Minä vihaan sinua. Vihaan koko sydämestäni. Annathan anteeksi? Lupaan, etten vihaa sinua ikuisesti, mutta anna minun vihata sinua muutama minuutti, tunti, päivä...
Muistatko sen astiaston, jonka saimme kihlajaislahjaksi? Haluatko tietää montako kahvikuppia on vielä ehjänä? Et varmaan. Sirpaleet ovat eteisen nurkassa Prisman muovikassissa, ehkä tunnen huomenna tarvetta säilyttää ne. Tai ylihuomenna. Haluatko tietää montako kertaa olen repinyt irti valokuvat hääalbumistamme? Olen liimannut ne yhtä monta kertaa takaisin.
Minä VIHAAN sinua, koska se on niin helvetin helppoa. Miksi sinun piti kuolla, oliko ihan pakko?! Lupaan, etten vihaa sinua ikuisesti.
Muistatko sen astiaston, jonka saimme kihlajaislahjaksi? Haluatko tietää montako kahvikuppia on vielä ehjänä? Et varmaan. Sirpaleet ovat eteisen nurkassa Prisman muovikassissa, ehkä tunnen huomenna tarvetta säilyttää ne. Tai ylihuomenna. Haluatko tietää montako kertaa olen repinyt irti valokuvat hääalbumistamme? Olen liimannut ne yhtä monta kertaa takaisin.
Minä VIHAAN sinua, koska se on niin helvetin helppoa. Miksi sinun piti kuolla, oliko ihan pakko?! Lupaan, etten vihaa sinua ikuisesti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä tuhoa kaikkia muistoja joita sinulle jäi. Tarvitset niitä myöhemmin. Olen pahoillani ja saat kyllä anteeksi. Mutta itsesi takia, älä tuhoa muistoja. Työnnä ne vaikka pois näkyvistä, kunnes tuntuu siltä, että pystyt katsomaan niitä taas.
Minä olen edelleen osa elämääsi. Olen ikuisesti.
Noutajat tulivat hakemaan.Testamentillani saa kahvikuppeja Ikeasta.
rujoja sirpaleita - naapureilta voi lainata parempia, edes illuusioksi ja mielihyväksi.Näkee sitten yhteen liimatuissakin samaa hohtoa.
noin raivoisasti kuollutta ihmistä? Ymmärrän että jonkin aikaa vihaa tuntee mutta että tuhoa kahvikuppeja ja repii valokuvia, sitä en ymmärrä.
Eräs poikaystäväni teki itsemurhan joten ymmärrän jonkin verran menettämistä. En tiedä tilannettasi mutta en ikinä voisi luopua valokuvistamme tai muistakaan tavroista, siksi että vihaisin häntä.
Hetken aikaa kyllä todellakin vihasin häntä tekonsa takia, mutta se meni pian ohi. Helmikuussa tulee vuosi hänen kuolemasta.
Ei sitä voi selittää. Miksi? No se oli helpompaa. Kirjoitin viestin kolmantena päivänä hänen kuolemastaan, enkä sillä hetkellä voinut käsitellä tilannetta muuten. Sen verran päässä raksutti, että tiesin, että meidän hääalbumillemme on identtinen kopio äidilläni. Tuskin muuten olisin...
nyt ymmärrän paremmin, tosiaan tuossa ihan alku vaiheessa sen ensimmäisen järkytyksen ja surun lannuttua hiukan, tulee se viha. Se tuntuu hyvältä huutaa, rikkoa ja repiä. Jotenkin oletin että tapahtuneesta olisi ollut pitempi aika. Nyt kun ajattelen taaksepäin niin muistan itsekin rikkoneeni muutaman lasin. Tuntui vapauttavalta konkreettisesti purkaa sitä oloa. Jep, liian hätiköidysti tuomitsin sinua, anteeksi.
Itse koin joka ikisen tunteen mitä vain voi tuntea sitä ihmistä kohtaan.
Nyt kun tulee kohta vuosi täyteen on jo rauhallinen olo. Ikävä on kova ja välillä vielä itkettää, mutta ei enää niin ettei sitä pystyisi hallitsemaan.