Tällä palstalla on syytetty työnantajia ahneudesta ja väärästä tavasta säästää palkkakuluissa. Ja siitä, että ne eivät halua tuntea yhteiskuntavastuuta.
Eikö tämä ole yleinen trendi koko yhteiskunnassa, myös duunareiden keskuudessa. Tiedän, että monet tavalliset suomalaiset työläiset teettävät esim. raksahommia pimeästi MAKSAMATTA VEROJA ja siten säästävät työvoimakustannuksissa. Eikö tämä ole suhteessa aivan yhtä iso "ahneus", kuin firmojen meno kiinaan halvemman työvoiman perusteella? Pienistä puroista kasvaa iso joki, summavaikutus suuri! Molemmilla sama motiivit ja kärsijänä yhteiskunnan varat, joista jaetaan tukia köyhille! Moraalisesti sama asia? Duunarit, katsokaan rehellisesti peiliin. Ahneus elää joskus lähempänä kuin arvaattekaan.
Duunarin rehellisyys
32
1406
Vastaukset
- tarkoitan siis
yksityisten ihmisten (myös duunareiden) omiin koteihin, autoihin, mökkeihin jne. teettämiä hommia, jotka tehdään ns. ilman kuittia.
- harvalla
duunarilla tai ainakaan tämmösellä tavallisella valkokaulusköyhällä on hirveästi taloudellisia mahdollisuuksia hirveästi teettää hommia ulkopuolisilla, ja koska pee on aa niin pakkotilanteessa kyllä teettää hommia mahdollisuuksien mukaan ilman kuittia jollei talkoilla saa tehtyä. Ja siinähän vaan palkansaaja auttaa toista, raha ei katoa tileille seisomaan niinkuin miljonääreillä vaan pysyy liikkeessä ja pyörittää kansantaloutta.
- sillä
harvalla kirjoitti:

miljonäärien rahat just ei makaa tileillä, vaan menee firmojen investointien rahoituksiin esim. osakesijoitusten kautta.
Milestäni esim. putkihommien pimeenä teettäminen on yhtä iso rikos, kuin firman veropetos. Selitys, että pieni ei pysty tekemään kuin pieniä rikoksia, ei tunnu moraaliselta.
Toisin päin käännettynä: Eikö pienen ihmisen pieni lahjoitus esim. tsunamin uhreille ole yhtä arvokas moraaliselta kannalta kuin miljonäärien suuret lahjoitukset (kyllä,tätäkin on tapahtunut)? - vahvistuisi myös
harvalla kirjoitti:
duunarilla tai ainakaan tämmösellä tavallisella valkokaulusköyhällä on hirveästi taloudellisia mahdollisuuksia hirveästi teettää hommia ulkopuolisilla, ja koska pee on aa niin pakkotilanteessa kyllä teettää hommia mahdollisuuksien mukaan ilman kuittia jollei talkoilla saa tehtyä. Ja siinähän vaan palkansaaja auttaa toista, raha ei katoa tileille seisomaan niinkuin miljonääreillä vaan pysyy liikkeessä ja pyörittää kansantaloutta.
siitä, että firmat palkkais samalla rahalla pimeästi tuplamäärän työntekijöitä, kuin laillisesti. Työttömyys loppuisi, mutta verotulojen puutteessa esim. sairaalat ja koulut jouduttaisiin yksityistämään. Tässähän duunarit aina syyttää isoja yrityksiä, kun ne ei vapaaehtoisesti maksa korkeita kuluja (ja veroja) suomessa vaan menee ulkomaille.
Näyttää siis, että tilaisuus tekee "varkaan" myös duunarista. Vai tulkitsinko oikein? - jos ei ole
harvalla kirjoitti:
duunarilla tai ainakaan tämmösellä tavallisella valkokaulusköyhällä on hirveästi taloudellisia mahdollisuuksia hirveästi teettää hommia ulkopuolisilla, ja koska pee on aa niin pakkotilanteessa kyllä teettää hommia mahdollisuuksien mukaan ilman kuittia jollei talkoilla saa tehtyä. Ja siinähän vaan palkansaaja auttaa toista, raha ei katoa tileille seisomaan niinkuin miljonääreillä vaan pysyy liikkeessä ja pyörittää kansantaloutta.
varaa niin pitää tinkiä ulkomaanmatkasta, viinasta, autosta tai sitten asua pienemmässä talossa. Ei rikokseen riitä perusteluksi, että ei ollut varaa. Varojen puutettahan kaikki, myös yritykset aina valittavat. AHNEUS olisi tässäkin tapauksessa osuvampi sana.
- väität, että
sillä kirjoitti:
miljonäärien rahat just ei makaa tileillä, vaan menee firmojen investointien rahoituksiin esim. osakesijoitusten kautta.
Milestäni esim. putkihommien pimeenä teettäminen on yhtä iso rikos, kuin firman veropetos. Selitys, että pieni ei pysty tekemään kuin pieniä rikoksia, ei tunnu moraaliselta.
Toisin päin käännettynä: Eikö pienen ihmisen pieni lahjoitus esim. tsunamin uhreille ole yhtä arvokas moraaliselta kannalta kuin miljonäärien suuret lahjoitukset (kyllä,tätäkin on tapahtunut)?optiomiljonäärit esim. noukian Big O, laittaa välittömästi rahansa kiertoon niin sehän on täysin joutavaa puhetta.
Eihän kukaan niin paljoa kuluta kuin mitä nämä ovat tehneet tiliä. Oikein naurattaa. Köyhän rahat ei tilillä jouda makaamaan.
Ja silloin kun tehdään ilman KUITTIA niin tehdään pimeätä hommaa YRITTÄJÄN ja FIRMAN kanssa, onko tästä sitten syytettävä työn teettäjää ja jeesusteltava sitä että työn tilaajakin on suuri roisto. Reppana asiakas menettää kyllä takuunsa ilman kuittia pelatessa eli kannattaa miettiä kuka hyötyy enemmän. - hyvistä
jos ei ole kirjoitti:
varaa niin pitää tinkiä ulkomaanmatkasta, viinasta, autosta tai sitten asua pienemmässä talossa. Ei rikokseen riitä perusteluksi, että ei ollut varaa. Varojen puutettahan kaikki, myös yritykset aina valittavat. AHNEUS olisi tässäkin tapauksessa osuvampi sana.
siis hämmästyttävän hyvistä vinkeistä, perun viron matkan, myyn auton ja muutan telttaan vetämään Lasolia.
Olen vaan niin tyhmä etten ole tota aiemmin tajunnut, ehkä se kuitenkin on mun voima? - jos rahasi
hyvistä kirjoitti:
siis hämmästyttävän hyvistä vinkeistä, perun viron matkan, myyn auton ja muutan telttaan vetämään Lasolia.
Olen vaan niin tyhmä etten ole tota aiemmin tajunnut, ehkä se kuitenkin on mun voima?ei riitä ja muutenkin näät elämän noin pessimistisesti. "Mulla ei oo varaa helikopteriin, niin täytyy rypeä itsesäälissä"
- .............
väität, että kirjoitti:
optiomiljonäärit esim. noukian Big O, laittaa välittömästi rahansa kiertoon niin sehän on täysin joutavaa puhetta.
Eihän kukaan niin paljoa kuluta kuin mitä nämä ovat tehneet tiliä. Oikein naurattaa. Köyhän rahat ei tilillä jouda makaamaan.
Ja silloin kun tehdään ilman KUITTIA niin tehdään pimeätä hommaa YRITTÄJÄN ja FIRMAN kanssa, onko tästä sitten syytettävä työn teettäjää ja jeesusteltava sitä että työn tilaajakin on suuri roisto. Reppana asiakas menettää kyllä takuunsa ilman kuittia pelatessa eli kannattaa miettiä kuka hyötyy enemmän.Lienee paikallaan hieman sivistää asioista tietämätöntä duunaria.
Raha on poissa kierrossa vain jos se on käteisessä muodossa mummon patjan sisään ommeltu.
Se että raha "makaa" tilillä ei tarkoita, etteikö se olisi kierrossa: nimenomaan näillä talletuksilla pankit tekevät omia liiketoimiaan yms. ja laittavat siten rahaa kiertoon.
Jos haluaa nostaa rahojaan pois niin sitten pankki maksaa ne sellaisista rahoista, mitkä kunakin hetkenä ovat sen hallussa. Pankkien vakavaraisuussäännökset määrittävät mm. sen, miten paljon puskuria pankilla tulee olla koko ajan.
Ei käteistä rahaa ole edes laskettu liikkeeseen niin paljon, että se kattaisi kaikki pankkien tileillä "makaavat" talletukset. - ei nyt vieläkään
............. kirjoitti:
Lienee paikallaan hieman sivistää asioista tietämätöntä duunaria.
Raha on poissa kierrossa vain jos se on käteisessä muodossa mummon patjan sisään ommeltu.
Se että raha "makaa" tilillä ei tarkoita, etteikö se olisi kierrossa: nimenomaan näillä talletuksilla pankit tekevät omia liiketoimiaan yms. ja laittavat siten rahaa kiertoon.
Jos haluaa nostaa rahojaan pois niin sitten pankki maksaa ne sellaisista rahoista, mitkä kunakin hetkenä ovat sen hallussa. Pankkien vakavaraisuussäännökset määrittävät mm. sen, miten paljon puskuria pankilla tulee olla koko ajan.
Ei käteistä rahaa ole edes laskettu liikkeeseen niin paljon, että se kattaisi kaikki pankkien tileillä "makaavat" talletukset.tietenkään tajua.
>Pankkien vakavaraisuussäännökset määrittävät mm. sen, miten paljon puskuria pankilla tulee olla koko ajan.
Mutta eikös tämä tasan tarkoita sitä, että kun optiomiljonäärin tilille laitetaan rahaa mikä ei kertakaikkiaan ehdi kiertoon niin pankilla on oltava puskuria enemmän kuin mikäli raha jakaantuisi enemmän tasaisesti ja menisi kulutukseen ja siis kiertoon? Ainakin siis tämän puskurin tason nousun verran on fyrkkaa kierrosta pois.
Joku taho kyllä paheksui jokin aika sitten juuri sitä, että suomalaisilla on liian suuri osa vähístä varoistaan tuottamattomilla pankkitileillä... tähän ainakin olen syytön. - .................
ei nyt vieläkään kirjoitti:
tietenkään tajua.
>Pankkien vakavaraisuussäännökset määrittävät mm. sen, miten paljon puskuria pankilla tulee olla koko ajan.
Mutta eikös tämä tasan tarkoita sitä, että kun optiomiljonäärin tilille laitetaan rahaa mikä ei kertakaikkiaan ehdi kiertoon niin pankilla on oltava puskuria enemmän kuin mikäli raha jakaantuisi enemmän tasaisesti ja menisi kulutukseen ja siis kiertoon? Ainakin siis tämän puskurin tason nousun verran on fyrkkaa kierrosta pois.
Joku taho kyllä paheksui jokin aika sitten juuri sitä, että suomalaisilla on liian suuri osa vähístä varoistaan tuottamattomilla pankkitileillä... tähän ainakin olen syytön.Nämä pankkien vakavaraisuussäännöistä johtuvat puskurit olisivat toki samat vaikka optioit olisivat lailla kielletty. Eli saman verran pankeilla olisi tileillä rahaa joka tapauksessa.
Sitäpaitsi, vastoin duunarin käsitystä, optiomiljonäärit eivät ensinnäkään läheskään aina lunasta optioita (=myy niitä) vaan vaihtavat ne firman osakkeisiin (sijoitus firmaan). Ja vaikka he optiot lunastaisivat, tuskin kovin moni oikeasti pitää niitä vain pankkitilillä vaan sijoittaa ne eteenpäin osakkeisiin tai rahastoihin tukemalla siten muita yrityksiä. - raimosteri
............. kirjoitti:
Lienee paikallaan hieman sivistää asioista tietämätöntä duunaria.
Raha on poissa kierrossa vain jos se on käteisessä muodossa mummon patjan sisään ommeltu.
Se että raha "makaa" tilillä ei tarkoita, etteikö se olisi kierrossa: nimenomaan näillä talletuksilla pankit tekevät omia liiketoimiaan yms. ja laittavat siten rahaa kiertoon.
Jos haluaa nostaa rahojaan pois niin sitten pankki maksaa ne sellaisista rahoista, mitkä kunakin hetkenä ovat sen hallussa. Pankkien vakavaraisuussäännökset määrittävät mm. sen, miten paljon puskuria pankilla tulee olla koko ajan.
Ei käteistä rahaa ole edes laskettu liikkeeseen niin paljon, että se kattaisi kaikki pankkien tileillä "makaavat" talletukset.Ajatelkaa reaalitaloutta älkääkä maksuvälineiden liikettä niin pysytte jyvällä.
Esim. barterkauppakin kasvattaa todellista BKT:ta, eli BKT (kokonaistuotantoa joka ei näy kansantalouden kirjanpidossa).
En tiedä mitä täällä ajatellaan kulutuksen olevan, mutta en usko, että J.O. ja muut hänen tulotasoisensa pystyvät perunaa syömällä kaikkia tulojansa kuluttamaan.
- enään koska
on kotitalousvähennys ,,,, oot ajastas jäljessäkin vielä. Linnaan vaan koko poppoo !
- Edelleenkin
On tilanteita, ettei duunari suostu muuhun kuin pimeään vaihtoehtoon eikä se vähennys eroa kokonaan poista.
Samoin on muita kulukohteita. Esimerkiksi auton ruostesuojaus, kolarikorjaus, kodinkoneremontti ym. ym.
Tapahtuu edelleen koko ajan!
Mitä moraaliin tulee niin kyllä kysyjä oikeassa on.
Kohdallani olen ajatellut, että aikanaan olen maksanut niin sikamaisesti veroa, 47,5%, vaimon ollessa lasten kanssa kotona saamatta mistään mitään, että kierrän kaikki alvit ja hölvit mitkä suinkin voin. - Tasapuolista
Edelleenkin kirjoitti:
On tilanteita, ettei duunari suostu muuhun kuin pimeään vaihtoehtoon eikä se vähennys eroa kokonaan poista.
Samoin on muita kulukohteita. Esimerkiksi auton ruostesuojaus, kolarikorjaus, kodinkoneremontti ym. ym.
Tapahtuu edelleen koko ajan!
Mitä moraaliin tulee niin kyllä kysyjä oikeassa on.
Kohdallani olen ajatellut, että aikanaan olen maksanut niin sikamaisesti veroa, 47,5%, vaimon ollessa lasten kanssa kotona saamatta mistään mitään, että kierrän kaikki alvit ja hölvit mitkä suinkin voin.Muista kiittää korkeista veroista SAK/SDP:tä.. Tuo poppoo vastustaa aina veronalennuksia, koska silloin työllisyys ja varallisuus lisääntyy ja tuon poppoon tarve vähenee..
Viimeisimmän tiedon mukaan veropotti kasvaa 66,3 miljardista viisiprosenttia veronalennusten ansiosta!! - pitäisi muuttaa lakia
Tasapuolista kirjoitti:
Muista kiittää korkeista veroista SAK/SDP:tä.. Tuo poppoo vastustaa aina veronalennuksia, koska silloin työllisyys ja varallisuus lisääntyy ja tuon poppoon tarve vähenee..
Viimeisimmän tiedon mukaan veropotti kasvaa 66,3 miljardista viisiprosenttia veronalennusten ansiosta!!Jos pienien töiden teettäminen ei kannata, eikö silloin pitäisi muuttaa systeemiä (eli lakeja, työehtoja, verotusta jne.) Sanotaanhan, että "mikä ei ole kohtuus, ei saata olla lakikaan". Minusta tällainen kaksoisstandardi rapauttaa (lopunkin) moraalin. Siis miksi juuri duunarijärjestöt (SAK, SDP, VAS) jarrutta tällaisia "järkeistyksiä" verotukseen ja työehtoihin.
- jori131
Tasapuolista kirjoitti:
Muista kiittää korkeista veroista SAK/SDP:tä.. Tuo poppoo vastustaa aina veronalennuksia, koska silloin työllisyys ja varallisuus lisääntyy ja tuon poppoon tarve vähenee..
Viimeisimmän tiedon mukaan veropotti kasvaa 66,3 miljardista viisiprosenttia veronalennusten ansiosta!!voidaanhan ajatella myös siten että veroilla kustannetaan hyvinvointipalvelut. Toisaalta jos mennään siihen, että verot lasketaan alemmas ja jokainen huolehtii oman sosiaaliturvan ja terveydenhuollon rahoituksen vakuutusten yms. muodossa niin lopputulos on sama. Kulutukseen jäävä osuus ei muutu siitä miksikään. Tietenkin voi ajatella että hyvin toimeentulevien ei tarvitse kustantaa vähävaraisempien terveydenhuoltoa yms.
En sitten tiedä onko tälläinen vaihtoehto sitten pitemmän päälle hyvä. Itse pärjään yhtähyvin molemmissa systeemeissä, mutta varmaan kummassakin systeemissä löytyy niitä jotka joutuvat maksumiehiksi. - sitä, että veroja pitäisi
jori131 kirjoitti:
voidaanhan ajatella myös siten että veroilla kustannetaan hyvinvointipalvelut. Toisaalta jos mennään siihen, että verot lasketaan alemmas ja jokainen huolehtii oman sosiaaliturvan ja terveydenhuollon rahoituksen vakuutusten yms. muodossa niin lopputulos on sama. Kulutukseen jäävä osuus ei muutu siitä miksikään. Tietenkin voi ajatella että hyvin toimeentulevien ei tarvitse kustantaa vähävaraisempien terveydenhuoltoa yms.
En sitten tiedä onko tälläinen vaihtoehto sitten pitemmän päälle hyvä. Itse pärjään yhtähyvin molemmissa systeemeissä, mutta varmaan kummassakin systeemissä löytyy niitä jotka joutuvat maksumiehiksi.laskea niiltä osin, kun ne nykyisin jäävät maksamatta. Eli siis sellainen verotus, että pimeä työ päätyisi verokortille, vaikkakin pienemmällä verolla. Verokertymä voisi pysyä nykyisellään. Kotitalousvähennys oli hyvä askel, mutta ei riittävä.
- Kiinasta halpaa
Tavallinen tallaaja, eli useimmiten juuri punaduunari, ei kyllä kykene yleensäkään ajattelemaan mitään lottokuponkia vaikeampaa asiaa.
Yrityksiä syytetään epäisänmaallisuudesta kun ne vievät tuotannon Kiinaan. Nämä samat vasurivinkujat sitten mnevät Lidliin ja ostavat silmät ahneudesta viiruina halvinta saksalaista säilykemönjää tai menevät Ikeaan ihastelemaan lapsityövoimalla tehtyä halparoinaa, jota parempi kansanosa ei laittaisi edes kesämökkinsä puuliiteriin.
Sitten nämä älyn jättiläiset ostavat ruotsalaisten omistaman paskalehden, joka pilkkaa suomalaista sortunutta mäkikotkaa, menevät vaateostoksille norjalaisten omistamaan ukkomaisten rääsyjen putiikkiin ja ajavat japanilaisella autoromulla, jossa heiluu korealaiset karvanopat ja pitävät tilinsä ruotsalaisessa Nordea-pankissa. Jos sossu antaa heille sopivasti lisäfyrkkaa, he menevät tuhlaamaan sen Espanjan turistirannikon halpajuottolaan...
Ymmärrättekö edes mistä puhun, punikit?
Eikö ns. suuri rahvas ymmärrä koskaan omaa etuaan ja ala ostella suomalaisia tuotteita, niin suomalaisten yritysten ei tarvitsisisi mennä Kiinaan?
Jos tavalliset ihmiset lopettasivat ahnehtimisen ja halparoinan hamstraamisen ja ryhtyisivät kotimaisen tuotannon kuluttajiksi, niin Suomessa ei olisi ainuttakaan työtöntä ja palkat olisivat huomattavasti suuremmat. Miksi syyttää yrityksiä sellaisesta, johon on syyllistyy omassa elämässään koko ajan?- hei,
Tähän onkin hyvä ratkaisu. Ei muuta kun rajat kiinni ja erotaan EU:sta koska muutenhan joku mäntti voiis vahingossa ostaa ulkomaan halpakamaa vaikka mersun.
- totta kirjoitat
Tuulipukukansa ostaa, mistä halvimmalla saa. Yrittäjä teettää, missä halvimmalla saa. Keep it simple.
Miksi tuulipukukansa ei ole solidaarinen työntekijöille ostamalla esim. kaupan kalleinta lihaa? - pelle
Nordea on kapitalistin ja yrittäjän pankki, taidatkin olla joku KÖYHÄ joka pelkää paljastuvansa, taitaa olla tili kylän osuuspankissa... täähän on hauskaa. Ei tässä nyt kuule ainakaan vanha raha haise; oletkos jyväjemmarin pentu? Parempi on että kuule pysyt ihan vaan sikalan puolella tai massikan hytissä etkä sekaannu miesten asioihin ja saakeli minähän en sulta perunoita osta, tilaan ne vaikka joo saksasta.
- kiinasta halpaa
pelle kirjoitti:

Ensinnäkin onnittelut nimimerkin valinnasta. Ai, että Pelle onkin ihan oikea nimesi?! Anteeksi!
No, onpahan äitisi varsinainen humoristi kun sinut kastoi. Vai kysyikö papilta nimiehdotusta kastetilaisuudessa ja tämä ihan ulkomuotosi perusteella keksi tuon Pellen?
Ja että köyhäksikin olet jäänyt. Otan osaa, niin Pellet usein jäävät.
Olet, Pelle-kulta, otsikoinut tekstisi "paljastit itsesi". Mistä moinen mielleyhtymä? Älä sano, anna minun arvata: olet itsensä paljastaja? No, ei se niin kovin paha perversio ole, jos vilauttelet pippeliäsi vain aikuisille.
Että anna, Pelle, mennä vaan, elämä on lyhyt. Matkalla Osuuspankkiin voit aina vilauttaa kylmästä sinistä piliäsi entiselle äidinkielen opellesi. Hän on sen ansainnut. - JokuMuu
kiinasta halpaa kirjoitti:
Ensinnäkin onnittelut nimimerkin valinnasta. Ai, että Pelle onkin ihan oikea nimesi?! Anteeksi!
No, onpahan äitisi varsinainen humoristi kun sinut kastoi. Vai kysyikö papilta nimiehdotusta kastetilaisuudessa ja tämä ihan ulkomuotosi perusteella keksi tuon Pellen?
Ja että köyhäksikin olet jäänyt. Otan osaa, niin Pellet usein jäävät.
Olet, Pelle-kulta, otsikoinut tekstisi "paljastit itsesi". Mistä moinen mielleyhtymä? Älä sano, anna minun arvata: olet itsensä paljastaja? No, ei se niin kovin paha perversio ole, jos vilauttelet pippeliäsi vain aikuisille.
Että anna, Pelle, mennä vaan, elämä on lyhyt. Matkalla Osuuspankkiin voit aina vilauttaa kylmästä sinistä piliäsi entiselle äidinkielen opellesi. Hän on sen ansainnut.Alkaa olemaan aika kaukana asiallisesta keskustelusta tuo suunsoittonne. Odotin että edellisen viestin lopussa olisi ollut edes jotain asiaan liittyvästä, mutta eipä löytynyt.
Näyttää siltä että lajitoverit ovat löytäneet toidensa. - Pelle
kiinasta halpaa kirjoitti:
Ensinnäkin onnittelut nimimerkin valinnasta. Ai, että Pelle onkin ihan oikea nimesi?! Anteeksi!
No, onpahan äitisi varsinainen humoristi kun sinut kastoi. Vai kysyikö papilta nimiehdotusta kastetilaisuudessa ja tämä ihan ulkomuotosi perusteella keksi tuon Pellen?
Ja että köyhäksikin olet jäänyt. Otan osaa, niin Pellet usein jäävät.
Olet, Pelle-kulta, otsikoinut tekstisi "paljastit itsesi". Mistä moinen mielleyhtymä? Älä sano, anna minun arvata: olet itsensä paljastaja? No, ei se niin kovin paha perversio ole, jos vilauttelet pippeliäsi vain aikuisille.
Että anna, Pelle, mennä vaan, elämä on lyhyt. Matkalla Osuuspankkiin voit aina vilauttaa kylmästä sinistä piliäsi entiselle äidinkielen opellesi. Hän on sen ansainnut.No voi voi, menikö paskajaakolta hermo?
Korvasin nimimerkin kätevästi mielestäni sinua loistavasti kuvaavalla termillä, ikävä että et sitä ymmärtänyt. Mutta kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.
Sinulla on varmasti takametsissä hyväksi havaittu tapa kiinnittää huomio muiden pikku puutteisiin, tässä tapauksessa tuohon "pelle"-juttuun; nyt tietysti uskonet, että "Kiinasta Halpaa" kastenimeäsi ei kukaan huomaa epäillä kastenimeksesi. Faijasi taisi käydä kiinassa vähän tykittämässä kun ei peräkammarin poikana muualta saanut ja antoi nimesi äitisi ominaisuuksista?
Kaikki ei muuten käytä täällä kastenimeään jollet ole sitä peltopelle tajunnut, en minä eikä muut joten sinunkin ehkä kannattaisi käyttää jotain muuta, ettei kylillä tule nenään.
Pistä kuule peltopelle paremmaksi.
Ja jätä noi kikkelijuttuperverisotouhusi isäsi viitoittamalle tielle, eihän niitä oikeasti terveet ihmiset edes keksi, meitä ei harrastuksesi kiinnosta. - rane
se nyt vaan alkaa meneen niin että täällä on pikkuhiljaa kiinan palkat ja suomen hinnat.ei o enää paljo valinnan varaa.ei voi suosia suomalaista.
- Keskustelun aloittanut
Hei, tämä oli aika provokatiivinen avaus, mutta saipa aikaan keskustelua. Jotenkin tuntuu siltä, että aina kun aletaan puhua AY-asioista, tunteet läikkyy pahasti yli puolin ja toisin.
Nämähän on lopulta vaan kuitenkin talousasioita, ei tässä kannata ahdistua liikaa. Kyllä kai me suomalaiset olemme lopulta aika reilua ja hyvää porukkaa ja luulen että tulemme aina pärjäämään jollain lailla. Jos vähän kiinailmiö notkauttaa niin täytyy iskeä takaisia. Vaikka kantapään kautta oppien.
Hyvää viikonloppua kaikille! - että mun
työnantaja maksaa ihan liikaa mitä mä teen. Lisäksi en piruuttanikaan tee mitään ylimäärästä (joustoa) kun sekin puoli on saneerannut väkeä suotta pihalle. Teen sen mikä on sovittu työsopimuksessa, en muuta. Lisäksi tiedän monta juttua tekniikan ongelmista mitkä säästäisivät työnantajaa miljoonia, mutta en piruutanikaan kerro, kun ei kysykkään.
Eli työnantajan kannattaa miettiä mitä on lojaalisuus ja mistä se syntyy !- itsenäinen Suomi
asenteella et koskaan tule olemaan lojaalinen.
Ainä löydät syyn miksi ei kannata olla.
Itse asiassa rikot työehtojasi.
Työehtojen mukaan pitää olla lojaalinen työnantajaa kohtaan.
Yrityksissä tapahtuu erilaisia asioita, hyviä ja huonoja.
Silti jokaisen on oltava lojaalinen palkanmaksajaa kohtaan.
Tässä tuleekin suurin ero eri henkilöstöryhmien välillä.
Yleensä työnjohto ja johtotason lojaalisuus on aivan eri luokkaa kuin työntekijöitten.
Tästä on kiitettävä erityisesti ay-liikettä.
Siellä kun haetaan vain uusia keinoja millä työnantajan asema saataisiin tukalammaksi.
Mutta:
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Onneksi sotilaamme, lottamme ja koko yhteiskuntamme omalla lojaalisuudellaan hankki meille maan, jossa:
- on vapaus yrittää
- on vapaa ay-liike
- kansanvaltainen hallinto
- vapaa julkaisuvapaus
- sallii kaikki erilaiset mielipiteet
- 13. sija hyvinvointimittauksessa koko
maailamssa 177 maan joukossa.
- - jee
itsenäinen Suomi kirjoitti:

-Seuraavalla kerralla ei välttämättä ole ihan jokainen lähdössä rajoja puolustamaan kun ei ole välttämättä paljoa minkä takia kannattaisi nähdä se vaiva, että menee sikakuljetuksella karjalaan asti tapettavaksi.
Saavat sitten omat lahtarit hoitaa sen asian, mutta niinkuin ei Rokan Anttiakaan olisi saanut omien sanojensa mukaan lopetettua niin kuin koiraa niin ei välttämättä jokaista palkansaajaakaan ilman, että muutama lähtee mukaan. Mutta kituutellaan siihen asti. - sopimusten rajoihin
itsenäinen Suomi kirjoitti:
asenteella et koskaan tule olemaan lojaalinen.
Ainä löydät syyn miksi ei kannata olla.
Itse asiassa rikot työehtojasi.
Työehtojen mukaan pitää olla lojaalinen työnantajaa kohtaan.
Yrityksissä tapahtuu erilaisia asioita, hyviä ja huonoja.
Silti jokaisen on oltava lojaalinen palkanmaksajaa kohtaan.
Tässä tuleekin suurin ero eri henkilöstöryhmien välillä.
Yleensä työnjohto ja johtotason lojaalisuus on aivan eri luokkaa kuin työntekijöitten.
Tästä on kiitettävä erityisesti ay-liikettä.
Siellä kun haetaan vain uusia keinoja millä työnantajan asema saataisiin tukalammaksi.
Mutta:
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Onneksi sotilaamme, lottamme ja koko yhteiskuntamme omalla lojaalisuudellaan hankki meille maan, jossa:
- on vapaus yrittää
- on vapaa ay-liike
- kansanvaltainen hallinto
- vapaa julkaisuvapaus
- sallii kaikki erilaiset mielipiteet
- 13. sija hyvinvointimittauksessa koko
maailamssa 177 maan joukossa.
-eikö niin että sopimukset ovat sitovia .... toisalta
suomen veteraaneilla ei ole enään tekoa tämän maan
tilanteeseen. Täällä omistaa ja sanelee ameriikan enot ja mummelit sekä RKP että nuo rehdit bisnesmiehet., he eivät kunnioita talvisodan yleviä
ajatuksia, vain rahaa - mennä*
jee kirjoitti:
Seuraavalla kerralla ei välttämättä ole ihan jokainen lähdössä rajoja puolustamaan kun ei ole välttämättä paljoa minkä takia kannattaisi nähdä se vaiva, että menee sikakuljetuksella karjalaan asti tapettavaksi.
Saavat sitten omat lahtarit hoitaa sen asian, mutta niinkuin ei Rokan Anttiakaan olisi saanut omien sanojensa mukaan lopetettua niin kuin koiraa niin ei välttämättä jokaista palkansaajaakaan ilman, että muutama lähtee mukaan. Mutta kituutellaan siihen asti.ja puolustella pääomiaan ,,, hahahhaaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245