Täällä kirjoittaa jakorasia, kumppaneita ollut suunnilleen yhtä paljon kuin ikävuosiakin. Haluan vain muistuttaa minut tuomitseville, että kaikkien elämä ei mene niin putkeen, että rakastutaan 15-vuotiaana ja mennään naimisiin viiden vuoden päästä.
Mietin usein itsekin, miksi näitä kumppaneita on tällainen määrä kertynyt.
Olen lapsesta asti ollut ylikorostuneen seksuaalinen. Olen miettinyt myös psykologisia tekijöitä ja tiedän, että tämä johtuu mm. isästäni, jolta en koe koskaan saaneeni hyväksyntää. Tiedän, että hän olisi toivonut poikaa ja tunnen olevani pettymys ihan vain sen takia, että olen naispuolinen. Isäni ei osaa antaa arvoa naisten tekemisille.
Lapsuudestani johtuen minulle on jäänyt joku kaamea tarve saada miesten hyväksyntä nimenomaan naisellisille puolilleni...ja seksikumppanithan tätä naiseuteni ihanuutta hehkuttavat. Saan siis suunnatonta henkistä ja fyysistä nautintoa seksistä.
Enkä pyytele sitä anteeksi, koska en ole paha ihminen. En ole myöskään sitoutumiskammoinen, takana on vuosien (nyt jo päättynyt) seurustelusuhde ja pari vajaan vuoden mittaista suhdetta. Kun rakastun, omistaudun miehelleni täysin. Laitan ruokaa, siivoan, tyydytän mieheni tarpeet mielelläni. Rakastan sitä, että saan olla nainen.
Haluan myös tulla rakastetuksi kokonaisena, eli orastavan suhteen alussa haluan miehen tietävän kokeneisuuteni. Kaikki kumppanini ovat hyväksyneet tämän puoleni. Viestitän seksuaalisuuttani jo ulkomuodollani ja näin saan onneksi karkoittettua ne kaikkein tuomitsevimmat moralistit. Olen saanut nauttia älykkäiden, itsevarmojen ja suurisydämisten miesten seurasta. Jotkut ovat jopa innoissaan ja kyselevät kokemuksistani.
Niin, enpä minä haluaisikaan sellaista rajoittunutta miestä, joka vertaa naissuhteitaan auton hankintaan ja seksikokemuksia ajokilometreihin. Se ei ole rakkautta. Minä en tiedä mitä se on, mutta kuulostaa itseluottamuksen puutteelta. Auto hankitaan munanjatkeeksi ja niin myös nainen. Kokenut nainen on uhka. Olen onnellinen, että tämäntyyppiset, heikot miehet kiertävät minut kaukaa. Jyvät karsiutuvat akanoista toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa, kun kerron kumppaneitteni määrästä. Onneksi en ole vielä yhteenkään "akanaan" tutustunut.
Elämäni on ollut rikasta ja vauhdikasta, mutta mieluummin sitoutuisin yhteen suhteeseen, hankkisin kodin ja lapsia. En minä mitään machoilijaa tai prinssiä etsi, vaan ystävää ja sielunkumppania, ihan tavallista miestä jota rakastaa ja jonka kanssa jakaa arki.
Minä en olisi voinut elää toisin. En voisi kuvitellakaan, että pihtaisin jotain unelmien prinssiä odotellen. Minulla on yksi elämä elettävänä ja elän sitä itseäni varten niin kauan kuin sinkku olen. Voin ainakin rehellisesti sanoa, että kun sitten jonain päivänä toivottavasti sitoudun, minulla ei tule olemaan minkäänlaista tarvetta kurkkia aidan toiselle puolen. Tiedän, mitä siellä on.
No, antaa tulla niitä kiviä niskaan...
Kivittäkää...
23
1846
Vastaukset
- jaksa kivittää
Jos olet sinut itsesi kanssa niin parempi sinulle. Elät juuri niinkuin parhaaksi katsot. Älä kuitenkaan tuomitse niitä jotka eivät harrasta seksiä yhtä ahkerasti kuin sinä.
Ei ole mitään syytä kivittää sinua.- näytä meille
Missä täällä on sellainen aloitus, jossa haukuttaisiin ihmisiä sen vuoksi kun he eivät harrasta paljon seksiä?
- ...
näytä meille kirjoitti:
Missä täällä on sellainen aloitus, jossa haukuttaisiin ihmisiä sen vuoksi kun he eivät harrasta paljon seksiä?
no eipä niitä aloituksia taidakaan paljoa olla, mutta yleensä monissa vastauksissa aletaan jotenkin kritisoimaan ihmisiä jotka eivät ehkäpä harrasta seksiä niin paljoa kuin olisi "normin" mukaista.
eli syytellään tiukkapipoiksi ja haukutaan luusereiksi yms.yms. sekä otetaan joku kummallinen puolustuskanta omalle seksinharrastamiselle.
ei muuta. - jakorasianainen
Kiitos. En todellakaan tuomitse ihmisiä seksikumppaneiden määrän mukaan (olipa niitä sitten 0 tai 100), samaa kohtelua toivon tietysti itselleni. Tekstilläni halusin lähinnä puhutella niitä, jotka noissa aiemmissa keskusteluissa määrittivät naisen arvoa seksikumppaneiden määrän mukaan.
Ystäväpiirissäni on monta sellaista (niin naisissa kuin miehissäkin), jotka elävät pitkässä parisuhteessa, eivätkä ole harrastaneet seksiä muiden kuin kumppaninsa kanssa. Mielestäni heitä on onnistanut, kun kokevat löytäneensä sen oikean ilman muita kokeiluja. Itse olen elänyt erilaisen elämän, eikä siinä muuta. - on..
näytä meille kirjoitti:
Missä täällä on sellainen aloitus, jossa haukuttaisiin ihmisiä sen vuoksi kun he eivät harrasta paljon seksiä?
paljon kirjoituksia, joissa naisia haukutaan pihtareiksi ja frigideiksi, jos niiltä ei saa..
Kyllä tässä kulttuurissa pidetään paljon hyväksyttävämpänä harrastaa seksiä paljon, helposti ja monien kanssa, kuin seksin harrastamattomuutta.
veneessä ollaan,mulla taas on pakonomainen tarve saada joka ainoalta naiselta maan päällä jonkun sortin hyväksyntä tai edes vinkki siitä et 'oisin antanut',itse se fyysinen puoli jää aika lailla sivuseikaksi (tosin silloin tällöin on ihan oikeasti ja rehellisesti päästävä panemaan) :( Sulla on vaan huono itsetunto,ei se sen kummallisempaa oo.Tää on suurin syy miks miehetkin jahtaa naisia koko ajan (keskiverto suomalaisella miehellä on vitun huono itsetunto),se on aina jonkun sortin saavutus josta voi olla ylpeä kavereden keskuudessa jos saa vonguttua jonkun muijan messiin baarista puhumattakaan siitä itsetunto-buustista jonka siitä saa (tosin sekin menee hyvin äkkiä ohitse kun seuraavaan 3 kuukauteen et saa mitää actionia aikaseksi baarissa) :(
- pistotulppa
Hieno kirjoitus. Tärkeintä on että tiedät itse millä tavalla elät elämääsi- itseäsi ja kumppaneitasi arvostaen. Olennainen kiteytyy kirjoituksesi viimeiseen kappaleeseen, etenkin kahteen viimeiseen lauseeseen. Tunnistan niistä myös oman elämäni.
Pidä huolta itsestäsi. - Jakorasiako?
Minkä verran sinulla sitten on ikävuosia? Minulla seksikokemuksia on jonkin verran vähemmän kuin ikävuosia, eli 20, mutta en ajattele itseäni jakorasiana. Olen seurustellut elämäni aikana pidempään (vähintään 2 vuotta)viisi kertaa. Seurustelun aloitin jo 13-vuotiaana, ja silloin meni neitsyyskin. Seurustelujen väliin sitten mahtuu niitä muita kokemuksia. Yhtä seurustelukumppaniani olen pettänyt. En jaksa katua seksikumppaneitteni määrää, koska se ei hyödytä mitään. Mutta yksityisinä asioina niitä pidän, enkä niistä kyllä ole uusille miehille kertonut. Muuta kuin määrän, jos ovat kysyneet.
Nyt elän onnellisessa parisuhteessa miehen kanssa, jolla aikaisempia kokemuksia on enemmän kuin minulla. Naimisiin olemme menossa ja lapsista haaveilemme. En ymmärrä enkä hyväksy sitä, kun täällä lukee tarinoita, joissa nykyiset seurustelukumppanit valittavat miehensä/naisensa aiempien kokemustan määrää. Mitä sillä on väliä? Mitä se muka ihmisestä kertoo? Minusta se ei ainakaan kerro mitään. Eikä minulla huonoa mainetta ole, koska olen pitänyt nämä lyhyemmät jutut ihan omana tietonani, enkä osoita mitenkään olevani helppo nakki. Enkä olekaan! Mitään en miehen kanssa tee, enkä ole tehnyt, vain siksi että mies haluaa. En tarvitse sellaista itsetunnon kohottamista. Ihan jokaisessa kumppanissa olen sillä hetkellä jotain mielenkiintoista nähnyt. Näin jälkikäteen sitä ei aina ymmärrä... heh... Mutta katumaan en ala. Kyllä minä kuitenkin aina olen naivisti sitä rakkautta hakenut, vaikka olisinkin yhden tai kolmen illan jälkeen tajunnut, että sitä en löytänyt.
Nyt kun olen tyytyväinen uskolliseen elämääni, voin olla onnellinen siitä, ettei minun tarvitse surra kokemusten puutetta. Samoin ajattelee mieheni. Tiedämme että olemme parhaat toisillemme! :)
Kokemusteni määrä on muuten melkoisen normi, kun puhuu sellaisten ystävien kanssa, jotka todella puhuvat totta. Ehkä siksikään en pitä itseäni jakorasiana. Ja kun aina olen itse ollut se, joka päättää mitä haluaa. En kyllä ymmärrä ehkä aloittajan tapaa kovin tietoisesti tuoda seksuaalisuuttaan esille. Minusta se on kuitenkin yksityistä, ja se tuodaan esille vain sille, jolle se halutaankin osoittaa. Mutta en kivitä. :)- jakorasianainen
Olen 22v. Niinkuin tuolla aiemmin jo kirjoitinkin, halusin puhutella tekstilläni lähinnä niitä, jotka noissa edellisissä keskusteluissa määrittivät naisen arvoa seksikumppaneiden määrän perusteella.
Ehkä kirjoitin tuon tekstin myös hieman perusteluiksi itselleni, koska tuntuu, etten ole vielä täysin sujut elämäni ja identiteettini kanssa...sillä olen saanut suht tiukan kasvatuksen ja myöskin kaverini ovat melko perinteisiä noiden kumppaneiden määrän suhteen (melkein tyyliin ei ennen avioliittoa). Tiedän (ellei minua ole huijattu;), ettei kellään naispuolisella ystävälläni ole ainakaan kymmentä seksikumppania enempää. Naiset eivät minua ole koskaan tuominneet, mutta varsinkin nuorempana jotkut pojat olivat todella kovia huorittelemaan, syyksi riitti tieto, että joku tyttö on ylipäätään harrastanut seksiä, eikä välttämättä sitäkään tarvittu. Tiedän, että eräiden tuttavamiesten tekisi mieli huoritella minua edelleenkin, sen näkee katseista ja ilkeämielisistä virnistyksistä ja yleensäkin sovinistisesta suhteesta naispuolisiin kanssaihmisiin.
Se miksi korostan seksuaalisuuttani johtuu vain siitä, että koen seksuaalisuuden niin isoksi osaksi minua. Ja niinkuin kirjoitinkin, haluan tulla rakastetuksi kokonaisena. En halua lähelleni niitä "tuomitsijoita" ja em. "ilkeämielisiä virnistelijöitä". Pukeutumalla rohkeasti he pysyvätkin kaukana. Eipä tule sitten kenellekään pettymystä, kun naapurintytöstä paljastuukin jakorasianainen :). Pettymyshän se on aina minullekin, jos tätä seksuaalista puolta minusta ei hyväksytä. Siksi siis korostan sitä.
- dayum
Mikäpäs tuossa Sinun toiminnassasi on niin kivittämisen arvoista? On sitten asia erikseen jos/kun pettää. Mutta kirjoitithan "Kun rakastun, omistaudun miehelleni täysin", eli sain tästä käsityksen ettet ole pettävää tyyppiä, joten miksi kivittää ;)
Kirjotitit myös "Haluan myös tulla rakastetuksi kokonaisena, eli orastavan suhteen alussa haluan miehen tietävän kokeneisuuteni."
Ainakin minä arvostan tätä piirrettä naisessa. Ei ole mitään pahempaa kun alkaa rakentamaan suhdetta huteralle pohjalle (tässä Sinun tapauksessasi esim. selittäisit miehelle olleesi vain yhden kanssa sängyssä). - DWW
Nyt siis panet aivosi pellolle sen takia kun et saanut joskus hyväksyntää isältäsi? Nyt pitää yrittää saada se hyväksyntä kaikilta mahdollisilta miehiltä. Ja tietty seksin muodossa..voi voi voi...
- jakorasianainen
En pane aivojani pellolle :)
Lapsuus muokkaa jokaisen ihmisen persoonallisuutta johonkin suuntaan olosuhteista riippuen. Mikään terapia ei riitä paikkaamaan sitä, mitä minä olen lapsuudessa jäänyt vaille...enkä edes tiedä, miksi siitä pitäisi olla katkera, sillä pystyn olemaan onnellinen näilläkin eväillä.
Eihän täällä olisi persoonallisuuksia tai yksilöllisyyttä ollenkaan, jos kaikki olisivat eläneet samanlaisen yltäkylläisen lapsuuden. Minun lapsuuteni nyt ajoi minut tähän, mutta sekin on vain osa minua, osa erilaisuuttani. Yritän vain toisinaan pohtia ja ymmärtää syitä, miksi minusta tuli juuri tällainen. Se auttaa laajentamaan näkökenttää muidenkin ihmisten suhteen, vinkki Sinullekin. - "nuori" nainen
Mitäs ihmeellistä siinä sitten on? Koko suomen maa on täynnä tyttöjä, jotka eivät ole saaneet lapsena tarpeeksi syliä (=hyväksyntää, rakkautta, halaamista), eivätkä etenkään isältään. Onko joku uutinen, että lapsuuden ajan kokemukset vaikuttavat ihmiseen koko persoonana hänen lopun elämänsä?
- jakorasia
Minulla on samantyylinen läheisyyden kaipuu ollut aina.Kotona en sitä saanut mutta miehiltä olen saanut lämpöä ja hyväksyntää.Ainakin sen aikaa on ollut hyvä olla kun suhde on kestänyt.Irtonumeroita en muista.Niitä on niin paljon.Ensimmäisen kerran sain mulkeroa 13 vuotiaana.Kyllä kovasti tuomitaan.Mutta moni tuomitsija on varmaan itsekkin käynyt pukilla kanssani vaikka nyt hurskastelee.Suuri osa on myös aviossa olevia.Kotona on kuulema kylmä akka.Voi kunpa vaimot tietäisivät mitä ukko on tehnyt ennen kuin on kotiin tullut.Kyllä nainen kaipaa lämpöä.
- jakorasianainen
Kaikille muillekin vastanneille ettette kivittäneet :)
Pelkäsin jo noiden aiempien keskusteluiden perusteella, että tulee ryöpytystä, sen verran rajoittuneita mielipiteitä tuolla kirjoiteltiin. On todella surullista, jos joku on valmis hylkäämään "rakastamansa" ihmisen seksikokemusten vuoksi. En usko, että tämä on pelkästään "sovinisti-juttu" sillä jotkut naisetkin ovat järkyttyneitä miestensä seksikokemuksista ja miettivät eroa.
Menneisyys on mennyttä ja juuri tuo menneisyys hyvine ja pahoine hetkineen on muokannut rakkaasta ihmisestä juuri sen josta välitämme. Tieto yksittäisistä tapauksista ei saisi muuttaa mitään, sillä eihän se rakas ihminen siitä muutu, että kumppani saa tietää jotain itselleen "uutta".- Hangman^
En missään nimessä ota vakavasti ketään jakorasiaa. Leikkiä voin, mutta naimisiin menen kunnon tytön kanssa. Olen yhden jakajan kanssa seurustellut, osaan sellaisen nykyään aika hyvin tunnistaa. Tiedän myös miten kysellä naisen kavereilta naisen historiasta. Lensikö tarpeeksi kiviä?
Jos ei, niin heitetään vielä pari. Seuraavasta jakarista aion pistää jälkeenpäin sellaisen huhumyllyn päälle, että tyttö ei tajuakaan mikä siihen iski. - Mies29
Hangman^ kirjoitti:
En missään nimessä ota vakavasti ketään jakorasiaa. Leikkiä voin, mutta naimisiin menen kunnon tytön kanssa. Olen yhden jakajan kanssa seurustellut, osaan sellaisen nykyään aika hyvin tunnistaa. Tiedän myös miten kysellä naisen kavereilta naisen historiasta. Lensikö tarpeeksi kiviä?
Jos ei, niin heitetään vielä pari. Seuraavasta jakarista aion pistää jälkeenpäin sellaisen huhumyllyn päälle, että tyttö ei tajuakaan mikä siihen iski.Minun mielestäni kaltaisesi mies tekee pahaa meidän muidenkin maineelle. Kyllä tasa-arvoa pitää näissä asioissa hakea. Jos sinkku mies tai sinkku nainen sattuu saamaan paljon seksikokemuksia, niin mitä sitten? Jos se muodostuu sellaiseksi elämäntavaksi, josta ei sitten pääse eroon, kun seurustelee, niin se onkin jo eri asia.
Naisellani on seksikokemuksia takanaan noin kahdenkymmenen eri miehen kanssa. Naimisiin olen hänen kanssaan menossa. En ole hetkeäkään ajatellut, että hän olisi jakorasia. Ajatellaanpa matikkaa... Naiseni (26v.) on menettänyt neitsyytensä yli 12 vuotta sitten. Siihen mahtuu noin 150 kuukautta. Jos kumppaneita on 20, niin se tekee suunnilleen yksi kumppani 7 ja puolen kuukauden välein. Se on aika pitkä aika...
Eli ei tällaiset luvut vielä tarkoita sitä, että hakee joka viikonloppu baarista uutta äijää. Oma naiseni on ainakin tasokas nainen. Eikä mun tarvitse pelätä, että hän ei osaisi olla uskollinen. Hänen ei tarvitse etsiä menetettyä nuoruutta tms. - nykyaikana jo
Hangman^ kirjoitti:
En missään nimessä ota vakavasti ketään jakorasiaa. Leikkiä voin, mutta naimisiin menen kunnon tytön kanssa. Olen yhden jakajan kanssa seurustellut, osaan sellaisen nykyään aika hyvin tunnistaa. Tiedän myös miten kysellä naisen kavereilta naisen historiasta. Lensikö tarpeeksi kiviä?
Jos ei, niin heitetään vielä pari. Seuraavasta jakarista aion pistää jälkeenpäin sellaisen huhumyllyn päälle, että tyttö ei tajuakaan mikä siihen iski.ymmärtää sen, että monen "jakarin" maine on tullut ihan vaan siitä, että sun kaltaises jätkä on siltä kerran saatuaan pistänyt "sellaisen huhumyllyn liikeelle, ettei tyttö tajuakaan mikä siihen iski". Eli suuresti liioiteltua. Kyllä normaalit ihmiset osaa löytää sieltä huhujen joukosta sen totuuden.
Mutta yksi kysymys: Miksi sä käyt panemassa ihmistä, jota halveksit niin, että saat tyydytystä vain ikävien huhujen levittämisestä. Miksi sä haluat sen sisään, etkö voisi vaan levitellä niitä huhuja?
Tota asiaa mä en käsitä. Jos mä halveksin jotain ihmistä, niin en todellakaan pyri sänkyyn tämän kanssa, jotta voisin levitellä huhuja. Sun käsitys seksielämän nautittavuudesta näyttäis olevan vähän vinksallaan.
Terveesti itseensä ja toisiin suhtautuvat ihmiset harrastavat seksiä siksi, että nauttivat itse seksistä, EI siitä, että seksin jälkeen pääsee haukkumaan toista.
- MinäMies
kiviä sinulle. Hyvää viikonloppua, vedä pari sidukkaa ja kylälle jakaa perää...
- pahkura
että jakorasiat osais kirjoittaa :) mun rasiat on ihan hiljaksiin tuolla katossa,lampun alla...eikäs ne mitään kirjoota :)
no mutta, siinä on sulle pieni kivi jos haluut sen niskaas laittaa... sä oot ainakin kirjootuksen perusteella aikas sinut ittes kanssa,mikä on kohtalaisen harvinaista nykyään,se kait on tärkeintä.. :):) - Jeskamandeera
No hei, älä suotta kutsu itseäsi miksikään jakorasiaksi. Onhan sullakin perustarpeet. Jos miehenpuoli olisi samoin kokemuksin, häntä suurinpiirtein vain katsottaisiin ylöspäin...
Älä kuitenkaan hirvittävästi korosta seksikokemustesi määrää, sillä jostain syystä se on miehille karmeata. Ole ihan hiljaa ja hissukseen vaan ja pidä tietosi itselläsi. Toisinaan liika rehellisyys kostautuu lopulta yksin jäämisenä ja sitähän sinä et halua. - jakorasia
ei varmasti ole nainen jonka kumppanien määrä=ikävuodet, ellet sitten ole 120 vuotias.
Itselläni kumppaneita on varmaankin ollut parisen sataa. Enkä ole 200-vuotias, vaan 25. Kerrotaan se ikä 8lla ja puhutaan sitten.
En kuitenkaan näe itseäni jakorasiana, en yli kolmeen vuoteen ole edes harrastanut seksiä kuin mieheni kanssa. (jonka kanssa siis olen seurustellut tuon ajan) Tämä tietysti lisää seksikumppaneiden suhteellista määrää, mutta osoittaa vääräksi sen, ettei voisi olla silti uskollinen.
Minä en muuten ole vain tyytynyt mieheeni, jos joku sitä epäilee. MINÄ tein aloitteen, 7kk ennen kuin alettiin seurustelemaan. Odottelin siis seitsemän kuukautta ja kas kummaa! Mies ottikin yhteyttä kun oli muuttanut lähemmäs ja halusi alkaa seurustelemaan kanssani. Vaikka olikin ehtinyt jo kuulemaan (nyt jo entiseltä) parhaalta ystävältäni menneisyydestäni. Yllättävää eikö?
Omalla kohdallani siis aika noille 200 partnerille on 15-21, eli kuusi vuotta. 6*365=2190 pv / 200=uusi mies n. 11 PÄIVÄN välein.
Olkaa hyvät, saa kivittää ;P- jakorasia,
Tähän kuuteen vuoteen mahtuu n. 4 noin vuoden mittaista suhdetta ja pari ½vuoden selibaattiakin.
En pysty perustelemaan tätä muuten kuin että tein ja teen edelleen mitä haluan, sääli niitä jotka siitä ovat joutuneet kärsimään.
Joskus sitä haluaa tuntematonta, joskus suhdetta ja kun oikein seksielämä ottaa päähän, voi olla ilman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h644231- 674181
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1072900Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv552782Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211989Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151669- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091343- 1801271