Mitä mieltä

...kun yllättäen tuli mieleen erään kaukainen ( n.30v sitten) työtoverille tapahtunut ja hänen kertoma erokokemus.
Kyseinen nainen halusi ja lähti erilleen miehestään, jota oli luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, lapset olivat 10v kahtapuolta.
Mies ei ollut pahantekijä, oli ehkä liian kiltti.
Nainen otti lapset mukaansa ja mies ei vastustanut, mutta nainen lähti todella "tyhjin
käsin", ei ottanut, eikä vaatinut mitään ositusta mieheltä omaisuudesta, johon hänellä olisi ollut oikeus. Omaisuutta miehellä nimittäin olisi ollut jakaa. Nainen ei halunnut lapsille edes elatusapua, mutta mies osallistui omasta halusta kuitenkin lastensa elatukseen.

Miksi nainen käyttäytyi noin? Siksi, että hän tunsi niin suurta vastuuta siitä, että hän halusi eron ja ei voinut vaatia miestä tavallaan "maksumieheksi". Kyseinen nainen uurasti eron jälkeen, tehden monta työtä, koulutti lapset ja maksoi oman kotinsa.
Muistan sen päivä, kun hän sanoi, että tänään maksan viimeisen lainaerän pankkiin asuntolainasta.Eronneenna äitinä ihailen ja kunnoitan hänenlaistaan "vastuunkantajaa".Tosin, ei meidänkään erossa tehty ositusta, mutta ei ollut jakamistakaan. Työtoverin kaltaisia naisia/miehiä ei ole varmaan ole monta. Pitäisikö ottaa oppia?
3687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisipa hänen laisiaan enemmän...minun exä kyllä ottaa "lakiosansa" ja vaatii tasinkoa,yhteisestä kodista puolet ja myös poikamiesaikoinani ostamastani osakkeesta.Vaikka se ei hänelle kuulu pennin vertaa...

Äänestä

Elatusapu on lapsen oikeus hänen kulujaan varten, ei puolisolle tarkoitettu. Kummallista marttyyriutta minusta jättää lapselle kuuluva raha ottamatta vastaan. Antaa sitten rahan maata vaikka pankkitilillä, kunnes lapsi psytyy sitä itse käyttämään, jos niin vaikealta vastaanottaminen tuntuu.

Äänestä

Itse en halua osakkeestamme mitään, tämä on kyllä yhdessä ostettu mutta koen että mies on isommilla tuloillaan tämän kuitenkin maksanut. Samoin en halua hänen autostaan mitään, enkä myöskään suuresti rakastamastani moottoripyörästä mitään, toivon vain että saan sitä välillä lainata. Minullehan kuitenkin jää se vanhempi -mulle rakas- auto mistä olen vuosia pitänyt kynsin hampain kii. Ja suurin osa irtaimistoa.

Elatusmaksut ovat lisäosana lasten elatukseen, ei minun elämiseen ja niistä pidän kiinni.

En tiedä kuinka tuntemaltasi naiselta onnistui tuo noin vain lähtö koska meille on tulossa julmetut lahjaverot yms jos luovutan vain oman osuuteni miehelle..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraavasta kirjoitti:

...kun yllättäen tuli mieleen erään kaukainen ( n.30v sitten) työtoverille tapahtunut ja hänen kertoma erokokemus.
Kyseinen nainen halusi ja lähti erilleen miehestään, jota oli luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, lapset olivat 10v kahtapuolta.
Mies ei ollut pahantekijä, oli ehkä liian kiltti.
Nainen otti lapset mukaansa ja mies ei vastustanut, mutta nainen lähti todella "tyhjin
käsin", ei ottanut, eikä vaatinut mitään ositusta mieheltä omaisuudesta, johon hänellä olisi ollut oikeus. Omaisuutta miehellä nimittäin olisi ollut jakaa. Nainen ei halunnut lapsille edes elatusapua, mutta mies osallistui omasta halusta kuitenkin lastensa elatukseen.

Miksi nainen käyttäytyi noin? Siksi, että hän tunsi niin suurta vastuuta siitä, että hän halusi eron ja ei voinut vaatia miestä tavallaan "maksumieheksi". Kyseinen nainen uurasti eron jälkeen, tehden monta työtä, koulutti lapset ja maksoi oman kotinsa.
Muistan sen päivä, kun hän sanoi, että tänään maksan viimeisen lainaerän pankkiin asuntolainasta.Eronneenna äitinä ihailen ja kunnoitan hänenlaistaan "vastuunkantajaa".Tosin, ei meidänkään erossa tehty ositusta, mutta ei ollut jakamistakaan. Työtoverin kaltaisia naisia/miehiä ei ole varmaan ole monta. Pitäisikö ottaa oppia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu