Palkkani on 1350 egeä kuussa, olen töissä suunnittelijana tehtaassa ja työni ei nyt sillai oikeastaan ole rankkaa (fyysisesti) mutta sitäkin kiireisempää ja hurjan vastuullista..
Periaatteessa tuo rahasumma minulle riittää elämiseen ihan mainiosti, mutta voisin kuvitella että tästä voisi maksaa hieman enemmänkin. Olen firman kannalta lähes korvaamaton ja jos lähtisin tästä työttömäksi (melkeinpä samanverran siitä tienaa, kun saa asumistukea jne.) niin enpä todellakaan tiedä mitä täällä senjälkeen tapahtuisi..
Et sellasta. En kyllä pahemmin viihdy täällä, mutta sellaisissa työpaikoissa missä olen viihtynyt kunnolla tienasin niin huonosti, ettei opiskelijanakaan jää niin vähän rahaa käteen..
Palkka ja työ ei kohtaa.
5
1425
Vastaukset
- täälläkään
Itselläni vähän samalainen ongelma, palkka on pielessä suhteessa työn vaativuuteen ja kuormittavuuteen (noin 3 kk vuodesta saan tehdä 60 tuntista työviikkoa ja lopun aikaa normaalia 40 tuntista). Esimiehelle olemme minä ja työkaverini vihjanneet, että palkka (ja nimike) sekä vastuu eivät todellakaan kohtaa, mutta häntä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Minä etsinkin uutta työtä, jossa palkka ja vastuu olisivat tasapainossa. Se onkin sitten asia erikseen, mitä tässä talossa tehdään, kun häivyn. Olen ainoa, joka osaa tehdä näitä hommia ja kun lähden en todellakaan käy kenellekään näitä töitä opettamaan (ei niitä minullekaan kukaan opettanut).
Ja ylin johto vaan ihmettelee, miksi työyhteisössämme ollaan tyytymättömiä ja toteaa, että eihän töissä ainakaan hauskaa saa olla... Ja töitä tehdään koulutusalalla. - palaa loppuun!
huono palkka. Itse olen pintakäsittelijän hommissa ja n.saman palkan, mutta se on kyllä fyysisesti raskasta ja henkisisesti kun mikään työ vauhti ei riitä.
- työtä tekevä
Minulla teetetään vastuullisia ylemmän koulutuksen saaneiden hommia mutta palkkaa saan alemman tason mukaan. Työtehtävät ja vaatimukset lisääntyvät kaiken aikaa. Esimies suuttui kun asiasta huomautin, näin tehdään sosiaalialalla.
- Make
Kannattaa ensimmäiseksi heittää sana "korvaamaton" romukomppaan sillä sellainen sinä et todellakaan ole muuta kuin omissa kuvitelmissa. Aina löytyy korvaaja kukaan työntekijä ei ole korvaamaton ellei nyt puhuta aivan avaintason työntekijöistä mm. avaintason suunnitelijoista ja johtajista. Elämä jatkuu pätee myös työpaikoilla. Lisää liksaa ei yleensä tule kuin vaatimalla. Siinä sitä sitten yleensä viimeistään näkee kuinka ja kuinka korvaamaton yritykselle olet. Harvat työnantajat eivät korota palkkaa muuta kuin pakon edessä joten kannattaa neuvotella kunnon palkka ennen kuin aloittaa työsuhteen tai sitä saa useimmiten myöhemmin katu tai jossitella.
- Omega19
Nykypäivän työkulttuuriin ns. kaupan ja hallinnon puolella kuluu että jopa ne ylemmäntason koulutuksen omaavat saavat alemman tason palkkaa. Tyhmästä päästä kärsii koko vartalo eli en panostanut teknisenalan korkeakoulututkintoon tai edes opistotason.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228