itsenäinen = kusipää?

ihmettelijä

Tämän ilmiön huomasin paitsi itse ja olenpa siitä kuullut monelta naiselta ja miehiltäkin. Siis naienn, joka ei ole hitler hameessa, mutta kuitenkin puolustaa oikeuksiaan ja uskaltaa sanoa mielipiteensä ja huolehtii elämästään (muutenkin kuin lakkaamalla kynnet) myös taloudellisella tasolla, täyttää elämänsä ystävillä, tapahtumilla, harrastuksilla... Tällaisia naisia sanotaan "liian vahvoiksi", "kylmiksi", "bitcheiksi" ja haukutaan kaikin tavoin.

Ihmettele asiaa. Miehet, jotka ette pidä ylläkuvatusta naistyypistä, mikä siinä riepoo? Voisin itse sanoa olevani pitkälti tuollainen naistyyppi, siis asetan tietty parisuhteen tärkeäksi ykköseksi mut en jää märehtimään esim. isojen ongelmien muodotuessa liian isoiksi tai eron jälkeen, vaan käsittelen asian ja siirryn eteenpäin. Siitä olen kuullut mm. loukkauksia tyyliin "no etpä tainnu rakastaakaan oikeasti kun noin nopeasti unohdit".

Kysehän on vain realistisesta asenteesta. Vai pitäisikö olettaa miehen maksavan viulut ja elämän, vaikka naljailisin hänelle ja sitten itkisin viikkoja jäätyäni yksin...? En oikein tajua mitä vikaa on siinä, että nainenkin pärjää tarvittaessa itse, omillaan.

23

1949

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      itsekäs nainen= epäluotettava kusipää huora

      • härkä

        jospa ei nyt kuitenkaan lähdettäis tälle linjalle? kaikkihan me ollaan itsekkäitä ja niin pitääkin olla, siis sopivasti, ettei loukkaa toista tahallaan ja jatkuvasti.

        ehkei kaikki miehet vaan pärjää itsenäisille naisille, tulee sellainen olo et on liian nössö ja saamaton ja se vaan korostuu niin upean naisen rinnalla.

      • Iilimato

        olette tavanneet, tollasta en ole ikinä kuullut. Ehkä olette tavanneet miehiä joilla on jonkun näkönen kompleksi. (Pienikokoisia tai juoppoja niin no voi olla molenpia)

    • sdgsdfg

      Olisimpa itsekksin niin vahva ettei toisista ihmisistä tarvitsisi välittää. Pääsisi joka asiassa niin paljon helpommalla. Itsenäisistä ihmisistä saa helposti itsekkään kuvan. Varmaan joku lämpö tms ei oikein välity kun tuijottaa omaa napaa. Ettei sulle ole käynyt niin?

    • Asiasta huvittunut

      Johtunee näkemyseroista. Omakuvasi poikkeaa jonkin verran siitä, millainen kuva muilla on sinusta. Toisen sanoen omasta mielestäsi olet itsenäinen, toisten mielestä itseäsi täynnä. Näin asia usein on.

      Suomalainen tapakulttuuri ei juurikaan salli itsensä tuomista esille, joten tämä vielä korostaa nk. itsenäisyyttä. Jos vielä rakastat omaa ääntäsi ja itseäsi, voit olla kohtalaisen varma, että muilla on sinusta itsekäs kuva. Jotkut tietysti haluavat olla esillä, mutta oikeasti itsevarman henkilön ei tarvitse tyrkyttää itseään tai mielipiteitään, saati sitten jyrätä heikompia edestään.

      • tällainen juttu vain

        "... täyttää elämänsä ystävillä, tapahtumilla, harrastuksilla... Tällaisia naisia sanotaan "liian vahvoiksi", "kylmiksi", "bitcheiksi" ja haukutaan kaikin tavoin."

        Kirjoitit "täyttää elämänsä": Voisiko olla, että siihen täyteen elämään ei sitten sitä toista ihmistä oikeasti mahdukaan. Jos omat harrastukset ja omat tarpeet menevät toisen tarpeiden ja yhteisten tarpeiden edelle, niin kylmä kuva siitä välittyy. Toinen voi haluta enemmän läheisyyttä ja vaikka vain tyhjää aikaa kaksin.

    • Frederico

      Siitä pitää tehdä niin älyttömän iso numero. Eikö kaikki sinkut pärjää omillaan ihan hyvin. Sit kun toinen alkaa parjata "Minä pärjään kyllä ihan hyvin omillaan!" Niin herää kysymys mihinkä sitä sit edes miestä tarvitsee, olkoon onnellinen itsensä kanssa.

      Kuka sellaista kaipaa? Sitten seuraava askel onki että sitä omaa erinomaisuutta tuodaan esille koko ajan mentaliteetilla "EI tartte auttaa, minä pärjään kyllä" No ei ole sekään hyvä. Minä taidan etsiä mieluummin jonku joka arvostaa minun tekoja ja apuani, vaikka ehkä osaakin tehdä asiat itsekseen.

    • dunnoboy

      _Tällaisia naisia sanotaan "liian vahvoiksi", "kylmiksi", "bitcheiksi" ja haukutaan kaikin tavoin._

      jos menee tollaseksi haukkumiseksi niin sillon taitaa olla miehellä asenteessa vikaa, en pidä minään miehenä ketään joka rupeaa haukkumaan toista.
      "liian vahva" taitaa tarkoittaa että mies on vaan nössö- eikä hyväksy nössöyttään.

    • *nop*

      Tunnut kovin korostavan itsenäisyyttä ja omillaan pärjäämistä. Mitä mieltä olet ei-itsenäisestä mies tyypistä? Mitä tarkoitit realistisella asenteella? Mitä oikeuksia sun pitää puolustaa? Sanotko muihin ihmisiin liittyvät negatiiviset mielipiteet suoraan? Eikö parisuhteessa ongelmia märehditä yhdessä? Eikö ole luonnollista epäillä rakkauden aitoitta, jos toinen jättää toisen murehtimaan, itse selvitettyään asiat itselleen 5 minuutissa? Omillaan pärjäävässä naisessa ei ole mitään vikaa.

      Tuskin sä mikään liian vanha tai kylmä olet, jos noin paljon välität haukuista, jotka ei ole sulle edes henkilökohtaisesti tarkoitettu.

    • ehkä.

      sen takia että miehet haluaa kiltin ja söpön tytön rinnalleen jota ne voi suojella kaikilta maailman murheilta, ja sitten kun eteen ilmestyy joku niin itsenäinen nainen, niin tulee tunne et ei se ehkä miestä mihinkään tarviikaan, kun pärjää itsekin noin hyvin. Mies on edelleen se perheen elättäjä. Ja liian itsenäiset naiset antaa kylmän kuvan itsestään ja on pelottavia. Naisen pitää olla heikompi kuin mies, ja naisellinen ja mies haluaa tehdä sitä varten kaikkea mitä se ikinä toivoo. Itsenäisellä naisella on jo kaikki, niin mitä varten on mies!?

      • dunnoboy

        miksi miehen pitää olla elättäjä? mitä sitten vaikka nainen onkin vahvempi(henkisesti)?
        voihan mies tehdä kotonakin raskaita töitä ja olla vaikka hovipalvelijana.

        jos mies on niin vahva niin mitä varten miehuutta jatketaan jollain autoilla jne.?

        entä jos mies on naiseuden jatke?

      • *nop*
        dunnoboy kirjoitti:

        Katsos kun kaikkia ei voi miellyttää. Ei siihen mitään syytä tarvita, miksi mies etsii juuri tietynlaista naista. Kyllä nainenkin etsii usein perinteisen tyyppistä miestä. Mitä vikaa on autoista, vai mitä yritit tarkoittaa miehuuden jatkamisella autoilla? Pitäisikö miehuutta jatkaa sitten naisella tai toisia miehiä halventamalla? Mitä tarkoitat viimeisellä kysymyksellä, (eikö naiset kuitenkin tunne olevansa naisia isolla N:llä, kun sopiva mies on rinnalla)? Kerro sitten se, mihin itsenäinen nainen tarvitsee miestä, muuta kuin petipuuhiin?

      • .nainen.
        *nop* kirjoitti:

        Jos nyt sitten oletetaan, että nainen ei saisi olla itsenäinen, niin mites ko. naisen pitäisi elää ilman miestä, sitä elättäjää? Itse asun yksin eli pakko sitä on töissä käydä ja rahaa hankkia, että pystyy laskut maksamaan ja vaatteita yms. ostamaan. Näitä kommentteja kun lukee, niin tulee olo, että pitäisi asua kotona vanhempien elätettävänä kunnes se elämänsä prinssi tulee ja ottaa elättäjän roolin itselleen. Itsenäisyys tarkoittaa vain itsestään (ja vähän muidenkin) huolehtimista eikä itsekkyyttä. Pakko sitä on kuitenkin asiat hoitaa ilman miestäkin, joten en ihan jaksa uskoa, että miehet todellakin haluavat rinnalleen ihmisen, joka todella ei pysty itseään elättämään. Miten sitä pystyy ylipäätään pysymään hengissä, jos ainoa keino on hankkia "elättäjä", kuten suht moni mies täällä tuntuu vaativan?

      • *nop*
        .nainen. kirjoitti:

        Jos ei kuitenkaan oletettaisi, koska en jaksaisi arvuutella vastausta oletukseen johon en yhdy. Aloittaja tekee vain itse itselleen ongelman itsenäisyydestä, kyselemällä mikä on vikana, ja painottamalla sitä, että jotain syitä pitää löytyä.

        Tulkitset ehkä hieman väärin näitä kommentteja täällä. Kommentit täällä ovat sitä mitä aloittaja (tietämättään) halusi, eli arvuutteluja/veikkauksia tai jopa henkilökohtaisia mielipiteitä siitä, mikä itsenäisessä naisessa on vikana. Eihän kyseiseen kysymykseen voi antaa itsenäisyyttä kannustavaa vastausta tai arvausta, vai voiko? Ei kenenkään näitä kommentteja kannata ottaa henkilökohtaisesti.

        Itselleni itsenäinen nainen tarkoittaa lähinnä omista asioita päättävää ja kotoa pois muuttanutta. Työssäkäyvänä en tunne muita kuin itsenäisiä naisia, joten väittämä siitä ettei miehet pidä itsenäisistä naisista, tuntuu todella oudolta. Mitä muutakaan kuin itsekeskeisyyttä tai kylmyyttä voisin epäillä naisen viaksi, jos nainen todellakin väittää ettei miehet pidä siitä kun hän on itsenäinen. Jos kuitenkaan jotkut miehet eivät pidä itsenäisistä naisista, niin herää kysymys kuinka itsenäisenä naista voidaan pitää joka kyseisten miesten mielipiteistä välittää. Kyllä kai naisetkin epäilisivät itsekeskeisyyttä ja kylmyyttä miehen viaksi, joka kysyy mikä vikana kun naiset eivät pidä hänen itsenäisyydestään.

        Olet (tavallaan) oikeassa sen uskosi kanssa, mitä miehet todellakin haluaa rinnalleen. Sen takia sanon vain "tavallaan", koska epäilen onko sellaista naista edes olemassa, joka ei pystyisi itseään elättämään. No okei, ehkä jossain sairaalassa, muttet kuitenkaan kai sitä tarkoittanut. Jos taas meinasit sitä, onko nainen työtön, opiskelija, kotoa asuva, työssä, jne. niin näillä asioille ei miehille ole yleensä kai niin suurta merkitystä.

        Pahoitteluni siitä, etten osaa vastata varsinaiseen kysymykseesi.

    • öalksdhweoiru

      Ite oon ettiny jus tollasta itsenäistä naista! Semmosta joka ei rupea roikkumaan heti ja ei halua lapsia! Muttakun kaikki vastaantulleet ovat ollet sellasia 'sä oot mun mieheni 4ever...' ni on ollu vähän vaikeeta. En minä ainaskaan haukkuisi itsenäistä naista, perkele arvostaisin yli kaiken!!!!

    • akak

      Itsenäiset naiset kuuluu miesten silmissä naisten paskakastiin. Sori mut niin se menee.

    • perussynti

      Ehkä mies onkin kateellinen, että pärjäät omillaan, kun ei itse pärjää.

      Oletko sanonut rumasti tai suoraan miehelle, että pärjäät omillaan? Miehet ovat hirveän herkkiä, vaikka näyttelisivät jotain muuta. Mies ottaa heti itseensä, jos nainen sanoo jotain suoraan. Muuten mies voi vittuilla mieskavereidensa kanssa vaikka koko ajan, eikä ota sitä vakavasti. Miehellä voi olla heikko itsetunto, että ei kestä naisen suoria sanoja. Se on yllättävän vaikeaa miehelle, että ei ajatella naisen olevan tasaveroinen kuin mies. Monet miehet eivät työelämässäkään kestä käskyjä naisilta ja ne otetaan heti henkilökohtaisina, vaikka kyse on ollut asiasta.

    • Catariina

      Joo, kyllä se on totta, ettei itsenäinen, älykäs ja vahva nainen mitään miestä itselleen löydä. Ainakaan tasavertaista.

      Jonkun huomattavsti itseään tyhmemmän voi löytää palvojaksi, mutta jossakin vaiheessa sekin huomaa, että pitäisi varmaan tyytyä omiin tasoisiinsa tyhmempiin naisiin. Niin ja sitten se alkaa ruikuttamaan muille naisille, miten hirveä nainen sillä on. Tosin itse en tällaista edes haluaisi, vaan yhtä vahvan miehen, kuin itsekin olen.

      Miehillä on oikeasti niin huono itsetunto, jolle ne eivät osaa mitään tehdä. On tosi vaikea löytää vertaistaan miestä mistään. Siis yhtä vahvaa, joka kestäisi naisen vahvuutta ja älyä.

      Onhan se nyt härregud vakavaa, jos vaikka onkin jotain omia mielipiteitä ja vaikka omiakin tavoitteita elämässä. Siis johonkin muuhun kuin perheeseen liittyvää. Niin ja mieti, jos vaikka nainen on parempi jossakin, sehän vasta kamalaa onkin. Niin ja naisen pitää olla aina tosi onnellinen ja iloinen, jotta mies aina tuntisi onnistuvansa. Ei sen väliä, vaikka se iloisuus olisi vaan teeskentelyä, kunhan vaan miehelle ei tule paha mieli. Ei se nimittäin kestäisi sitä. Niinhän ja tottakai naisella saa olla mielipiteitä, kunhan ne ovat samoja kuin miehen. Sehän on sitä oikeaa älyäkin - nimittäin että ymmärtää miehen olevan se älykäs.

      On muuten oikeesti hauska huomata, että naisen ja miehen älykkyyden määrittelyssä on eroja: Mies on älykäs, kun sillä on OMIA mielipiteitä ja pystyy ajattelemaan itse, sekä luomaan jotakin; Nainen on älykäs huomatessaan miehen älyn ja ollessaan samaa mieltä asioista hänen kanssaan, mutta joku outolintu kusipää, jos kykenee prosessoimaan jotakin itsenäisesti.

      Sen vuoksi älykkäät ja vahvatkin miehet mielellään tyytyvät joihinkin heikompiin ja itseään tyhmempiin ja helpompiin naisiin.

      Mut hei, kyllä suakin onnistaa ja miehet tykkää, kun muutat itseäsi. Alat hymyillä kauniisti ja teeskentelet, että sulla on aina kivaa ja että se johtuu vain kaikista miehistä sun ympärillä. Ja muistat sitten vaan olla samaa mieltä niiden kanssa.

      • eläin

        "Miehillä on oikeasti niin huono itsetunto, jolle ne eivät osaa mitään tehdä. On tosi vaikea löytää vertaistaan miestä mistään. Siis yhtä vahvaa, joka kestäisi naisen vahvuutta ja älyä."

        Hmmm... ensinnäkin minun kokemuksella valitettavan moni nainen on todella huonolla itsetunnolla varustettu. Se ilmenee jatkuvana huomion hakemisena ja oman arvon määrityksenä.

        ex oli just tällainen. Sille ei riittäny, että minä annoin huomiota ja kerroin rakastavani häntä vaan lisää huomiota haettiin muilta miehiltä, siinä syy termiin ex.

        Hyvän itsetunnon omaava, vahva ja älykäs nainen on unelma kumppani,koska se ei tarvi jatkuvasti miehen apua eli selviää itse ja lisäksi tietää arvonsa ja arvostaa sitä, että mies rakastaa ja haluaa elää tämän kanssa. Vahva nainen ei ole hakemassa jatkuvasti huomiota ja arvostaa myös pieniä miehen antamia huomion osoituksia arkisissa asioissa. Kyllä vahvakin nainen haluaa käpertyä miehen kainaloon viltin alle sohvalle ja vastaan ottaa pusuja ja silitystä.

        Jostain syystä tunnut olevan aika katkera miehiä kohtaan, miks?

        MUISTA MYÖS TÄMÄ: Aina kun nainen on levittäny jalkansa niin mies voittaa, koska silloin mies on saanut sitä mitä pohjimmiltaan naiselta haluaa!! PERUSTELU: Seksi on todella tärkeää lähes jokaiselle miehelle ja ilman pimpin halua ei miestä saada likkeelle ja kiinnostumaan naisesta. Tottakai muutkin asiat merkitsee, mutta perimmäinen syy on SEKSI, muuten voidaan olla pelkkiä kavereita, ei pari.

      • nainen voittaa
        eläin kirjoitti:

        "MUISTA MYÖS TÄMÄ: Aina kun nainen on levittäny jalkansa niin mies voittaa, koska silloin mies on saanut sitä mitä pohjimmiltaan naiselta haluaa!"

        Samoiten, kun nainen levittää jalkansa, hän voittaa, koska silloin nainen on saanut sitä mitä pohjimmiltaan mieheltä haluaa.

        Tämä ei sitten ole missään provosointimielessä kirjoitettu tasa-arvomn ilmaisu. Vann ihan tosissaan, sitähän miehet ja naiset toisistaan haluavat.

        Todella harva nainen nykyaikana haluaa ensisijaisesti miehestä mitään taloudellista tukipilaria, omillaankin kun tullaan toimeen. Tietenkin parisuhteessa on se hyöty että asuntolainat yms. laitetaan puoliksi, jonka edun miehetkin ymmärtävät hyvin. Siksi eroaminen on niin vaikeaa, kun kustannukset eivät enää puolitukaan ja kaikki pitäisi jakaa...Yhtä vastenmielinen ajatus se on miehille kuin naisillekin.

        Kyllähän se on se seksuaalivietti mikä ihmiset yhteen ajaa. Jos naiset eivät haluaisi miehistä seksiä, niin en ymmärrä, miksi he miehiä kaipaisivat...Kavereita voi olla naistenkin kesken...

      • LeahAnn

        Onko se sitten niin, että pohjimmiltaan mies haluaa, että nainen on se joka määrää suhteessa? Jos nainen joka määrää milloin suhteessa seksi alkaa pihtaamalla on se ihanin. Ja miten voi seksi olla miehelle niin tärkeää jos kuitenkin se nainen joka ei anna on paras?

      • eläin
        nainen voittaa kirjoitti:

        Totta!!

        Heitin ton "muista myös tämä" -jutun, koska kulee valituksia naisilta siitä, että miehet ei halua muutakuin seksiä ja sitten kun on pimppiä saanu niin into miehen kiinnostus lopahtaa ja naiselle jää hyväksi käytetty fiilis...

        Monesti seksin harrastaminen on naiselle paljon "vakavampaa" kuin miehelle. Mihelle pano voi olla vain pussit tyhjäksi ja that's it!, mutta nainen kokee sen monesti paljon syvällisemmin.

        Tarkoitan tällä sitä mihin playerit toiminallaan tähtää eli päätarkoituksena kaataa nainen keinoja kaihtamatta, eikä mitään muuta halutakkaan kuin pimppiä vaikka nainen haluais vakavampaa. Annetaan ymmärtää, että välitetään, mutta todellisuudessa välitetään vain pimpistä.

        Juuri näistä tempuista miehiä kutsutaan sanalla SIKA jne.

        Mies ajattelee aina naisen parasta - eli pimppiä ;)

      • eläin
        LeahAnn kirjoitti:

        Onko se sitten niin, että pohjimmiltaan mies haluaa, että nainen on se joka määrää suhteessa? Jos nainen joka määrää milloin suhteessa seksi alkaa pihtaamalla on se ihanin. Ja miten voi seksi olla miehelle niin tärkeää jos kuitenkin se nainen joka ei anna on paras?

        Ei!!!

        Parisuhteessa kumpikin on tasa-arvoisia eli ei kukaan määrää ketään! vaan asiat hoidetaan yhteisymmärryksellä kumpikin toista kunnioittaen.

        Nainen joka yrittää määräillä pihtaamalla omaa todella heikon itse tunnon, koska muuten hän pysty vaikuttamaan asioihin.

        Miks pitää pihdata, jos seksi oman kullan kanssa on parasta mitä elämässävoi olla? Näin ainakin minusta tuntuu.

        Tästä päästään siihen miks olis tärkeää, että ihmiset keskustelisivat parisuhteessa asioista vaikka miehille se voi olla vaikeaa... Parisuhde ei toimi, eikä pysy kasassa, eikä kehity jos ei keskustella asioista!! Vain keskustelemalla saadaan syvyyttä suhteeseen!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe