http://forum.ufs.fi/showthread.php?t=307
Erittäin hyvä idea Afrodite tehdä uusi ketju tästä HICA:sta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tuo toinen ketju on monine ylilyönteineen mennyt aika sekavaksi ja osittain jopa asiattomaksi loanheitoksi.
Ymmärrän hyvin, että ihmiset jotka oikeasti haluavat saada infoa tuotteesta eivät sitä tuolta kaiken keskeltä välttämättä osaa hakea. Ymmärrän myös, että varsinaiset käyttäjät kuten sinä ärsyyntyvät, kun kertoessaan kokemuksiaan tai kysyessään jotain, niin enkelikuoro alkaa laulaa sitä samaa virttä placebosta (aivan kuin kukaan ei tuntisi omaa kehoaan, edes kokeneet treenaajat), tutkimuksista, hinnasta, markkinoinnista ja muusta eivätkä lainkaan noteeraa itse postin sisältöä. Ihan kuin eivät osaisi lukea tai ajatella. Puhumattakaan muutaman harhaisen tyypin räikeimmistä jauhokauppias- ja alter ego syyttelyistä.
Kun puhutaan näin uudesta aineesta kun HICA niin on ymmärrettävää, että palstalaiset varmasti haluavat tietää miten aine on toiminut sellaisilla, jotka sitä ovat kokeilleet. Kuten myös ainetta käyttäneitä kiinnostaa vaihtaa kokemuksiaan keskenään. Suotakoon heille siis nyt se mahdollisuus tässä ketjussa.
Joten Muskeliina, Afrodite, usko, Ville Juntunen, Sami, kp johtaja, duunari, UFS Info (sorry jos joku jo kokemuksiaan kertonut palstalainen unohtui) ja kaikki muut sellaiset HICA:a kokeilleet jotka eivät ymmärrettävistä syistä ole vaivautuneet tuohon toiseen ketjuun kirjoittamaan, tämä ketju on teidän. Toki tällä palstalla on vielä aika vähän lukijoita eikä posteja tähän ketjuun välttämättä paljon vielä kerry, mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt teillä on kuitenkin mahdollisuus keskustella aiheesta asiallisesti.
Mielestäni kaikki teoreettinen info tuotteesta, markkinoinnista, tutkimuksista, myyntiluvista jne jne joka tällä hetkellä on minun tai UFS:n tiedossa on jaettu tuossa toisessa aihetta käsittelevässä ketjussa. Jos noista asioista kuitenkin vielä haluaa jankata tai tapella, niin sinne vain toiseen ketjuun kirjoittamaan. Myös minä tulen sinne kirjoittamaan edellyttäen, että saan UUTTA infoa tuotteesta. En muuten. Tähän uuteen ketjuun toki tulen kertomaan niitä käyttäjäkokemuksia, olenhan itsekin tuotteen erittäin tyytyväinen käyttäjä.
Jatketaan antoisaa mielipiteidenvaihtoa HICA:n parissa, mutta nyt siis kahdessa eri ketjussa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.diabetes.fi/
Insusta
"Tasan samaan sotkuun lähtevät mukaan myös puolestapuhujat, jotka jo ärsyyntyessään vastaamaan tavallaan alentuvat samalle hiekkalaatikolle"
Hyvä provo koska heti antaa ymmärtä että puolustaja joutuu alistumaan. Eipä kovimista puolestapuhujista kumpikaan ole kokeillu.
Katos vaan, taitaa olla ensimmäinen paikka johon tällainen HICA:a tyytyväinen käyttäjä kuten minä voin vihdoinkin kertoa omista kokemuksistani aineesta ja kuulla muiden mielipiteitä kanssa.
Siellä isolla punaisella P-korean palstalla kun ei ole muuta kuin joidenkin teinien lässytyksiä. Ja joidenkin wannabe asiantuntijoiden mitään sanomattomia letkautuksia. Monta kuukauttahan siellä oli kaiken lisäksi bannissa koko aihe.
En oo UFS:n asiakas (saan ravinteet tukkuhintaan yhdeltä myyjältä), mutta toi uusi palsta kyllä vaikuttaa hyvältä. Ainakin sen perustella mitä kävin äsken lukemassa.
Ja ne fiksuimmat tyypit P-korean palstalta on näköjään tuolla moderaattoreina, mitä en yhtään ihmettele. Se lisää ainakin mun silmissä tuon uuden palstan arvoa.
Jokohan se muuri alkaa vihdoin murtua.
Olen samaa mieltä sun kanssa Topi.
Petri tässä terve, olen myös samaa mieltä, meidän palsta on maaaaailman paras!
Mulle hica ei ainakaan pelittänyt... Palautuminen yhtä hidasta (tai nopeaa, miten vaan) eikä lihasmassaa ilmaantunut sen enempää kuin ilman hicaa. Eli en enää rahojani siihen tuhlaa. On muuten hauska seurata molempia (ufs ja P) palstoja kun eniten viestejä tulee junioreilta jotka on about 17 v. tai alle
En tunne tuota HICAa lainkaan, mutta eikö tuossa lainaamassasi postissa pyydetty kaikenlaisia käyttäjäkokemuksia? Oli ne sitten hyviä tai huonoja.
Sinä ainakin tunnut ketjun otsikosta päätellen tietävän että tuote toimii, koska puhut vain kehuista. Siis että kaikki kokemukset olisivat positiivisia.
Itse epäilen ettei sellaista ravinnetta olekaan mistä vain positiivisia kommentteja tulisi. Miten sinä voit tuollaista väittää?