On tullut seurattua näitä finaaleja ja ei voi muuta sanoa kun että huhhuh. Ne kaikki Suomalaiset ovat ihan naurettavia. Oikein kääntää mahassa kun niitä kuulee.
Edellisellä viikolla Roni oli loistava ja imbesillikansa äänesti hänet pois. Hävettää oikein huomata millaista rasismia oli silloin.
Agnes on OIKEASTI ainoa jolla on oikeasti jotain asiaa tuolla lavalla. Hän osaa käyttää ääntä, ei laula nuotin vierestä, osaa käyttää lavaa hyväkseen, eikä ole mikään tusinateinipelle. Hän olisi oikeasti LAULAJA, ei vain mikään "idoli"
Onneksi tuomarit ymmärtävät, he kun tietävät musiikin päälle, eivätkä ole mitään "Suomi suomalaisille" pellejä, niinkuin monet äänestäjät, jotka eivät tiedä mikä on hyvää vaikka se purisi niitä perseestä.
Ja se Agnesin lapsikohu, herätkää pahvit! Se olisi ollut paljon julmempaa repiä poika pois koulusta jonka oli just aloittanut ja raahannut Suomeen jossa hän ei olisi osannut kieltä ja tiputtaa hänet kouluun jossa olisi jäänyt ulkopuoliseksi ja kiusatuksi, kärsimään henksiä ja fyysisiä traumoja. Tietenkin pojan on paras käydä koulu siellä Puolassa, siellä kun se opetuskin on oikesti hyvää ja hyödyllistä, päinvastoin kun usein täällä.
Ja se on ihailtavaa että hän ylipäätänsä laulaa suomeksi. Hänessä on oikesti ytyä.
Agnes on paras, muilla ei ole mitään sanottavaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hävettää tuollainen kirjoittelu. Koeta ymmärtää, ettei se ole rasismia, jos kannustaa suomalaista. Tuollaiset ylimieliset ihmiset eivät ansaitse kunnioitustani tai ääntäni, kuten Roni ja tämä "PuttePossu".
Ja Tuiksu ei näytä käsittävän että kysessä ei ole mikään "kannatuskilpailu" , vaan suomijunttien pitäisi ymmärtää osata äänestää parasta, eikä äänestää jotain vain kannatuksen vuoksi. Tuomarit ovat ammattilaisia ja selvää on että Agnes on paras!
Se ei osaa laulaa. Lava liikkuminen on taktikoitua ja asenne kuin elviksellä.