Absolut Torr

Onko kellekään käynyt näin? Olen itse käyttänyt ainette n. parin vuoden ajan ja on toiminut loistavasti, tähän asti. Nyt parin viikon ajan kainalot ovat kostuneet silti sen verran että hienhajua on päässyt muodostumaan varsinkin jos käytän tiukkaa t-paitaa. Käytän lisäksi hajutonta dödöä. Nyt jännitän koko ajan kainaloitani ja siitähän ne vasta innostuvat kostumaan. En todellakaan haluaisi taas alkaa pitämään löysiä t-paitoja, ja itsevarmuuskin tässä karisee kun ajattelee olevansa ikuinen haisuli. Joten mikä siis neuvoksi?
1303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..menipä sitten vielä väärän otsikon allekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hulina kirjoitti:

Onko kellekään käynyt näin? Olen itse käyttänyt ainette n. parin vuoden ajan ja on toiminut loistavasti, tähän asti. Nyt parin viikon ajan kainalot ovat kostuneet silti sen verran että hienhajua on päässyt muodostumaan varsinkin jos käytän tiukkaa t-paitaa. Käytän lisäksi hajutonta dödöä. Nyt jännitän koko ajan kainaloitani ja siitähän ne vasta innostuvat kostumaan. En todellakaan haluaisi taas alkaa pitämään löysiä t-paitoja, ja itsevarmuuskin tässä karisee kun ajattelee olevansa ikuinen haisuli. Joten mikä siis neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu