Heräsin eilen ja tänään kykenemättömänä nousemaan sängystä.Onneksi ei pakko mennä juuri tänään töihin.Muut voivat soittaa perään tarvittaessa.
Olenko ainoa joka on romahtanut totaalisesti? Ei ole edes energiaa potea romahtamista, kykenen apaattisesti ja hitaasti keittmään teen ja tekemään kirsikkatomaattileivät.Realismi on helpotus tässä vaiheessa, näen etten ole niin heinäsäkki, kuin olin stressannut itseni tähän kuntoon niin kauan.En välitä pikkuasioista ja jos silmille hyppii joku, loppuunpalanut mutrusuuni ilmaisee 'ei kiitos hani'.
Ei voi olla kamalampaa kuin burn-out, mutta sen toteaminen on helpottavaa, burn outiin ajautuminen oli se rikkova prosessi.Nyt kai sitten hitaasti tasaisemmaksi, ei enää ainakaan alaspäin.
Mutta loppuunpalanut ihminen on kyllä kaukana symppiksestä, sen sanon.Ruoka ja nukkuminen kiinnostaa.Kohtalotoverit sytyttäkää kynttilät mulle.
Olenko ainoa joka on romahtanut totaalisesti? Ei ole edes energiaa potea romahtamista, kykenen apaattisesti ja hitaasti keittmään teen ja tekemään kirsikkatomaattileivät.Realismi on helpotus tässä vaiheessa, näen etten ole niin heinäsäkki, kuin olin stressannut itseni tähän kuntoon niin kauan.En välitä pikkuasioista ja jos silmille hyppii joku, loppuunpalanut mutrusuuni ilmaisee 'ei kiitos hani'.
Ei voi olla kamalampaa kuin burn-out, mutta sen toteaminen on helpottavaa, burn outiin ajautuminen oli se rikkova prosessi.Nyt kai sitten hitaasti tasaisemmaksi, ei enää ainakaan alaspäin.
Mutta loppuunpalanut ihminen on kyllä kaukana symppiksestä, sen sanon.Ruoka ja nukkuminen kiinnostaa.Kohtalotoverit sytyttäkää kynttilät mulle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sentäs sytytellä, mutta muutaman ajatuksen saat.
Burnis on kropan oma keino pysäyttää, jos järki ei ole ihmistä saanut muuten seisahtumaan ja funtsimaan omaa tilannettaan.
Voihan siihen tietysti hakea jotain nappeja tai vaikka viinaa, mutta parhain vaikutus ja teho sillä on, kun sen nauttii "sellaisenaan, raakana".
Funtsii mitä on tullut tehtyä, miksi ja millaisella vauhdilla, kenen iloksi ja hyödyksi.
Siinä kun makaa silmät kiinni, voi mietiskellä elämän tärkeysjärjestykset ihan uusiksi.
Aikaa tulee olemaan, ja jos ei viimein pysähdy perimmäisten kysymysten äärelle ja tee itselleen ja asioilleen jotain, burnis ei päästä kynsistään.
Joku saattaa piristyä hetkeksi kunnes taas on polvillaan, ellei usko mitä kroppa kertoo.
Voimat on tiessään, elämän perusasiat jää käteen kaikesta touhottamisesta ja reuhtomisesta.
Jos taas ottaa sanoman vakavasti, huilaa itsensä kuntoon, järjestää arvot uuteen uskoon, niin voi selvitä kerralla.
Jokatapauksessa jos on elämänsä burniksen aseteelle päästänyt on korkea aika tähyillä uusiin suuntiin, ja toteuttaa ne muutokset elämässään, jotka olisi olleet ajankohtaisia jo vuosia sitten.
Onnea matkaan. Siitä kyllä selviää, mutta paluuta entiseen ei ole.
Just noin se homma etenee. Polviin koskee...
Onneksi alkoi viikon loma ja pelasti ehkä pahimmalta konttaamiselta. Tai sitten tämä on vaan alkusoittoa kuukausien mittaiselle saikkulomalle niin kuin viimeksikin :(
Jokohan tällä toisella kerralla uskoisi, että paluuta entiseen ei ole!
***Aikaa tulee olemaan, ja jos ei viimein pysähdy perimmäisten kysymysten äärelle ja tee itselleen ja asioilleen jotain, burnis ei päästä kynsistään.***
Entäs sitten, kun burnis tuli juuri siitä, että TEKEE ASIOILLEEN niin pirusti? Elämän tärkeysjärjestykset on jo mietitty vuosia sitten, ja siihen järjestykseen pääsemiseen tarvitaan rahaa... velat on saatava maksettua pois, että voi lopettaa rahan kanssa kilpajuoksun... koti on saatava vimpan päälle kuntoon, että voi lopettaa remonttiin tarvittavan rahan metsästyksen... elarit on maksettava ja niihin tarvittava raha on löydyttävä, ettei joudu olosottoon...
Melko paradoksaalinen tilanne, kun ajaa itsensä burnouttiin siksi, että järjestää elämäänsä siihen jamaan, että ei tarvitsisi ajaa itseään burnouttiin.
Rahatalousyhteiskunnasta irrottautuminen ei ole ihan helppo rasti.
Oravanpyörästä joko tippuu kompuroituaan ja kaaduttuaan toisten jalkoihin,
tai siitä voi hypätä hyvänsäänaikaan, vapaaehtoisesti. Haluaako enää mennä siihen takaisin vai etsiä silta jonnekin muualle, kenties tuntemattomaan, epävakaiseen, mutta levollisempaan.
Vähän sama kuin karusellissa: jos itse pääsee määräämään vauhdin, sen voi potkutella pyörimään niin vinhasti kuin tahtoo ja pää kestää. Aina voi jarruttaa, pysäyttää kun alkaa sisäkorvannesteet vellomaan liikaa.
Mutta jos vauhdittajia on useampi, täytyy joko kestää meno tai uskaltaa jotenkuten hypätä kyydistä.
Hyppääminen pelottaa,samoin kuin hurjistuva vauhti.
Sattuu jos jää, sattuu jos hyppää.
Kumpi kipu lie pahempi ?
Itse katselen menoa jo sillan toiselta puolelta.
Rahamaailman rattaat ei enää houkuttele eikä pakota uhrautumaan.Teen valintoja, jotka perustuu sille, että olen tasapainossa, en kenenkään talutushihnassa, en henkisessä giljotiinissa.
Kaikella on hintansa. Joko rahassa tai kärsimyksissä.
Mielummin luovun maallisesta mammonasta kuin sisäisestä rauhasta.
Enkä tarvitse nappeja enkä kyllä viinaakaan. Jotenkin vain:elän.
Olen kokenut jonkinmoisen burnoutin. Duunissa meni aivan liian lujaa. Vastuuta ja töitä aivan liikaa. Lisäksi vaitiolosoppari esti avautumasta lähemmäisilleen omista hommistaan. Aluksin väsyin vain koko tilanteeseen. Yritin olla ylisuorittaja. Samalla kuin keskityin työhommiin täysillä, ei energiaa todellakaan riittänyt mihinkään muuhun. Empaattinen ihminen en enää ainakaan ollut.. Lopulta ihmissuhteet kaartuivat tuhon tielle,enkä silloinkaan tajunnut että kyse on loppuunpalamisesta, koska kuvittelin vain muiden olevan mulle ilkeitä ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Tunnetilatkin häipyivät kokonaan. Ei tuntunut miltään mikään. Se ehkä ajoikin mut epätoivoisiin yhdenillan juttuihin ja mielettömiin bailauskuvioihin. Onnellinen en koskaan ollut vaan hyvinkin masentunut. Tajusin lopulta tilanteen kun vanha ystäväni tuli kylään ja lopuksi itkin kaiken ulos yhden viikonlopun aikana... Kun tajusin (ja läheiseni tajusivat) mihin olin mennyt alkoi ihmisraunion uudelleenrakennusprosessi. Nyt on uusi parempi työpaikka. Vastuuta ja töitä riittää, mutta nyt osaan vetää ohjaksista ja sanoa stoooop jos niin tarve vaatii. Lisäksi osaan nyt arvostaa paremmin läheisiäni ja vapaa-aikaani. Piää vain löytää merkitys tekemäänsä työhön ja vapaa-aikaan. Ja ei missään nimessä pidä olla liian kiltti ja pelokas, niinkuin allekirjoittanut.