ero

kyllä sinun on nyt katsottava totuutta suoraan silmiin ettet pilaa kummankin tulevaa elämää.
se koskee,mutta asioille on joskus pantava piste,jos ne eivät toimi odotetusti.
ukkosen jälkeen tulee poutäsää......

Hei!

Olen kuin juuri sinä alkuperäinen kirjoittaja, olemme mieheni kanssa olleet yhdessä juuri tuon kolme vuotta. Mutta nyt on kaikki yhteiselo hyytynyt. Rakastan ja toimin hänen kanssaan niinkuin ystävät toimivat. Muutto pois yhteisestä kodista tuntuu pahalta koska tietää kuinka paljon toinen rakastaa kaikista riidoista huolimatta.
Olen kuitenkin pikku hiljaa pääsemässä yhteisymmärrykseen itseni kanssa ja etsimässä uuttä työpaikkaa toiselta paikkakunnalta jotta saan itseni repäistyä tästä suhteesta pois.

Tilanne melkeen sama mullakin, oltu yhdessä melkeen neljä vuotta. Hän sanoo rakastavansa mua edelleen, mutta mun rakkaus muuttui ystävälle suunnatuksi rakkaudeksi ja kamala myöntää mutta ehkä osin myös tottumukseksi. Hän oli aikalailla ensimmäiseni ja puhetta tuli sitten kaikesta yhteenmuuttamisesta ja vauvasta ja kaikesta. Olihan se tavallaan mukavaa mutta "paniikki" otti ylivallan tunteissa. Tässäkö kaikki tosiaan oli, että se on nyt tästä hautaan about. Jätin hänet nyt noin viikko sitten, koska en yksinkertaisesti kestänyt ajatuksieni kanssa ja oli siinä muutakin "epähenkilökemiaa" mikä kärjistyi. Hän soittelee ja tekstailee perään, en tiedä ymmärtääkö hän edes koko asiaa, tai kai tajuaa mutta ei hyväksy. Mutta ajan kanssa uskoisin, että hellittää. Pahalta tuntuu mustakin, kun tietää ja "kuulee" lähes päivittäin että hän kaipaa minua ja että rakastaa edelleen, mutta minusta tuntuu että tein oikein ja minulla on nyt tilanteeseen nähden hyvä olo. Menneet neljä vuotta elin niin tiiviisti hänelle ja lähes tulkoon hänen kauttaa, että nyt tuntuu toisaalta hyvältä oll itse ja yksin, toisaalta nuo samat asiat myös "pelottaa", varsinkin iltaisin on joskus tuntuu pahalta koittaa nukkua yksin, mutta..kokonaisuutena nyt näen enemmän plussaa. Kunhan aika vain kuluu ja hänkin pääsee jotenkin asiaan kiinni.

Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Rakastumisvaihetta, rakastumista, on ne ihanat ajat, hetket, ja sitä kestää noin 2-3 vuotta. Sen jälkeen pitäisi rakastaa. Se suurin huuma on siis ohitse. Tulee arki ja toisen viat ja puutteet huomaa, näkee ihan kunnolla. Että ai tommonenko se onkin. Tai: voi että tuo asia edelleen ärsyttää. Tai se huumaavaa tunne vaan latistkuu johonkin, katoaa jonnekin... Ja moni suhde kaatuu ja päättyy juuri tuolloin, 2-3 vuotta seurustelun alettua, tai 4 vuotta, jolloin ollaan jo tovin aikaa käpristelty epätyydyttävässä suhteessa.

Rakkaus muuttaa muotoaan. Alussa se on huumaa ja muuttuu siitä syväksi kiintymykseksi - riippuen myös ihmisistä.

Nykyisin odotukset ja vaatimukset parisuhteelta ovat paljon korkeammalla kuin ennen johtuen mm. taloudellisesta syistä.

Mielestäni sinun kannattaisi kertoa kumppanillesi suoraan, mitä tunnet ja ajattelet. Jos jatkat tilannetta, käy helposti, että löydät toisen, joka herättää tunteesi, jotka nykyisestä suhteestasi ovat ilmeisesti kuolleet. Silloin on paljon inhottavampaa tehdä tiliä tunteistaan, jos vielä kuitenkin kunnioitat nykyistä kumppaniasi, niin kuin kirjoituksessasi ilmaiset. Loukkaat häntä myös syvemmin em. tilanteessa.

Eli tilanne vain pahenee, mitä kauemmin viivyttelet. Nosta kissa pöydälle. Teidän ei tarvitse tehdä heti mitään rankkoja päätöksiä, esim. että toisen on muutettava seuraavana päivänä pois. Luulen, että helpotus on toisaalta molemmin puolinen, kun tiedetään, missä mennään.

Sano hänelle vaikka, että sinulla on tärkeää puhuttavaa. Että olet todella pahoillasi, että joudut tuottamaan hänelle pettymksen. Että sinulle on vaikea sanoa tätä ja että se tuntuu myös sinusta pahalta, mutta...