naiset on

Ollaan seurusteltu parisen vuotta ja keväällä oli hetken tuumaustauko kun hänen mielestä oli liian tasainen ja rauhallinen ja turvallinen.Asiat juteltiin ja jatkettiin suhdetta.Minä muutin suhtautumistani muutamiin ongelmiin ja otin hänet enemmän huomioon.
Kesä meni ja tuli syksy ja sama tilanne.On niin tylsää jne.Oltu nyt "erossa"parisen kuukautta ja minä haluisin jatkaa.Asioita on puitu ja nyt tunnemme toisemme ja ajatuksemme.Tavataan tai viestitellään kerran viikossa.Pusutellaan jne mutta sänkyyn ei.Seksi meiltä on aina sujunut molempien mielestä hyvin.
Tuskastuneena hänen päättämättömyyteensä olen pyytänyt sanomaan että suhde on loppu niin häivyn.Sitä hän ei ole sanonut vaan toteaa aina että sinähän haluaisit jatkaa.
Samaan aikaan hänelle tuli myös allergioita ja hormonaalisia häiriöitä ja tuskin ne tilannetta helpottavat vaikken niistä syytä haekkaan.Tällä hetkellä hän on työttömänä ja sekin rassaa häntä.Mihinkään työttömien toimintaan hän ei ola osallistunut vaikka on pyydettykkin.Osittain hän elää elämäänsä tyttärensä kautta ja hän on kaikki kaikessa ja osittain ohjaa hänen elämäänsä.Sitoutumispelkonsa hän myös myönsi johtuen vaikeista eroista.
En haluaisi lopettaa suhdetta kun sen eteen aluksi johduin tekemään paljon töitäkin ennenkuin tuli treffeille ja hän on mielestäni todella hyvä nainen.
Annanko hänen olla rauhassa ja kelata tätä juttua yksin vai mitä tekisin.Painostamalla ei ainakaan voita mitään.Tuntuu vaan niin väärältä kun asioista on puhuttu ja välillä hän tuntuu kuin olisi tulossa takaisin ja välillä ei vastaa viesteihinkään.Että tällanen se meidän juttu.
2495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa paljon vastaavaltani tilanteelta. Meillä on erilaisia kausia. Olen sanonut saman että "kunhan vain sanot niin tämä on poikki", mutta en vain saa sitä vastausta mitä vastakkainen puoli lopulta haluaa minusta, koska niin paljon haluaa kuitenkin pitää kiinni. Jotkut ovat todella ailahtelevia luonteita, eivätkä osaa ollenkaan päättää. Mitä näiden kanssa sitten tehdä? Ehkä me miehet tyydymme liikaa perusparisuhteisiin ja naiset taas haluavat miehestä jännitystä ja yms. Jotkut naiset vain villiintyvät ns. "pahoista pojista". Niin kurjaa se on. Olen myös rauhallinen ja sympaattinen. Itselleni on aina riittänyt ihan peruselementit (rakkautta ja hellyyttä sopivasti) ja en halua että parisuhde on minulle koko elämä. Jännityksen pyrin hakemaan muista asioista. Voi olla tosin että haluamme naisen kokonaan tai ei ollenkaan. Itse olen juuri sellainen. ...Oli pakko kommentoida vaan samankaltaisen tilanteen purkamisen vuoksi...

Äänestä
  • odottamaan, että toinen lopulta (ymmärtäväisen "ajan antamisen" jälkeen) päätyisi juuri heihin. Että toinen ymmärtäisi, kuinka OIKEITA he ovat.

    Jos jotain olen näiden vuosien aikana oppinut (kipeästi, tunnustan), niin sen, että jos ei nyt kelpaa ja riitä, ei sitä riittämistä ja havahtumista kannata jäädä odottamaan. Olla siinä hyllyllä otettavissa, aina kun toista sattuisi huvittamaan. Ei enää. Ei kannata.

    Älkää roikkuko. Jos suhde ei toimi nyt, se ei toimi myöhemminkään. Kyse ei ole sitoutumiskammosta tai päättämättömyydestä, vaan siitä, että se toinen etsii jotakin muuta, jotakin, mitä minulta ei löydy.

    Suojelkaa itseänne. Irrottautukaa. Ottakaa etäisyyttä, kunnolla.

    Se sattuu nyt, mutta myöhemmin vielä enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihania kirjoitti:

Ollaan seurusteltu parisen vuotta ja keväällä oli hetken tuumaustauko kun hänen mielestä oli liian tasainen ja rauhallinen ja turvallinen.Asiat juteltiin ja jatkettiin suhdetta.Minä muutin suhtautumistani muutamiin ongelmiin ja otin hänet enemmän huomioon.
Kesä meni ja tuli syksy ja sama tilanne.On niin tylsää jne.Oltu nyt "erossa"parisen kuukautta ja minä haluisin jatkaa.Asioita on puitu ja nyt tunnemme toisemme ja ajatuksemme.Tavataan tai viestitellään kerran viikossa.Pusutellaan jne mutta sänkyyn ei.Seksi meiltä on aina sujunut molempien mielestä hyvin.
Tuskastuneena hänen päättämättömyyteensä olen pyytänyt sanomaan että suhde on loppu niin häivyn.Sitä hän ei ole sanonut vaan toteaa aina että sinähän haluaisit jatkaa.
Samaan aikaan hänelle tuli myös allergioita ja hormonaalisia häiriöitä ja tuskin ne tilannetta helpottavat vaikken niistä syytä haekkaan.Tällä hetkellä hän on työttömänä ja sekin rassaa häntä.Mihinkään työttömien toimintaan hän ei ola osallistunut vaikka on pyydettykkin.Osittain hän elää elämäänsä tyttärensä kautta ja hän on kaikki kaikessa ja osittain ohjaa hänen elämäänsä.Sitoutumispelkonsa hän myös myönsi johtuen vaikeista eroista.
En haluaisi lopettaa suhdetta kun sen eteen aluksi johduin tekemään paljon töitäkin ennenkuin tuli treffeille ja hän on mielestäni todella hyvä nainen.
Annanko hänen olla rauhassa ja kelata tätä juttua yksin vai mitä tekisin.Painostamalla ei ainakaan voita mitään.Tuntuu vaan niin väärältä kun asioista on puhuttu ja välillä hän tuntuu kuin olisi tulossa takaisin ja välillä ei vastaa viesteihinkään.Että tällanen se meidän juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu