Työttömille

kunnat kohta hoitavat työttömien asioita.

Eräissä suomen kunnissa ovat paikalliset päättäjä puhuneet työttömien häätämisestä pois toisen kunnan elätettäväksi.

eikö pitäsi kaikki työttömät laittaa keskitysleiriin, työttömille jaettaisiin vain ruoka annos kerran päivässä.
4379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keskitysleirien puolesta, äänestäkää KOKOOMUSTA !

Äänestä

Kunnille työttömistä ei tule lisäkuluja, sillä valtio korvaa kunnille uudistuksen aiheuttamat kulut. Turhaa tohinaa näilläkin neropateilla.

Äänestä
  • ei maininnut, että kyseessä olisi uusi orjatyölaki vaan ehdotettiin työttömille keskitysleiriä.

    Äänestä

eivät maksa toimeentulotukea lain edellyttämälä tavalla ja tietenkin kannattaisi muuttaa sellaiseen kuntaan jossa toimeentulotukea maksetaan, mutta kun työmarkkinatuki ei riitä muuttoauton vuokraamiseen ja tarvittaviin vuokraennakkoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KESKITYSLEIRI kirjoitti:

kunnat kohta hoitavat työttömien asioita.

Eräissä suomen kunnissa ovat paikalliset päättäjä puhuneet työttömien häätämisestä pois toisen kunnan elätettäväksi.

eikö pitäsi kaikki työttömät laittaa keskitysleiriin, työttömille jaettaisiin vain ruoka annos kerran päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu