...että vaikka on kavereita niin on silti yksin.
Meillä on sellanen iso kaveriporukka..ollu jo viimeset 10 vuotta. Ollaan muka "tosi hyviä" ystäviä...nähdään koko porukalla muutaman kuukausen välein..otetaan viinaa, puhutaan paskaa ja bailataan..taas on kuukausien hiljaiseloa..ketään ei kiinnosta mitä toiselle kuuluu näin arkena. Taas kun joku tapaaminen sovitaan niin kaikki on niin hauskaa ja leikitään niin kaveria.
Kavereita tapaan mutta on alkanu tuntua että kun yhdelle uskoutuu niin asiasta tietää koko joukko.
Luottamus on mennyt ja on alkanut tuntuu siltä et parempi kun pysyttelee omissa oloissaan.
Poikakaveri on, töitä on, elämän pitäs olla aika lailla hyvin..mutta kaipaan sitä todellista ystävää. Kai täällä on muitakin kohtalo tovereita...
Meillä on sellanen iso kaveriporukka..ollu jo viimeset 10 vuotta. Ollaan muka "tosi hyviä" ystäviä...nähdään koko porukalla muutaman kuukausen välein..otetaan viinaa, puhutaan paskaa ja bailataan..taas on kuukausien hiljaiseloa..ketään ei kiinnosta mitä toiselle kuuluu näin arkena. Taas kun joku tapaaminen sovitaan niin kaikki on niin hauskaa ja leikitään niin kaveria.
Kavereita tapaan mutta on alkanu tuntua että kun yhdelle uskoutuu niin asiasta tietää koko joukko.
Luottamus on mennyt ja on alkanut tuntuu siltä et parempi kun pysyttelee omissa oloissaan.
Poikakaveri on, töitä on, elämän pitäs olla aika lailla hyvin..mutta kaipaan sitä todellista ystävää. Kai täällä on muitakin kohtalo tovereita...
Vastaukset 3
Vanhimmat
täällä olisi kanssa yksi jolla myös poikaystävä, mutta oikein läheinen ystävä puuttuu, vaikka kavereita onkin.
jos haluat että mailaan, niin laittaisitko vaikka sun mailiosoitteen?
Kuulostaa jotenkin erittäin tutulta. Mulla vain on se ero, että katkaisin välini näihin "ystäviin" ja rehellisesti sanottuna en ole katunut hetkeäkään. Mieluummin olen yksin kuin sellaisessa seurassa, jossa en viihdy. Ei itseään jaksa kauaa huijata. Mulla on maailman ihanin kihlattu, joka on todellakin paras ystäväni, ainoa ihminen, jonka seurassa voin olla täysin oma itseni. Hänen lisäkseen on kavereita, joita näen ehkäpä noin kerran kuussa tai harvemmin. Nämä kaverit ovat tuttuja jo lapsuudesta ja myös erittäin tärkeitä minulle. Yhteistä aikaa on vain vaikea löytää. Osa kavereistani on myös muuttanut toisille paikkakunnille, joten senkin puolesta näkeminen on hankalaa.
Aloitin syksyllä yliopiston, mutta en millään jaksa sitä pinnallista elämää (ryypätään ventovieraiden kanssa ja leikitään, että on älyttömän hauskaa), joten jättäydyin suosiolla pois "pakollisesta" fuksipiiriin muodostamisesta. Olen kyllä tutustunut uusiin ihmisiin, mutta kun kurssit ja luennot vaihtuu niin tiuhaan, niin ystäviä on vaikea saada. Tästä ovat myös muut uudet yliopistolaiset puhuneet.
En kuitenkaan koe olevani millään tavalla ujo, mutta luonteeseeni ei vain kuulu massan mukana meneminen tai ryhmän johtajaa leikkiminen. Pidän kyllä baareissa käymisestä (en kuitenkaan voisi lähteä joka vkloppu), shoppailusta, leffojen katsomisesta, konserteista jne. mutta tunnen itseni jollain tavalla henkisesti kypsemmäksi kuin ikäiseni. Haluaisinkin saada todellisia ystäviä, joiden seurassa saa olla oma itsensä.
Kuulostat ihan minulta :)
Minäkin jättäydyin pois porukoista, jossa en viihtynyt. Minun poikaystäväni on lisäksi paras ystäväni. Monet kaverini muuttivat muualle opiskelemaan, täten heitä ei tule juuri nähtyä.
Uusin kaverini on työkaverini, joten tätä onneksi näkee usein :D Vapaa-aikana ei tule kyllä juuri kavereita nähtyä, kiireet, väsymys, välimatkat.. Ja taidan olla vähän kotihiirikin =D En ole ujo, mutta en vain kaipaa jatkuvasti kavereiden läsnäoloa.
Kauppiksessa luulin ihmisten olevan jo "aikuisia", mutta he osoittautuivat erittäin lapsellisiksi, jolloin olin mieluiten yksin. Minulla oli toki kavereita muilta linjoilta.