En tiedä kuuluuko tämä tänne palstalle vai minne... mutta kirjoitan nyt tänne...
Olen 22v itsenäisesti asuva tyttö. Minua pari vuotta nuorempi veljeni asuu kotona vielä.
Itse elätän itseni soskun ja kelan varoilla. En voi leveästi elää mutten ole velkaantunutkaan. Oikeastaan joudun aina vanhemmilleni vippailemaan rahaa...
Vanhempani maksavat veljeni ruoan, koulukirjat, puhelinlaskut, vapaa-ajan ja kaiken muunkin... Veljeni omat tulot ovat 0€.
Hän käy koulua (jos sinnekää viitsii mennä) ja vapaa-ajan juoksenteleee ympäriinsä, ei puhettakaan että hän tekisi kotona mitään...
Minua sen sijaan haukutaan ja kirotaan ylempään hel*ettiin niin perheessä, kuin suvussanikin kun en tee mitään. Kun en auta perhettäni juhlien järjestelyissä, kotitöissä... Tuntuu että he elävät periaatteella "kotityöt on vain naisten töitä". He kohtelevat minua kuin heillä olisi jokin määräämisoikeus. Minullakin on omat menoni ja tekemiseni. Heidän mielestään niitä pitäisi jättää väliin ja auttaa...
Kun valitan suvulleni veljestäni, jonka he elättävät täysin... Heidän mielestään olen vain mustasukkainen ja kateellinen veljelleni...
Mitä heille pitäisi sanoa että he tajuaisivat minullakin on oma elämä?
Missä menee raja?
Tottakai haluan auttaa kun voin mutten halua "uhrata" niitä hetkiä kun minulla itsellä olisi jotain tärkeää. Heille ei edes riitä se että tekisin jotain,osan aina hommasta, vaan minun pitäisi hoitaa kokonaan se mihin alan.
Apua!
Olen 22v itsenäisesti asuva tyttö. Minua pari vuotta nuorempi veljeni asuu kotona vielä.
Itse elätän itseni soskun ja kelan varoilla. En voi leveästi elää mutten ole velkaantunutkaan. Oikeastaan joudun aina vanhemmilleni vippailemaan rahaa...
Vanhempani maksavat veljeni ruoan, koulukirjat, puhelinlaskut, vapaa-ajan ja kaiken muunkin... Veljeni omat tulot ovat 0€.
Hän käy koulua (jos sinnekää viitsii mennä) ja vapaa-ajan juoksenteleee ympäriinsä, ei puhettakaan että hän tekisi kotona mitään...
Minua sen sijaan haukutaan ja kirotaan ylempään hel*ettiin niin perheessä, kuin suvussanikin kun en tee mitään. Kun en auta perhettäni juhlien järjestelyissä, kotitöissä... Tuntuu että he elävät periaatteella "kotityöt on vain naisten töitä". He kohtelevat minua kuin heillä olisi jokin määräämisoikeus. Minullakin on omat menoni ja tekemiseni. Heidän mielestään niitä pitäisi jättää väliin ja auttaa...
Kun valitan suvulleni veljestäni, jonka he elättävät täysin... Heidän mielestään olen vain mustasukkainen ja kateellinen veljelleni...
Mitä heille pitäisi sanoa että he tajuaisivat minullakin on oma elämä?
Missä menee raja?
Tottakai haluan auttaa kun voin mutten halua "uhrata" niitä hetkiä kun minulla itsellä olisi jotain tärkeää. Heille ei edes riitä se että tekisin jotain,osan aina hommasta, vaan minun pitäisi hoitaa kokonaan se mihin alan.
Apua!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkä toisella paikkakunnalla asuminen voisi auttaa asiaa.. Tuntuu siltä, että sinun täytyisi saada etäisyyttä perheeseesi. Kauempana on helpompi hahmottaa asioita. Tämä oli vain yksi mielipide.
Hei!
Pystyn käsittämään täysin mitä joudut kestämään, sillä olen kohtalontoverisi.
Muutin kolmikymppisenä toiselle paikkakunnalle.(vasta! olisi kannattanut aiemmin nostaa kytkintä, mutta jotenkin oli riippuvainen kai henkisesti siitä älyttömästä "kuviosta" ,toivoi muutosta, jne.)
Voin sanoa seuraavaa: vaikka aluksi oli outoa uudessa paikassa, niin en koskaan olisi kuvitellut että olisi näin hienoa elää vapaana ja itsenäisenä irti hölmöstä suvusta ! Niillä ei ole mitään oikeutta käyttää sua ilmasena piikana.
Ala haaveilemaan muutosta ja toisenlaisesta elämästä: siitä haaveilusta se muutos mullakin alkoi.
Kiitos! Mutta minähän asun jo itsenäisesti. Tosin samassa kaupungissa kuin vanhempani mutta välimatkaa on vajaa parikymmentäkilometriä!
Haen opiskelu/oppisopimus/työpaikkaa eräästä toisesta kaupungista, jonne matkaa muutama satakilometria. Toivon että kuviot ja välit perheeseen muuttuu tuon myötä...
Mä asuin kanssa itsenäisesti samassa kaupungissa vuosia sukulaisten kanssa, kilometrejä oli välillä, mutta ei se mitään auttanu kun ahdisti ja otti päähän se epäoikeudenmukaisuus, ynnä muut moitteet. Tuntui ettei koskaan kelvannut sellaisena kuin oli, vaikka kuinka yritti.
Sain työpaikan muutaman sadan kilometrin päästä, jolloin muutin pois.
Tosi harvoin oolen käynyt kotipaikkakunnallani.
Kuulin että suvun kesken joku toinen oli perinyt minun epäkiitollisen kärsijän paikkani.
Ole rohkea. Pärjäät kyllä! Ja tulet hämmästymään, niin kuin minäkin, kuinka hyvin alkaa pärjäämään kun energiaa vapautuu koska ei alitajuisesti potuta kaiken aikaa läheisten hölmö käytös.
sanoa, että veljesi omat tulot ovat 0€?? eihän sullakaan ole OMIA tuloja, elät sossun ja kelan rahoilla, PUMMI!!! Mene töihin, ehkä saamaton ja laiska veljesikin seuraa esimerkkiäsi.. Muut raatavat teidän eteen!
Ehkä oli väärä sanavalinta.... Tarkoituksena on kyllä hankkia kouklutus/työpaikkaa, en siis mitenkään tarkoituksella vain ole työkkärin rahoilla.
Viestissäni pointti oli että veli elää VANHEMPIEN rahoilla, tekemättä mitään, kun taas minut joka asun ITSENÄISESTI painostetaan tekemään kaikkea perheen eteen... Ei mulla ole itsenäistä elämää!