Takaisin Raamatun ilmoitukseen !

jukka.finland

Hyvät ystävät, täällä palstalla pohditaan (ja saivartelijoita on mukana niinkuin aina) maailman synnystä ja ihmiskunnan historiasta.

Kun palaamme alkuun siinä määrin kuin voimme ihmisinä siihen ylipäätänsä palata, niin lähtökohtana luotuina ei voi olla ymmärryksemme tai tietomme. Lähtökohtana on Jumalan ikuisuus.

Alussa ei ollut tyhjyys eikä kaaos eikä alkuräjähdys, vaan alussa oli Jumala. Hänestä, Hänen kauttansa ja Häneen on kaikki.

Sain nuorena miehenä suuren armon Jumalalta. Luin lehdestä, että ihmiskunta käyttää miljardeja joka vuosi päästäkseen selvyyteen maailmankaikkeuden synnystä. Kävelin sitten mietteissäni erään kirjakaupan ohitse, jossa oli alennusmyynti meneillään. Poikkesin sisälle ja ostin raamatun. Se maksoi 78 mummon markkaa; oli näet sellainen hieno raamattu.

Menin kotiin ja avasin raamatun. Luin sen ensimmäiseltä lehdeltä ja ensimmäisen luvun ensimmäisestä jakeesta: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan". Ystävät, siitä lähtien olen tiennyt miten tämä maailma syntyi ja tämä kertomus on tosi. Myöhemmin sitten luin Johanneksen evankeliumin 1 luvun 1 jakeesta, että "Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä ja kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään mikä syntynyt on". Silloin pääsin mittaamattomasti syvemmälle kuin maailmankaikkeuden syntyyn. Edelleen luin raamatustani tästä Jeesuksesta, että "Hänessä pysyy kaikki voimassa eli koossa" ja ymmärsin myös atomiasiat.

Onnellinen on se ihminen, joka uskoo Jumalan Sanan ilmoituksen. Sen ymmärtäminen on mahdollista jokaiselle, jonka sydämessä Herra Jeesus asuu, sillä kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätketyt Häneen.

Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, Hänen pyhää Nimeään!

3

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hansutuulia

      ei voi tehdä näin kaunista jälkeä, kuin luonto, päivä, yö jotka tulevat säännöllisesti, ihminen, jokainen on ainutlaatuinen sormenpäitään myöden.
      Joku väittää että ihminen on alkuperäisin apinasta, mutta mistä apinat on tulleet, ja miksi sitten apinoita vielä on jos olemme siitä polveutuneet? ;)

      • Totta kai Sanalla - Logos - luotiin kaikki jotenkuten järjelliseen muotoon. Ilman Sanaahan kaikki olisi pelkkää alkukaaosta. Sanan avulla kaikki pysyy myös voimassa, koska ilman tuota Logosta missään ei olisi minkäänlaista tolkkua vaan kaikki hajoaisi taas alkukaaokseen. Korkeintaan jäljelle jäisi "eläimellinen liha" (sarks) alkukantaisine vietteineen.

        Olimmepa sitten kehittyneet apinoista tai apinat meistä tai olkaammepa sitten "serkkujemme" kanssa aivan eri rotua, niin aikamoisia "apinoita" kuitenkin olemme; niin uskovat kuin uskomattomatkin. Jo ihmiseksi kasvamisemmekin vaatii "apinoimista" eli mallioppimista. Tämä sitten jatkuu enemmän tai vähemmän läpi elämän: "apinoimme" kaiken aikaa toisiamme: idolejamme , muotigurujamme ja myös uskonnollisia auktoriteettejamme. Mutta kuinkas se muuten voisi ollakaan... se lienee juuri sitä ihmisyyttämme...


    • tode'

      tiedemaailman tietoisuus suuresta älystä vahvistuu koko ajan.
      tuskinpa menee pitkääkään aikaa, kun jokaisen on todella valittava, uskooko luoja-Jumalaan pelastajanaan vai lähteekö mukaan "kylmään kyytiin", jossa Jumalan Henki ei saa sijaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe