Näin kertoo eräs ruotsalainen tutkimus. Tämä on perää kuulemma ajalta, jolloin mies oli metsällä ja naiset olivat luolissaan hoitelemassa kotieläimiä eli hevosia. Nainen oli enemmän yhteydessä hevoseen kuin metsällä oleviin miehiinsä.
Naiset tykkäävät enemmän hevosista kuin miehistä!
8
1331
Vastaukset
- CrystalCinnamon
Ohhoh, onpas tutkimus! :o EN tiennyt että tuollaista on koskaan edes tutkittu. ;) Hienoa.
Ja jos saa kertoa oman mielipiteensä, niin mun kohdalla tuo ainakin pitää paikkansa. ;)- koiran epäomistaja
Samasta syystä miehillä tuntuu olevan erityinen side koiraan, kunnon piski on jees :)
Toisaalta elämässä tulee onnelliseksi muutenkin kuin minkään eläimen kanssa, tai edes ihmisen, kyllä se omasta päästä lähtee eikä toisen. - meetvursti
hevoset haisevat aivan kammottavan pahalle. No, siihen varmaan tottuu. Ei minulla muuta niitä vastaan kyllä ole. Mieskin voi haista pahalta, mutta me sentään peseydymme tarkasti ja säännöllisesti (ainakin useimmat) ja käytämme deodoranttia sekä partavettä.
- hevostutkija
Hevonen kesytettiin kotieläimeksi n. 5000 vuotta sitten, eikä ihmiset enää silloin asuneet luolissa. Ja 5000 vuotta on liian lyhyt aika, jotta ihmisiin ehtisi iskostua minkäänlaisia perinnöllisiä taipumuksia. Eli ruotsalaistutkimus on suolesta.
- horsewarmer-up
Pysytteleminen faktoissa on jees.Hevonen on ehdottomasti hyvä terapeutti ja kasvattaja häiriintyneillekin psyykeille, mutta se tarkoittaa urheilua ja kasvua urheilijana, kommunikoijana.Odotan paluuta satulaan kun kuntoudun oltuani sairaana.
- keitaaseen
Omakohtaisesti voin selittää naisen lämpöni hevosta kohtaan, joka EI ole sodomistinen.
Hevosen selässä tunne on turvallinen.Pääsee kuviteltuja ja oikeitakin "pirupaholaisia" pakoon.Hevonen on niin jumalainen, häikäisevä, jalo ja upea että kaikki muu ympärillä on rihkamaa tämän 24 karaatin kullan rinnalla.
Unelmaa on auringon häikäisemä hiekka, pehmeät korkeudet ja liitävä tahti herkän kuumaverisen.Erikois"alaani" ovat arabiristeytykset, toimin omimmillani sirojen ja arkojen taivaanrannan kiitäjien kohtalonvalssissa.Niiden pieni vaarallisuus on mielestäni älyllistä.
Ilman hevosta, jaloa, kuihdun ja sammun vähitellen, tuhka yrittää kipinöidä, muttei roihahda elämän takkatuleen.Hevossymbioosi on kokonaisvaltainen.Hevosen onni on elämälleni a ja o.Kaiken alku.Kaiken loppu. - ...
Tällä ei ole mitään rotuiskostunutta historiapohjaa. Kyse on vain siitä että tuollainen iso, lihaksikas asia on suojeleva/vetoava. Ja ei, en tarkoita tällä että naiset haluaisivat hevosia seksuaalisesti. Se vain antaa tuon tietyn tunteen.
Se on miksi niin useat nuoret tytöt pitävät hevosista. Se antaa alitajuisesti käsitellä tunteita jotka myöhemmin tulevat leikkimään osaa ihastumisessa.- muistuttaja
Eikä pidä unohtaa, että hevosilla on iso ja musta kulli, mikä myöskin tulee näyttelemään tärkeää osaa suomalaistyttöjen myöhemmissä ihastuksissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673