kaverisuhteesta enemmän?

Itse en pidä tuota mitenkään ehdottomana sääntönä, mutta suuntaa-antavana kylläkin, ja perusteluni on seuraava:

Kun tapaan uuden ihmisen, en yleensä ole etsimässä ystävää tai kumppania, kunhan nyt vain satun tapaamaan miellyttävän henkilön. Joskus nämä uudet tuttavuudet alkavat kiinnostaa muussakin kuin kaverimielessä, jolloin parisuhde tulee kyseeseen. Useimmiten uudet tuttavuudet kiinnostavat minua vain ystävänä, eikä minulla ole ainakaan vielä kertaakaan herännyt myöhemmin muita tunteita noita ystäviä kohtaan.

Minä siis joko alan hyvin nopeasti tuntemaan vetoa ihmistä kohtaan tai sitten en ala tuntemaan sitä ikinä. En siis pidä ystävyyden muuttumista rakkaudeksi mitenkään vääränä tai kiellettynä, mutta minulle niin ei ikinä ole tapahtunut. Ihminen joko sytyttää minua tai sitten ei. Ystävyyv voi muuttua minun kohdallani joksikin suuremmaksi vain, jos minulla on todellisuudessa ollut tunteita alusta asti, mutta olosuhteiden vuoksi nuo tunteet on ollut pakko unohtaa, kunnes sopivampi hetki koittaa.

Mitä järkeä on yrittää tunkea rakastumista jonkin järkeävn ja järjettömän normistoon?!? Kaikkia tunteita ei sentään voi selittää järjellä, kaikkein vähiten rakkautta ja rakastumista. Sehän vaan tapahtuu, halusit niin tai et, tunsit tyypin ennestään tai et, olitpa kaikesta tietoinen tai et, sillä rakastumisen tunnetta ei voi ohjailla järjellä.

voi tulla pari. Minulle ainakin on käynyt niin. Tai no tiesin kyllä heti ensitapaamisesta lähtien nykyisen avomieheni olleen minuun ihastunut, mutta minua ei oikein sytyttänyt.. Joten se jäi aluksi kaverisuhteeksi. Mutta kun tutustuin häneen kaveripohjalta, itsekin ihastuin häneen - hänen luonteeseensa.

Mielestäni kaveripohjalta on paljon helpompaa tutustua toiseen kuin treffailla tuntemattoman kanssa, jossa aika moni esittää muuta kuin mitä oikeasti on.

Jouluna tulee kaks vuotta täyteen. Ja onnellisia ollaan.

mutta kyllä niitäkin on. Kannattaa testailla useampia. Tosin hyviinkin kyllästyy aika nopeasti. Ja voihan sitä pitää useampaakin.

Sama tilannehan on esim. silloin, kun aloitat uudessa työpaikassa/koulussa tms. Uusia ihmisiä, joihin pitää (itse käytän termiä "saa") tutustua ja joihin ehkä pitää jopa yrittää tehdä positiivista vaikutusta. Tarkoitusperät ovat tietenkin aivan erilaiset, mutta prosessi melkein 100-sama.

Eihän kaikki tietenkään tykkää mennä selittämään ventovieraille mitään, mutta väittäisin, että harjoitus tuossakin on vaan eduksi. Itse oon ollu tosi "hiiri" aikoinani, mutta otin sitten itseäni niskasta kiinni ja johan alkoi tapahtua. Uusia haasteita ja uusia kavereita rupes pukkaamaan ovista ja ikkunoista... :) Eipä sillä tutustumisella mitään häviäkkään, kunhan vaan muistaa pitää sen järjen äänen kunnolla päällä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka natsaiskin. Kukaanhan ei odota, että se olis "rakkautta ensi silmäyksellä", mutta se tulee myöhemmin, jos on tullakseen. Niin, ja sitäpaitsi... Oothan sä tutustunu omiin ystäviiskin joskus vaikka ne oli sulle uppo-outoja. Eka pitää tutustuu, että voi olla kaveri, sitten ystävä ja sit...

Hauskaa viikonloppua ja paljon uusia ystäviä!

Itse ajattelisin, että kaverisuhteesta voisi tulla enempikin, mutta ongelmana on että mies, jonka kanssa olemme todella läheisiä -voisi sanoa, parhaita ystäviä, mutta meistä ei voi tulla paria, koska tämä mies ajattelee siten. Itse voisin toki alkaa muunlaiseen suhteeseen, mutta toinen ei ymmärrä tai ei välttämätta halua ymmärtää tätä... Että on niitä miehiäkin, jotka eivät usko ystävyyden muuttuvan rakkaudeksi!!!?