Miltä tuntuisi?

Näin tänään sattumalta eksää, joka kertoi menevänsä tyttöystävänsä kanssa kahville. Kysyin "minne?" ja hän vastasi paikan. Sanoin sitten jotain "No hyvä, ei tulla sitten samaan" virnuillen (olin menossa myös kahville kaverini kanssa). Tähän hän sitten hämmästyneenä "Ai miksi ei?". En vastannut mitään mutta juteltiin vielä vähän aikaa. Mitenhän mies ymmärtäisi käytökseni??

Pieni asia mutta jäi itseäni häiritsemään, että ymmärsikö että on mun mielestä luonnollista sanoa että hyvä ettei tulla samaan paikkaan. Kahvila jonne menimme oli kuitenkin todella pieni eli olisimme istuneet vähintään viereisissä pöydissä. Eikö tämä olisi tuntunut ihan loogiselta että olisin ollut hieman kiusaantuneena?
7885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaiks ei mitää ookkaan exän uusia vastaan eikä ees exää vastaan,ni silti sitä ihan mielellään
viettää aikansa eri paikassa kuin exä ja uus tuttavuus :)

Äänestä
  • Miksi?? Itse olen exäni kanssa ihan hyvää pataa, ja jos nykyiseni kanssa satumme exäni ja hänen nykyisensä kanssa vaikkapa samaan kahvilaan, niin taatusti menemme samaan pöytään turisemaan. Mukavaahan sitä on tavata. Emme ala välttelemään. Miksi pitäisi? En ymmärrä...

    Äänestä

  • Tjaahas kirjoitti:

    Miksi?? Itse olen exäni kanssa ihan hyvää pataa, ja jos nykyiseni kanssa satumme exäni ja hänen nykyisensä kanssa vaikkapa samaan kahvilaan, niin taatusti menemme samaan pöytään turisemaan. Mukavaahan sitä on tavata. Emme ala välttelemään. Miksi pitäisi? En ymmärrä...

    ihan ensteks,en välttele ja siks toiseks sillä mun exällä on helpompaa,ilman mun läsnäoloa, tutustua siihen nykyiseen,joka on siis ihan tuore,koska vasta muutama viikko sitten päätettiin ihan oikeesti erota,tähän asti vain asumuserossa...

    ja kolmanneks,mulla ei oo vielä uutta jotenka en voi nykyiseni kanssa tavata exää ja hänen nykyistään :):):):)

    ja vielä.. kun on useemman vuoden yhdessä kuljettu,ni kyllä se on jotenkis outoa istua samassa pöydässä,vaiks ihan sovussa on erottu ja usein nähdään muutenkis,ku on pikkuinen tyttö saatu aikaiseksi.....

    mutta jos hiukan antais ajan kulua ni sitte voin minäkin täällä ihmetellä että miksei samaan pöytään

    Äänestä

Mustasukkaisuus, omistamisenhalu ja se, ettei luottamus toimi suhteessa on ihan p:stä.

Äänestä
  • --Mustasukkaisuus, omistamisenhalu ja se, ettei luottamus toimi suhteessa on ihan p:stä.

    Mut ei kai alkuperäisessä näistä ollutkaan kyse, vaan siitä että kysyjä piti luonnollisena mennä eri paikkaan. kun taas "eksä" ihmetteli miksi??

    Äänestä

  • heppa78 kirjoitti:

    --Mustasukkaisuus, omistamisenhalu ja se, ettei luottamus toimi suhteessa on ihan p:stä.

    Mut ei kai alkuperäisessä näistä ollutkaan kyse, vaan siitä että kysyjä piti luonnollisena mennä eri paikkaan. kun taas "eksä" ihmetteli miksi??

    En minäkään nyt enää pysy kärryillä... Jos tämä exä (aloittaja) ei ole itse mustasukkainen, tai jos miehen nykyinen nainen ei ole mustasukkainen, tai jos mies ei haikaile exän perään, niin miksi on luonnollista tietoisesti vältellä???

    Eli mies ihmetteli luultavimmin siksi, että kun hän ei itse haikaile perään ja on huomannut että oma nykyinen ei ole exästä mustasukkainen, niin miehen mieleen nousi ajatus, että ei kai exä (aloittaja) ole vaan mustasukkainen...

    Eipä tähän muuta selitystä keksi. Ja mies tietysti kokisi exän mustasukkaisuuden imartelevana.:) Siksi piti oikein kysyä...

    Äänestä

  • Toinen tapaus kirjoitti:

    Minusta olisi perin omituista, ja jopa loukkaavaa,
    että exät tulisivat juttelemaan kun olen uuden ihastukseni kanssa jossain liikenteessä.

    Pitäisi älytä antaa toiselle rauha sen uuden suhteen rakentamiseen. Joskus parin vuoden päästä voi mennä moikkaamaan, mutta en aiemmin päästä exiä lähelle.

    Sitäpaitsi, kun jonkun kanssa on asunut/seukannut, ja toinen tuntee omat tavat tms., niin jotenkin tuntuu kiusalliselta, että se ihminen tulee höpöttämään, kun olet vasta tutustunut tai tutustumassa johonkin uuteen ihmiseen.
    Se olisi häiritsevää.

    Ei liity mustasukkaisuuteen mitenkään: en vain halua, että uusi tuttavuus saa sellaisen kuvan, että exä olisi jotenkin tärkeässä asemassa, kun olen tutustumassa häneen itseensä.

    Enkä myöskään haluaisi, että exä ja uusi alkaisivat kaveerata keskenään. Kivempi tutustua uusiin ihmisiin puhtaalta pöydältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-jensky- kirjoitti:

Näin tänään sattumalta eksää, joka kertoi menevänsä tyttöystävänsä kanssa kahville. Kysyin "minne?" ja hän vastasi paikan. Sanoin sitten jotain "No hyvä, ei tulla sitten samaan" virnuillen (olin menossa myös kahville kaverini kanssa). Tähän hän sitten hämmästyneenä "Ai miksi ei?". En vastannut mitään mutta juteltiin vielä vähän aikaa. Mitenhän mies ymmärtäisi käytökseni??

Pieni asia mutta jäi itseäni häiritsemään, että ymmärsikö että on mun mielestä luonnollista sanoa että hyvä ettei tulla samaan paikkaan. Kahvila jonne menimme oli kuitenkin todella pieni eli olisimme istuneet vähintään viereisissä pöydissä. Eikö tämä olisi tuntunut ihan loogiselta että olisin ollut hieman kiusaantuneena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu