiikkia. Itse kaipaan musiikin toisto-ohjelmaa, ja raskas ja hidas iTunes ei vasta tarpeitani.

        Kuulutat otsikossasi asiallista keskustelua. Onko sinun mielestäsi "asiallista keskustelua" aloittaa koko viestiketju toteamuksella "iTunes on huono" ja todeta heti perään, että iTunes on p*rseestä? Minkälaisia vastauksia odotat, jos koko ketjun aloitus alkaa haukkumisella?

        Käyn paljon mökillä ja ajan joskus huonokuntoisia teitä. Minun ei tulisi mieleenkään lähteä liikkeelle Ferrarilla (jos sellainen nyt sattuisi olemaan). Pitäisikö minun sitten todeta että Ferrari on p*rseestä ja huono auto?

        En ole tätä keskustelua aloittanut, olen vain sama mieltä aloittajan kanssa, iTunes on huono.

        Jos joku kaipaa taskuradiota, niin turhaa on suositella bussia, kun siinä on radio myös, tai jos joku kaipaa hyvän kulkuvälinen kallioiseen maastoon mökille, niin turhaa on suositella sitä Ferrariakaan, vaikka siitäkin mahdollisesti löytyisi radio ja neljä pyörää. Se nimittäin ei vasta tarvitsijan tarpeita, eli on HUONO vaihtoehto sille.

        Tässä kysyttiin vaihtoehtoja iTunesille, oletko antanut edes yhden asiallisen vastaukset? Mielestäni et ole, käänsit koko koko keskustelun vittuiluksi, koska et kestä siitä, että joku on eri mieltä kanssasi. Asennevamma?

        "Mielestäni et ole, käänsit koko koko keskustelun vittuiluksi, koska et kestä siitä, että joku on eri mieltä kanssasi. Asennevamma?"

        Minä en ole kääntänyt mitään. Etkö jo tajua? Koko ketju ALKOI vittuilulla ja vastaukset ovat sen mukaisia. Sinä et ole edes kertonut mitä käyttöjärjestelmää tai konetta käytät ja odotat järkeviä vastauksia. Hei HALOO! Samalla haukut lisäksi iTunesia huonoksi, vaikka olet iTunes palstalla! Kaiken lisäksi käytät nimimerkkiä AntiTunes! Jollakin on paha asennevamma ja se en ole minä! Miten muuten edes kuvittelet, että kukaan suhtautuisi sinuun vakavasti täällä?

        Musiikkisoittimeksi en voi suositella sinulle mitään, koska et osaa käyttää edes iTunesia ja en voi mitenkään tietää minkälainen kone tai käyttis sinulla on! Minä en vastaa enää trollille, joten omalta osaltani keskustelu päättyy tähän.

        Jos et pysty vastaamaan asiallisesti, niin kannattako vastata ollenkaan?

        Toiseksi kuten sanoin, en ole tätä keskustelua aloittanut, satun vain oleman kysyjän kanssa sama mieltä iTunesin huonoudesta. Joten luetun ymmärtämisessäsi on parantamisen varaa.

        Kolmanneksi olen jo useita kertoja tässä ketjussa sanonut mitä käyttöjärjestelmä MINÄ käytän, joten edelleen sitä luetun ymmärtämistä kiitos.

        Ja lopuksi sillä, että ohjelma ei vasta tarpeitani, ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa. Ja jos joku on täällä trolli, niin se olet siinä.

      • iSusi

        "Jos et pysty vastaamaan asiallisesti, niin kannattako vastata ollenkaan? "

        Aivan. Miksi vastaat tuolle ö:lle?

        "Kolmanneksi olen jo useita kertoja tässä ketjussa sanonut mitä käyttöjärjestelmä MINÄ käytän, joten edelleen sitä luetun ymmärtämistä kiitos."

        MISSÄ? Pelkkä Mac ei kerro mitään ja senkin mainitsit vasta monen turhan trollisi jälkeen aivan ohimennen. Ihan sama kuin sanoisi pc. "Mac" ei kerro mitään koneesi tehosta tai mikä siinä yleensä toimii! Itse valitit iTunesia raskaaksi. Nykyaikaisessa Mac tietokoneessa se ei ole raskas! Siis mikä Mac ja mikä käyttis versio?

        Olet itse naurettava keskustelutaidoton trolli ja todistat sen typerällä rähjäämiselläsi!

      • AntiTunes
        iSusi kirjoitti:

        Itse asiassa minulla on 3 Macia, joista uusin on Mac Mini.

        Ja iTunesissa on liika täysin tarpeettomia toimintoja, jotka tekevät siitä raskaan. Mitä ei niin haittaisi, jos se tarjoisi edes ne toiminnot, mitä minä tarvitsen, mutta kun ei. Koska joka tapauksessa joudun käyttämään toista ohjelmaa musiikin järjestämiseen ja ID3 tietojen editoimiseen, niin on älytöntä käyttää niin raskasta ohjelmaa kuin iTunes vain musiikin toistamiseen. Ymmärsitkö nyt?

        PS: Ja jos minä olen täällä trolli, niin eikö sinun kannattaisi lopettaa trollin ruokkiminen? Paitsi jos sinä iSusi AKA -ö- olet itse trolli, kuten jo epäilin edellisessä viestissäsi.

      • podisti
        AntiTunes kirjoitti:

        >iTunes on erinomainen ohjelma Macille ja Windowsille musiikin ostamiseen,

        Ostan levyni kaupasta, lainan kirjastosta tai lataan ilmaiseksi netistä. En osta kopiointisuojattuja ja huonolaatuisia biisejä verkossa. Joten en kaipa mitään MusicStoreja soittimeen.

        >kuunteluun,

        Mielestäni se sopii todella huonosti musiikin kuunteluun, se on hidas, raskas, iso, vie todella paljon muistia, jne..

        >järjestelyyn,

        Erittäin huono siihenkin. Haluan järjestä biisit niin kuin itse haluan, en niin kuin ohjelman tekijä on päättänyt.

        >polttamiseen

        Polttamiseenkin on paljon parempiakin ja monipuolisempia ohjelmia, vaikka Toast, tai WIndowsin Nero.

        > ja lisäksi se toimii saumattomasti yhteen podcastien, videopodcastien,

        Mielestäni podcastit ovat maailman turhin keksintö, enkä todellakaan pidä siitä, että niitä pakkosyötetään minulle. Samoin en kaipaa videoitakaan musiikinsoitto-ohjelmasta. Videoita varteen on omat ohjelmat, enkä todellakaan halua mitään linkkuveitsi-partakone-taskumattiohjelmaa musiikkisoitimeksi.

        >AirTunesin ja iPodin kanssa.

        En omista, en AirTunesia enkä iPodia, joten näistäkin toiminnoista minulle ole mitään hyötyä.

        >Jos ohjelma on _sinun_ mielestäsi p*rseestä, niin voin kertoa että parmpaakaan ei tällä hetkellä ole ilmaiseksi tarjolla.

        Parempia ohjelmia on vaikka kuinka paljon, on parempia soittimia, on parempia järjestelyohjelmia, on parempia poltto-ohjelmia, jne.. Sen sijan kamalampaa monitoimilinkkuveitsipartakonetaskumattiohjelmaa tuskin löytyy, missä olisi niin paljon toimintoja, eikä yhteenkään tarkoitukseen se soveltuisi kunnolla.

        valitat? kuuntele niitä levyjäsi CD-soittimella tai jollain WinAmpillä. En ymmärrä miksi pitää ruikuttaa täällä palstalla.

        Jos en pidä Ford Escortista, niin en mene Escortin käyttäjien palstalle poraamaan että Escort on huono ja tykkään itse Ladasta.

      • ämppäri
        AntiTunes kirjoitti:

        Itse asiassa minulla on 3 Macia, joista uusin on Mac Mini.

        Ja iTunesissa on liika täysin tarpeettomia toimintoja, jotka tekevät siitä raskaan. Mitä ei niin haittaisi, jos se tarjoisi edes ne toiminnot, mitä minä tarvitsen, mutta kun ei. Koska joka tapauksessa joudun käyttämään toista ohjelmaa musiikin järjestämiseen ja ID3 tietojen editoimiseen, niin on älytöntä käyttää niin raskasta ohjelmaa kuin iTunes vain musiikin toistamiseen. Ymmärsitkö nyt?

        PS: Ja jos minä olen täällä trolli, niin eikö sinun kannattaisi lopettaa trollin ruokkiminen? Paitsi jos sinä iSusi AKA -ö- olet itse trolli, kuten jo epäilin edellisessä viestissäsi.

        ....eivät vaan yksinkertaisesti kestä kritiikkiä iPodiin liittyvistä asioista. Heidän mielestään tällä palstalla ei ole sananvapautta, vaan palsta on tarkoitettu ainoastaan iPodin ja iTunesin ylistämiseen. Tämän olen saanut todeta, kun uskaltauduin aiemmin kritisoimaan iPodin ominaisuuksia.

      • Creative Sucks
        ämppäri kirjoitti:

        ....eivät vaan yksinkertaisesti kestä kritiikkiä iPodiin liittyvistä asioista. Heidän mielestään tällä palstalla ei ole sananvapautta, vaan palsta on tarkoitettu ainoastaan iPodin ja iTunesin ylistämiseen. Tämän olen saanut todeta, kun uskaltauduin aiemmin kritisoimaan iPodin ominaisuuksia.

        iRiver, Creative ja Sony on p*rseestä! Kertakaikkiaan aivan onnettoman huonoja soittimia ja huono menestys soitinmarkkinoilla todistaa tämän todeksi.

    • jokke231

      mulla iTunes toimii hyvin musiikkihommien kanssa
      voi soittaa langattomasti PowerBookilta stereoihin tai aktiivikaiuttimiin .iPhotoa käytän digikuvien järjestelyyn ja Albumien tekoon jne..

    • iMac G5

      ...niin johan toimii iTunes kuin unelma. Puuseekoneille sitä korvaavaa softaa saat odottaa tuomiopäivään asti. Wintoussissa mikä tahansa kirjoituskoneohjelmakin vaatii muistia julmetusti, kaatuilee, aina jotain puuttuu ja alkaa vaan vituttamaan.

      • MadMac

        Minulla on Mac, enkä käytä iTunesia, koska se on mielestäni myös huono.. Tiedän montaa Mac käyttäjää, jotka eivät käytä myöskään iTunusia. Joten ei tässä ole kysymys tietokoneesta tai käyttöjärjestelmästä, vaan itse ohjelmasta.

        Lisäksi, Windowsille on aika paljon parempiakin ohjelmia iTunesin korvikkeeksi, mutta taas Macille ei ole, ei ainakaan ilmaisia.

      • iSusi
        MadMac kirjoitti:

        "Minulla on Mac, enkä käytä iTunesia, koska se on mielestäni myös huono.."

        Millä tavalla huono? Haukku ilman perusteita ei oikein pure ;)

        "Lisäksi, Windowsille on aika paljon parempiakin ohjelmia iTunesin korvikkeeksi, ... "

        Tätä kyllä jaksetaan toitottaa, mutta kukaan ei ole esittänyt sitä ensimmäistäkään parempaa ohjelmaa. Nyt puhutaan ilmaisesta ohjelmasta, joka osaa kaiken sen mitä iTunes.

      • PC & iTunes
        MadMac kirjoitti:

        Minulla on Mac, enkä käytä iTunesia, koska se on mielestäni myös huono.. Tiedän montaa Mac käyttäjää, jotka eivät käytä myöskään iTunusia. Joten ei tässä ole kysymys tietokoneesta tai käyttöjärjestelmästä, vaan itse ohjelmasta.

        Lisäksi, Windowsille on aika paljon parempiakin ohjelmia iTunesin korvikkeeksi, mutta taas Macille ei ole, ei ainakaan ilmaisia.

        Nämä iTunesia huonoksi väittävät eivät ole pystyneet esittämään väitteensä tueksi?
        Mikä ominaisuus iTunesista tekee "huonon"?

        On helvetin helppo sanoa mitä tahansa huonoksi. Mutta sitten kun vaadittaisiin perusteluja, niin niitä ei koskaan tule, kun se perustelujen esittäminen vaatiikin sitten jo omaa aivotyöskentelyä.

        Olen vertaillut Winamppia, Media Playeria ja iTunesia.
        Itse en enää tuosta iTunesista luovu. Ei ole mitään syytä miksi luopuisin.

      • AntiTunes
        PC & iTunes kirjoitti:

        Jo tässä ketjussa on esitetty kymmeniä syitä, paljonko niitä oikein tarvitset? Ja se, että ohjelma ei vasta tarpeitani, jo sinänsä tekee siitä huonon, ainakin minulle. Ei siihen tarvita muita perusteluita.

        Kuten sanoin haluan kevyen, pienen ja nopean soitto-ohjelman, en mitään mammuttia monitoimilinkkuveistä. Toiseksi haluan ohjelman, ID3-tietojen muokkaamisen, joka esimerkiksi osaa automaattisesti hakea mp3-tiedostoille id tiedot verkosta (jos ne puuttuvat), samoin tallentaa biisit sellaiseen hakemistorakenteeseen kuin minä itse haluan. Sellainen ohjelma on yllä mainittu mp3tag, jota käytän VirtualPC kautta, kun vastaava Mac ohjelmaa en ole vielä löytänyt.

        Itse olen myös käyttänyt WinAmppia, MediaPlayeria, iTunesia, ja paljon muita erilaisia soittimia. Ja parhaiten minulle on sopinut WinAmp 2.x, mutta valitettavasti sitä ei saa Macille. iTunes taas vastaa Media Playeria, johon myös on tungettu kaikki mahdolliset tarpeelliset ja tarpeettomatkin toiminnot ja ominaisuuden, ja joka on yhtä raskas ja sekava kuin iTuneskin.

      • PC-/Linux-käyttäjä

        Itse olen Windows-puolella pääasiallisesti käyttänyt Winampia, mutta joutunut joskus myöskin Windows media playeria käyttämään. iTunesia olen joskus kokeilumielessä yrittänyt käyttää, mutta vähintäänkin kieroutuneen toimintalogiigan ja käsittämättömän raskauden sekä ruman ja käyttöön soveltumattoman grafiikan en tuota viitsinyt kauaa pitää. Kuitenkin kokemukseni Windows media playerista ovat huomattavasti positiivisempia, tai ainakin se on huomattavasti keveämpi.

      • Fiksu tietää
        AntiTunes kirjoitti:

        Jo tässä ketjussa on esitetty kymmeniä syitä, paljonko niitä oikein tarvitset? Ja se, että ohjelma ei vasta tarpeitani, jo sinänsä tekee siitä huonon, ainakin minulle. Ei siihen tarvita muita perusteluita.

        Kuten sanoin haluan kevyen, pienen ja nopean soitto-ohjelman, en mitään mammuttia monitoimilinkkuveistä. Toiseksi haluan ohjelman, ID3-tietojen muokkaamisen, joka esimerkiksi osaa automaattisesti hakea mp3-tiedostoille id tiedot verkosta (jos ne puuttuvat), samoin tallentaa biisit sellaiseen hakemistorakenteeseen kuin minä itse haluan. Sellainen ohjelma on yllä mainittu mp3tag, jota käytän VirtualPC kautta, kun vastaava Mac ohjelmaa en ole vielä löytänyt.

        Itse olen myös käyttänyt WinAmppia, MediaPlayeria, iTunesia, ja paljon muita erilaisia soittimia. Ja parhaiten minulle on sopinut WinAmp 2.x, mutta valitettavasti sitä ei saa Macille. iTunes taas vastaa Media Playeria, johon myös on tungettu kaikki mahdolliset tarpeelliset ja tarpeettomatkin toiminnot ja ominaisuuden, ja joka on yhtä raskas ja sekava kuin iTuneskin.

        sanot kaipaavasi soittimeltasi. Onnistuvat myös iTunesilta.

        Ja kun et selvästikään ole asioista perillä, niin se todistaa vain sen, että olet aika aloittelija ja suorastaan tumpelo näissä asioissa.

        Kaikki tuolla yllä mainitut iTunesin "puuttuvat ominaisuudet" ovat silkkaa puppua.

        Tutkiaa oikeasti, mihin kaikkeen iTunes todella pystyy ja tulkaa vasta sitten tänne aukomaan kitusuanne pojut.

      • AntiTunes
        Fiksu tietää kirjoitti:

        Hyvin perusteltu ja asiallinen kommentti "Fuksulta tietäjältä" vai mitä? Ainakin se kerto jo kaiken, kumpi meistä on se tumpelo poju. Luetun ymmärtämisessäsikään ole kehumista.

        Hohhoijaa.

      • Olen oikeassa! pojut!
        AntiTunes kirjoitti:

        Hyvin perusteltu ja asiallinen kommentti "Fuksulta tietäjältä" vai mitä? Ainakin se kerto jo kaiken, kumpi meistä on se tumpelo poju. Luetun ymmärtämisessäsikään ole kehumista.

        Hohhoijaa.

        puhukoon omasta puolestaan.
        Joten on hienoa, että ymmärrät puutteesi ja samalla muut palstan lukijat tietävät, että tietämyksessäsi on melkoisia aukkoja.

      • 1stMacFinn
        AntiTunes kirjoitti:

        Hyvin perusteltu ja asiallinen kommentti "Fuksulta tietäjältä" vai mitä? Ainakin se kerto jo kaiken, kumpi meistä on se tumpelo poju. Luetun ymmärtämisessäsikään ole kehumista.

        Hohhoijaa.

        Voisit ihan huvikses kokeilla ihan oikeasti katsoa mitä kaikkea iTunesin Asetuksista löytyy. Mitä kaikkea saat vaikka pois.

        Joku jo mainitsi, että Storen saa pois. Ja myös sinua kovasti ärsyttävän tavan pitää iTunes-musiikkikansio järjestettynä. Eli saat ihan itse nimetä ja järjestään ne biisisi minne ja mihin järjestetykseen haluat.

        Mulle kyllä kelpaa oikein hyvin tuo Artisti, Albumi ja biisi -järjestys.

      • AntiTunes
        1stMacFinn kirjoitti:

        Voi juku... Kuten sanoin, tarvitsen pienen kevyen ja nopean soittimen vain musiikin toistamiseen, ja valikoita selaamalla iTunesta ei saa kevyempää ja nopeampaa. Ja asetukset on jo montaa kertaa käyty läpi, ja storet, videot, podcastit on jo aikoja sitten disabloitu, ja edelleen se on hidas ja raskas.

        Kaiken lisäksi iTunes ei tarjoa niitä ominaisuuksia mitä minä tarvitsen, joten edelleen, se ei ole ainoastaan huono musiikin toistoon, vaan myös musiikin järjestämiseen. Joten miksi käyttäisin ohjelmaa joka ei tarjoa sitä mitä minä tarvitsen yhdelläkään osa-alueella?

        >Mulle kyllä kelpaa oikein hyvin tuo Artisti, Albumi ja biisi -järjestys.

        Se että jotain kelpaa sinulle, ei tarkoita että se kelpaa kaikille, me kaikki olemme yksilöitä ja meillä kaikilla on erilaiset tarpeet.

      • vesku

        mitä tarkoitat muuten tuolla iTunesin hitaudella (ja raskaudella). Jos pyörität sitä VirtualPC:ssä minillä niin varmaan onkin. Mulla on 450Mhz geenelkku eikä kyllä minkäänlaisesta hitaudesta voi puhua.

        iTunes myös paukuttaa esim. nettiradiosta Kärppämatsia samalla kun vääntelen Photoshoppia että ei se kyllä resursseja kovin paljon vie?

        Ja tosiaan, niistä asetuksista löytyy yhtä ja toista. Myös tuo musiikin järjestäminen toimii. ID-tagit tulee joka cd:n kohdalle (waretetuissa ei tietenkään) netistä ja noin.

        En jummarra jotain?

      • 1stMacFinn
        AntiTunes kirjoitti:

        Voi juku... Kuten sanoin, tarvitsen pienen kevyen ja nopean soittimen vain musiikin toistamiseen, ja valikoita selaamalla iTunesta ei saa kevyempää ja nopeampaa. Ja asetukset on jo montaa kertaa käyty läpi, ja storet, videot, podcastit on jo aikoja sitten disabloitu, ja edelleen se on hidas ja raskas.

        Kaiken lisäksi iTunes ei tarjoa niitä ominaisuuksia mitä minä tarvitsen, joten edelleen, se ei ole ainoastaan huono musiikin toistoon, vaan myös musiikin järjestämiseen. Joten miksi käyttäisin ohjelmaa joka ei tarjoa sitä mitä minä tarvitsen yhdelläkään osa-alueella?

        >Mulle kyllä kelpaa oikein hyvin tuo Artisti, Albumi ja biisi -järjestys.

        Se että jotain kelpaa sinulle, ei tarkoita että se kelpaa kaikille, me kaikki olemme yksilöitä ja meillä kaikilla on erilaiset tarpeet.

        AntiTunes, kerro miten sinä haluat sen musiikkisi järjestellä. Minäkin kerroin omani.

    • löytynyt

      Keskustelu tuntuu vähän rönsyilevän pois aiheesta. Ilmoitelkaa kokemuksia iTunesin korvaajista, älkääkä riidelkö keskenänne. Tässä yksi minkä löysin ja on nyt käytössä: http://www.redchairsoftware.com/anapod/

      Ei tarvinnut käyttää kuin 5min niin iTunes sai lähteä. Myös Winampille on mainio plugini iPodilla, mutta en saanut albumikuvia siirtymään sen kanssa. ikävää...se olisi ollut vielä kätevämpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe