Kulttuurivihkot-lehden numero 6/2005 kertoo Vasemmistoliiton puoluesihteerin Aulis Ruuthin kyllästyneen siihen, että sosialismia ja marxilaisuutta harrastaa Suomessa vain erittäin pieni joukko.
"Suomessa kaikki ovat hissukseen sosialismista", Ruuth moitti Kulttuuridemarien järjestämässä tilaisuudessa 8.11. "Vasemmiston sauma on siinä, että ruvetaan keskustelemaan sosialismista ja tuodaan selkeästi marxilaisia linjauksia esiin."
Myös Kansan Sivistystyön liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi esitti, että työväen sivistystyössä tulisi palata sosialismikeskusteluun. "Ruotsissa keskustellaan aika vilkkaasti näistä aiheista. Miksi ei sitä voisi olla meillä?"
Ruuth ja Kaakkuriniemi olivat kutsuttuja puhujia Kulttuuridemarien 8.11. järjestämässä tilaisuudessa, joka käsitteli työväen sivistysjärjestöjen tulevaisuutta.
Tietoja saa lainata normaalin käytännön mukaisesti, kun lähde mainitaan.
LISÄTIEDOT
http://www.kulttuurivihkot.fi
Puoluesihteeri: Sosialismi vasemmiston keskusteluun
13
936
Vastaukset
- preeti
Preeti kannattaa puoluesihteeri aatteellis-poliittista linjausta. Mutta ei voi samalla kummeksumatta tälle ajatukselle heräämisen hitautta, sillä onhan kyseessä sentään puoluesihteeri..
Marxilaisuuden todistusvoima on mielestäni nykyisen globalisaation ja uusliberalismin vallitessa entistä elinvoimaisempi. Mutta työtä se vaatii. Kysymys on ennen muutaa opiskelusta, opiskelusta ja vielä kerran opiskelusta. Ja kuinka temppu tehdään ja riittääkö aikaa, kun pitää ehtiä kauppaankin, siellä kun oli niin hyviä tarjouksia.. Ihmeiden aika ei ole ohi, en voi muuta sanoa. Kiinnostavaa on sinänsä miettiä, miksi esim.
KU:n sivuilla en ole huomannut mitään mainintaa tapahtumasta, tai lausunnoista??
vom- Serafim
Toweri puoluesihteeri on puhunut ja kirjoittanut ihan asiaa: kyllä sosialismista -jopa kommunismista- on uskallettava Suomenmaassa tällä vuosituhannella(kin)puhua ja kirjoittaa!
Totta on, että muualla eurooppalaisen vasemmiston piirissä on sosialismi ja marxilaisuus ollut jatkuvasti aktuelli aihepiiri.
Suorastaan ihmeellistä on, että kun nykyisen Vasemmistoliitonkin jäsenistöstä varmaan merkittävä osa on ex-skodeleffeja ja kommareita, niin sosialismista ja marxilaisuudesta puheenollen on oltu kuin kusi sukassa. Harvoja poikkeuksia taitaapi olla Seppäsen Esko...
Jossain vaiheessa muuten oli suunnitelmisssa perustaa vasureille teoreettispoliittinen julkaisu, joka olisi ainakin aluksi ilmestynyt KU:n kiitteenä. Se olisi voinut jatkaa esim. Sosialistisen Aikakauslehden kunniakasta perinnettä. Vaan eipä ole hankkeesta mitään kuulunut, ei näkynyt...Tarkoitatko Suomenmaa-nimistä lehteä? No vitsi vitsinä. Puhut asiaa. Itse näen ilmiön "tuh-
kanpäänpäälleripottelu"-syndroomana. (Että oltais yhteiskuntakelpoisia NL:n luhistumisen
jälkeen!) Siitä kai johtui Clasun valinta ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.Hieno mies, mutta
sopimaton puolueen puheenjohtajaksi! S-A S on edellisen jatkumo siinä mielessä, että ekonomi
ilman minkääsortin ismiä ei kykene näkemään "metsää puilta" (= köyhien tilanne Suomessa).
vom- Maailma ja Me
vom kirjoitti:
Tarkoitatko Suomenmaa-nimistä lehteä? No vitsi vitsinä. Puhut asiaa. Itse näen ilmiön "tuh-
kanpäänpäälleripottelu"-syndroomana. (Että oltais yhteiskuntakelpoisia NL:n luhistumisen
jälkeen!) Siitä kai johtui Clasun valinta ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.Hieno mies, mutta
sopimaton puolueen puheenjohtajaksi! S-A S on edellisen jatkumo siinä mielessä, että ekonomi
ilman minkääsortin ismiä ei kykene näkemään "metsää puilta" (= köyhien tilanne Suomessa).
vomlehti?
Miksi Valitut Palat ilmestyy edelleen vaikka kylmä sota on ohi? - Serengeti
Prikulleen samaa mieltä.
Todellinen Vasemmistoliiton aatteen palo on joltensakin nuukahtanutta. Entisajan mahtava ajattelija, piippumies, Aarne Saarinen, piti jo vahvalla persoonallaan mielissämme marxismi-leninismin.Just niin, Esko Seppänen on Vasemmistoliiton kantava voima. Olkoonkin, että hänelle vasemmistoliittolaisuus on vahvasti älyllinen projekti, siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi juuri, hänellä on voimakasta poliittista tahtoa.Tahtoa, jossa on vahvasti aitoa tunnettakin mukana eikä toiminta perustu mihinkäään kylmään laskelmointiin vaan ajattelussa on intohimoa, unelmia, haaveitakin.Vaan Eskolla on varaa ihanneyhteiskunnasta unelman ylläpitämiseen siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen ajatteluaan ohjaa loppuun asti sisäistetty marxismi-leninismi henki.
Johtuneeko nykyinen köyhtynyt vasemmistoliiton aatteen tila puolueen puheenjohtajasta, joka on julistanut olevansa, EI minkään sortin sosialisti. Puolueeseen halutaan, uutta, nuorta voimaa lisää. Näinkö sitä toivotaan saavan, kun unohdetaan perinteet. Eikö luoteta vasemmistoliittolaisten älyllisen ajattelun resursseihin.
Esko Seppänen on rohkea mielipiteissään ja hyvin looginen ajattelussaan. Kaikki perustuu vain siihen vahvaan marxismi-leninismin tuntemukseen. Mitä on Vasemmistoliitolaisuudesta jäljellä vaikkapa 10-20 vuoden päästä, mikäli ei puolueeseen saada selkärankaa. Sen antaa vain vahva aatteellinen teoriatietoisuus.
Täydestä sydämestä, minäkin kaipaan Vasemmistoliittoon vahvempaa ideologista ajattelua!! - preeti
Serengeti kirjoitti:

Täydestä sydämestä, minäkin kaipaan Vasemmistoliittoon vahvempaa ideologista ajattelua!!Preeti muistelee lämmölla tilaisuuksia, joissa on kätellyt mm. tovereita; Aarne Saarinen, Arvo Aalto, Ele Alenius, Kalevi Kivistö.
Erityisellä lämmöllä preeti muistelee kahta opintovuottaan Sirola-opistossa ja niitä mahtavia opettajapersoonia; Matti ja Paula Peltonen, Tutta Talgren, Juhani Prunnila, Jouko Kymlander, Raimo Partanen, "Hermes" Syväterä ja kaikki muut. Satapäisestä opiskelijajoukosta puhumattakaan.
Voidaan vain haikeudella kysyä mitä suomalainen työväenliike onkaan opiston myötä menettänyt.
Se oli yhteiskuntatieteellinen tietopankki, jota ei yksikään tietokone korvaa.. - Serengeti
preeti kirjoitti:
Preeti muistelee lämmölla tilaisuuksia, joissa on kätellyt mm. tovereita; Aarne Saarinen, Arvo Aalto, Ele Alenius, Kalevi Kivistö.
Erityisellä lämmöllä preeti muistelee kahta opintovuottaan Sirola-opistossa ja niitä mahtavia opettajapersoonia; Matti ja Paula Peltonen, Tutta Talgren, Juhani Prunnila, Jouko Kymlander, Raimo Partanen, "Hermes" Syväterä ja kaikki muut. Satapäisestä opiskelijajoukosta puhumattakaan.
Voidaan vain haikeudella kysyä mitä suomalainen työväenliike onkaan opiston myötä menettänyt.
Se oli yhteiskuntatieteellinen tietopankki, jota ei yksikään tietokone korvaa..että Sirolavuodet ovat jättäneet sammuttamattoman aatteen palon sydämeesi ja voin hyvin aistia, kuinka opistossa vallitsi voimakas, punahenkisyyden, eteenpäinvievä trendi.
Aina mieltä lämmittää vanhat hyvät ajat , joista sitten pystyy ammentaa voimaa pitkälle eteenkin päin.
Sait minunkin sydämeen kaihon pisaran, mutta ne tunteet ovat myös osittain luottamusta marxismi-leninismin sykkeeseen vahvistavaa energiaa. Serengeti kirjoitti:
että Sirolavuodet ovat jättäneet sammuttamattoman aatteen palon sydämeesi ja voin hyvin aistia, kuinka opistossa vallitsi voimakas, punahenkisyyden, eteenpäinvievä trendi.
Aina mieltä lämmittää vanhat hyvät ajat , joista sitten pystyy ammentaa voimaa pitkälle eteenkin päin.
Sait minunkin sydämeen kaihon pisaran, mutta ne tunteet ovat myös osittain luottamusta marxismi-leninismin sykkeeseen vahvistavaa energiaa.No niin, riittää jo. Palataanpa takaisin tähän yltiökapitalismin arkipäivään!
vom- Serengeti
vom kirjoitti:
No niin, riittää jo. Palataanpa takaisin tähän yltiökapitalismin arkipäivään!
vomselkäämme soittaa, onhan se niinkin. Ei edes lähestyvän viikonlopun lämpimät tunnelmat salli kunnon proletaaria heittäytyä liiaksi unelmien vietäväksi.
Hyvää hyvyyttään se kapitalisti ne työpaikatkin järjestää, jotta nöyrä , kuuliainen, kansa saa sydämensä kyllydestä palvella herraansa. "Otsasi hiellä on sinun leipäsi ansaitseman", sanotaan herrojen "lakikirjassakin". Ja jollei työ kiinnosta, niin viedään työt vaikkapa Kiinaan, kyllä tekijöitä löytyy. Ja vaikka työhön kiinnostusta olisikin, ei aina työnantajan intressit käy yhtä alamaistensa kanssa.
Ei unohdeta, että onhan meillä Suvi-Anne Siimes, joka pitää Vasemmistoliiton kunniaa korkealla lähettämällä Suomesta tarpeen tullen rauhaan pakottamaan, vautsi, nopean toiminnan joukoissa, poikiamme. Niin niitä kriisejä hallitaan ja turvataan varmaankin maailman rauha. Ja rahasta ei silloin ole puute, kun sotatoimista on kyse. Toista on, jos puhumme terveyden- ja sairaanhoidosta tai koulutuksesta, vaikkapa.
- Tarkkailija.
Jos aatteellenne ei ole kysyntää riittäväst,niin luultavasti tarjontakin pienenee.
Punikkioppia ei vai harrasteta enää,mikä harmi ! - ymmärtämättömyys
Tavallisen duunarin ongelma on ymmärtämättömyys.Ainakin minulla. Ennen kuin kaikki sirola opiston kirjat tuhoutui ja mätäni onnistuin saamaan pääoman ja marxsilaisen uskontokritiikin. Ongelma on että en yksinkertaisesti ymmärrä mitä näissä kirjoissa sanotaan.
Kirjojen pitäisi olla kansan tajuisia että kaikki pystyy niitä lukemaan.
Tiedän muutamia jotka puhuvat Dialektisesta materialismista, työväenluokan diktatuurista ja todellisuuden negatiosta, mutta tiedän myös että nämä eivät tiedä mistä puhuvat.Kun seuraavan kerran olet nenät vastakkain noilla termeillä hehkuttelevan kaverin kanssa,
niin keskeytä ja kysy, mitä mikin hieno termi kansankielellä tarkoittaa. Siinä otetaan mit-
taa kyvykkäästä opettajasta!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671414
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401005Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36626
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563