Olen naimisissa oleva nainen. Rakastan miestäni ja hän minua. Liitossamme on vain yksi suurempi ongelma: minä haluan lapsia jossain elämänvaiheessa, mutta mieheni ei koskaan. Menimme naimisiin kuusi vuotta sitten, jolloin kyllä keskustelimme asiasta, mutta oletimme elämän muokkaavan mielipiteitämme kuten monille on käynyt... Toisaalta silloin emme olleet kumpikaan niin varmasti muodostaneet käsityksiämme lasten haluamisesta.
Emme todellakaan halua erota, mutta tähän avioliittoon jääminen merkitsisi minulle lapsettomuutta, vaikka biologisesti voisinkin lapsia saada. En kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa haluan enemmän, jatkaa avioliittoa ihanan, rakkaan mieheni kanssa lapsettomana lopun elämääni vai toisen miehen lapsia. Olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen. Olemme pattitilanteessa.
Mieheni voi tietysti muuttaa mieltään vaikka vuosikymmenten päästä, mutta minulle tulee jossain vaiheessa vastaan ikä, jolloin en enää voi saada lapsia. Pelkään, että katkeroidun, jos ainoa asia, joka estää minua hankkimasta lapsia, on mieheni tahto. Missään nimessä en halua huijata häneltä lasta! Mieheni on todella ymmärtäväinen, mutta kun ei halua lapsia niin ei halua - ei mieltä voi muuttaa toisen toivomuksesta. Minä puolestani haluan lapsia niin kovasti, etten voi myöskään kuvitella muuttavani mieltäni.
En kaipaa niinkään neuvoja, vaan pohdintoja ja näkökulmia asiaan. Varsinkin, jos joku muu on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi hyvä kuulla, miten ratkaisitte asian.
Emme todellakaan halua erota, mutta tähän avioliittoon jääminen merkitsisi minulle lapsettomuutta, vaikka biologisesti voisinkin lapsia saada. En kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa haluan enemmän, jatkaa avioliittoa ihanan, rakkaan mieheni kanssa lapsettomana lopun elämääni vai toisen miehen lapsia. Olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen. Olemme pattitilanteessa.
Mieheni voi tietysti muuttaa mieltään vaikka vuosikymmenten päästä, mutta minulle tulee jossain vaiheessa vastaan ikä, jolloin en enää voi saada lapsia. Pelkään, että katkeroidun, jos ainoa asia, joka estää minua hankkimasta lapsia, on mieheni tahto. Missään nimessä en halua huijata häneltä lasta! Mieheni on todella ymmärtäväinen, mutta kun ei halua lapsia niin ei halua - ei mieltä voi muuttaa toisen toivomuksesta. Minä puolestani haluan lapsia niin kovasti, etten voi myöskään kuvitella muuttavani mieltäni.
En kaipaa niinkään neuvoja, vaan pohdintoja ja näkökulmia asiaan. Varsinkin, jos joku muu on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi hyvä kuulla, miten ratkaisitte asian.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli kuin omaa käsialaani... tosin silloin 6 vuotta sitten kun menimme mieheni kanssa naimisiin, niin hänkin vielä halusi lapsia, mutta nyt jostain syystä ei enää. Ikää minulla alkaa olla jo 30 joten aika alkaa käydä vähiin... Tuntuu todella siltä että minua on petetty pahemman kerran...
No olen päättänyt odotella vielä hetken (mitä se sitten tarkoittaakin).... katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. No liian kauan en kuitenkaan aio odotella. Valinnan joudun siis tekemään ellei mies mieltään muuta. Toistaiseksi olen päättänyt olla hiljaa ja puhumatta lapsesta ja myöh. kysyn missä mennään... annan hänelle tilaa ja aikaa harkita...
Minusta outoa jos mies ei halua edes yhtä lasta. Mikä hänellä on perusteena tuohon? Kyllä naisen täytyy saada kokea äitiys, se on ainutlaatuista.
Meillä keskustellaan kolmannesta...vaimo haluaisi ja minä en, mutta se on sitten jo eri asia.
etta sinulla on todella hyva suhde miehesi kanssa, eli minusta olisi viisainta olla hanen kanssaan, vaikka sitten ilman lapsia, kuin etta hankkia uusi mies lapsen takia. eli lyhyesti sanottuna, parempi on olla hyvassa suhteessa ilman lasta kuin huonossa suhteessa lapsen takia. ja voi tietenkin olla, etta ennemmin tai myohemmin miehesi haluaa sen lapsen. se on ihan henkilosta kiinni koska on valmis lapsentuloon. joku on jo heti 18-vuotiaana, ja joku vasta nelikymppisena.
Tulevaisuutta kukaan ei kuitenkaan osaa ennustaa: Hyvästä suhteesta voi tulla huono ja erotaan.
Mies voi löytää toisen ja erotaan silloin kun nainen on jo liian vanha saamaan lapsia.
Silloin naisesta tulee TOSI katkera.
Miehillä on aikaa koko elinikä (lähes) miettiä haluaako lapsen vai ei, mutta naisella ei.
niitä ei useimmissa liitoissa tule niitä muutamia lapsettomia liittoja lukuunottamatta, joissa oikeasti ollaan lapsettomia. Jos ei ehkäistä, silloinhan lapsille annetaan mahdollisuus tulla. Aina niitä ei tule silloinkaan, vaikka ihmiset sanovatkin että "nyt me tehdään lapsi", "nyt on sopiva aika" jne.
Koska lapsen "teko" on tehty mielihaluista lähteväksi, joudutaan uusiin ongelmiin: pitää pohtia onko ostettu asunto vielä tarpeeksi mukava, onko pihassa tarpeeksi hyvä auto, katkeaakohan uraputki pahasti vai onko jokin muu pikkumainen syy estämässä lapsen tulon sallimista. Eikö ole harmi kun sinullakin on viimeisen päälle hyvä mies ja suku loppuu teihin kuin kanan lento?
Minulla oli aivan samanlainen tilanne kuin sinulla, ja päätin, että ei sitten hankita lapsia kun ei mies halua. Itse olen pienestä lapsesta lähtien halunnut joskus saada omia lapsia. Olen nyt 43-vuotias ja erittäin katkeroitunut. Elämäni on suoraan sanoen helvettiä kun sisaruksililani on perheet, ystävilläni on perheet ja itselläni ei yhtään ainoaa lasta. Minulla ja miehelläni on viha-rakkaus suhde. Tällä kertaa tarkoitan sitä, että mieheni rakastaa minua mutta minä vihaan häntä sydämeni pohjasta tässä asiassa. Nyt olen sitä mieltä että olisi pitänyt mies vaihtaa, ja tästä syystä suhdekin meni pilalle.
Olen muutemalta perheelliseltä äidiltä kysynyt vähän oudon kysymyksen; "jos olisi pakko päättää, pitäisitkö miehesi vai lapsesi", niin vastaus on aina ollut lapset, ei he edes miettineet sitä vaikka rakastavat myös miehiänsä todella syvästi. Mutta lapsi on jotain sellaista, jota ei mitenkään korvata voi. Vaikka nyt aika karusti sanon (tietenkin oma kokemukseni pohjalta) Vaihda hyvä nainen miestä! Kun sinulla on uusi mies ja lapsia, et todellakaan tule katumaan tekoasi. Karua se on mutta jos todella lapsia haluat, niin tämä on paras vaihtoehto.
että monet menettäisivät mieluummin puolisonsa kuin lapsensa. Me emme menettäsi puolisoa mieluummin ja niinhän sen tulisi ollakin: lapsen menetyksessähän puolisot pitäisi tukea toisiaan. Monilla siinä tilanteessa tulee ero eli yhteinen kriisienhallinta ei pelaa ollenkaan. Tietysti on tyhmää miettiäkään, kumman menettäisi mieluummin kun vastaus on: ei kumpaakaan.
Puolisohan on tasavertainen kumppani, jonka kanssa ilot puolitetaan ja surut mennään läpi yhdessä kasvaen yhteen vielä enemmän. Jos pystyy panemaan oikopäätä järjestykseen että mieluummin luopuisi puolisosta, se kyllä antaa ymmärtää parisuhteen laadusta jotakin. Vaikka kuinka kehuisi puolisoaan maasta taivaisiin.
Se, että menettää lapsensa, ei ole sama asia kun mies ei halua lasta. Ja jos vielä olisin hedelmällinen niin kyllä mieheni mielelläni vaihtaisin lapsia haluaviin innolla! Et taida tietää mitä kaikkea katkeruus aikaan saa. Tuo on sellainen tilanne jossa todellakin pitää ajatella itseänsä eikä "uhrautua" lapsista miehen takia. Ennemmin uusi mies ja onnellinen perhe, kuin lapsia haluamaton mies ja surkea suhde. Ajatelkaa!
on alytonta jattaa hyva suhde sen takia ettei toinen halua lapsia. ja tallaisesta asiasta pitaisi puhua ENNEN kuin menee naimisiin, ettei tule ikavia yllatyksia. niin kavi serkulleni: han meni naimisiin, eivatka miehensa kanssa puhuneet lapsenteosat ennen naimisiinmenoa, ja sitten kun serkkuni alkoi puhumaan etta olisi kiva saada lapsi, niin mies suuttui koska ei halunnut lapsia. taman takia heidan suhde meni pilalle, ja ero tuli.
toinen yhta tyhma teko on ottaa joku mies vain sen takia, etta han tekisi sinulle ne lapset! jos liitto ei ole hyva, eivat lapset sita paremmaksi tee. ja muutenkin jos on naimisiin mennyt, on silloin tehnyt LUPAUKSEN pysya avioliitosa niin myota- kuin vastoinkaymisissa. tama tilanne jossa toinen haluaa lapsen, toinen ei, on ongelma joka pitaa selvittaa ilman etta alkaa uhkailemaan avioerolla ja ties milla. se osoittaa varsinasta kypsymattomyytta. eli periaatteessa, jos vaikka niin tekisikin, ja ottaisi eron, ei se asiaa oikeaksi tekisi, koska avioliittovalasssa on luvattu olla yhdessa. ei lapsen hankinta sita pitaisi kumota.
Tässähän oli lapsista puhuttu ja nainen tiesi miehen kannan asiaan, jonka luuli muuttuvan.
Myös mies on luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta vaikkei lapsia tulisikaan, voi kuitenkin ottaa eron!
Ennenvanhaan tällainen ongelma olisi ollut mahdoton: Avioliittoon mentiin (eikä aina niin hurjan rakastuneina) ja lapsia tuli, halusi tai ei.
han nimenomaa tiesi miehen mielipiteen, ja oli silti valmis ottamaan sen riskin ettei mies muuttaisikaan mielipidettaan. miten sanoisin, "oma moka".
Loppujen lopuksi et voi olla varma kestääkö avioliittosi lopun elämää, vaikka se pysyisikin lapsettomana.
Todennäköisesti sinä kuitenkin katkeroidut miehellesi jos HÄNEN päätöksensä pitää.
Parasta olisi määrätä keskusteluille deadline: Ensin tekisit selväksi, että harkitset vakavasti eroa, ellei asiassa edistytä lapsen kannalle: Naisen kyky saada lapsia on rajattu.