Lähestyn nyt tätä asiaa kantilta, joka on minua askarruttanut näissä keskusteluissa.
Miehen erektiohäiriö on luonnollisesti vaikea asia miehelle. Ja kunnon vaimo ymmärtää ja yrittää auttaa eikä ainakaan pilkkaa eikä naura.
Miehelläni on tätä ongelmaa esiintynyt jo muutaman kuukauden. Olen ollut huomaavainen ja sanonut että ei se mitään kun itsekin taisin olla väsynyt tai muuta sellaista ettei mies tunne olevansa yksin syyllinen.
Miten pitkälle naisen pitää jaksaa? Eikö mies voisi silti olla hyvä naiselle, vai pitääkö se muuri sitten muurata väliimme, jos miehellä on ongelmia. Pitääkö minun sitten asennoitua siihen, että mahdollisesti ei enää ikinä seksuaalista lähentymistä. Ja asiaa ei saa ottaa esille keskustelemalla, muuten mies suuttuu. Eikä mihinkään parisuhdeneuvolaan, eikä mies tee mitään ongelman poistamiseksi (lääkäriin). Ehkä se on sitten hänestä niin vähäpätöinen asia nykyään.
Miehen "tunteettomuus" aiheuttaa monia muitakin kysymyksiä sisälläni. Onko hänellä mahdollisesti toinen nainen, enkä ole enää tarpeeksi hurmaava hänelle, kokeeko hän minut äidiksi, toveriksi vai iljettäväksi olennoksi. Tämä on kova paikka naisellekin. En tunne enää olevani nainen vaan sukupuoleton huushollin hoitaja ja talousmenoihin osallistuva työmyyrä.
Mistä tämä erktio-ongelma sitten johtuu? Miehen mielestä hän on väsynyt, mutta eihän ihminen iän kaiken voi olla väsynyt. Mitään mielenterveysongelmia ei ole havaittavissa, suhteemme on nyt niin platoninen kuin voi olla.
Olemme jo viisikymppisiä ja olemme olleet yhdessä noin kahdeksan vuotta. Alkuaika oli, niin kuin jokaisessa suhteessa, ihanaa, eli seksiä oli melkein joka päivä. Toisaalta tuntuu siltä, että itse en enää jaksa olla hänen kanssaan, koska meillä ei ole mitään sellaista kuin miehen ja naisen välillä on. Elämää ei ole kovinkaan paljon jäljellä, onko tämä nyt sitten tällaista hamaan kuolemaan asti.
Mikä ihme nyt on vinossa? Mikä neuvoksi?
Miehen erektiohäiriö on luonnollisesti vaikea asia miehelle. Ja kunnon vaimo ymmärtää ja yrittää auttaa eikä ainakaan pilkkaa eikä naura.
Miehelläni on tätä ongelmaa esiintynyt jo muutaman kuukauden. Olen ollut huomaavainen ja sanonut että ei se mitään kun itsekin taisin olla väsynyt tai muuta sellaista ettei mies tunne olevansa yksin syyllinen.
Miten pitkälle naisen pitää jaksaa? Eikö mies voisi silti olla hyvä naiselle, vai pitääkö se muuri sitten muurata väliimme, jos miehellä on ongelmia. Pitääkö minun sitten asennoitua siihen, että mahdollisesti ei enää ikinä seksuaalista lähentymistä. Ja asiaa ei saa ottaa esille keskustelemalla, muuten mies suuttuu. Eikä mihinkään parisuhdeneuvolaan, eikä mies tee mitään ongelman poistamiseksi (lääkäriin). Ehkä se on sitten hänestä niin vähäpätöinen asia nykyään.
Miehen "tunteettomuus" aiheuttaa monia muitakin kysymyksiä sisälläni. Onko hänellä mahdollisesti toinen nainen, enkä ole enää tarpeeksi hurmaava hänelle, kokeeko hän minut äidiksi, toveriksi vai iljettäväksi olennoksi. Tämä on kova paikka naisellekin. En tunne enää olevani nainen vaan sukupuoleton huushollin hoitaja ja talousmenoihin osallistuva työmyyrä.
Mistä tämä erktio-ongelma sitten johtuu? Miehen mielestä hän on väsynyt, mutta eihän ihminen iän kaiken voi olla väsynyt. Mitään mielenterveysongelmia ei ole havaittavissa, suhteemme on nyt niin platoninen kuin voi olla.
Olemme jo viisikymppisiä ja olemme olleet yhdessä noin kahdeksan vuotta. Alkuaika oli, niin kuin jokaisessa suhteessa, ihanaa, eli seksiä oli melkein joka päivä. Toisaalta tuntuu siltä, että itse en enää jaksa olla hänen kanssaan, koska meillä ei ole mitään sellaista kuin miehen ja naisen välillä on. Elämää ei ole kovinkaan paljon jäljellä, onko tämä nyt sitten tällaista hamaan kuolemaan asti.
Mikä ihme nyt on vinossa? Mikä neuvoksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
... auttaa. Sanot vain: "suutu tai lepy, mutta asialle on jotain tehtävä". Perheneuvontaan voi mennä yksinkin. Miehesi ei ole siis pakko tulla mukaan jos ei halua, mutta ei voi pakottaa sinua kuitenkaan menemästä. Eroa ei varmaan kannata miettiä ennen kuin on yrittänyt hakea apua ongelmiin. Voimia teille molemmille!
Lyö nyrkki pöytään,että nyt perkele puhutaan asiat selviksi!Kun tuollaista keskinäistä kyräilyä jatkuu aina vaan,kaikki kasaantuu mustaksi möykyksi mielen pohjalle ja rassaa kaikella tavalla koko olemista.Joskus täytyy säikäyttää sitä toistakin osapuolta,että se pääsisi kynnyksen yli.Kokeile tälläistä,omalla kohdalla se toimi.Olimme saman asian kanssa pitkään kierrelleet ja kaarrelleet,mies suuttui ja mökötti aina kun yritin sievästi kysellä.Kerran sitten olin jo valmiiksi pahalla tuulella ja tein sitten tuon aloituksen mukaisen asian.Siitä sitten homma lähti kulkemaan,suostui menemään lääkäriin jossa löytyikin syy ja asiat ovat sitten paremmalla tolalla nykyään.Nyrkkikyllikki-nimellä on meillä nykyään muu merkitys...:)
Tuo on todella harmillinen ja vaikea juttu. Se on vaikea varmasti myös miehellesi. Vaikka en halua tässä nyt lähteä häntä mitenkään puollustelemaan. Mutta voisin kertoa omasta kokemuksesta, kun noita samanlaisia tilanteita on sattunut myös omalle kohdalle viime aikoina.
Meillä onneksi asiasta on voitu jutella, ja olen kuitenkin yrittänyt "tyydyttää" (karmea sana) avokkini muulla tavoin. Ja kuulemma siinä onnistunutkin.
Mutta sitä yritin vain sanoa että kun se rakasteleminen on kerran mennyt pieleen erektio-ongelman vuoksi, niin seuraava kerta on jo paljon hankalampi/vaikeampi, ja menee varmaan 60% varmuudella kanssa pieleen, ja niin "lumipalloefekti" on valmis. Luulisin että 4 pieleen menneen kerran jälkeen, ei kauheasti ole enää ole halua edes "riskeerata" uudelleen yrittämiseen.
Me ratkaisimme asian niin, että keskustelimme siitä montatuntia, sängyssä. Ja jatkamme seksiä ihan niinkuin ennenkin, ilman että kumpikaan otamme paineita siitä "seisooko vai ei". Ja kas kummaa,, se jopa useimmiten seisookin.
Mutta se paine juuri siinä rakastelemisen aloituksen kynnyksellä, ja se kokemus,ja epäluottamus itseään ja kykyynsä kohtaan on niin suuri, että se voi joskus saada, ainakin minut, voimaan ihan pahoin.
Mutta olen sitä mieltä, että kaikki alkaa siitä että pystyy puhumaan ja keskustelemaan asiasta.
Siitä kiitos avokilleni, että olemme voineet siitä jutella, ja hän on suhtautunut asiaan myötämielisesti.
Tiedän, että useammat ajattelevat puhumisen auttavan. Mutta mieheni on nyt kertakaikkiaan sellainen ettei mistään "tällaisista" asoista puhuta, hän alkaa raivota silmittömästi ja syyttelemään mua jos otan asian esille. Viimeksi, noin 3 vuotta sitten, oli sama tilanne ja yritin puhua kauniisti ja asiallisesti, mutta jälkeen päin hän on väittänyt että haukuin häntä ko. asiasta. - En ikinä.-
Nyt todella kumpikaan ei ole halukas rakastelemaan. Itse jännitän sitä, että hän taas epäonnistuu tai sitten minä en enää osaa tai kykene.
Ymmärrättehän, että seksi on yksi osa avioliittoa, vaikka ei se tärkein. Jos kaksi ihmistä on mennyt avioon, se tarkoittaa mielestäni sitä, että rakastamme toisiamme ja hellyys on osa rakkautta. Ei pelkkä kaveruus pitkällekään potki avioliitossa. Oma itsetuntoni on tietysti aivan alakanttiin juuri niiden epäilyjen takia. En kyllä uskoisi etä hänellä on toinen, mutta joskus pistää epäilemään kännykän pitäminen äänettömällä ja sen kuikuleminen tavan takaa. Hänellä on myös paljon naisia työtoverina (joista hän puhuu useasti) ja eikös se monessa suhteessa alku "jännään" suhteeseen.
Itse olen seksuaalisesti hyvinkin innostunut, en ole kertaakaan miehelle selkääni kääntänyt tähän mennessä. Monesti ole ajatellut, että tänään ... Mutta pettynyt useasti. Suhde vieraaseen mieheen; on käynyt joskus mielessäni, koska minua on kehuttu kauniiksi ja olen luonteeltani hyvin pidetty. Kuitenkaan en halua loukata ketään. Enkä pystyisikään siihen.
Onko parasta, että kuitenkin lähdemme eri teille, ainakin minun elämäni menee pieleen täysin, koska naiseus minusta katoaa pikkuhiljaa.
Älä nyt ainakaan toista miestä.... Se voi olla temppu jota et ikinä anna itsellesi anteeksi, vaikka miehesi antaisikin. Tai vaikka päätyisitte eroon eikä miehesi saisi koskaan tietää.
Voi olla hankala ja fyysisestikin tuskainen neuvo... mutta kokeile tätä: unohda seksi suhteestanne, olet vain hänen lähellään, älä tyrkytä itseäsi äläkä vaadi häneltä mitään, teet sen vaivihkaa ja puolihuolimattomasti jos mies ei tunnu välittävän. Jos mies työntää sinut pois, kerrot vain askeettisesti että rakastat häntä ja haluaisit olla hänen lähellään, kerro myös että olisi mukavaa jos hän haluaisi olla sinun lähelläsi. Voit silitellä, suukotellakin jos mies hyväksyy, mutta älä missään tapauksessa ylitä tiettyä kynnystä. Vain jos mies on siinä tilassa ja osoitta itse aloitteen. pysy rauhallisena äläkä intoa puhkuen rynnistä aktiin.
Jos jaksat ja kestät fyysisesti tuon läheisyyden aiheuttaman tunteen, anna olla niin... kunnes mies joko kieltää sen sinulta jolloin onkin syytä tosiaan keskustella, taikka mies itse ilmaisee jotain mielenkiintoa asiaa kohtaan.
Iän mukana tuoma häiriö voi olla hänelle todella arka paikka. Ehkä hän myös sitä kautta pelkää menettävänsä sinut, kun hänestä ei enää ole kaikkeen. Siitäkin syystä toinen mies olisi vihoviimeinen tekosi. Jos taas miehellä on toinen nainen, niin se kyllä ilmenee jossain vaiheessa. Jos niin on, koet tietysti pettymyksen, itstunnon romahtamisen, luottamus menee jne., mutta älä silti sinä petä miestäsi. Yritä pitää mielessä että rakastat häntä, siinäkin tapauksessa että mies ei enää rakasta sinua. Että olet hänen ystävänsä kaikesta huolimatta.
Jos kyse on vain ikähäiriöstä, sinun on sitten ajan mittaan keksittävä keinot (vain sinä tunnet miehesi, siksi tapoja ei voi neuvoa) saada hänet ymmärtämään, että sinä haluat kuitenkin tiettyä läheisyyttä, ja ehkä jos mies tyydyttää sinut muutoin hän myös itsekin siitä syttyy, ei tiedä. Tee kuitenkin selväksi että sinä olet hänen rinnallan till the end of time, no matter what happens.
Ellei mikään auta, ainakin myöhemmin on puhuttava. Käytä aikaa kuukausia. Älä odota ihmeitä edes parissa viikossa.
Oli erektio ongelmia ja tuli paineita, kalu lerpsahti pelon takia kun piti alkaa itse asiaan.
Onneksi minulla oli fiksu vaimo joka sanoi sopivasti, että noita erektioitahan tulee ja menee... Siinä vaiheessa jotenkin lakkasin pelkäämästä ja hommat alkoi onnistua.
Minä selvisin onneksi näin vähällä.
Kiitos, tuossa olikin jo paljon neuvoja. Ei muuta kuin kärsivällisyyttä, koska rakastan miestäni aivan hullun tavalla.
Minkälaisia paineita koit? Kauanko se kesti?
Kyllä vaimon pitää todellakin pysyä miehensä vierellä. Mietittyäni asioita, olen valmis kestämään seksittömän avioliiton, onhan meillä paljon muuta hyvää ja kaikki on kunnossa.
Suurin osa erektiohäiriöistä on miehen korvien välissä. Ota selvää, mikä miehesi mieltä painaa. Epäonnistumisen pelko, työ- tms. huolet vai mikä. Valitettavasti se ei onnistu puhumatta.
Puhumattomuus taas viestii usein luottamuksen puutteesta. Ei haluta/uskalleta avautua, koska toinen saattaa käyttää kerrottuja asioita jotenkin väärin, vaikkapa sitä kuuluisaa "kaapin paikkaa" määrättäessä. Vain aviopuolisot voivat loukata toisiaan niin verisesti, koska he ovat "alastomia" toistensa edessä...
Hyvä parisuhde koostuu kuulemma kolmesta asiasta: sitoutumisesta, intohimosta ja läheisyydestä. Joskus sitoutuminen on ainoa asia, joka pitää parisuhteen koossa, mutta ei sekään ikuisesti, jos kahta muuta ei ole. Siksi nekin on saatava kuntoon.
Koeta saada aikaan luottamuksen ilmapiiri ja sen avulla käydä tämä vaikea keskustelu. Käsittelemättömät asiat ovat niitä, jotka lopulta kulutavat avioliiton koossa pitävät voimat.