Mieheni laukoi viikonloppuna suustaan seuraavia totuuksia: eräs hänen exänsä (joka nykyäänkin tyrkyttää itseään miehelle) on ollut hänen elämänsä suurin rakkaus, tätä naista hän on ikinä halunnut eniten, ja jos kyseinen eukko ei olisi käynyt vähän väliä vieraissa niin mieheni luultavasti haluaisi vaihtaa minut takaisin häneen. Nyt mies ei haluaisi naiselta muutakuin seksiä, muttei kuulemma ole niin tekemässä ainakaan näillä näkymin. Ja mies haluaa kuulemma seurustella edelleen kanssani. Tämän kaiken hän sanoi ihan rauhallisesti selvänä, ei minkään riidan aikana loukatakseen tms. Itse kyselin häneltä missä mennään ja mitä hän naisen vonkaamisesta ajattelee ja sain tuollaisia vastauksia. Seurustella he ehtivät vain vuoden ennen kuin muija alkoi pettää.
MIKSI mies sanoi minulle noin eikä pitänyt omana tietonaan ja miksi seurustella huonomman kakkosvaihtoehdon kanssa jos loppuikänsä rakastaa ja haluaa jotain toista enemmän? Mies on ollut tyyppiä mutta aika vaikea luottaa tuon jälkeen.
Suhteemme on mennyt ihan ok ja luulinkin olevani miehelle jotain ainutlaatuista, kun hänen exänsä ovat häntä aina pettäneet ja minä en ja suhteemmekin on jatkunut vuosia. Ko. nainen ei ole edes mitenkään kaunis tai mitään.
KOMMENTTEJA?!
MIKSI mies sanoi minulle noin eikä pitänyt omana tietonaan ja miksi seurustella huonomman kakkosvaihtoehdon kanssa jos loppuikänsä rakastaa ja haluaa jotain toista enemmän? Mies on ollut tyyppiä mutta aika vaikea luottaa tuon jälkeen.
Suhteemme on mennyt ihan ok ja luulinkin olevani miehelle jotain ainutlaatuista, kun hänen exänsä ovat häntä aina pettäneet ja minä en ja suhteemmekin on jatkunut vuosia. Ko. nainen ei ole edes mitenkään kaunis tai mitään.
KOMMENTTEJA?!
Vastaukset 11
Vanhimmat
No nyt ilmassa leijuu vaara, että se pettää vielä sen exänsä kanssa sua. Eli varo vaan, se ajattelee varmaan sitä exäänsä joka päivä. Olet nyt sen aikaa varalla, jos se kenties saisi tämän elämänsä suurimman rakkauden takaisin.
Rehellisestä kysymys rehellinen vastaus, sait sen mitä halusit tietää et tainnut varautua siihen ja auts, nyt sattuu. Ole kiitollinen että sulla on rehellinen mies.
Mieti kenen kans sun mies on nyt: sun vai exän.
Sä vedit pidemmän korren!
Anna sun miehelles sellasta seksiä ettei se muista ketään muuta ku sut!
Taitaa aika kultaa muistot (sun miehelläs siis), jos voitte niin jutelkaa sen entisestä suhteesta, mikä siinä oli paskaa. On hyvä joskus palauttaa mieleen huonoja asioita niin osaa paremmin arvostaa sitä mikä on nyt hyvää.
Annan sulle neuvon: Tee itsestäs se ykkönen ja ainutlaatuinen!
Hyvää jatkoa teille molemmille.
Mistä näitä saatanan optimisteja rynnii joka paikkaan?
Luulis olevan pikkasen (eikä ihan pikkasenkaan) vaikeeta kilpailla mielikuvan kanssa. Varsinkin, kun aika on tuolle mielikuvalle luonut jo hopeareunuksen. Se ex on miehen mielessä täydellinen olento, sen kanssa ei voi kilpailla. Ruoho on aina vihreämpää lätäkön toisella puolella. Ainoa tapa, millä mies tämän tajuaa, on menemällä sinne toiselle puolelle ja havainnoimalla.
Enkä mä nyt tiedä, onko se niin hirveä asia olla kakkonen. Harva sitä kuitenkaan naimisiin menee suuren rakkautensa kanssa. Kylmä tosiasia, johon kannattaa pikku hiljaa totutella.
Mistä näitä pessimistejä aina löytyy????
Ei tarvitse tyytyä olemaan kakkonen! Ja kyllä mielikuvankin kanssa voi kilpailla. Mies ymmärtää nimittäin jossain vaiheessa, että miksi se ex niin satumaiselta tuntuu. Eli siksi että muistot kultaantuu. Ja tätä hetkeä, todellisuutta, on negatiivisen ihmisen vaikea tajuta elämänsä parhaaksi ajaksi. Liian usein se paras aika, paras nainen/mies jne. on jossain menneisyydessä tai odottaa tulevaisuudessa... Niin kuvitellaan, eikä nähdä metsää puilta. Positiiviset ihmiset sen sijaan uskaltavat huomata sen, että mikä heillä on hyvää ja parasta juuri nyt!
Ja toivon todella, että ihmiset menisivät naimisiin vain suuren rakkautensa kanssa. Itse ainakin menin, ja mieheni meni. Ja meidän molempien vanhemmat meni. Niin, ja isovanhemmat. Eipä se nyt niin harvinaista ole. Omat vanhempani ovat yhä kuin nuoria kyyhkyläisiä. Mummit ovat valitettavasti jääneet yksin, mutta molemmat ovat tyytyväisiä elettyyn elämään ja lämmöllä muistavat vuosikymmeniä kestäneitä liittojaan. Appivanhemmat ovat paljon käyneet läpi, mutta rakkautensa ansioista jaksavat yhä onnellisena eteenpäin.
Suosittelen sinulle, että älä ole noin neegatiivinen. Siitä ei ole hyötyä kenellekään. :)
Siihen aikaan, kun isovanhempasi menivät naimisiin, noi rakkausavioliitot olikin muodissa :)
Vaimo katottiin naapuritalosta tai vähintään naapuripitäjästä, eikä siinä edes tytöltä paljoa kyselty, riitti kun tytön isukille vei kossupullon.
Muodissa tai ei, mutta silloinkin rakkausavioliittoja on paljon solmittu. Omat isovanhempani menivät naimisiin jopa morsiamen vanhempien tahtoa vastaan. No, sukulaiset tottuivat ajan kanssa. Niin kuin yleensä, ja tänäkin päivänä.
Kovin on negatiivinen kuva sinulla lähihistoriasta. No, se ei yllätä. Kyllä niitä rakkausavioliittoja on kuitenkin ollut jo satoja vuosia. Joskus enemmän, joskus vähemmän ja toki eri aikoinan enemmän varallisuustasosta riippuen. Kyllähän ihmisen tarvehierarkiassa ruoka tulee ennen rakkautta.
Ja vielä neljä vuotta sitten, kun ukki oli elossa, kovasti isovanhempani suukottelivat keskenään ja rakastavaisilta yhä näyttivät.
Ihan aluksi olisin sinuna onnellinen siitä että miehesi on rehellinen. Jos itse samassa tilanteessa olisin, haluaisin ilmanmuuta tietää miten asiat on.
Toiseksi, -sinun päätöshän se on, missä asemassa haluat itse suhteessa olla ja miten korkealle itse itsesi arvostat ja mitä olet valmis kestämään.
Minä en kestäisi olla "kakkonen" suhteessa mieheen jota itse rakastaisin yli muiden.
Tilanne sinällään on minulle tuttu, mutta toisinpäin.
-Erottuani exästäni aloitin uuden
"vähemmän vakavan suhteen". Kerroin myös kyseiselle miehelle että vaikka tässä seurustellaan, niin haluan kokea olevani vapaa kunnes olen jälleen valmis asettumaan. Päätös jatkosta jäi siis hänelle, ja hän halusi jatkaa.
Minulla tosin ei ollut enää hinkua exäänikään kohtaan, -halusin vaan vapautta pitkään kestäneen suhteen jälkeen.
Eli periaatteessa olin sinkku.
No sitten mennään exääni. Hän puolestaan on sitoutujatyyppiä, ja eromme oli hänelle kova paikka (en sitä omalta osaltanikaan kieltää voi).
Ehkä "tyypillisenäkin miehenä" hän aloitti heti uuden suhteen ja siis vakavammassa mielessä kuin minä.
Olen henkilökohtaisesti kuullut hänen kertovan uudelle naiselleen minusta "elämänsä ykkösenä, jonka ottaisi heti takaisin jos vaan suinkin voisi".
-Ex tänä päivänäkin soittelee viikoittain. Nykyinen tietää sen ja asiasta ymmärrettävästi kärsii.
-Mutta päätös kestää *tunnepuolella kakkosena olemista* on ollut tämän naisen oma. Hän on itse valinnut pysyä miehensä ( exäni ) rinnalla, tämän tunteista minuun -huolimatta. Ok, jokainen valitsee oman tiensä mutta helppoa se ei tule olemaan -voisin uskoa...
It's your choise...
-Hyvää Joulun odotusta
t. **Janika**
Mulle olisi kyllä turhan kova paikka, jos oma kumppanini sanoisi jotain tuollaista. Todennäköisesti meillä olisi siinä tapauksessa mennyt huonosti jo alunperinkin. Mielestäni tuo kuuluu niihin asioihin, joita ei sanota toiselle, jos ei oikeasti haluta loukata.
Tosin oman mieheni kohdalla tiedänkin, että ei hän olisi kanssani, jos hän oikeasti ei ajattelisi, että olisin se paras nainen hänelle.
Itse siis rupeaisin kattelemaan eri suuntaan kyseisen tilanteen kohdalle osuessa. En voisi koskaan olla se parhaan vaihtoehdon jälkeen tuleva henkilö.
Ja täytyy kyllä sanoa, että aika törkeetä tekstiä laukoa moisia typeryyksiä toiselle päin näköä. Jos kerran vonkailee entisten perään, niin mielestäni sitten voi vonkailla ihan rauhassa yksin eikä siihen tartte ketään ulkopuolist sotkea. Sinänsä on myös törkeää välinpitämättömyyttä sanoa toiselle, että 'sä päätät, haaveilen entisestä, mutta sä kuitenkin saat päättää, haluatko olla mun kans'. Tökeröä! Kyllä omista teoista pitää ottaa vastuu eikä heittää palloa toiselle ja myöhemmin sitten kohautella olkapäitä tyyliin 'no, ittehän sä päätit, että suostuit olemaan kakkonen'.
Ihmiset on aika paskoja.
miks oot semmosen idiootin kanssa?! kyl miehet osaa olla sikoja!
mahdollista!! Oman itsesi takia. Jaksamista.
Jos oma mies sanoisi minulle tuollaista,niin sattuisi pirusti. En haluaisi enää päivääkään olla sellaisen miehen kanssa kuin sinun. Sinä olet kakkosvaihtoehto ja hänen exänsä elämänsä rakkaus. Minä ainakin pakkaisin tavarani ja lähtisin ja antaisin mokomien mulkkujen saada toisensa. Hän sanoi siis sinulle, ettei ainakaan vielä ole aikonut harrastaa seksiä tämän kanssa. No sehän on vain ajan kysymys, kun hän niin tekee? Oletko valmis hyväksymään sellaista. En minä vaan olisi, eläisin mieluummin yksin.