Itellä erosta jo muutama kuukausi. Olen mies ja minut jätettiin. Suhteemme kesti kolme vuotta ja olimme kihloissa ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta jo aika pitkälle. Olin tosi rikki pitkään aikaa suurine tunteineni. Nyt kuitenkin tunteeni ovat lopahtaneet koska olen pähkäillyt suhdettani naiseen. Hän sanoi rakastaneensa minua mutta kun mietin, mitä hänen rakkautensa oli päädyn aina, että hänen rakkautensa oli enemmänkin itserakkautta. Hänen tapansa oli päästä asioissa aina helpolla ja saada muttei antaa, johon suhteemme lopulta kaatui. Minä sokeana rakkaudesta häneen en tajunnut mitä tapahtui edes aluksi.
Nyt kuitenkin tunteeni ovat muuttuneet vihaksi häntä kohtaan. Koen, että hän käytti minua hyväksi ja leikitteli minun kustannuksellani ja ennenkaikkea tunteillani. Hän oli kuin loinen, joka imi minusta itsetuntoa ja ajatuksia ja kun kyllästyi potki minut pois. Ottaa tosiaan päähän.
Onko tämä normaalia naisen käytöstä kun suhde ei enää kiinnosta? Kuuluuko tämä viha eron johonkin vaiheeseen vai olenko vaan saanut huonoa kohtelua? Olin kyllä kiihkeä rakkaudessani, joten niinkuin sanotaan, että vihan ja rakkauden välillä on hiuksen hienoinen ero eli johtuneeko minulla siitä, että rakkauteni on muuttunut vihaksi häntä kohtaan? Mieleen hiipii koston ajatuksiakin mutta en halua olla ko. ihmisen kanssa missään tekemisissä enää. Tein hänelle sen jokin aika sitten selväksi koska en vaan sietänyt hänen ärsyttävää olemustaan enää. Ihmettelenkin miksi yleensä olen voinut olla noin kylmän ja laskelmoivan ihmisen kanssa. Olen tosiaan ollut sokea mutta miten minä niin järki-ihminen haksahdin tuollaseen ihmiseen. Onko muilla saman suuntaisia tuntemuksia ollut erossa? En haluaisi jäädä tähän vihan loukkuun, joten jos jollakulla olisi heittää apuja, jotta pääsisi irti tästä tilanteesta.
Eron vaiheet
26
9061
Vastaukset
- mutta olen nainen
Ei, kyllä se on normaalia miehenkin käytöstä tuollainen välinpitämättömyys ja laskelmointi. Oma entinen poikaystäväni teki minulle vastaavan kuin tyttösi sinulle. Vihaa minulla riittää vielä nyt vuodenkin jälkeen...en vain ymmärrä. Yhtään ei helpota se, että joudun näkemään tätä eksää melkein viikoittain. Miten ajattelit kostaa tai haluaisitko miehenä esim. että kerron eksälle vihan tunteistani? Voisit kertoa miesnäkökulmaa, yritän auttaa naisnäkökulman löytämisessä.
- tunteittensa tulkki
No, älä ainakaan patouta vihan tunnettasi koska siitä ei hyvä seuraa. Itse olen huomannut tulevan vihanpuuskia ihan yllättäen ja varsinkin jos on nauttinut alkoholia ja ollut ihan hyvällä päällä aluksi. Exän kylmän viileys on minulle punainen vaate. Nyt kun olen huomannut asian on pitänyt alkaa prosessoida tunteitani enemmänkin ja poistaa alitajuista pahan olon tunnetta. On alkanut vaan nauttimaan omasta elämästä, uusista mukavista asioista. Luinpa tuossa toisesta ketjusta kun joku kirjoitti pitkät litaniat narsistipsykopaatista ja melkein tunnistin itseni tapahtumista. Huh! No, onneksi se tärkein asia erottaa minut tuosta, etten ajatellut niin vaikka toimintani olikin monilta osin saman suuntaista. Sinunkin pitää purkaa tunnettasi, ehkei kuitenkaan exällesi vaikka hän olisi se paras kohde koska on sitä aiheuttanutkin. Kerro vaikka kaverillesi ja jakakaa ajatuksia. Kaverit auttaa aina vaikka eivät sitä edes huomaa.
Miesnäkökulmasta voin sanoa, että kun nainen välittää ja lämmittää sisintä se laukasee karskissakin karjussa hellimmät tunteet ja luo turvallisuuden tuntemuksen. Samalla kun pääsee välittämään itsekkin naiselle syvimpien tunteittensa sävyttämiä rakkauden osoituksia. Miehen mielessä ei ole silloin kuin yksi nainen.
Tuon kun käännät päin vastaiseksi nainen menettää sukupuolensa miehen silmissä ja tietyllä tavalla naisen viehättävyys laskee nollaan. Kostoni voisikin perustua juuri tähän eli millä osoitan naiselleni, etten pidä häntä enää viehättävänä, en huomaa häntä enää naiseksi? No, hyvän kotikasvatuksen saaneena taidan käydä tämän tilanteen vain mielessäni lävitse koska en halua osoittaa exälleni enää mitään tuntemuksia, olla missään tekemisssä koskaan enää. Enemmänkin minua kiinnostaisi tietää mitä naiset, sinä ajattelet jos mies onkin se tunnerikkaampi ja keskustelukykyisempi tunne ja rakkausasioissa. Loukkaantuko naiset ja tunteeko nainen oman identtiteetinsä uhatuksi ja hänestä tulee passiivinen, reagoimaton? Itse luulen, että exäni kanssa meillä oli tällainen tilanne. - ijöböhi
tunteittensa tulkki kirjoitti:
No, älä ainakaan patouta vihan tunnettasi koska siitä ei hyvä seuraa. Itse olen huomannut tulevan vihanpuuskia ihan yllättäen ja varsinkin jos on nauttinut alkoholia ja ollut ihan hyvällä päällä aluksi. Exän kylmän viileys on minulle punainen vaate. Nyt kun olen huomannut asian on pitänyt alkaa prosessoida tunteitani enemmänkin ja poistaa alitajuista pahan olon tunnetta. On alkanut vaan nauttimaan omasta elämästä, uusista mukavista asioista. Luinpa tuossa toisesta ketjusta kun joku kirjoitti pitkät litaniat narsistipsykopaatista ja melkein tunnistin itseni tapahtumista. Huh! No, onneksi se tärkein asia erottaa minut tuosta, etten ajatellut niin vaikka toimintani olikin monilta osin saman suuntaista. Sinunkin pitää purkaa tunnettasi, ehkei kuitenkaan exällesi vaikka hän olisi se paras kohde koska on sitä aiheuttanutkin. Kerro vaikka kaverillesi ja jakakaa ajatuksia. Kaverit auttaa aina vaikka eivät sitä edes huomaa.
Miesnäkökulmasta voin sanoa, että kun nainen välittää ja lämmittää sisintä se laukasee karskissakin karjussa hellimmät tunteet ja luo turvallisuuden tuntemuksen. Samalla kun pääsee välittämään itsekkin naiselle syvimpien tunteittensa sävyttämiä rakkauden osoituksia. Miehen mielessä ei ole silloin kuin yksi nainen.
Tuon kun käännät päin vastaiseksi nainen menettää sukupuolensa miehen silmissä ja tietyllä tavalla naisen viehättävyys laskee nollaan. Kostoni voisikin perustua juuri tähän eli millä osoitan naiselleni, etten pidä häntä enää viehättävänä, en huomaa häntä enää naiseksi? No, hyvän kotikasvatuksen saaneena taidan käydä tämän tilanteen vain mielessäni lävitse koska en halua osoittaa exälleni enää mitään tuntemuksia, olla missään tekemisssä koskaan enää. Enemmänkin minua kiinnostaisi tietää mitä naiset, sinä ajattelet jos mies onkin se tunnerikkaampi ja keskustelukykyisempi tunne ja rakkausasioissa. Loukkaantuko naiset ja tunteeko nainen oman identtiteetinsä uhatuksi ja hänestä tulee passiivinen, reagoimaton? Itse luulen, että exäni kanssa meillä oli tällainen tilanne.Olen täysin samanlaisessa tilanteessa. Aivan kuin tuo teksti olisi tullut minun suustani.
- miesmyöskin
Juuri sama homma minulla. Nainen otti reilu 5vuoden yhteiselon jälkeen hatkat. Ensimmäiset 2kk olin niin rikki, että jopa työssäkäynti tuntui mahdottomalta. Sitten about 3kk jälkeen jäljelle jäi viha, ja nykyään en tätä ko. ihmistä haluaisi edes nähdä enään. Mutta kaitpa se inho ja vihankin siitä ajan kanssa laantuu. Mutta muuten elämä alkaa taas hetkittäin näyttää elämisen arvoiselta. :)
- Tunteittensa tulkki
Tulihan siitä aluksi sellainen tyhjiö erossa, että paniikki iski ja toivo takaisin yhteen paluusta piti pään pinnalla. Nyt 3 kuukauden erillään elämisen jälkeen on tosiaan ajatus kirkastunut ja tietää tarkemmin mitä naiselta haluaa. Oikeastaan menee jo ajoittain tosi loistavasti. Elämässä on sitä rokettirollia ja mukavia tekemisiä paljon. Taas kun miettii hetken mennyt ja exää tulee viha ja hirveä pettymys mieleen mutta pikku hiljaa se häipyy pois. Ainoa asia mikä mieltä askarruttaa on tunteitten eläminen, kaikesta huolimatta sydän itkee exän perään vaikka pää on ottanut jo ohjat käsiin. Rakkauden energia on hukattava vihaksi, toivottavasti se ei tee minusta kylmempää ja laskelmoivaa niinkuin exäni oli. Mutta me äijät pärjätään! ;)
- äijä
Tunteittensa tulkki kirjoitti:
Tulihan siitä aluksi sellainen tyhjiö erossa, että paniikki iski ja toivo takaisin yhteen paluusta piti pään pinnalla. Nyt 3 kuukauden erillään elämisen jälkeen on tosiaan ajatus kirkastunut ja tietää tarkemmin mitä naiselta haluaa. Oikeastaan menee jo ajoittain tosi loistavasti. Elämässä on sitä rokettirollia ja mukavia tekemisiä paljon. Taas kun miettii hetken mennyt ja exää tulee viha ja hirveä pettymys mieleen mutta pikku hiljaa se häipyy pois. Ainoa asia mikä mieltä askarruttaa on tunteitten eläminen, kaikesta huolimatta sydän itkee exän perään vaikka pää on ottanut jo ohjat käsiin. Rakkauden energia on hukattava vihaksi, toivottavasti se ei tee minusta kylmempää ja laskelmoivaa niinkuin exäni oli. Mutta me äijät pärjätään! ;)
Äijät on äijii ja ämmät on ämmii...kyllä me pärjätää, vaikka veikkaan että ne ämmät kyl pärjää paremmi, mut mitäpä se meille kuuluu :D
- Irma
"Hänen tapansa oli päästä asioissa aina helpolla ja saada muttei antaa, johon suhteemme lopulta kaatui. Minä sokeana rakkaudesta häneen en tajunnut mitä tapahtui edes aluksi. "
Puhut kuin minun suullani, vaikka olenkin nainen. Erostamme on vasta kuukausi, ja viha ja ikävä vaihtelevat... tosiasia on kuitenkin, että tuo ihminen löysi minusta ja tekemisistäni jatkuvasti pelkkää vikaa (ainoa mistä hän ei löytänyt vikaa oli ulkonäköni, ja hän esittelikin minua mielellään ystävilleen) ja samalla hän syytti minua siitä että inhoan niitä asioita joista hän pitää (mikä ei edes pidä paikkaansa kuin muutaman asian kohdalla). Kun soitin hänelle tekemääni musiikkia, hän ei löytänyt siitä mitään hyvää sanottavaa. Kun kehuin jotain asiaa, hän latisti sen -siinä hän on poikkeuksellisen lahjakas.
Ja vaikka tiedän että tuollaisen itsekkään kakaran jättäminen oli luultavasti elämäni viisain teko, silti minulla on koko ajan syyllinen olo. Enkö sittenkään tehnyt tarpeeksi? Lisäksi minusta tuntuu pahalta nähdä miten merkityksetön ihminen minä hänelle olin, ja tunnen oloni helvetin tyhmäksi kun uskoin hänen valheitaan rakkaudesta.
Kai nämä ovat ihan normaaleja tunteita jotka menevät ohi ajan kanssa?- kyynel
Oma avomiehenikin loysi tekemisistani vain huonoa. Riidan tullen olin aina tyhma ym, vaikka jalkeenpain vaittikin ettei ollut sanonut mitaan tamankaltaista. Tunsin usein itseni huonoksi hanen kanssaan, vaikka olen itsekin todella vahva ihminen. Mutta han oli viela vahvempi. Harka jo horoskoopiltaankin.
Ainoa, mita han minussa aina kehui, oli juuri ulkonakoni, kuten sinakin kirjoitit. Hyvina paivina kehui fiksuksi, mutta kun riita iski, vihjailtiin tyhmyydesta. Tiesin etta tama oli vain hanen tapansa purkaa pahaa oloaan ja "antaa takaisin" mutta silti se sattui. Tottakai.
Jos kerroin hanelle jotain tavallista paivastani tms, han ei keskittynyt oleelliseen vaan saattoi kaantaa sen niin etta alko syyttamaan tai naljaamaan jostain minua vastaan. Usein jopa iloisena aloittamani keskustelu paattyi siihen etta itkin pettyneena, kun minut latistettiin taysin.
Han ei tahtonut jakaa epaonnistumisia, koska hanella mikaan ei voinut epaonnistua, tai ainakaan siita ei puhuttu. Jos oli ongelmia esim perheen kanssa, ikina niita ei jakanut kanssani. Jos minulla oli ongelmia perheeni / ystavieni kanssa, jaoin ne hanen kanssaan. Vastaukseksi sain nalvimista, kuulin taas kuinka persoona on tyhma, ja muuta vastaavaa. Hanella oli vastaus kaikkeen. Vaikka usein keskustelussahan ei valttamatta tahdo kuulla ratkaisua asiaan. Tahtoo vain jakaa asian jonkun kanssa. Se ei auta, etta jonkun on aina valttamatta keksittava ratkaisu kaikkeen, ja useimmiten se ratkaisu siis oli sellainen etta sai minut puskettua maanrakoon.
Han ei pitanyt yhdestakaan ystavistani, suurimmaksi osaksi koska ei pitanyt heita tarpeeksi kauniina. Han piti vain yhdesta ystavastani, jonka kanssa olin vahiten tekemisissa, mutta han on erittain kaunis. Mies oli niin pinnallinen ettet voi uskoakaan. Kertoi kerran myos, puoliksi vitsina, ettei voi olla ystavaa rumien ihmisten kanssa.
Han jatti minut alle kk sitten yllattaen, ei enaa tiennyt mita haluaa suhteeltamme. Asia tuli tietysti kamalana shokkina minulle, koska olihan suhteessamme paljon hyvaakin, ei vain nuo kaikki aikaisemmin kertomani asiat. Haaveilin kihloihin menosta ym.
Nyt tata kirjoittaessa tajusin, etta ehka han jatkoi nain kauan (4,5v) kanssani osin vain ulkonakoni vuoksi. En tarkoita nyt mitaan itsekehua, mutta ainakin han piti ulkonaostani ja ilmoitti usein kuinka on ylpea kun on kanssani ihmisten ilmoilla. Kamalaa, mutta niin se taisi olla. Erotessa han sanoi minulle etta miksi itken, enko ymmarra etta olen niin viisas ja kaunis etta tulen koska vain loytamaan kenet takansa uuden. Niin, siitahan hanen ajatusmaailmassaan onkin kyse. Ei siita, rakastaako, vaan siita, kuinka nopeasti voit loytaa uuden. Kenet tahansa uuden, kunhan se on hyvannakoinen.
Mielestani suhteessa kuuluu kasvaa yhteen niin etta toiselle voi kertoa kaiken kuin parhaalle ystavalle, ilman ajatusta siita, hylkaako tai lyttaako toinen ajatukseni. Etta toinen kuuntelee ja ymmartaa silloin kun on vaikeaa, ja auttaa parhaansa mukaan. Etta on joku johon luottaa, ja ennen kaikkea, joku joka uskoo sinuun ja suhteeseemme.
Joku, johon voi luottaa. En tieda onko sellaista olemassakaan. Talla hetkella mieli on aika maassa enka pysty kuvittelemaankaan suhdetta kenenkaan kanssa. - meijuuuu
Katkeruutta on taallakin. Mies lupasi kaiken, muttei antanut mitaan. Ensin kaikki toimi hyvin ja han oli paljon yhteyksissa, huomaavainen ja mukava. Myohemmin alkoi vahattely ja itsen erinomaisuuden esille nostaminen.
Ikava on taallakin kova. Ajatus, etta suhde voisi viela toimia ja han voisi olla kuin alussa, on tuhoisa. Mutta sellaista vaan paassa pyorii. Parempi kuitenkin nyt vain loitontua koko hemmosta.
Kaikkia hyvia ja mahtavia asioita elamassani han vahatteli. Ystavani olivat typeria eika jutuissani ollut mitaan mielta. Ainoa mika kelpasi oli ulkonakoni. Han sanoikin, etta olin paassyt pelkan ulkonaon takia niin pitkalle, kuin mihin suhteessamme olin paassyt. Ettas kehtasi.
Halu palata suhteeseen on jossain takaraivossa, mutta tilanne olisi jarjeton. Se on tiedostettava.
Ei se sen erikoisempaa olisi toisellakaan kerralla. Toipumisaika vain pitenisi.
Tuntuu, etten merkinnyt hanelle mitaan. Kerroin hanelle, etta suhteemme on ohi. Minuun sattui tama eroamispaatos todella paljon, mutten enaa vain pystynyt olemaan hanen kanssaan. Han ei ollut erosta millansakaan. Eihan han sita toki olisi voinut nayttaakaan, ylpea leijona kun oli luonteeltaan. Siitakin minun pitaisi saada voimia uskoa, etta suhteen paattaminen oli oikea ratkaisu.
Ongelmiaan han jakoi ystaviensa, ei minun, kanssa. Jos ongelmia ilmaantui han haipyi niine paivineen, eika hanesta kuulunut paljoa. Ongelmiahan hanella kun ei ylpeana ihmisena tietenkaan ollutkaan.
Elama jatkuu. On oltava vahva. Huonoon parisuhteeseen palaaminen ei ole ratkaisu. - meijuuuu
kyynel kirjoitti:
Oma avomiehenikin loysi tekemisistani vain huonoa. Riidan tullen olin aina tyhma ym, vaikka jalkeenpain vaittikin ettei ollut sanonut mitaan tamankaltaista. Tunsin usein itseni huonoksi hanen kanssaan, vaikka olen itsekin todella vahva ihminen. Mutta han oli viela vahvempi. Harka jo horoskoopiltaankin.
Ainoa, mita han minussa aina kehui, oli juuri ulkonakoni, kuten sinakin kirjoitit. Hyvina paivina kehui fiksuksi, mutta kun riita iski, vihjailtiin tyhmyydesta. Tiesin etta tama oli vain hanen tapansa purkaa pahaa oloaan ja "antaa takaisin" mutta silti se sattui. Tottakai.
Jos kerroin hanelle jotain tavallista paivastani tms, han ei keskittynyt oleelliseen vaan saattoi kaantaa sen niin etta alko syyttamaan tai naljaamaan jostain minua vastaan. Usein jopa iloisena aloittamani keskustelu paattyi siihen etta itkin pettyneena, kun minut latistettiin taysin.
Han ei tahtonut jakaa epaonnistumisia, koska hanella mikaan ei voinut epaonnistua, tai ainakaan siita ei puhuttu. Jos oli ongelmia esim perheen kanssa, ikina niita ei jakanut kanssani. Jos minulla oli ongelmia perheeni / ystavieni kanssa, jaoin ne hanen kanssaan. Vastaukseksi sain nalvimista, kuulin taas kuinka persoona on tyhma, ja muuta vastaavaa. Hanella oli vastaus kaikkeen. Vaikka usein keskustelussahan ei valttamatta tahdo kuulla ratkaisua asiaan. Tahtoo vain jakaa asian jonkun kanssa. Se ei auta, etta jonkun on aina valttamatta keksittava ratkaisu kaikkeen, ja useimmiten se ratkaisu siis oli sellainen etta sai minut puskettua maanrakoon.
Han ei pitanyt yhdestakaan ystavistani, suurimmaksi osaksi koska ei pitanyt heita tarpeeksi kauniina. Han piti vain yhdesta ystavastani, jonka kanssa olin vahiten tekemisissa, mutta han on erittain kaunis. Mies oli niin pinnallinen ettet voi uskoakaan. Kertoi kerran myos, puoliksi vitsina, ettei voi olla ystavaa rumien ihmisten kanssa.
Han jatti minut alle kk sitten yllattaen, ei enaa tiennyt mita haluaa suhteeltamme. Asia tuli tietysti kamalana shokkina minulle, koska olihan suhteessamme paljon hyvaakin, ei vain nuo kaikki aikaisemmin kertomani asiat. Haaveilin kihloihin menosta ym.
Nyt tata kirjoittaessa tajusin, etta ehka han jatkoi nain kauan (4,5v) kanssani osin vain ulkonakoni vuoksi. En tarkoita nyt mitaan itsekehua, mutta ainakin han piti ulkonaostani ja ilmoitti usein kuinka on ylpea kun on kanssani ihmisten ilmoilla. Kamalaa, mutta niin se taisi olla. Erotessa han sanoi minulle etta miksi itken, enko ymmarra etta olen niin viisas ja kaunis etta tulen koska vain loytamaan kenet takansa uuden. Niin, siitahan hanen ajatusmaailmassaan onkin kyse. Ei siita, rakastaako, vaan siita, kuinka nopeasti voit loytaa uuden. Kenet tahansa uuden, kunhan se on hyvannakoinen.
Mielestani suhteessa kuuluu kasvaa yhteen niin etta toiselle voi kertoa kaiken kuin parhaalle ystavalle, ilman ajatusta siita, hylkaako tai lyttaako toinen ajatukseni. Etta toinen kuuntelee ja ymmartaa silloin kun on vaikeaa, ja auttaa parhaansa mukaan. Etta on joku johon luottaa, ja ennen kaikkea, joku joka uskoo sinuun ja suhteeseemme.
Joku, johon voi luottaa. En tieda onko sellaista olemassakaan. Talla hetkella mieli on aika maassa enka pysty kuvittelemaankaan suhdetta kenenkaan kanssa.Kuulostaa todella tutulta. Minka maalainen miehesi on?
jos on samanmaalainen niin voi olla kyse jo kulttuurieroistakin.
- kyynel
hei,
mukava lukea etten ole ainoa tunteitteni myllerryksessa ja etta muutkin menevat lapi sampja tunteita. Olen nainen, ja minut jatettiin alle kk sitten 4,5v suhteen jalkeen, josta 2v avoliitossa.
Ensimmainen viikko meni taysin hajalla ollessa, itkin vain, ruoka ei maittanut, laihduin monta kiloa, elamanhalu oli taysin maassa. Puhuin ystavieni kanssa, jotka vahitellen nostivat minua maan pohjalta ylospain.
Nyt olen vaiheessa, jossa toisinaan tunnen jo voivani loistavasti, olen iloinen ja taynna elamaniloa, suunnittelen tulevaa ja olen tyytyvainen etta paasin hanen kaltaisestaan ihmisesta eroon, joka ei selvastikaan halunnut suhteeltamme samaa kuin mina. Mutta sitten saattaa ihan hetkessa tulla taas romahdus ja masennus, painun takaisin melkein sinne maan pohjalle itkemaan, sydan huutaa ikavaa ja laheisyytta. Tai sitten saattaa ihan hetkessa nousta hirvea viha miesta kohtaan, ja jos han sattuu olemaan paikalla, annan tulla kaiken henkea vetamatta. Han vain kuuntelee ja myontailee, koska tietaa itsekin etta tiedan mista puhun. Vihan puuskassa vihaan hanta, vihaan sita etta han kaytti minua hyvakseen, suhdettamme hyvakseen, valehteli, esitti etta kaikki on hyvin, sai minut uskomaan, hukkasi 4,5v nuoruudestani.
Hetkessa olo saattaa muuttua ymmarrykseksi, ajattelen yhtakkia ettei han tata ilkeyttaan tehnyt, ja etta kylla han minua rakasti, ja ehka han on oikeassa etta tama on meille parhaaksi ja etta tama olisi kuitenkin tapahtunut muutaman vuoden paasta, joten parempi nyt. Tama olo ei tosin kesta kauaa, vaan muuttuu usein heti joko masennukseksi tai vihaksi. Tilanteesta riippuen.
Onneksi osaa itsekin jo vahan seurata ja ymmartaa tunteita. Valilla alkaa yhtakkia itkettaa luennolla, bussissa, kadulla, toissa, missa vain, ja mista tahansa syysta. Valilla taas tulee vihanpurkauksia kenelle tahansa kuka sattuu olemaan lahella; opiskelukaveri, toykea kaupan kassa, kuka vain.
Ymmarran kuitenkin etta nama kaikki tunteet on pakko kayda lapi paassa, jotta erosta paasee yli ja jatkaa elamaa normaalilla tavalla. Kamalaa aikaa, mutta tama on pakollista.
Valilla tassa mietin, etta mika itse asiassa saa minut kaikista surullisemmaksi. Se ei pakosti ole se, etta menetin hanet, vaan ehka osa surusta on sita laheisyydentunteen kaipuuta, tietoa siita ettei kukaan enaa rakastakaan sinua ja halua viettaa elamaansa kanssasi, ettei ole ketaan kenelle kertoa kaikki uusi, ketaan kenen kanssa viettaa koti-iltaa, kenen vieresta herata, kenen kainaloon kapertya kun tunnet olosi pahaksi tai tarvit laheisyytta. Seka se pettymyksen tunne siita, ettei kaikki se, mista unelmoit, toteudukaan. Totuushan on etta suunnittelit ja unelmoit sitten mita tahansa, jos se kaatuu, siina menee hetki paasta asian yli.
Mutta paistaahan se aurinko kai risukasan pohjallekin. Pysytaan taalla niin kauan kuin silta tuntuu, eikohan mieli kipua itsestaan sinne auringonpaisteeseen kuin aika on valmis! Voimia kaikille! Nyt sattuu, mutta jonain paivana tata voi ajatella jo jarjella ja muistella hyvia aikoja. Nain ainakin toivon.- slicks
Tuo edellinen viesti siis. Vielä ei ole erosta kuukautta, vasta kaksiviikkoa (tasan tarkkaan tänään). Vielä en oo päässyt siihen vihan ja kiukun tunteeseen, mutta veikkaan, että se on kyllä tulossa, vähän merkkejä siitä on välillä näkyny.
Ihan samoja asioita suren. Läheisyyden kaipuuta, sitä että on jollekin jotain. Joku jonka kanssa mennä nukkumaan ja herätä ja jakaa elämää. Ja tottakai kaikki ne murskatut unelmat. Ihan oikeasti luulin, että tän kanssa ollaan varmasti, aikuisten varmasti, aina yhdessä. Tän kanssa ollaan aina onnellisia.
No, turha toistaa edellistä viestiä, mutta tässä mennään. Mulla on sykli vielä vähän sellasta, että pari päivää suht koht ok, sit romahdus. Äiti jaksaa aina lohduttaa, että pikkuhiljaa se sykli pitenee, huonot päivät tulee harvemmin, kunnes loppuu kokonaan.
Mut vieläki mulla on ikävä sitä. Vieläki mä kaipaan juuri sitä ihmistä ja mua pelottaa, etten koskaan löydä toista, joka jakaisi niin mun huumorin, mun arvot, kaiken.
Vaikka tietty tässä vaiheessa on ehkä todettava, että eikai ne arvot sitten ollukaan niin täysin samoja. Pääosin meidän tarina kuitenkin loppui sitoutumiskammoon tai johonkin.
Helvetin vaikeeta tää on, sille ei kyllä mitään mahda. Toivon ja odotan, että ottais yhteyttä ja kilpailen itteni kanssa kuinka kauan jaksan olla ottamatta yhteyttä. Nyt on menny kaks päivää .. jaksaiskohan vielä kolmannen. Niin älytön ikävä aina välillä, että sitä järki vaan sumentuu, kun tunteet keksii tuhat hyvää syytä.
Oon antanu itelleni sen, että kunhan näitä hyviä päiviä tulee ja meen kuitenki kokoajan eteenpäin, niin ikävälle saa antaa välillä periks. Yleensä siitäkään ei koskaan lopulta tuu hyvä olo, joten kyllä ne tunteetkin alkaa sen jossain vaiheessa huomata, tapaamiset assosioituu negatiivisiin tunteisiin ja sitten sitä ei enää niin haluakaan. Ja ehkä siinä vaiheessa on päässy irti muutenkin jo riittävästi, että pystyy olemaan näkemättä.
Hidasta on paraneminen. Voisipa sitä jotenki nopeuttaa. - tsaidi
itseni tekstistäsi. Riipaisi oikein et itku tuli. Varsinkin tuo vihasta ymmärrykseen ja siitä taas masennukseen jne. Mies vielä ihmettelee kuinka voin tuolla lailla käyttäytyä jos todella rakastan häntä.....En haluaisi olla hetkeäkään yksin, alkaa masentaa. Nyt on muutama päivä mennyt ystävien kanssa hauskaa pitäen ja kun miehen näin kotiin palattuani tunne on tyhjä...ihmettelen mihin tuo kaikki raivo ja katkeruus on kadonnut?. Erosta on 1,5kk ja olen kai nyt osannut tappaa ja kieltää ajatuksiani. Vielä on edessä se kun mies pakkaa elämänsä ja lähtee ovesta, odotan sitä päivää vaikka tiedän että se kirpaisee mutta vasta sitten voi alkaa oikea eroprosessi. Itkettää, se itkettää kun katson häntä hän ei näytä samalta kuin ennen, ei kuulosta, pelottavan vieras ihminen. Kaipaan sitä ihmistä joka oli, tuo ei ole hän, tuon kanssa en halua enää olla.
- Paluu yksinäisyyteen
Allekirjoitan totaalisesti tuon läheisyydenkaipuun. Olin ulkomailla reissussa 1,5 suhteen jälkeen poikkikseni kanssa ja siellä minun itkettyäni jostain turhanpäiväisestä hän paljasti uudelleen että hänestä tuntuu siltä ettei tarvitse tyttöystävää. Että ei ole sitä rakkauden tunnetta enää. Itkimme päivän hotellihuoneessa molemmat menetettyä suhdetta, kunnes lentokoneessa puhuimme ja tällöin hän sanoi "Mulla on taas hyvä fiilis meistä" ja halasi ja suuteli oma-aloitteisesti. Nostatti toivoa.
Palasimme kotiin, ja henkinen etäisyys alkoi taas - näin ja aistin sen hänestä. Surettaa että hän nostatti toiveitani ylös tuolla mukavalla hetkellä lentokoneessa, mutta niinkinhän sitä sanotaan ettei putoavassa lentokoneessa ole ateisteja, hehe, ehkä se pätee tähän.. Nyt sovimme että pidämme puhelinhiljaisuutta pari viikkoa, ja katsomme uudestaan asiaa. Mutta toivo on jo mennyt, minun aivoni ovat alkaneet jo erota, itkeskelen turhille asioille ja liikutun kun näen onnellisia pariskuntia kaupungilla yhdessä.
Pahinta on se, että edellinen suhteeni päättyi seksin puutteeseen, ja tässä sitä on ollut meistä molemmista riittämiin! Hän pitää yhä minua viehättävänä ja haluaa minua fyysisesti, mutta sanoo ettei hänellä ole enää halua jatkaa elämää yhdessä kanssani. Se sattuu eniten, että kun viimeksi oli jokin selkeä syy miksi suhde päättyi (miehellä oli muitakin pyörityksessä, ei suostunut turvaseksiin ja kaikkea, miksi minä en sitten suostunut seksiin ollenkaan). Nyt tältä unelmien mieheltä vain loppui kiinnostus. Hän oli liian täydellinen, ei paheita, olin hänen eka tyttöystävänsä ja perheemme tulivat loistavasti toimeen. Hän oli vain liian nuori ja kypsymätön vakavaan suhteeseen, etenkin kun elimme loppusuhteesta vuoden kaukoversiona opiskelujen takia, mutta silti en voi olla syyttämättä itseäni siitä kaikesta minkä olisin voinut tehdä toisin ja pitää hänet yhä itselläni. Rakkaista ihmisistä on niin vaikea luopua.
Nyt pitäisi löytää rohkeutta sanoa, että erotaan kokonaan nyt, sillä tämä roikkuminen vain riistää ja riipii minua. En jaksaisi enää itkeä ja surra ja ahdistua, ihan vatsassa sattuu kun ajattelen hänen menetystään. En kestä myöskään ajatusta että kaikki turhat kaverit facebookissa alkavat kysellä "noh mikäs teille tuli", sillä tämä ei kuulu heille. Kaduttaa että edes hypättiin suhteeseen niin salamana, kaduttaa että kerroimme siitä julkisesti facebookissa.
Mutta silti olen kokenut niin ihania asioita tämän ihmisen kanssa, etten vaihtaisi päivääkään näistä kokemuksista. Kaipaan häntä jo nyt elämääni, yhteinen tulevaisuus kun noin yllättäen vaan hävisi sumuna ilmaan. Haluan pakoon ulkomaille, jottei tarvitse ajatella surkee Suomi-tulevaisuuttani. Liian monet asiat muistuttavat hänestä..
Ei tässä kirjoituksessa ole järjen tai draaman kaaren häivääkään, halusin vain purkaa asioita ulos, kun muut eivät lähipiirissäni tästä uhkaavasta erosta vielä tiedä. Romahdan varmaan lopullisesti sitä joutuessani selittelemään kaikille.. Kun minusta mikään ei mennyt vikaan!! Hän ei vain käsitä, että rakkaudessa tulee se arki ja tasainen vaihe kaikille, hän ei halua taistella meidän puolesta.
Elättelen mielessäni turhia toiveita siitä, että ehkä meillä oli vain paska ajoitus, ehkä löydämme toisemme uudelleen vanhempina, vakaina kolmekymppisinä, kun samalta kylältä kuitenkin ollaan, mutta toisaalta en usko siihen itsekään. Elämä muuttaa ihmistä ja vie niin eri suuntiin, että silloin kenties emme tunnista toisissamme mitään mihinkä niin villisti ja vallattomasti rakastuimme. Sillä rakkautta se oli, mutta mihin se meni? Fyysisyys oli kuitenkin koko ajan hyvin intohimoista molemmilta puolin. En käsitä. Sattuu se, että hän tunnusti parin kuukauden ajan pistäneensä puhelimen aina pois viereltään puhelujemme ajan ja vain ynähdelleen keskustelun feikkaamiseksi. Minun juttuni kun eivät kiinnosta ketään. Huoh. Ja fb:ssä hän oli tosi outo aina, ei tykännyt jutuistani tai katsonut uusia kuviani tai vastannut yksityisviesteihin koskaan patistelematta, ehkä olisi pitänyt lukea merkkejä jo vakavimmiksi silloin.
Sen siitä saa kun suutelee toista yön pimeässä, ilman kosiskeluvaihetta hyppää nuorena suhteeseen. Se sammuu kuin salama..........
- äpärae_
Itselläni kun suhde johon on panostanut kunnolla menee poikki niin ensin tulee suru. Surun jälkeen seuraa viha. Alkaa jotenkin vaan vihaamaan sitä toista osapuolta eikä voi sietää tätä. Toivoo ettei törmää siihen enää koskaan, ja jos sattumalta jossain törmää niin koittaa päästä tilanteesta mahdollisimman helpolla pois.
- salmiakki
Mut jätettiin tiistaina ja keskiviikkona mies tuli vielä yhdeksi yöksi ja herätti toiveet uudestaan, kunnes torstaina illalla ilmoitti että nyt lopullisesti ohi.
Eilen oli eka päivä että en kuullut hänestä mitään ja minäkin pystyin vaivoin olemaan laittamatta hänelle yhtäkään viestiä tai puhelua. Se oli todellinen taisto mun sisällä. Teki mieli niin kovin kirjoittaa viesti, mut sain onneksi oltua hiljaa. Tänään aion myös olla hiljaa, vaikka tekeekin tiukkaa. Huominen on kuitenkin pahin. Inhoan sunnuntaita, olen aina inhonnut. Missään ei tapahdu mitään, kaikki paikat on kiinni, kukaan ei liiku missään. Koko kaupunki on kuollut ja kaverit miestensä kanssa viettää laatuaikaa. Mun täytyy varmaan viedä luuri kaverille huomenna, koska sunnuntaina musta tulee puhelinterroristi.
No mut keskustelun aiheeseen, eli mä oon vielä siinä ykkös vaiheessa jossa itketään paljon ja toivutaan erosta, mutta olisi niin paljon helpompi olla siinä kakkos vaiheessä jo missä tunteet muuttuu vihaksi.
Olis niin paljon helpompi vihata kuin rakastaa. Mä mietin tämän kundin kaikkia huonoja puolia, mut silti se tuntuu ihanalta.
Kuinka kauan kestää että pääsee näistä tuntemuksista? Eihän sitä kukaan voi tietää. Siihen kolmanteen vaiheeseen on vielä matkaa, eli silloin voin moikata häntä kadulla, ilman että vatsan pohjassa viiltää.
En ajattele häntä enää ja puhelimessa se nimi on siirtynyt exien mappiin, eli siihen Ö:hön.
No otan hetken kerrallaan ja joka kerta kun puhelin piippaa tai soi, niin sydämessäni rukoilen että se on hän.
Toipumisen kolme vaihetta on kuitenkin käytävä läpi, oikotietä ei ole ja mä olen vasta matkani alussa.
Totesin itsekseni, että olipas sekava teksti, mut on vähän sekava nuppikin tällä naisella päässä täälä hetkellä.
Jatkoja ja voimia kaikille. - slicks
salmiakki kirjoitti:
Mut jätettiin tiistaina ja keskiviikkona mies tuli vielä yhdeksi yöksi ja herätti toiveet uudestaan, kunnes torstaina illalla ilmoitti että nyt lopullisesti ohi.
Eilen oli eka päivä että en kuullut hänestä mitään ja minäkin pystyin vaivoin olemaan laittamatta hänelle yhtäkään viestiä tai puhelua. Se oli todellinen taisto mun sisällä. Teki mieli niin kovin kirjoittaa viesti, mut sain onneksi oltua hiljaa. Tänään aion myös olla hiljaa, vaikka tekeekin tiukkaa. Huominen on kuitenkin pahin. Inhoan sunnuntaita, olen aina inhonnut. Missään ei tapahdu mitään, kaikki paikat on kiinni, kukaan ei liiku missään. Koko kaupunki on kuollut ja kaverit miestensä kanssa viettää laatuaikaa. Mun täytyy varmaan viedä luuri kaverille huomenna, koska sunnuntaina musta tulee puhelinterroristi.
No mut keskustelun aiheeseen, eli mä oon vielä siinä ykkös vaiheessa jossa itketään paljon ja toivutaan erosta, mutta olisi niin paljon helpompi olla siinä kakkos vaiheessä jo missä tunteet muuttuu vihaksi.
Olis niin paljon helpompi vihata kuin rakastaa. Mä mietin tämän kundin kaikkia huonoja puolia, mut silti se tuntuu ihanalta.
Kuinka kauan kestää että pääsee näistä tuntemuksista? Eihän sitä kukaan voi tietää. Siihen kolmanteen vaiheeseen on vielä matkaa, eli silloin voin moikata häntä kadulla, ilman että vatsan pohjassa viiltää.
En ajattele häntä enää ja puhelimessa se nimi on siirtynyt exien mappiin, eli siihen Ö:hön.
No otan hetken kerrallaan ja joka kerta kun puhelin piippaa tai soi, niin sydämessäni rukoilen että se on hän.
Toipumisen kolme vaihetta on kuitenkin käytävä läpi, oikotietä ei ole ja mä olen vasta matkani alussa.
Totesin itsekseni, että olipas sekava teksti, mut on vähän sekava nuppikin tällä naisella päässä täälä hetkellä.
Jatkoja ja voimia kaikille.Niin samassa veneessä ollaan, ystäväiseni. Mulla meni ekat päivät pelkässä shokissa, itkin ihan hirveästi. Sitten alkoi itku vähitellen lakata ja kunhan jaksoi vaan nähdä kokoajan ihmisiä ja tehdä jatkuvasti asioita, eikä antanu liikaa aikaa itelle yksin, niin alkoi tulla niitä vähän parempiakin päiviä.
Ekan viikon nukuin pelkästään kavereilla. Meidän yhteinen asunto huusi tyhjyyttään, ei siellä voinu olla. Nyt jo kykenen nukkumaan siellä ja välillä viettämään itekseni aikaaki. Vaikka edelleen on tosi hankalaa.
Ja niin tuttua toi. Joka kerta kun puhelin piippaa.. Joka kerta kun kävelen kadulla, toivon että törmäisin siihen. Mitään musiikkia ei voi kuunnella, kun nostaa vaan tunteet pintaan. Melkein kokoajan tekis mieli keksiä joku syy ottaa yhteyttä ja tavata.
Erot on kyl hirveitä. Pikkuhiljaa kaikki muuttuu helpommaksi, mutta se pikkuhiljaa on niin hemmetin hidasta. - sydän särkynyt M
slicks kirjoitti:
Niin samassa veneessä ollaan, ystäväiseni. Mulla meni ekat päivät pelkässä shokissa, itkin ihan hirveästi. Sitten alkoi itku vähitellen lakata ja kunhan jaksoi vaan nähdä kokoajan ihmisiä ja tehdä jatkuvasti asioita, eikä antanu liikaa aikaa itelle yksin, niin alkoi tulla niitä vähän parempiakin päiviä.
Ekan viikon nukuin pelkästään kavereilla. Meidän yhteinen asunto huusi tyhjyyttään, ei siellä voinu olla. Nyt jo kykenen nukkumaan siellä ja välillä viettämään itekseni aikaaki. Vaikka edelleen on tosi hankalaa.
Ja niin tuttua toi. Joka kerta kun puhelin piippaa.. Joka kerta kun kävelen kadulla, toivon että törmäisin siihen. Mitään musiikkia ei voi kuunnella, kun nostaa vaan tunteet pintaan. Melkein kokoajan tekis mieli keksiä joku syy ottaa yhteyttä ja tavata.
Erot on kyl hirveitä. Pikkuhiljaa kaikki muuttuu helpommaksi, mutta se pikkuhiljaa on niin hemmetin hidasta.samassa tilanteessa. ajattelen kyllä vieläkin että tämä on vain tauko. saattaa olla lopullinen kyllä. kk erosta. ekat päivät meni mullakin vaa itkiessä ja miettiessä. menin jopa äipälleni nukkumaan öisin, jotta olisi edes joku jolle jutella. Onneksi on kesä. on tullu käytyä linnanmäellä ja puuhailtua kaikkea. Myös baarireissut nousseet pilviin. Jokapäivä silti ajattelen häntä. Aina kun pysähdyn. Ajattelen vielä mahdollisuuksia. sitten näen reaalitilanteen. Olen kerran aikaisemmin eronnut. se vei tosi kauan aikaa selvitä, johtuen omasta tyhmyydestäni. istuin vain illat kotona ja odottelin naisen yhteydenottoa. no tällä kertaa teen eritavalla. en aio tuntea syyllisyyttä jutellessani toisille naisille. vaikka sydämeni onkin viety niin pidän hauskaa silti.
realismi. Mitäs jos nainen haluaakin takaisin 4kk eron jälkeen. tai pidemmän tauon.. vaik 6kk.. tai 12kk. ni miten muka siitä voisi jatkaa luotettavassa parisuhteessa, kun pitää pelätä uudelleen toisen katoamista. Tämä on se mihin edellinen suhde kaatui. oli 4kk tauko ja nainen ois halunnut mut takasin, mut ei siitä sit enää mitään ois tullu. sama pelkohan tässä olisi sitten uudelleen. jos jatkettaisiin.
Pitäisi sitten periaatteessa pitää varasuunnitelma aina jos nainen päättääki lähteä. Omassa tilanteessa ajattelen tauon olevan hyvä ratkaisu koska nainen oli epävarma, sekä riitoja oli. mutta epäilen silti yhteen palaamista.
Kk on sattunut paljon. Olen saanut monia suudelmia poskelleni vanhoilta naistutuiltani. huulille en uskalla vielä. sydämeni on vielä varattu, joka häiritsee.
tiedän että jos hän pussaa toista miestä taukomme ajalla, niin en ikinä voi antaa anteeksi ja palata yhteen. tunnen itseni sen verta hyvin. toisaalta epäilen jopa koskaan enää näkeväni häntä.
hitsi toi kello menee.. unia.. pakko mennä nukkuu. otan tyynyn kainalooni, vaikka mies olenkin. - mikänaisiavaivaa
sydän särkynyt M kirjoitti:
samassa tilanteessa. ajattelen kyllä vieläkin että tämä on vain tauko. saattaa olla lopullinen kyllä. kk erosta. ekat päivät meni mullakin vaa itkiessä ja miettiessä. menin jopa äipälleni nukkumaan öisin, jotta olisi edes joku jolle jutella. Onneksi on kesä. on tullu käytyä linnanmäellä ja puuhailtua kaikkea. Myös baarireissut nousseet pilviin. Jokapäivä silti ajattelen häntä. Aina kun pysähdyn. Ajattelen vielä mahdollisuuksia. sitten näen reaalitilanteen. Olen kerran aikaisemmin eronnut. se vei tosi kauan aikaa selvitä, johtuen omasta tyhmyydestäni. istuin vain illat kotona ja odottelin naisen yhteydenottoa. no tällä kertaa teen eritavalla. en aio tuntea syyllisyyttä jutellessani toisille naisille. vaikka sydämeni onkin viety niin pidän hauskaa silti.
realismi. Mitäs jos nainen haluaakin takaisin 4kk eron jälkeen. tai pidemmän tauon.. vaik 6kk.. tai 12kk. ni miten muka siitä voisi jatkaa luotettavassa parisuhteessa, kun pitää pelätä uudelleen toisen katoamista. Tämä on se mihin edellinen suhde kaatui. oli 4kk tauko ja nainen ois halunnut mut takasin, mut ei siitä sit enää mitään ois tullu. sama pelkohan tässä olisi sitten uudelleen. jos jatkettaisiin.
Pitäisi sitten periaatteessa pitää varasuunnitelma aina jos nainen päättääki lähteä. Omassa tilanteessa ajattelen tauon olevan hyvä ratkaisu koska nainen oli epävarma, sekä riitoja oli. mutta epäilen silti yhteen palaamista.
Kk on sattunut paljon. Olen saanut monia suudelmia poskelleni vanhoilta naistutuiltani. huulille en uskalla vielä. sydämeni on vielä varattu, joka häiritsee.
tiedän että jos hän pussaa toista miestä taukomme ajalla, niin en ikinä voi antaa anteeksi ja palata yhteen. tunnen itseni sen verta hyvin. toisaalta epäilen jopa koskaan enää näkeväni häntä.
hitsi toi kello menee.. unia.. pakko mennä nukkuu. otan tyynyn kainalooni, vaikka mies olenkin.Kuukausi viiden vuoden suhteesta. Nainen aina valitti että olen kylmä ja tunteeton paskiainen. Pidin lähellä, nukuttiin sylikkäin, juteltiin jokapäivä. Sitten eräänä päivänä nainen tulee ja sanoo että tämä ei toimi että ollaan vaan kavereita. myöhemmin selvis että se oli jo alkanut vehtaamaan jo muitten miesten kanssa. Kuinka naiset ovat niin laskelmoivia ja nopeasti siirtyviä ? ovatko he niin pinnallisia että haluavat koko maailman ja jos "parempaan" mielenkiintoisempaan voi vaihtaa niin sinne mennään ?
- jone67
mulla tuli ero vaimoni ilmotti vasta lauvantain aamuna että hän muuttaa tänään eripaikkakunnalle oltiin 3v kihloissa tuntui että nyt maailma kaatuu kokonaan rakastin häntä paljon kauheita on nää tunne kuohut tuuntuu että hulluksi sitä tulee kun vei asunnosta kaiken minkä irti sai meni yhteisiä tavaroita mulla on siis tyhjä kämppä asunnossa on neliöitä 80 onneksi tämä on vuokra asunto paskamaista tämä on mekiin suunniteltiin jo häitä ensi-kesäksi ne häät tuli nyt tunteet kuohuu yltiönään yksin jäin sehän se vasta kauheeta on oon koittanut kääntää ajatuksi pois mutta kun se lähtee alusta rullaa koko asiat nyt pitää ruveta kattelee pienempi asunto oon oppinut aika paljon on syytä minussakin ois pitänyt puhua ei ensimmäisenä oo ero mielessä ois sovittu asiat tämä ei oo yhtään mukavaa mutta meitä mies polosia huijattaan uskoo kaiken mitä toinen sanoo pitää lähtee jostain kautta apua hakemaan olotiloihin en minä yksin tästä selviä on tää niin kova pala mulle purtavaki sit kun ei saa unestakaan kiinni herää jatkuvasti sama levy pyörii päässä on niin levoton olo muutenkin
- Selviät kyllä
Ota heti huomenna yhteys johonkin ammattiauttajaan, se helpottaa kummasti.
Löysikö vaimosi toisen miehen?
- Petetty93
Minun erostani on nyt vähän reilu viikko aikaa, olen päässyt yllättävän hyvin eteenpäin. Kaikesta siitä saan kiittää varmaan miestäni joka hankki seuraavana päivänä jo itselleen uuden naisen baarista ja nyt ylpeilee asialla yhteisille kavereillemme ja mainitsee naisen aina kun kuulen hänestä. Olen pettynyt ja välillä tunnen oloni naurunalaiseksi miehen käytöksen vuoksi.
Mutta olen oppinut ymmärtämään ettei tuollainen mies ole minun arvoiseni, sen lisäksi että koko suhteemme perustui jatkuvaan valehteluun ja selittelyyn. En luottanut täysin häneen ja hän käänsi eron täysin minun syykseni. Olen yrittänyt olla pitämättä yhteyttä häneen, koska tiedän että hän nauttii siitä että satuttaa minua.
Olimme vuoden yhdessä ja ero tuli aivan puskista. Mutta elämä jatkuu ! :)
Se helpottaa aikanaan, mutta todennäköisesti muuttuu vihaksi jossain vaiheessa ihan kuin minulla. Välillä mielessä käy ajatus siitä että kaipaan häntä mutta tämä on ainoa ratkaisu joka on itselleni hyvä.
Tsemppiä ! - lepopäivä
JUST .Minut jätettiin 10 vuoden aviosta.Naiseni sanoi haluavansa avioeron ja teki sen.Nyt olen ollut yksin kohta 2 vuotta . Naisella on uusi ukko .Ainoa mitä olen oppinut ei tällä luoteella .kaikki on kilpailua länsimaisessa demokratiassa.Kehitysmaassa voi olla vielä ihmisillä sielu.
- nainen47
Minulla takana tuore ero. No ei oltu yhdessä kuin vajaa vuosi, mutta tiiviisti. Yhdessä ei asuttu mutta samassa kaupungissa sentään. Minä olin alusta asti vakavissani ja tällä tarkoitan sitä, että en silloin todellakaan haaveile muista miehistä jne. Mutta mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä... Tai niin luulin. Mies touhusi kokoajan "selkäni takana" mm. roikkui netissä ja tapaili muita naisia. Ihmettelen vaan miksi kaikki miehet haluavat loukata naisia?
- semper fidelis
Älä huoli eivät kaikki miehet ole tuollaisia todellakaan. Itse olen aina halunnut olla vain yhden ihmisen kanssa ja rakkautta on riittänyt.
Viime viikolla vaimo päätti lopettaa yhteisen avioliittomme, koska oli ihastunut toiseen mieheen eikä halua satuttaa minua enempää kuin on jo tehnyt . Minä kehotin miettimään asiaa rauhassa mutta se suutuspäissään kävi putsaamassa puolikäppää tyhjäksi. Kauheaa ajatella kun 8 vuotta heitetään noin helpolla romukoppaan. Ja naimisiin menimme viime kesänä. :(
Myöhemmin on yrittty sitten asiaa selvittää ja puhua mutta aiakalailla näyttää siltä että vaimo oli tuota temppua suunnitellut jo pitkään. Sai vain siitäkin hyvän tekosyyn lähteä. Ei kuulemma halua satuttaa minua enää ja on vain yrittänyt muuttaa minua kaikki nämä vuodet eri ihmiseksi. Hän olisi halunnut olla vielä tekemisissäkin mutta sanoin että minä en voi enää pitää yhteyttä samalla kun toinen riiaa jo muita miehiä. Siinä näki senkin naisen ihmisarvon. Toivoton narsisti joka leikki tunteillani vuosikaudet.
Kyseinen ihminen on todellakin smmoinen joka toimii ensin ja miettii aina sitten. Todella vahva luonne joka yrittää hallita kaikkea. lisäksi haluaa kaiken aina heti. Itse olen taas helposti mukautuva ja pyrin ottamaan kaikessa aina toisen huomioon. Enemmän semmoinen jalat maassa persoona jolle ei tarvinnut koskaan pilvilinnoja rakentaa. Se ritti että on toinen jota rakastaa ja on hyvä olla.
Oikeastaan eka tuli itselläkin järkyttynyt ja pettetty olo kun nuin puun takaa teki tuollaisen tempun. Itsekkin olin pelännyt tätä asiaa usein koska aloitimme suhteemme nuorina ja olin hänelle ensirakkaus. Itse olin kuitenkin aina valmis panostamaan suhteeseen ja annoin kipeitäkin asioita usein anteeksi. Kaverit sanoivat minun olleen liian kiltti hänelle monta kertaa. Olisi pitänyt nähdä tämä aikaisemmin ja lähteä itse pois.
Ensimmäisenä tuli mieleen että hän saattaa tulla itkemään takaisin hyvinkin pian, samaa sanoivat kaveritkin mutta mitä siitä tulisi enää kun näkee ettei ihminen muutu ja ajattelee aina vain itseään. Nyt kun joutuu pakosta asioita yhdessä hoitamaan, toinen tuntuu täysin ventovieraalta ja näkee itsekkin että luottamus mennyt täysin toiseen ihmiseen. Uhrasin parhaat vuoteni ihmiselle joka yritti hallita elämääni eikä koskaan hyväksynyt minua tällaisena kuin olen.
Nyt kun olen tilanteen jotenkin ymmärtänyt niin ei auta kuin alkaa rakentaa omaa elämää pienistä murusista joita on jäljellä. Ei työpaikkaa, ei vaimoa, ei omaisuutta ei mitään muuta kuin ajatus jostain paremmasta. Aluksi tunsin järkytystä ja olin shokissa, sitten tuli itku ja suru, ja lopulta tiedottomuus ja tyhjä olo niinkuin ei olisi enää mitään. Nyt on tullut jo pieniä vihan puuskiakin. Omassa mielessäni olen hyväksynyt silti asian että paluuta ei enää ole.
Itseäni hirvittää miten ihmisistä on tullut näin pinnallisia ja pahoja. Toiselle ihmiselle ei anneta enää mitään arvoa vaan härskisti imetään kuiviin ja heitetään sitten pois kuin joku tiskirätti. Toivottavasti löydän vielä joskus aidon ihmisen jolle riittää rakkaus ja osaa arvostaa tärkeimpiä asioita kuin maallista mammonaa.
Lisäksi tuntee pahaa oloa ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Tuntuu että kelpaako sitä tämän jälkeen enää kellekkään. Osa saattaa ajatella että kai siinä toisessa oli jotain vikoja kun kerta nuin pitkästä suhteesta jätti heti toisen vuoksi. Siltä itseltäkin on välillä tuntunut. Mutta kaverit taas sanoivat että sinä annoit aina kaiken hänele periksi ja panostin kaiken aina suhteeseen. Olivat myös panneet merkille kuinka minua oli viety kuin pässiä narussa. En haluaisi muuttua itse samanlaiseksi ihmiseksi mutta tällä hetkellä huomaan itsessäni jo kyynisyyden merkkejä. - carambola87a
Eron vaiheista minulla on kokemusta vain päättyneistä panosuhteista. Netistä löysin Kubler-Ross -mallin, jonka mukaan vaiheet ovat nämä:
Denial – The person getting broken up with is unable to admit that the relationship is really over. They may try to continue to call the person when that person wants to be left alone.
Anger – When the reality sets in that the relationship is over, it is common to demand to know why they are being broken up with. This phase can make them feel like they are being treated unfairly and it may cause them to become angry at people close to them who want to help aid the situation.
Bargaining – After the anger stage, one will try to plead with their former partner by promising that whatever caused the breakup will never happen again. Example: “I can change. Please give me a chance”.
Depression – Next the person might feel discouraged that their bargaining plea did not convince their former partner to change their mind. This will send the person into the depression stage and can cause a lack of sleep, eating and even disrupt daily life tasks such as bowel movements.
Acceptance – Moving on from the situation and person is the last stage. The person accepts that the relationship is over and begins to move forward with their life. The person might not be completely over the situation but they are done going back and forth to the point where they can accept the reality of the situation.
http://en.wikipedia.org/wiki/Kübler-Ross_model
Itsellä on järjestys vaihdellut joten on kai normaalia että se vaihtelee: eräässä tapauksessa eteni näin:
Kieltäminen - ei halua tunnustaa että se on loppunut.
Kaupanteko - kaikki yritykset palauttaa entiset järjestelyt.
Masennus - tai mielialan lasku.
Viha - Jättävän osapuolen ärsyttävät piirteet alkaa korostua.
Hyväksyntä - Tähän pääsyä nopeuttaa jos on kehitellyt korvaavia kuvioita tai on useita hoitoja jolloin yhden menetys ei vaivaa.
Tuorein oli kun eräs panokaverini lähti tatuoidun väkivaltarikollisen mukaan. Järjestys oli tämä: Kieltäminen, kaupanteko, viha/masennus, hyväksyntä. Suhde tatuoidun rikollisen kanssa päättyi ja kävin eilen panemassa häntä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/11026217) joten voisi sanoa että suhde jatkuu siitä mihin jäi.
Tuota esimmäistä tapausta en ottaisi tässäkään vaiheessa takaisin joten on pajonkin eroa siinä miten syvälle viha jää ja millä tavalla hyväksyntä toteutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673