Uskoton mies?

Sinisilmä

Olen reilut puolitoista vuotta seurustellut nelikymppisen eronneen miehen kanssa ja olemme kihloissa, emme kuitenkaan asu yhdessä. Mieheni on ollut flunssassa viikonvaihteesta ja ajattelin yllättää hänet tiistai-iltana, kun hän oli jo sanojensa mukaan mennyt nukkumaan. Yritin soittaa hänelle ja ilmoitta tulostani, mutta hänen puhelimensa oli äänettömällä eikä hän vastannut. No, menin sitten omilla avaimillani hänen kotiinsa. Hän oli sängyssä nukkumassa ja menin halaamaan ja suutelemaan häntä. Hetken heräiltyään hän kuitenkin pomppasi sängystä ja nappasi lattialla olevat farkut käteensä ja lähti farkkujen taskuja kaivellen kävelemään huoneesta. Hämmästyneenä seurasin häntä ihmetellen mikä hänelle tuli. Keittiöön asti käveltyään (minun seuratessa häntä) huomasin, ettei hänellä ollut kihlasormusta sormessa. Ilmeisesti sormustaan hän oli alkanut kaivamaan farkkujen taskusta... Sormus löytyi sitten yöpöydältä. Sitten hän kertoi, että hän on antanut kaverilleen Artolle ja Arton kaveri (huom! Artolle vain kaveri) Marita ovat tulossa baarista hänen luokseen yötä. Kesällä meillä oli riita siitä, kun Marita oli nukkunut kihlattuni kanssa samassa sängyssä, kuulemma vaatteet päällä eikä mitään ollut tapahtunut, kihlattuni mukaan... Silloin kihlattuni oli luvannut, ettei hän enää edes nuku toisen naisen kanssa samassa sängyssä. Tämän lupauksen hän oli nyt siis rikkomassa.
Sitten huomasin, että hän oli piilottanut eteisessä olleet korkokenkäni, kylpyhuoneessa olevia kosmetiikkatavaroitani...
Sanoin, että olin yrittänyt monta kertaa soittaa, ja hän otti puhelimensa käteen ja sanoi, että kuinkahan monta kertaa. Hän avasi puhelutiedot-valikon, mutta sulki sen sitten äkkiä, etten minä olisi nähnyt puhelutietoja.
Hän jäi kiinni pettämisestä noin vuosi sitten, silloin löysin hänen sängystään toisen naisen. Jätin hänet, mutta otin muutaman viikon kuluttua takaisin, kun hän lupasi ja vannoi, ettei koskaan enää petä minua, koska ei halua menettää minua. Väkisinkin tulee mieleen sanonta: "Kerran pettäjä, aina pettäjä".
Tämä Marita on työtön ja pahasti päihdeongelmainen, viinaa menee sekä huumeita. Hänellä on kaksi alle 10-vuotiasta lasta, jotka otettiin huostaan sosiaaliviranomaisten toimesta tällä viikolla useiden varoitusten jälkeen. Maritan mies ja lasten isä kuoli muuten huumeisiin... Vuosi sitten kun hän jäi kiinni pettämisestä vuosi sitten, niin tämä nainen oli myös päihdeongelmainen ja Kallion pahin kiertopalkinto/jakorasia. Tämmöiset naiset miestäni siis todellisuudessa kiehtovat!
Seksin puutettakaan mieheni ei voi valittaa, koskaan en ole seksistä kieltäytynyt, päinvastoin. Olen itsekin halukas ja näytän sen.
Nyt olen ihan rikki, olen töissä, mutta pakko ottaa rauhoittavaa, etten alkaisi itkemään. Jos en olisi häntä ottanut takaisin edellisen pettämisen jälkeen, olisi tämäkin tuska jäänyt kokematta.
Nyt mies vakuuttaa, ettei mitään olisi tapahtunut, että hän ei olisi missään tapauksessa pettänyt minua. Uskoako vaiko ei?

8

1413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Siis pidä mielessä, että minä olen "vain" 22 vuotias nainen. Eli elämänkokemukseni on ihan eri tasoa, kuin muilla.

      Mutta kuulostaa hieman huonolta.

      Miksi sen on täytynyt mennä sun tavaroita piilotteleen?!?!?
      Tommonen sais mut ainakin ihan hirveen epäileväks. Pahinta on tietty se, että ilmeisesti mitään ei ollut VIELLÄ tapahtunut.....oli kenties tapahtumassa.

      Pohdinnan paikka ja voimia sulle.

    • kaksilahkeinen

      Juttusi perusteella ulkopuolisena on helppo sanoa, ettei tuollaisen kanssa elämästä tuon parempaa tulekaan. Jos et halua aina kuulla tuontapasia selittelyjä niin pura kihlauksesi.
      Helpompaa tehdä päätös vielä tässävaiheessa, säästyypi monilta itkuilta. Lause kerran pettää aina pettää, ei ole yleistettävissä, mutta on ihmisiä joiden kohdalla se pätee. Kaikilla ei ole kykyä elää ns. ihmisiksi.
      Otan osaa, parempaa onnea sinulle tulevaisuuteen.

    • Frida_

      Miten sä ees viittit ottaa miehekses jonkun,joka panee Kallion kiertopalkintonistipubiruusuja??Hyi helvetti!Jotain tasoo hei nyt nainen!

    • takaisin

      Kannattaako sinun edes esittää tuollaista kysymystä..?

      • alkuperäiselle

        Etkö pelkää terveytesi puolesta? Miehesi nussii puolta kalliota - niitä, jotka omalta osaltaa nussii puolta suomea. Ehkäisy on varmaan erittäin hyvin hoidossa juu, kun muutenkin elämänhallinta kuulostaa olevan ihan ykkösluokkaa.

        Saat ties mitkä satiaiset ja hivit itseesi!


    • tätönen

      no sinä et luota mieheen mikä näkyy kirjoituksestasi ja mahdollista hyvin on ettei kannatakaan luottaa.

      Valitset sitten itse elätkö tällaisen miehen kanssa ja hyväksyt hänet syrjähyppyineen ja salamyhkäisyyksineen. Tai et elä hänen kanssaan.

      Toista et voi muuttaa. Et myöskään itseäsi. Jos vaadit tältä mieheltä suhteessa sellaista (esim. uskollisuus, avoimuus) mitä hän ei voi antaa ja mitä sinä tarvitsisit, niin ei teistä mitään voi tulla.

    • Mies 32v.

      mitä naiset näkee noissa renttumiehissä. Ja antavat kohdella itseään miten vaan.

      Minulla on periaate, että se on kerrasta poikki jos jotain pettämiseen/selän takana vehtaamiseen liittyvää ilmenee.

      Minä en ainakaan ala katselemaan ihmistä, joka ei ole 100% sitoutunut minuun.

    • lasit sinulla

      Että ei mitään tapahtunut, ei edes pusua tai hipelöintiä ja vaatteet päällä!
      Oikeinko piti luvata ettei enää nuku samassa sängyssä muiden naisten kanssa!
      Valitse nyt, elätkö uskottoman miehen kanssa tai et. Mitä muuta hän olisi sinulle sanonut kuin että mitään ei olisi tapahtunut, ei kai nyt sentään, että olisi ollut kiikunkaakun se asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      145
      10820
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4135
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3612
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2664
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1582
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1577
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      74
      1435
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe