Euroopan Unionin käynnistämät työelämään nostamisohjelmat parantavat päivittäin tuhansien ihmisten mahdollisuutta saada tehdä tuottavaa työtä. Siten heidän elämälleen on löytynyt käytännön funktio ja he tuntevat itsensä tarkoituksenmukaisemmiksi. Tämä lisää psyykkisten oireiden vähentymistä, ehkä jopa laajamittaista katoamista pitkällä aikavälillä. Suomen 90-luvun laman jäljet on korjattu EU:n tarjoamilla laajoilla avustusrahoituksilla, joita nyt maksamme takaisin nettona. Ennen 90-luvun lamaa työllisyys ei myöskään ollut riittävän suurta ja psyykkiset oireet olivat ongelmana. Työttömästä työlliseksi työllistyminen vähentää oireilua ja EU on työllistämisohjelmillaan tukemassa tätä prosessia.
Toinen terveyttä lisäävä tekijä, jota on voitu käyttää vasta EU-jäsenyyden alettua on erilaiset kansanterveysohjelmat. Euroopan Unionin elintarvikevastaavat ovat yhdessä yritysten kanssa panneet toimeen suuria kampanjointeja mm. appelsiinin syönnistä. Näin kansanterveys ja yrityskasvu on edistynyt, kun vihanneksia tuotetaan EU:n ansiosta enemmän. Esko Ahon mainitsemalle terveyspalvelu-uudistukselle on silti muitakin vaihtoehtoja, kuten terveellisten ruokien lisääminen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Päinvastoin.EU on lisännyt psyykkisiä ongelmia kaikenlaise direktiiveineen.
Jopa kondomin koot pitää olla standardeja niinkuin he luulevat kullien olevan kaikilla samankokoisia.
Mitenkähän luulet psyykkisten ongelmien käy lisääntyykö vai ei ,kun yleishyödylliset yhdistykset asetetaan verolle ,kun( EU:n palvelu direktiivi )niin vaatii.Elikä tuo verotus tulee tappamaan suurimman osan yhdistys verkostosta, joka on juuri se kolmas sektori mihin eduskunnassakin niin painokkaasti nojataan ,hyvinvointiyhteiskunnan tukipilariksikin sanottu, kun valtio /kunnat leikkaavat sosiaali menojaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000279&posting=22000000012085319
et ymärrä vaan urputat!
Etkö osaa olla edes hiljaa kun et tiedä.