Olen huomannut ainakin omassa kaveri- sukulais- ja tuttava piirissä sellaisen asian, että naisten rintojen koko on varmaankin kasvanut vuosien saatossa... Ja nyt en puhu mistään silikoneista;) vaan ihan vastaavasta asiasta mitä esim. naisten keskipituuden tai keskimääräisen kengännumeron kasvu. Kun katsoo ns. "normaali" kauppojen valikoimia, (esim. Hennes, Lindex, Kapphall, Seppälä ymv.) niin niissä koot ovat varsin pieniä. Toki isompiakin kokoja löytyy, mutta mallit "mummoutuvat" kuppikoon kasvaessa!
Itse olen nuori, ja ärsyttää kierrellä kauppoja, kun kauniita liivejä tursuaa joka paikasta, mutta itselle sopivia on vain joku törkeää mallia/väriä oleva:(
Opiskelijana ei ole varaa kalliisiin liiveihin...
Oma kokoni on 80D-DD, ja monilla tutuillani on myös isot rinnat. Oma haaveeni olisi perustaa jonnekkin joskus tulevaisuudessa rintaliivi liike, jossa myisin vain C-kupista ylöspäin olevia liivejä. Kaikenlaisia erikoisia,mutta hinnaltaa kohtuullisia,pitsiunelmista aina sportti ja mamma-malleihin, sekä hauskoihin sarjakuva ymv. aiheisiin, korsetteja ja muuta asiaan kuuluvaa tilpehööriä!;)
Olen kyllästynyt siihen, että esim. Hennesillä suurin osa liiveistä on A- tai B-kuppia, koska toki myös pienirintaisia ihmisiä tunnen, mutta tuntuu että jos ennen se "normaali"koko oli B, on se nykyään C...? Onko muilla, ehkä itseäni vanhemmilla naisilla havaintoja tästä asiata, ovatko muoret nykyään povekkaampia mitä ennen!;)
..Toki push upit ymv. ovat kehittyneet, mutta toki olen saunonut ymv. tuttavieni kanssa, ja puhunut tästä aiheesta. Monet ovat sanoneet, että heidän äideillään on kuppikokoa pienemmät rinnat, toki imetys ymv. vaikuttaa rintojen kokoon, mutta väitän kaikesta huolimatta, että nyt olisi vaateliikkeiden aika puuttua tähän epäkohtaan!!!:)
Itse olen nuori, ja ärsyttää kierrellä kauppoja, kun kauniita liivejä tursuaa joka paikasta, mutta itselle sopivia on vain joku törkeää mallia/väriä oleva:(
Opiskelijana ei ole varaa kalliisiin liiveihin...
Oma kokoni on 80D-DD, ja monilla tutuillani on myös isot rinnat. Oma haaveeni olisi perustaa jonnekkin joskus tulevaisuudessa rintaliivi liike, jossa myisin vain C-kupista ylöspäin olevia liivejä. Kaikenlaisia erikoisia,mutta hinnaltaa kohtuullisia,pitsiunelmista aina sportti ja mamma-malleihin, sekä hauskoihin sarjakuva ymv. aiheisiin, korsetteja ja muuta asiaan kuuluvaa tilpehööriä!;)
Olen kyllästynyt siihen, että esim. Hennesillä suurin osa liiveistä on A- tai B-kuppia, koska toki myös pienirintaisia ihmisiä tunnen, mutta tuntuu että jos ennen se "normaali"koko oli B, on se nykyään C...? Onko muilla, ehkä itseäni vanhemmilla naisilla havaintoja tästä asiata, ovatko muoret nykyään povekkaampia mitä ennen!;)
..Toki push upit ymv. ovat kehittyneet, mutta toki olen saunonut ymv. tuttavieni kanssa, ja puhunut tästä aiheesta. Monet ovat sanoneet, että heidän äideillään on kuppikokoa pienemmät rinnat, toki imetys ymv. vaikuttaa rintojen kokoon, mutta väitän kaikesta huolimatta, että nyt olisi vaateliikkeiden aika puuttua tähän epäkohtaan!!!:)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Käypä sitten kertomassa, kun saat sen putiikin pystyyn. Sain lehden välissä juuri ihanan näköisen vaatemainoksen, jossa yhden liivimallin koko ulottui ihan D-kuppiin asti. Muut olivat A-B -kokoa ja ceetäkin sai hakea.
Minua muuten ärsyttää kovasti se, että fileillä, korostusväreillä ja kuvakulmilla saadaan nuo B-kuppisten mainoskuvat todella uhkean näköisiksi. Oikein kammottaa kuvitella, miltä omat äffät näyttäisivät siinä vieressä...ihan ilman ulkopuolista apuakin.
Niin, muodoistani en milliäkään en vaihtaisi pois, mutta ei ole kivaa, kun vain yhden sopivan liivimallin olen löytänyt ja muut kooltaan sopivat onkin sitten topattu kankeiksi, muotoiltu suipoiksi, ommeltu täyteen rimpsuja ja hörsöjä tai sitten vahvistettu ompeleilla puuterinväristen kanuunankuulien kuljetuslaitteen näköiseksi...
Se on kai ihan tutkitustikin totta, että naisten rintojen keskimääräinen koko on kasvanut. Osaltaan syynä voi olla hyvin yleiseksi tullut e-pillereiden käyttö, mikä joillakin lisää rintojen kokoa, osittain taas kehitys varmaankin selittyy yksinkertaisesti ylipainon lisääntymisellä. Ei siitä mihinkään pääse että suomalaiset ovat tukevampia kuin ennen, ja tottahan se heijastuu myös rintojen kokoon.
Mielenkiintoinen pointti on siinä, että kun koko kansan keskimääräinen kuppikoko suurenee esim. B:stä C:hen, niin todellisuudessahan ei käy niin että kaikilla suomalaisnaisilla rinnat olisivat kasvaneet. Keskiarvoa luultavasti nostaa enemmänkin se, että nuoret polvet ovat povekkaampia kuin vanhat. Siten muutos voi olla suurempikin nuorison keskuudessa - mikä lienee keskimääräinen 25-vuotiaan naisen kuppikoko? Veikkaisin että vähintään C, mutta ehkä menee jo jonnekin C:n ja D:n välimaastoon?
Eiköhän suurin syy yleisesti havaittavaan rintojen kasvuun ole e-pillerit ja lihominen, vähäinen liikunta...Eikä pidä unhohtaa että muoti on ihannoinut laihaa, mutta uhkearintaista, joten monenkin tyttären rintsikat ovat erittäin topatut, tavalla tai toisella(push upit, geelitäytteet ym.)
Itselläni nykyisin C-kuppi, nuorempana A-B, vielä lasteni syntymän jälkeen koko palautui B-kuppiin, tosin olin hoikkaakin hoikempi.Niinettä raskaus ja imetys ei rintoja pysyvästi suurenna, voi käydä toisinkin päin.
Itselläni hankittiin ekat rintsikat konfirmaatiooni, kuppi oli 75C. Siitä se kasvoi vielä seuraavat 5 vuotta, ja on nyt 80D/E. Painoindeksiltäni olen normaalipainoinen. Kaveripiirissäni kaikilla, jopa muutaman kilon alipainoisella ystävälläni on c-kuppi. Ainoastaan kaksi heistä on todella ylipainoisia, paino jossain lähs 90 kilon paikkeilla, ja heillä on sitten näitä F/G-kuppia.
En usko että meillä synnyttämättömillä nuorilla normaalipainoisilla naisilla kyse on e-pillereistä tai ylipainosta. On nimittäin mekin näistä asioista keskusteltu..
Sitä paitsi, jos kerran ylipainoisia alkaa olla niin paljon markkinoilla, siinähän olisi yrityksen mentävä (isompi) rako?? Valtavat markkinat, eikä kukaan ole ottanut niitä vielä haltuun. Miksi?
Sori nyt vaan, mut eihän perimä voi yhdessä sukupolvessa noin vain muuttua.
Kyllä syy täytyy jollain tavoin olla ympäristötekijöissä. Ehkäpä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, jos maahan muuttaa paljon perimältään uhkearintaista väkeä (mistä näitä nyt sit tulisi) voisi kansan perintötekijöissä tapahtua muuttumista..mut tuskin muuten?
En tiedä kun en ole lääkäri/biologi, mutta kerrotaan että ainakin amerikassa rintojen koon suureneminen voi osaltaan johtua siitä, että maatalouseläimille, esim. lehmille annetaan hormoneja maidontuotannon tehostamiseen. Sit maitoon siirtyy hormonijäämiä, jotka voivat laajassa mittakaavassa vaikuttaa jonkin verran kansan kuppikoon kasvuun.
En tiedä onko tämä vain urbaani huhu, vai onko siinä perääkin. Sitä paitsi amerikan tilanne voi tässäkin olla eri kuin suomessa - en ole lehmänomistaja niin en tiedä ;)
Kun vanhoja suomifilmejä katsoo, niin jotenkin tulee kyllä se vaikutelma että ennenaikaan nuoret naiset olivat aika tavalla sirompia kuin nykyään..tosin ehkä syynä on vain se, että filmeihin valittiin ainoastaan hoikkia neitosia ;) Yhtä kaikki, omaa ystäväpiiriäkin "sillä silmällä" tarkastellessani huomaan että vaikka etumustan koko on yhdellä jos toisellakin varsin uhkea, niin samaa vikaa on myös vyötäröllä ja lanteissa.. :( Varsinkin jos "kehityskaarta" miettii, niin näinhän se menee. Itsekin olin napsakka B/C johonkin 19 vuotiaaksi asti, mutta ehkä myöhästynyt hormonitoiminta tai todennäköisemmin hidastuneesta aineenvaihdunnasta johtunut painonnousu kasvatti kuppikoon peräti D/E:ksi. Nyt olen 25.
Kuppikokojen kasvu ei ole mikään luotettava mittari naisten ruumiin muotojen muuttumiselle. Äitini oli kolmekymppisenä arviolta kuppikokoa 75G, mutta käytti D-kupin liivejä - siitä syystä, että isompia ei yksinkertaisesti ollut tarjolla maaseudulla. Silloin ei hypätty noin vaan autoon tai bussiin ja ajettu Helsinkiin mukavaan erikoisliikkeeseen, jossa saa hyvää palvelua ja jossa on mistä valita. Eli siihen oli ahtauduttava, mitä oli. Jos joku kysyi kuppikokoa ( erittäin epätodennäköistä ja tuolloin myös epäkohteliasta ja siveetöntä), mitä siihen vastattiin? No se D, koska ei silloin osattu edes kuvitella, että olisi jotain D:tä isompaa.
Isoäitini ei käyttänyt liivejä ollenkaan, vaan joko kokokorsettia ( helppo säätää naruilla oikeaan kokoon) tai edestä hakasilla kiinitettävää itseommeltua tiukkaa "korsettipaitulia". En tiedä sille parempaa nimeä, koska isoäitini (kuuden lapsen jälkeen n. 80HH) oli suunnitellut ja ommellut vaatteen itse.
Mitä olen katsellut vanhoja valokuvia, kyllä niitä normaalivartaloisia uhkeita oli aiemminkin ihan riittämiin. Moni ei varmaan nuorena käyttänyt rintsikoita ( niihin ei ehkä ollut edes varaa) ja vanhemmiten kukaan ei enää sillä silmällä etumustaa arvioinut, joten kokoon ei kiinnitetty huomiota.
Nykyään nuoretkin asiakkaat osaavat vaatia palvelua. Jos sitä ei saa, mennään muualle ostamaan. Netistä löytyy koonmääritystaulukkoja, jostain jopa virtuaalisovitusnukkekin. Nuoret tietävät kokonsa paremmin, eivätkä suostu tyytymään siiihen, mitä lähikaupassa sattuu olemaan tarjolla. Lähikauppa, joka ei palvele, ei elä kauan.
Opetelkaa lukemaan. Mainitsin että perimä muuttuu, mutta en aikajanaa jolla se tapahtuu? Turha prvosoitua jostain minkä kuvittelee omassa päässään.
Tietenkään yhden sukupolven vaihdos ei vaikuta perimään, mutta jos keskimääräinen kuppikoko on vuosisadassa vaihtunut a:sta c:hen, niin kyllä siitä voi alkaa päätellä jotain. Tottakai ympäristö on alkanut vaikuttaa, sillä tavallahan perimä muuttuu? Yhtenä aikana ihannoidaan toista tyyppiä, toisena toista?
Tiesittekö että mm. alipainoisille tai normaalipainoista hoikemmille naisille (eli ideaalipaino tai alempi, kuitenkaan alipainoisuuteen menemättä), jotka ovat murrosiän ja teini-iän hoikempia, kasvaa pienemmät rinnat kuin esimerkiksi teini-iän normaalipainoinen/pullukka/ylipainoinen olleelle, joka laihduttaa sitten normaalipainoiseksi teini-iän jälkeen?
Jos suvussa kulkee pienirintaisuuden perimä, se ei tule muuttumaan yhdestä uhkearintaisesta, varsinkin jos sukuun naidaan lisää pienirintaisia.
Meillä on suku täys, ihan sotien aikaankin, hoikkia/normaalipainoisia ihmisiä (olen nähnyt todella lähes museokamaan kuuluvia valokuvia, erittäin arvokkaita muuten tällä hetkellä) joilla on sattumalta isot rinnat. Myös näiden hoikkien, mutta isorintaisten kaverieni sukuun kuuluu tällaista porukkaa.
En usko että ihmiset kovin paljon sirompia ovat olleet kuin nykyisin. Otetaan esimerkiksi marilyn monroe. Näyttää helvetin hyvältä ja sirolta, mutta todellisuudessa hädintuskin normaalipainoinen.
Ja se mitä jenkkilässä tehdään.. No, jenkkilä on jenkkilä. Suomessa eläimiä ei "hormonoida". Nimimerkillä Tunnen karjankasvattajia.
Yksi asia joka vielä pitää mainita: suomifilmien naiset näyttävät niin hoikilta ja siroilta, koska he ovat pieniä. Alle 160 senttisiä pikkuisia, joten rotevan urheilullisen miehen rinnalla he tottakai näyttävät siroilta ja hoikilta. Todellisuudessa ovat ehkä kokoa 40.
Lisäksi, filmeihin valittiin nättejä tyttösiä. Ei varsinaisesti hoikkia, koska hoikkuusihanne oli tuolloin erilainen kuin nykyisin. Naiset saivat olla rauhassa kokoa 40-42, nykyisin tuo koko 42 lasketaan jo xl:ksi. Leffoissa naisten koko on jotain 38-40-42. Myös filmin huonolaatuisuus vaikuttaa kuvaan, sekä pukeutusmistyyli, joka häivyttää pyöreän pepun, ja korostaa vyötäröä.
En sano, ettei tuolloin olisi oltu hoikempia, koska silloin on tosiaan oltu, mutta korostan sitä, että isoja rintoja löytyy normaalipainoisiltakin.
Ja ihmismielen vääristyneidyyden näkee todellakin siinä, että kokoa 42/44 olevaa naista katsotaan halveksuen, ja sanasta ylipaino on tullut jotain iljettävää. Tuokin että sanot että "vikaa" on myös vyötäröllä... Miksi turhaan stressata, jos terve on muuten, mutta on pikkuisen pullukka? Miksi kaikkien pitäisi olla kokoa 36/38? Suomifilmien sankarien mielestä se oli vaan hyvä jos "flikassa on mistä pitää kiinni".
Niin, älä nyt polta näin vähästä proppujasi ;)
Tämähän nyt ei ole biologian keskustelufoorumi, mutta aiheeseen liittyy tämäkin..
Jos perimästä ruvetaan puhumaan, niin ei se ole voinut mihinkään muuttua edes sadassa vuodessa. Sellaisessa ajanjaksossa ei tapahdu geneettistä muuttumista paitsi jos tulee kuvioon uusia perintötekijöitä juuri esim. voimakkaan maahanmuuton tuloksena.
Ympäristö vaikuttaa, mutta ympäristön vaikutus ei muuta perimää. Hankitut ominaisuudet eivät periydy, se on biologinen fakta. Tietysti voisi ajatella, että kulloisenkin kauneusihanteen omaavat naiset pääsisivät helpommin naimisiin ja saisivat lapsia, mutta ei tämä käytännössä kyllä vaikuta. Sitäpaitsi kauneusihanteet muuttuvat nopeasti.
Sanoit, että teini-iässä tukevilla on isommat rinnat myös aikuisena jopa laihduttamisen jälkeenkin. Tämähän kai johtuu siitä, että vielä puberteetti-iässä rasvasolut jakaantuvat, eli niitä kehittyy lisää. Vanhemmiten lihoessa tai laihtuessa rasvasolujen määrä ei enää juurikaan muutu, mutta niiden koko pienenee tai suurenee.
Siten, jos teini-iässä on ollut tosi hoikka ja miltei rinnaton, ei aikuisena rasva juurikaan kerry muualle kuin niihin paikkoihin missä joka naisella on rasvakudosta - usein enemmän kuin toivoisikaan. Nimittäin reisiin, takamukseen ja lanteille. Jos taas murkkuna on lihomisen kautta kehittynyt isot rinnat, niin sitten ne jäävät.
Ihmeellinen on elimistö.
Pitäisikö sitten oma tytär kasvattaa niin, että teini-ikäisenä syöttää paljon ja hyvää, niin että kehittyy oikein kurvikkaaksi - laihduttakoon sit parikymppisenä itsensä hoikempaan kuntoon?
Paha vaan, että usein se myöhemmällä iällä tapahtuva laihduttaminen jää haaveeksi :(
totta tuokin. Jos tilastoihin vaan katsotaan, niin on toki mahdollista että pelkästään lisääntynyt tietoisuus nostaa keskimääräistä kuppikokoa. Ihmiset ymmärtävät että kokoja on vielä D jälkeenkin! Samoin ehkä - toivottavasti ainkain - on häviämässä naisten halu/taipumus arvioida oma kuppikokonsa pienemmäksi kuin onkaan. Eli käytetään tiukkaa C:tä vaikka D sopisi paremmin ihan vaan sen takia ettei haluta myöntää tosiasioita. Tosin samalla isoja rintoja yleensä pidetään ihailtavina, miksi siis hävetä omaa kokoaan?
Tilastot jos hylkäämme, voi silti miettiä onko tässä asiassa tapahtunut jotain muutosta. Vaikka en itsekään mikään lankku ollut nuorena, muistan hyvin kaverini joka oli todella isorintainen. Häntä tuskastutti olla se tyttö jonka kaikki muistivat isoista daisareista. Nyttemmin tuntuu että ei hänekään povensa niin kovin paljon isompi ole verrattuna niihin nuoriin naisiin/tyttöihin joita kaupungilla näkee. Ehkä kuppikoko on tosiaan kasvanut, tai sitten vain pukeutumisella ja liiveillä nykyään luodaan vaikutelmaa isoista rinnoista enemmän kuin ennen.
Oma kokoni on 75D...arvatkaa löytykö helpolla nättejä tai varsinkaan normaalihintaisia liivejä. 75C kyllä löytyy ja 80D...tuskaa
Lindexillä oli ennen saatavilla ihan ok. näköisiä liivejä myös isomman kokoisina, sekä siolla että pienemmällä (70-75) ympäryksellä. Mutta nyt kun menivät joku aika sitten muuttamaan "valikoimaansa laajemmaksi", ja tuli tämä oma (Generous?) mallisto, niin mallit muuttuivan mummoiksi, ja muutenkin sellaisiksi "ei seksikkäiksi", eli leveitä olkaimia, ja esim. viime keväänä eräs kuosi oli aivan suoraan kuin jostakin törkeästä vanhasta sohvasta repäisty!:( Ennen mielestäni Lindexistä sai osaa tavallisia malleja myös isompina kokoina, mutta nykyään ne ovat karsiutuneet pois, juuri varmaankin tuon uuden "martta-mallin" korvatessa isommat koot...
Esim. eräs malli, jota vieläkin myydään Lindexillä, (aina vain väri hieman muuttuu sesongin mukaan) oli sellainen josta pidin. Ostin siitä kokoa 80D, mutta enää ei ole aikoihin saanut D-kupilla ko. mallia, vaan kupit loppuvat C:hen...!?! ..Enkä oikein jaksa uskoa, että ne D-kupit ostettaisiin samantien, sillä käyn todella usein katsastamassa Lindexin valikoimat, sillä se on ainoa paikka josata JOSKUS löydän kivoja liivejä... Ennen löysin useinkin, nykyään vain todella harvoin, ja väitän tämän johtuvan siitä, että tuo uusi isojen liivien mallisto jyräsi kaikki ne sexyt, kivat, KAUNIIT liivit pois!!!:(
Lindexillä. Kummalliseksi sekundatavaraksi mennyt koko valikoima liiveistä villapaitoihin.
kuulostaa niin pirunrasittavanärsyttävän tutulta. Nykyinen koko 70C ja alkaa rinnat pursumaan pikkuhiljaa sinne D:n puolelle... (ei muuten ole mitään lystiä kun pituudeltaan on hobittikokoa, mutta etumus on vissiin sattunut sekottumaan jonkun toisen kanssa)
Sanoivat parissa liikkeessä kun kyselin, että "ääripäiden" kokoja on poistettu myynnistä, kun niitä menee niin vähän.
Ilman liivejäkö tässä pitäisi olla (olisipa tosi hehkeetä), vai käyttäisinkö opintotukeni noihin sikahintaisiin alusvaateliikkeiden liiveihin.
syrjintää... sanon minä!
Kyllä minullakin on se käsitys, että luonnostaan aika isorintaisia naisia on tänä päivänä aika paljon.
Äidilläni oli aika isot rinnat, minulla on vähän isommat kuin äidilläni ja tyttärelläni on vielä vähän isommat kuin minulla. Kun on ostettava näitä F- ja G-kuppikoon liivejä, niin kyllä ne ovat aika kallita ja valikoimat pienet (ja kieltämättä monet liivit aika rumiakin). En ole koskaan löytänyt sopivan kokoisia liivejä mainitsemistasi liikkeistä, aina on pitänyt mennä erikoisliikkeeseen. Ja paitapuseroita joissa olisi vähän reilummin tilaa rinnan kohdalla niin etteivät kiristä ja tarpeeksi pituutta ei saa kuin teettämällä tai itse ompelemalla.
Oli niin hauska sananonnanväännös että piti möläyttää ;)
Jos sä nyt jo tuskailet F ja G -kokojen kanssa, niin ei tytölläsikään tule helppoa olemaan liivien löytyminen - paitsi tietty jos tulevaisuudessa valikoima paranee. Kuinka vanha hän on, mikä koko?
Oletko huomannut perheenne naisten ruuminrakenteessa näin kolmen sukupolven myötä muuta muutosta? Täällä useammassakin viestissä arvuuteltiin josko rintojen koon muuttuminen johtuisi vain siitä että ylipainoisuus on lisääntynyt..mites teillä?
tuntuu äidinpuolelta olevan kaikki naiset kuin samasta muotista. Tyttäreni on on jo täysi-ikäinen ja itse olen kolmisenkymmentä vuotta vanhempi. Toki minullekin on painoa kertynyt lasten syntymän jälkeen, mutta laihdutin itseni Painonvartijoissa ns. ihannepainoiseksi. Kyllähän ylimääräisten kilojen mukana rinnatkin kasvavat mutta laihduttaessa tuntui, ettei niistä kovin helpolla rasva hävinnyt. Huomasin, että vartalo suhteessa pysyi aina samanlaisena, rintaliiveissä laihtumisen myötä ympärys pieneni, mutta kuppikoko pysyi samana. Ja täytyy kyllä todeta, että tänä päivänä näkee aika paljon nuoria ihmisiä, joilla on aika tavalla ylipainoa.
Hehheh. Olipa letkautus.
Meidän perheessä on aika lailla sama juttu kuin Tulppaanipuulla, eli jokaisella sukupolvella on edellistä uhkeammat rinnat. Oma tyttöni (nyt 20) omien sanojensa mukaan tarvitsee peräti G-kupin, joskin kyllä sen hänestä ihan helposti uskookin.
Meillä kylläkin on pakko myöntää, että etumustan koko kulkee rinnakkain muunkin vartalon kurvikkuuden kanssa. Oma äitini on varsin "kuivakka", eli hoikka ja jäntevä, kun taas minä olen enemmän pehmeä ja kurvikas rakenteeltani - ja saman muotin on perinyt tyttärenikin. Itse olen lievästi ylipainoinen (tai mikä nyt on lievästi), eli 170cm/80kg, mutta tässäkin asiassa valitettavasti lapset lyövät vanhempansa laudalta: tyttö on nuoresta iästään huolimatta hankkinut sen verran massaa että äitiä välillä hirvittää katsella (ja kuunnella).
Tuossa hiukan aikaisemmin kirjoitin tälle samalle palstalle tuskastuneena siitä, kun isoille rinnoille ei meinaa liivejä löytyä. Kun nyt olen vähän ehtinyt kauppoja netissä ja livenä ravailemaan, olen itsekin päättänyt että jos ikinä yrittäjäksi lähden, niin ala on ehdottomasti alusvaatekauppa!
Tosin eihän tämä uusi idea ole. Helsingissä on jo fredalla Funky Lady -liike joka myy ainoastaan D-HHH-kupin liivejä. Mutta. Se ikuinen mutta. Mummoutuminen. :P
Jos minä lähtisin alalle, olisi kuppikokovalikoimani esimerkiksi tuo D-HHH, mutta minunpa liivini ympärysmitat olisivat 60/65-85. Eli rintaliivejä pienikokoisille naisille, joita on "siunattu" suurilla rinnoilla.
Ok, on aivan totta, että tämän koon naisia on niin "vähän", että kauppa ei välttämättä kannattaisi. Ainakin kauppojen liivikokoelmia selatessa tuntuu, ettei esimerkiksi minun kokojeni pitäminen hyllyssä ole kannattavaa! Valitettavasti =/
Ja tuosta ylipainosta, mistä monet puhuivat.
Höpshöps. Rintojen kasvuun ei tarvita ylipainoa. Itse en ole ikänäni ollut ylipainoinen. Normaalipainoisen ylärajoilla kyllä keikun, mutta onko se mikään ihme, kun nuo ihrapallurat tuossa roikkuvat? :D Enkä koskaan ole ollut erityisen pieniluinen tai siro, vaan täysin normaali rakenteeltani. Jos rintaliivieni koko on 75F (tai jopa 70G), ja lisäksi vyötärön ympärykseni 67 ja lantion ympärys 92, niin ei varmaankaan voisi sanoa, että olen ylipainoinen. Tunnen muitakin tyttöjä, jotka ovat täysin normaalipainoisten mitoissa ja silti jostain on riittänyt rasvaa rintoihin asti. Luonto muovaa jos vaikka mitä. :)
Ja periytymisestä: Juu, kyllähän se voi periytyä ja ehkä tilastojen mukaan naisten rintojen koko jopa onkin kasvanut, mutta pari muttaa: Eihän se välttämättä periydy. Äidilläni on ollut aina B-kupin rinnat. Suvustani ei muutenkaan löydy ainoatakaan isorintaista naista. Saa nähdä minkälaiset rinnat lapsilleni tulevat. Toivon hartaasti, etteivät he ikinä joudu samaan tilanteeseen minun kanssani. Toiseksi: Minusta tuntuu, että nykyään rintoja tuodaan (ja voidaan tuoda) esille enemmän.
Loistava aihe tämäkin, sinä (jonka viestiin vastaan) kirjoitit sanoiksi juuri ne asiat joita tuskastelen lähes päivittäin. Kirosanoja pääsee helposti esimerkiksi kun kuljen paikallisen Lindexin ohi. Enää en edes vaivaudu sisään. =/