Tämä voi kuulostaa aika omituiselta, mutta "seurustelen" tytön kanssa vaikka en ole lesbo tai uskoakseni edes bi. Oikeastaan olemme vain hyviä ystäviä, mutta myös rakastelemme keskenämme (en tiedä miten tämä sitten eroaa seurustelusta). Ja ikää on jo 21, joten ei tämä mitään teinien kokeiluakaan voi olla. Muiden silmissä olemme yhdessä vain hyviä ystäviä. Uskon tosin että ystäni on bi, vaikka emme ole tästä juuri puhuneetkaan.
Ennen kuin olimme yhdessä, olin melko yksinäinen ja ajattelin että jään ikuiseksi vanhaksipiiaksi. Kun tutustuimme muutama vuosi sitten olimme yli vuoden verran vain pelkkiä ystäviä, mutta kokeilimme ystävinä kaikenlaista yhdessä, ja tästä kokeilusta vain tuli tapa. Aluksi ajattelin, että jatkamme tätä kunnes löydämme itsellemmä hyvät miehet, mutta tätä on kestänyt nyt noin pari vuotta.
Tapailin jonkin verran miehiä ennen kuin olimme yhdessä, mutta mitään kovin vakavaa ei koskaan ollut. Kyllähän me lähdetään joskus kahdestaan perjantaisin "iskemään miehiä" kaupungille, mutta vaikka me ei olla sovittukaan mitään yhteisiä sääntöjä, niin se tuntuisi kuitenkin pettämiseltä jos lähtisin jonkun muun matkaan. Ja kaikki iskuyritykset tulee torjuttua, sillä en halua menettää ystävääni.
Katselen harvemmin naisia "sillä silmällä". Naiset ja ystävänikin ovat kyllä todella kauniita, mutta he eivät vetoa samalla tavalla kuin miehet (tätä on vaikea selittää). Rakastelukaan ei ole millään tavalla kuvottavaa, vaan saamme siitä molemmat rakkautta,hellyyttä ja läheisyyttä. Eikä seksi muutenkaan ole tärkein asia elämässäni, sillä saan paljon enemmän iloa siitä tunteesta, että joku oikeasti välittää minusta ja minulla on joku jota rakastaa.
Ja kyllähän rakastan ystävääni enemmän kuin ketään muuta, hän on mahtavin ihminen mitä maailma päällään kantaa, mutta mitään seksuaalista ihastusta ei häneen ole. Mutta menisiväthän ensi ihastukset miehiinkin ohi jossain vaiheessa.
Olenko aivan hullu kun haluan pysyä tässä suhteessa, vaikka mitään seksuaalista viettiä ei välillämme olekaan? Eiväthän 80-vuotiaat avioparitkaan eroa, vaikka kummankaan ulkoinen olemus ei viehättäisi toista. Koska he rakastavat toisiaan, niin ulkonäöllä ei ole enää merkitystä. Ja ehkäpä todellinen rakkaus ei katso edes sukupuolta. Ainakaan en ole yksin, ja minulla on joku joka rakastaa.
Luulenpa vain että olen ainoa joka ajattelee näin, mutta miksi eroaisin ihmisestä joka on minulle se oikea. Valitettavasti ystäväni muuttaa opiskelujen takia loppuvuodesta toiselle paikkakunnalle ainakin joksikin aikaa, joten en tiedä mitä tämä tekee suhteellemme.
Ennen kuin olimme yhdessä, olin melko yksinäinen ja ajattelin että jään ikuiseksi vanhaksipiiaksi. Kun tutustuimme muutama vuosi sitten olimme yli vuoden verran vain pelkkiä ystäviä, mutta kokeilimme ystävinä kaikenlaista yhdessä, ja tästä kokeilusta vain tuli tapa. Aluksi ajattelin, että jatkamme tätä kunnes löydämme itsellemmä hyvät miehet, mutta tätä on kestänyt nyt noin pari vuotta.
Tapailin jonkin verran miehiä ennen kuin olimme yhdessä, mutta mitään kovin vakavaa ei koskaan ollut. Kyllähän me lähdetään joskus kahdestaan perjantaisin "iskemään miehiä" kaupungille, mutta vaikka me ei olla sovittukaan mitään yhteisiä sääntöjä, niin se tuntuisi kuitenkin pettämiseltä jos lähtisin jonkun muun matkaan. Ja kaikki iskuyritykset tulee torjuttua, sillä en halua menettää ystävääni.
Katselen harvemmin naisia "sillä silmällä". Naiset ja ystävänikin ovat kyllä todella kauniita, mutta he eivät vetoa samalla tavalla kuin miehet (tätä on vaikea selittää). Rakastelukaan ei ole millään tavalla kuvottavaa, vaan saamme siitä molemmat rakkautta,hellyyttä ja läheisyyttä. Eikä seksi muutenkaan ole tärkein asia elämässäni, sillä saan paljon enemmän iloa siitä tunteesta, että joku oikeasti välittää minusta ja minulla on joku jota rakastaa.
Ja kyllähän rakastan ystävääni enemmän kuin ketään muuta, hän on mahtavin ihminen mitä maailma päällään kantaa, mutta mitään seksuaalista ihastusta ei häneen ole. Mutta menisiväthän ensi ihastukset miehiinkin ohi jossain vaiheessa.
Olenko aivan hullu kun haluan pysyä tässä suhteessa, vaikka mitään seksuaalista viettiä ei välillämme olekaan? Eiväthän 80-vuotiaat avioparitkaan eroa, vaikka kummankaan ulkoinen olemus ei viehättäisi toista. Koska he rakastavat toisiaan, niin ulkonäöllä ei ole enää merkitystä. Ja ehkäpä todellinen rakkaus ei katso edes sukupuolta. Ainakaan en ole yksin, ja minulla on joku joka rakastaa.
Luulenpa vain että olen ainoa joka ajattelee näin, mutta miksi eroaisin ihmisestä joka on minulle se oikea. Valitettavasti ystäväni muuttaa opiskelujen takia loppuvuodesta toiselle paikkakunnalle ainakin joksikin aikaa, joten en tiedä mitä tämä tekee suhteellemme.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyväksy se.
Juu... olet kuule tyttöpieni umpilesbo! Et voi sille yhtään mitään! Etkä edes halua! Mutta voit lohduttautua sillä ettet ole ainoa! Minäkin olen! Lesbothan pysyy erossa miehistä ja nuolee p***ua..! Niin minäkin siis olen lesbo!:) Siihen ei ole kuule edes lääkehoitoa!Kysy jos kaverisi tulisi kanssasi vihille niin saat ainakin sukulaisesi iloisiksi!
"Tämä voi kuulostaa aika omituiselta, mutta "seurustelen" tytön kanssa vaikka en ole lesbo tai uskoakseni edes bi. Oikeastaan olemme vain hyviä ystäviä, mutta myös rakastelemme keskenämme"
Et ole lesbo, mutta imeskelet täyttä höyryä toisen akan jalkoväliä.
Toi oli mulle uutta!
Mielestäni kyllä olet lesbo, mutta ihmettelen kovasti, miksi et omasta mielestäsi ole lesbo tai bi-seksuaalinen?
selvästi bi.
Monet heterona itseään pitävät miehet saattavat vankilassa rätkähtää hinttapuleiksi, joten miksei voisi ajatella että naisellakin käy niin jos puute on tarpeeksi kova, että tyydytetään paineet saman sukupuolen kanssa vaikka pääasiallisesti kokee itsensä heteroksi. Mikäs siinä, jos se ei tosiaan ällötä.
Tulee jotenkin mieleen intiaanikokous, jossa täysmusta mies kehuskeli olevansa apassi, koska hänellä oli yksi isoisä intiaani. Ihmiset eivät välttämättä identifioidu sen kanssa miltä he vaikuttavat tai näyttävät ulospäin, vaan sen kanssa mitä he sisimmässään tuntevat olevansa...