Mulla on ollut jo kauan tavoitteena pudottaa noin nelisen kiloa painoa. Painoindeksi mulla on normaali, mutta silti on vara tiputtaa painoa. Tai en vaan ole täysin tyytyväinen kehooni, kun kaikki ylimääräinen tuntuu jämähtävän takamukseen ja reisiin.
Liikuntaa oon lisännyt 2 kertaa anaerobista(salia) ja 2 kertaa aerobista liikuntaa viikossa. Nytkun onnistuisin tuota rasvaista ja etenkin makeaa ruokaa välttämään, niin voisi vaikka olla mahkut painon pudotukseen...:)Siinä mulla onkin suurin haaste, kun liikkuminen sinänsä ei tuota ongelmaa, sillä pidän siitä.
Olen kuullut, että syömisen vähentämisellä olisi enemmän merkitystä (etenkin pienikokoisen ihmisen) painon pudottamisessa kuin liikunnan lisäämisellä? Mielestäni niiden "yhteensovittaminen" on tärkeää, miten asia on? Ottakaa kantaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on niin, että ensin kun laihdutin
kävin juoksemassa ja kävelemässä noin
4-6 kertaa viikossa sellaset 6-7 km.
riippui päivästä. sitten vähensin ruokaa,
mutta musta aina tuntu kun söin, että pitää
syödä vähän enemmän, että jaksan sitte
juosta. sitten söinkin vähän enemmän.
ja ku liikunta kulutti ja vilkastutti,
nii teki mieli myös syödäkin..
mutta kyllä siinä jotain neljä kiloa lähti.
nykyään en oo sitte enää lenkkeilly
varmaan neljään viikkoon, eikä se näy missään
mutta olen vähentänyt syömisiäni, koska
enää en voi valehdella itselleni, että
tarvitsisin enemmän. ja olen laihtunut
tällä menetelällä nopeammin.
syön päivässä noin. 500-900 kcal, riippuu
päivästä. ja olen laihtunut tähän
mennessä sen, 6-7 kiloa. vielä on jonin
verran edessä, ja jatkan samaan malliin
(nykyään 155/49) ;D
Kuulostaa todella hyvältä...Olen myös 156 pitkä ja tavoitteeni olisi tuo 49 kiloa...Eli muutama kilo siihen on matkaa :)
On totta, että mitä pienempi ihminen, sitä vähemmän energiaa tarvitsee peruskulutukseenseen. Mitä liikuntaan tulee, lihas painaa enemmän kuin läski. Toisin sanoen normaalipainoisen ihmisen ei kannata enää tuijotella puntariin vaan käyttää mittanauhaa! Kiinteytyminen näkyy lihaksina, jolloin painon lasku ei välttämättä ole suurta... Tämähän ei tarkoita sitä, ettetkö olisi kiinteämpi;)