Virkamiesvoimin valmistellulla ohjelmalla Suomi siirtyy pakolaispolitiikasta aktiiviseen työperusteiseen maahanmuuttoon. Työvoimanvärväystoimistoja on tarkoitus avata jo ensi syksynä useissa maissa.
Suomi aikoo perustaa työvoimanvärväystoimistoja ulkomaille. Maahanmuuttopoliittisen ohjelman pilottihankkeessa värväystoimistoja perustetaan Kiinan ja Intian lisäksi lähialueille Venäjälle ja Ukrainaan.
- Tarkoituksena on edesauttaa hallittua liikkumista, missä me voimme antaa jo ennen lähtöä tietoa työmarkkinoista ja niiden toimivuudesta ja työpaikoista, kertoo johtaja Mervi Virtanen työministeriöstä.
Vuosikymmenen lopussa väen eläköityminen ja työikäisten määrän väheneminen tekee työvoimaa noin 900 000 hengen vajeen. Jo nyt on pulaa työntekijöistä mm. palvelualoilla, rakennuksilla, sairaaloissa ja tulevaisuudessa myös julkisella sektorilla. Helsingin bussiliikenteen kuljettajista jo kolmas osa on ulkomaalaisia.
Ensi keväänä aiotaan toteuttaa värväystoiminnan pilottihanke Ukrainassa, koska sinne on hyvät suhteet ennestään. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään ukrainalaisen työvoiman koulutus ja halukkuus muuttaa Suomeen.
Ulkomaalaisviraston ylijohtajan Jorma Vuorion mukaan ulkomaiselle työvoimalle tulee pian olemaan kipeä tarve.
- Varmasti tarvitaan työvoimaa kolmansista maista tänne. Uskoisin, että nyt alkaa olla jo viimeiset hetket ryhtyä markkinoimaan myös Suomea tällaisena potentiaalisena työntekopaikkana.
Ukrainan kokemuksia hyödynnetään muissa kohdemaissa. Toisessa vaiheessa käynnistetään neuvottelut Kiinan ja Intian viranomaisten kanssa.
Värväystoiminta ei ole uutta maailmalla, sillä esimerkiksi Ruotsi on jo pitkään värvännyt työvoimaa mm. Puolasta.
- Määristä me emme uskalla puhua vielä mitään juuri sen takia, että niihin liittyy niin paljon kysymysmerkkejä, Virtanen jatkaa.
Hallituksen iltakoulu käsitelee maahanmuuttopoliittista ohjelmaa tammikuussa. Värväystoimistot olisi tarkoitus avata jo ensi syksynä.
(MTV3)
Kauaa eivät "työttömät" laiskottele=P
5
671
Vastaukset
- joka päivä töissä
Siinä nähdään, että suomalaiset työttömät on jo passivoitu pelkiksi korvausten nostajiksi, todelliset työntekijät joudutaan tuomaan ulkoa. Aika irvokas tilanne jos noin on. Stadissa tosiaan dösiä ajaa jo tummat miehet, josta kunnia heille. Suomalainen menee mielummin pubiin juomaan korvauksiaan kuin töihin, joita kyllä olisi.
- työtönniilo
Tervetuloa tutustumaan maakuntien työtilanteeseen. Ai niin, eihän teitä kiinnosta.
- AARGH
Todellakin kummallista. Eihän täällä ole töitä kaikille suomalaisillekaan. Miksei työvoimatoimisto/valtio järjestä koulutusta pitkäaikais-,normaalityöttömille ja muille kouluttamattomille juuri niille aloille joilla tulee koht´silleen olemaan tämä huutava työvoimapula. Kyllä on monenlaista koulutusta maahanmuuttajille mollin sivut täys muttei tavalliselle suomalaiselle. Varmasti löytyy tekijöitä, ei tarvi sitä varten rahdata ulkomailta tänne porukkaa. Missä se järjen valo on. Haloo hel---tti!
- Työmarkkinatukimies
AARGH kirjoitti:
Todellakin kummallista. Eihän täällä ole töitä kaikille suomalaisillekaan. Miksei työvoimatoimisto/valtio järjestä koulutusta pitkäaikais-,normaalityöttömille ja muille kouluttamattomille juuri niille aloille joilla tulee koht´silleen olemaan tämä huutava työvoimapula. Kyllä on monenlaista koulutusta maahanmuuttajille mollin sivut täys muttei tavalliselle suomalaiselle. Varmasti löytyy tekijöitä, ei tarvi sitä varten rahdata ulkomailta tänne porukkaa. Missä se järjen valo on. Haloo hel---tti!
Täyttä huuhaatahan tuo on.
Ja jokaisen pitäisi olla huomionkipeä pelle, joka heiluttelee huulia ja päätä hullun lailla.
Tämän olen oppinut kurssien hömppäosuuksissa.
Mutta suomalaiset ovat ujo mutta rehellinen ja ahkera kansa, pelletekniikka ei sovi meille.
Pellet täytyy tuoda ulkomailta. - kirsi
Työmarkkinatukimies kirjoitti:
Täyttä huuhaatahan tuo on.
Ja jokaisen pitäisi olla huomionkipeä pelle, joka heiluttelee huulia ja päätä hullun lailla.
Tämän olen oppinut kurssien hömppäosuuksissa.
Mutta suomalaiset ovat ujo mutta rehellinen ja ahkera kansa, pelletekniikka ei sovi meille.
Pellet täytyy tuoda ulkomailta.satsata ensin suomalaisiin kyllä täällä on ihan tarpeeksi työhaluisia työttömiä. Ongelma on vaan siinä että heidän pitäisi tehdä työt ilmaiseksi.
Tuo puhe työvoimavajeesta on ihan huuhaata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626