viisikymppinen

Alkoholisti perheessä => perhehelvetti. Loppuu aikanaan, kun sisäelimet sanovat yhteistyökumppanuuden irti ja silloin se on menoa. Siinä ei kauniit puheet auta, ennen vahtii kapallisen kirppuja, kun juopon miehen. Hän läksi ja minä selvisin hengissä.

Olen nainen, 53v., kuvittelin 15 vuotta sitten, että se hyvä yhteiselämä, joka toistemme kanssa olisi ollut mahdollista, jättäisi sen "juoppolalli-elämän" taakseen, näin ei käynyt, alkoholi on edelleen numero yksi mieheni elämässä.
Alkoholi on tuhonnut pikku hiljaa minutkin, itsetuntoni ja ihmisarvoni.
Nimittäin hänen alkoholinkäyttönsä.
Hän itse ei mielestään ole alkoholisti, koska käy töissä ja maksaa laskut.
Se ei ihan vastaa vähimmäisvaatimuksiani yhteiselämästä.
Sitä ei oikeastaan ole.
On vain nöyrryytyksiä ja pettymyksiä.
Itse olen kuitenkin aika vahvakin persoona, en ole kuvitellut koskaan naiivisti että "rakkaus parantaa kaiken/muuttaa miehen".
Uskoin ihmisyyteen ja inhimillisyyden ja järjen voimaan ja voittoon.
Ne ovat kai mitättömiä asioita, kun "kuningasviina" saa otteen ihmisestä ?
Siihen ei "hyvän lähimmäisen" apu riitä, kun alkoholisti ei myönnä edes alkoholin olevan ongelma eikä siten näe mitään syytä muuttaa elämäntapojaan.

Olen pari vuotta harkinnut mennä alkoholistien läheisten terapiaryhmätapaamisiin, koska tunnen aika ajoin, etten enää selviydy luhistumatta totaalisesti. Tämä elämä on kuitenkin vienyt energiani niin, etten kykene siihenkään.
Toivon, että itse et ole vielä näin heikoilla, ja varoitankin sinua päästämästä asioita liian pitkälle.
Ehkä ja toivottavasti ongelmasi ei edes ollut näin vakava ?

kokemus puhuu: älkää koskaan ottako äijää jolle viina tuntuu olevan melko tärkeä asia, vaikka se äijä olis kuinka mukavan tuntuinenkin.
pian tulette huomaamaan, että viina on numeo yksi
ja te olette yksin.
äijänne on teistä kiinnostunut korkeintaan kolmen promillen humalassa, kun pitäis alkaa seksiä harrastamaan. HAHHAH. Ketä naista se voi kiinnostaa - kaatokännissä olevan miehen kanssa jota ei mikään muu yhteiselämässänne kiinnosta !

Alkoholin liikakäyttö, jos se on ollenkaan tarpeellista, tuo ihmiselle ja ihmissuhteisiin niin paljon ongelmia, ettei mitään määrää.
Ensin sitä ei oikein ota todesta, mutta pian se alkaa haitata kaikkea.
Otan itsekin joskus drinkin pari tai tuopin tai kaksi ja viiniä ruuan kanssa, vaimolleni ei ole kohtuutta.
Elämä on muuttunut helvetiksi.
Salailuksi, peittelyksi, valehteluksi.
Kohta hän saanee potkut työpaikalta ja kotielämäsämme ei ole enää mitään mieltä.
Tappelua, riitelyä seuraa jos yritän keskustella hänen ongelmastaan hänen kanssaan.
Sielunrauha ja yöunet on menneet aikaa päiviä, muusta normaalielämästä puhumattakaan.
Jos joku voisi kertoa, miten on voinut tilannetta ratkaista ja auttaa, olisin enemmän kuin kiitollinen. Omat konstit ja jaksaminen alkavat loppua. Heitteille ei voi toista jättää, kuitenkin pitäisi jaksaa hoitaa oma työnsä, tehtävänsä ja asiansa, vaikka energia on jo kulunut loppuun alkoholistin kanssa.
Pakkohoitoonkaan ei ihmistä Suomessa saa ilmeisesti ? Ei kukaan jaksa olla alkoholistin "lähihoitaja" koko elämäänsä, kun oma työkin pitää hoitaa, jos se menee, kaikki romahtaa.

mun mies juo aika paljon joskus, tosin rauhoittunut jo vähän mutta monesti työpäivän jälkeen pari kolme tuoppia maistuu. minua ällöttää viinahengitys ja muutenkin jos tiedän miehen ottaneen, vaikka vain pari, iskee suunnaton ärtymys ja kiukku ja menee hermot jos mies yrittää hempeillä tai halailla tms. ei kai tästä voi yksin viinaa syyttää mutta tuntuu ettei tämä suhde ole enää se unelmasuhde mulle ainakaan. en ole absolutisti.