SIITTIÖVERO

Minusta on väärin, että naisia aina syyllistetään ja syrjitään työrintamalla perheen perustamisesta johtuen. Raskaana olevat ja lapsia hankkivat naiset tuntuvat olevan uskomaton taakka työantajille. Tämä on kuitenkin väärin, sillä eivät ne naiset pyhästä hengestä sikiä. Eivätkä kaikki miehet ole halukkaita kantamaan vastuutaan muutenkaan. Ja mikä vielä raukkamaisempaa on se, että miehet itse rivissä toitottavat miten surkeita tapauksia naiset ovat ettei heitä voi palkata kun he kohta ovat siinä tilassa ettei töitä voi tehdä, mutta samalla unohtavat oman osuutensa asiaan.

Mielestäni valtion tulisi ruveta perimään jokaiselta työnantajalta ns. siittiövero muiden sosiaalikulujen rinnalla silloin kun miespuolinen henkilö palkataan töihin. Nämä siittiöverotulot ohjattaisiin johonkin sellaiseen kassaan, josta valtio voisi maksaa väliaikaista tukea niille työnantajille, jotka joutuvat palkkaaman ns. äitiysloman sijaisen jne.

Älkääkä nyt alkako marista, että entäs sitten kun veroa joutuu maksamaan myös niistä miehistä, jotka eivät hanki lapsia, mutta tähänhän verotus perustuukin eli yhteisvastuuseen. Jokainen meistä joutuu tälläkin hetkellä maksamaan veroja joiden loppukäyttö ei välttämättä meitä itseämme miellytä tai koske. Tämä kuitenkin toisi tasa-arvoisuutta tilanteeseen, joka tuntuu olevan kipeä aihe myös naisille itselleen sekä työnantajille.
7604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

koiraveroa jos "jörnii" takuaperin !

Äänestä

Yhteiskunta tulisi järjestää, kuten esimerkiksi muurahaisilla. Osa tekee työt, osa on sotilaita ja osa hoitaa lisääntymisen. Ne ihmiset, ketkä haluavat tehdä työtä tekevät sitä eivätkä harrasta lisääntymistä vaan omistautuvat työlle.

Lisääntyjien ammatti taas on lisääntyä. Lisääntyjiksi luonnollisesti valitaan tuottoisat yksilöt, koska tavoitteena on lisääntyä vähintään kerran vuodesa sukukypsäksitulon jälkeen. Käytetyt lisääntyjät lisätään sotilasjaosten yhteyteen käytettäväksi esim. tiedusteluun, houkuttimina tai miinanraivaukseen.

Näin kaikki voivat hankkiutua kutsumusammatteihinsa. Työtä rakastavat puurtamiseen, lisääntyjät lisääntymiskarsinoihin ja kenelle nämä eivät sovi valitsevat mielellään sotilasuran. Jokaisessa lohkossa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Äänestä
  • sellaiseksi siittäjämuurahaiseksi,missähän voisi ilmoittautua?

    Äänestä

haluavat kantaa vastuun lapsistaan - yksin - ei muuttumista ole työrintamalla odotettavissa. Mitkään verot eivät tule auttamaan tilannetta.

Joten oma moka jos syyllistetään ja syrjitään.

Äänestä

Kun yritys työllistää, se ostaa henkilöltä hänen työpanoksensa. Häntä kiinnostaa sellainen luku kuin kulut/työsuorite. Työnantajaa ei siis kiinnosta, tuleeko kuluja raskauden, sairauden tai muun syyn takia, kuluja ne ovat joka tapauksessa ja jostain nekin on revittävä. Äitiyslomaan liittyvät etuisuudet on kaksiteräinen miekka; se hyödyttää niitä, jotka ovat jo "vakituisessa" työsuhteessa ja heikentävät niiden nuorten naisten työnsaantimahdollisuuksia, joilla ei vielä ole vakituista työpaikkaa. Kysymys on poliittisesta valinnasta. Naisia ei syyllistetä eikä syrjitä. Työnantaja vain haluaa töihin sen, joka tuottaa sille eniten.

Äänestä

joka tapauksessa aiheuttaen tolkutonta stessiä joka käänteessä. Aina niiden hankkimiselta ei tosin voi välttyä. Lapset aiheuttavat työnantajille huomattavia kuluja raskauksien sekä sairaslapsi poissaolojen takia. Jos oikeasti haluttaisiin tasa-arvoa työmarkkinoihin, niin valtion tulisi maksaa kokonaisuudessaan kaikki kulut mitä näistä poissaoloista aiheutuu työnantajille.

Äänestä
  • Tutkimuksen mukaan seksi varsinkin miehelle on terveydeksi. Estää kuulema eturauhasyöpää. Naisia harrastaminen laihduttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pekuna kirjoitti:

Minusta on väärin, että naisia aina syyllistetään ja syrjitään työrintamalla perheen perustamisesta johtuen. Raskaana olevat ja lapsia hankkivat naiset tuntuvat olevan uskomaton taakka työantajille. Tämä on kuitenkin väärin, sillä eivät ne naiset pyhästä hengestä sikiä. Eivätkä kaikki miehet ole halukkaita kantamaan vastuutaan muutenkaan. Ja mikä vielä raukkamaisempaa on se, että miehet itse rivissä toitottavat miten surkeita tapauksia naiset ovat ettei heitä voi palkata kun he kohta ovat siinä tilassa ettei töitä voi tehdä, mutta samalla unohtavat oman osuutensa asiaan.

Mielestäni valtion tulisi ruveta perimään jokaiselta työnantajalta ns. siittiövero muiden sosiaalikulujen rinnalla silloin kun miespuolinen henkilö palkataan töihin. Nämä siittiöverotulot ohjattaisiin johonkin sellaiseen kassaan, josta valtio voisi maksaa väliaikaista tukea niille työnantajille, jotka joutuvat palkkaaman ns. äitiysloman sijaisen jne.

Älkääkä nyt alkako marista, että entäs sitten kun veroa joutuu maksamaan myös niistä miehistä, jotka eivät hanki lapsia, mutta tähänhän verotus perustuukin eli yhteisvastuuseen. Jokainen meistä joutuu tälläkin hetkellä maksamaan veroja joiden loppukäyttö ei välttämättä meitä itseämme miellytä tai koske. Tämä kuitenkin toisi tasa-arvoisuutta tilanteeseen, joka tuntuu olevan kipeä aihe myös naisille itselleen sekä työnantajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu