Eli mulla on semmonen ongelma, että ihastun nopeasti, mutta kun sitten toinen haluaa lähelle, päädyn loukkaamaan naisia verisesti.
Jokaikinen nainen jonka kanssa olen seurustellut/treffaillut pitää mua aivan täytenä kusipäänä, eikä ihan suottakaan. Mun tunteet vaan heittää aina ihan täysin laidasta laitaan; ihastuksesta ihan täyteen välinpitämättömyyteen ja empatian kykenettömyyteen.
Monta kertaa olen saanut toisen ihmisen, huom. entisen ihastuksen ja tyttöystävän, epätoivon kyyneliin ja jättänyt naisen yksin keräämään sirpaleita. Tosta vois joku Freud vetää mielenkiintoisia johtopäätöksiä, mutta olen kyllä ajatellut pärjätä ilman apua, ja uskoa siihen ettei kukaan ehkä ole ollut oikea minulle.
Olen kyllä ulospäin kaikinpuolin turvallinen; akateeminen, siisti ja jopa sympaattinen. Ja tällä hetkellä tuntuu kaikki menevän hyvin, tunnen olevani vielä nuori(25) ja kaikkivoipa, mutta ihmeellisesti päädyn satuttamaan sanoillani ja teoillani, pettäminen, niitä joita en alunperin todellakaan halunnut.
Minkä takia sitten asiasta kerron, niin olen nyt alkanut tapailemaan tyttöä, joka on suurinpiirtein maailman kiltein ihminen. Nainen joka levittää lämpöä ja hyvää oloa ympärille. Nyt alkaa vaan pelottaan, että jos murskaan hänenkin uskon ihmiseen, tai tarkemmin mieheen. Entä jos tyhjyys taas täyttää sydämen, ja ainut asia mitä pystyy ajattelemaan on että ulos tästä tilanteesta ja nopeasti. Keinolla millä hyvänsä, säästämättä toista tippaakaan.
Jokaikinen nainen jonka kanssa olen seurustellut/treffaillut pitää mua aivan täytenä kusipäänä, eikä ihan suottakaan. Mun tunteet vaan heittää aina ihan täysin laidasta laitaan; ihastuksesta ihan täyteen välinpitämättömyyteen ja empatian kykenettömyyteen.
Monta kertaa olen saanut toisen ihmisen, huom. entisen ihastuksen ja tyttöystävän, epätoivon kyyneliin ja jättänyt naisen yksin keräämään sirpaleita. Tosta vois joku Freud vetää mielenkiintoisia johtopäätöksiä, mutta olen kyllä ajatellut pärjätä ilman apua, ja uskoa siihen ettei kukaan ehkä ole ollut oikea minulle.
Olen kyllä ulospäin kaikinpuolin turvallinen; akateeminen, siisti ja jopa sympaattinen. Ja tällä hetkellä tuntuu kaikki menevän hyvin, tunnen olevani vielä nuori(25) ja kaikkivoipa, mutta ihmeellisesti päädyn satuttamaan sanoillani ja teoillani, pettäminen, niitä joita en alunperin todellakaan halunnut.
Minkä takia sitten asiasta kerron, niin olen nyt alkanut tapailemaan tyttöä, joka on suurinpiirtein maailman kiltein ihminen. Nainen joka levittää lämpöä ja hyvää oloa ympärille. Nyt alkaa vaan pelottaan, että jos murskaan hänenkin uskon ihmiseen, tai tarkemmin mieheen. Entä jos tyhjyys taas täyttää sydämen, ja ainut asia mitä pystyy ajattelemaan on että ulos tästä tilanteesta ja nopeasti. Keinolla millä hyvänsä, säästämättä toista tippaakaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
kerrankin olla rehellinen ja kerroppa tälle ihanaiselle naiselle suoraan, että miksi aikaisemmat suhteesi ovat menneet mönkään. Ole siis heti alusta pitäen oma itsesi, äläkä näyttele parempaa.
Jos hän vielä uskaltaa jäädä jatkamaan suhdetta, niin olet ainakin ollut rehellinen, jos suhde kuitenkin kariutuu. Ompahan tiennyt heti alusta alkaen minkälainen voit olla miehiäs, niin ei tule sitten niin pahaa pettymystä.
Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, vaikka tämä kiltti, lämmön ja hyvänolon levittäjä naisesi saisi ne sinunkin herkimmät tunteesi paloon. OLE KUITENKIN REHELLINEN!
Ai kertosin heti näin suhteen alussa, että edelliset suhteet ovat päättyneet, koska olen pettänyt, koska olen löytänyt uuden naisen, koska naisen kosketus muussa kuin nainnissa on alkanut inhottamaan, koska aloin pitämään naista säälittävänä rakkauden kerjäläisenä jne.
En usko että kukaan siihen jäisi. Tiedän että rehellinen täytyy olla, muttei ehkä kuitenkaan tyhmä. Luultavasti nuo viat minussa pystyisi hyväksymään paremmin kun on jo tottunut minuun muuten.
Kylläpä sitä on ollut kylmä, kun noita tekemisiään miettii. Mutta eikö sairauden tunnustaminen ole jo askel eteenpäin?
Et ole sairas,muistutat paljon mun miesystävää,josta saan jo tarpeeksi!hän on ihan samallainen egoisti minua kohtaan kuten sinä kohtelet naisia siis olet vain iso "EGOTRIPPARI" et muuta.
Elä yksinäs niin et satuta ketään enään!
Egotrippariksi mua ei kukaan vielä ennen sanonu. Se kusipää on ollu aika yleinen. En mä usko että mä kuitenkaan naisia kohtelen huonosti egoni takia, että mä keräisin naisia.
Niinku sanoin, niin mua itteäkin joskus ihmetyttää oma käytös, mutta ilmaa mä kohtelen niinku ilmaa kohdellaan. Sitä en tiedä miksi naisista tulee ilmaa mulle. Ja nyt toivon että tästä viimeisimmästä ei tule, vaan että se olis mun tyttöprinssi joka pelastaa..
että jopa 10 % ihmisistä ovat rajatilapersoonia. Heidän kanssaan on vaikea tulla toimeen niin työelämässä kuin muuallakin, koska he ovat tuulellakäypiä. Koskaan ei tiedä miten he reagoivat mihinkin: joskus saattavat nauraa asialle mutta jos sama asia olisi sanottu eri hetkellä, voivatkin räjähtää.
Merkittävää sinussa on itsekkyys ja kyvyttömyys huomioida toisen tunteita. Nämä "persoonallisuushäiriöt" voivat juontua lapsuudesta. Mm. sellaisen on vaikea huomioida muita, jotka ovat saaneet lapsena kaiken periksi (rajattomuus) ja ovat mieluummin pompotelleet omia vanhempiaan ja vanhemmat ovat sallineet sen. Toinen syy voisi olla ettei sinua ole pidetty sylissä tarpeeksi tai vierotettu tutista liian pian... Syitä on vaikka kuinka paljon muitakin ja lisäksi reagointi on ihmistyypin mukainen. Toisista tulee egoisteja "minä itse"-ihmisiä, toiset voivat masentua ja kasvavat elämässään kriisien ratkaisun kautta. Egoistit eivät kasva.
Toivon elämääsi kriisiä, jossa silmäsi avautuisivat. Monesti persoonallisuushäiriöiset ihmiset eivät vain kykene edes ratkaisemaan omia kriisejä, vaan lakaisevat ongelmat maton alle ja syyttävät muita. Sellaisia ihmisiä aina on ja aina tulee olemaan, meidän vain pitää sietää heitä olemalla niin vähän kanssakäymisissä heidän kanssa kuin mahdollista.
...rajatilapersoonista, ja en osaa sanoa olenko sellainen. Mutta kyllä myönnän olevani aika itsekäs, ja joskus minulta puuttuu juurikin empatia.
Aika epäreilua olisi kuitenkin alkaa vanhempia syyttämään. Vaikka kyllähän se ois helppoa antaa naisille äidin puhelinnumero ja sanoa että avaudu sille.
Kyllä vanhemmat varmaan ovat oikein kuitenkin kasvattaneet, sillä minulla on kaksi sisarta, ja molemmat pitkissä ja vakaissa suhteissa, mä oon vaan kuulemma aina ollut aika itsepäinen ja villi. Ja toisaalta kyllähän mulla ulkosesti menee hyvin.
Älä nyt kuitenkaan mulle mitään kriisiä toivo, edes parantavassa mielessä. Vaikkakin kriisitilanteissa oon ollu aina vahva; kyky unohtaa empatia takaa kyllä parhaiten oman selviytymisen.
Nyt ollaan kuitenkin unohdettu se pointti, että kirjotin tänne koska en haluais enää toimia samoin. Sun neuvo olis varmaan että jätä tyttö rauhaan, mutta sitä en meinaa tehdä..
ja oletko koskaan miettinyt oletko ihan oikeasti ollut koskaan rakastunut. Mainitsemasi naiset, oeltko tuntenut syvää rakkautta heistä ketään kohtaan?Sillä mulle tulee näin ihan ensimmäiseksi mieleen (ennekuin mennään mihinkään rajatilapersoonallisuuksiin..) että olet vielä niin nuori, etten ihmetteli jos kukaan ei vielä olisi koskettanut sielusi sopukoita niin syvästi että olisi todella ollut palavasti rakastunut. Sillä eihän yleensä syvästi rakastunut ihminen suhtaudu välinpitämättömästi rakkautensa kohteeseen, vihaa, syvääkin tosin saattaa tuntea, muttei välinpitämättömyyttä...
Minulla on tästä myös omakohtaisia kokemuksia, sillä ennen kuin tapasin nykyisen mieheni, toimin todella välipitämättömästi silloisia seurustelukumppaneitani kohtaan ja loukkasin muutamaa ihmistä syvästi...
saattaa olla etten ole oikeassa,mutta mene ja tiedä...
En ainakaan usko olleeni vielä ns. romanttisesti rakastunut. Vaikka rakkaus nyt on niin abstrakti käsite, että kuka voi sanoa juuri tämän olevan rakkautta.
Kuulostaa mukavalta, että jollakin muulla on ollut samoja ongelmia, ja tietysti vielä mukavemmalta että niistä ollaan selvitty. Aloin jo tänään aikasemmin miettiä, että mihin nurkkaan sijoitan sänkyni pyöreässä huoneessa.
Kiitos ymmärryksestä ja lohdutuksen sanoista.
Itse en ole koskaan ollut ihan noin kylmä, mutta kylläkin huolestunut luonteeni "kovasta puolesta". Olen parin viime vuoden aikana kasvanut henkisesti (nyt 24v.) ja tullut siihen tulokseen, että kylmyydessä olikin kyse pelosta. "Parempi itse loukata kuin tulla loukatuksi". Olin myös aika kyyninen; toisin kuin sinä, en suostunut seurustelemaan ollenkaan! Päätin että pärjään ennemmin yksin, kun olen jonkun tyypin orja. Pidin rakastumista tyhmyytenä, heikkoutena. Kunnes sitten aloin ensimmäistä kertaa kunnolla seurustella. Tarkoitukseni oli vain "kokeilla" millaista se on, mutta muutuinkin täysin. Nyt ajattelen, että "jos sitten tulenkin loukatuksi, niin ainakin olen itse ollut toiselle hyvä, enkä ole se jonka täytyy hävetä". Eli olen oppinut ajattelemaan, ettei rakkautta tarvitsekaan pelätä, vaikka se ei olisikaan ikuista. En tiedä olenko oikeilla jäljillä, mutta tuntuuko sinusta että pelkäät tulevasi loukatuksi? Tuli mieleeni, että pettäminen ja jättäminen on myös eräänlaista vallankäyttöä; toinen ei "voi mitään" tekemällesi ratkaisulle! Oletko yleensäkin kunnianhimoinen ihminen, pomotyyppinen? Taistelen edelleen ongelmani kanssa, enkä ole siitä kumppanilleni puhunut, sillä olen päättänyt voittaa tämän taistelun! Käytännössä se on sitä, että "pakotan" itseni olemaan välittävä ja uhrautuva, vaikka oikeasti oikein ällöttää useimmiten suudella häntä! Olen kuitenkin huomannut edistystä, kannattaa muistaa että kaikkeen tottuu!
Ei siis luultavasti pelosta ole kyse, eli siis että jätän ennenkuin jätetään, tai että petän ja sikailen ennen kuin petetään ja sikaillaan. Niinku mä vaan sanoin, niin aina jossain vaiheessa, yleensä aika pian, naisista on tullut merkityksettömiä. Ei mitään väliä mitä ne tekee, tai jättää tekemättä. Tyttö jonka kanssa "seurustelin" alkukesästä jossain vaiheessa yritti tehdä mua mustasukkaseksi, mutta ei sekään tuntunu miltään. Enintään mua alko inhottaan se nainen vaan enemmän.
Tosta nyt saa kuvan että oon täysin tunteeton, mutta ei se niinkään ole; kyllä minulla on naispuolisia ystäviäkin joista todella välitän. Mutta kun ystävyyden raja on ylitetty, muuttuu tilanteet nopeasti.
Olen kyllä saanut kärsiäkkin tuosta, olen nimittäin seurustellut entisten luokkakavereidenkin kanssa, huom taas kyllä lyhyitä aikoja, ja tiedätte kyllä kuinka paskajutut leviää. Onneksi olen sentään mies, nimittäin kavereideni mielestä tietynasteinen kylmyys on ihannoitavaa, en ole kenellekään vaan puhunut kuinka lähellä absoluuttista nollapistettä välillä liikutaan. Naisena vois varmaan jo kaverisuhteetkin kärsiä.
Olenko kunnianhimoinen ja pomotyyppinen? Tottakai, mutta niin kai kaikki ovat. Ja juuri kunnianhimoni takia olen aina yrittänyt tähdätä mahdollisimman korkealle. Nuorempana urheilussa ja koulussa, vanhempana opiskelussa ja työssä. Mutta en tiedä kuinka ne mun naissuhteisiin vaikuttaa. Ajattelenko parisuhdettakin kilpailuna. Kilpailuna kumpi satuttaa toista enemmän, ja jos näin on niin en kyllä ole kertaakaan hävinnyt.
Ohhoh. Nyt mä oon kyllä tän päivän aikana analysoinu enemmän psyykettäni entä 25-vuotena yhteensä...
olisi ehkä kuitenkin se kunnon kriisi, kuten tuolla jo joku ehdotti. Se kriisi saisi olla sellainen, että rakastua pätkähtäisit oikeen kunnolla johonkin naiseen ja hänpä tekisi sinulle teikäläiset!
Saisit siis maistaa omaa lääkettäsi ja ehkä osaisit sen jälkeen ymmärtää paremmin sydämenasioita. Toisaalta sinun tapauksessasi se vois tehdä sinut entistäkin pahemmaksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Ongelmat ne on kaikilla, mutta sun housuissa en kuitenkaan haluisi olla. Onnea elämään!
vaikka sitten onnetonkin rakkaus. On sanottu, että "Mä olin oikeassa, koska mä tunsin jotain, eikä tunteissa voi olla mitään vikaa. Tunteiden kohteessa voi olla se vika." Ja mä allekirjotan ton täysin.
Uskokaa tai älkää, niin en vaan ole vielä tuntenut naista kohtaan: vihaa, mustasukkaisuutta, omistuksenhalua, enkä varmaan rakkauttakaan. Kyllä mutkin sais joku jättää itkemään sikiöasentoon sängyn päälle. Sehän ois vähintään oikeus!
No oon mä tosiaan ainakin joutunu nyt ajattelemaan asioita. Mutta en mä kyllä hirveetä katumusta tunne. Oikeestaan ainut mikä harmittaa on se että miks mä oon tämmönen, eikä että mitä oon sanonu tai tehny.
Boy is no good..
Eivät kaikki todellakaan ole kunnianhimoisia ja korkealle tähtääviä, mistäs muuten saataisi työntekijöitä alempiin ammatteihin, jos kaikki olisivat vain insinöörejä? Itse olen ikäni ollut huonopalkkainen siivooja ja täysin tyytyväinen osaani! Ei minulla vain ole koskaan ollut kunnianhimoa, eikä pyrkimyksiä "päästä johonkin", olen tyytyväinen siihen mitä elämä eteen tuo. Ja ihmissuhteissa on aina mennyt hyvin, en ole yhtään kylmä vaan hyvin empaattinen ja rakastava, kaikkeni antava. Toki minäkin olen aikanani siipeenikin saanut.. Mutta itse en tekisi pahaa kenellekään! Kyllä kaltaisesi ihmiset yleensä ovat niitä "kovia bisnesmies/nainen-tyylisiä", siksikään en ole kunnianhimoinen että siihen aina liittyy jossakin määrin kovuus. Esim. yrittäjänä olisi oltava kova, ei kiitos! Olen onnellinen kun saan luututa lattioita ja lauleskella ilman huolen häivää. Kun ei ole rahaa, ei ole rahahuoliakaan, hehheh..
mutta jos se sun kunnnianhimo on sitten siinä että teet sen työn mitä teet mahdollisimman hyvin. Ja tottakai kaikkia ammattiryhmiä tarvitaan, yleensä ensimmäisenä huomaa jos nimeenomaan siivooja on lomilla, eikä välttämättä ettei sitä pomoakaan ole näkynyt.
Ja tottakai kunnioitan jos pystyt ihmissuhteissas laittamaan itsesi peliin, ja pyrit olemaan rakastettava. Kyllä kai siihen mäkin pyrin. Tällä hetkellä mä vaan pystyn laittamaan itseni peliin muissa asioissa, mutten ihmissuhteissa.
Tapasin sinun laisesi miehen, ikävä kyllä. Hän murskasi itseluottamukseni ja sai tuntemaan itseni nollaksi. Vaikka todellisuudessa olen aika hyvin elämässä pärjäillyt. Mieti, ihmissuhteet ovat asia joka kolauttaa kaikista koviten. Ole rehellinen naisellesi ja kerro miten aikaisemmat suhteet ovat päättyneet. Se auttaa häntä myös ymmärtämään sinua ja ongelmiasi. Jollet avaudu hieman ei naisesi tiedä sinusta mitään eikä voi ymmärtää että liika läheisyys haittaa sinua niin paljon että nakkaat naisesi pihalle. Hmm, läheisyyskammo vai mikä sua vaivaa? Rehellinen voisit kuitenkin naisellesi olla. Sillon voisit tuntea olosi paremmaksi jos eroatte jossain vaiheessa.
että sinulle on joskus käynyt noin, ja toivottavasti olet jo löytänyt itseluottamuksesi.
Koskaan alkuperäisenä tarkoituksenani ei ole ollut toisen loukkaaminen, enkä usko että sinunkaan miehelläsi oli. Kliseemäinen sanonta: vika ei ollu sussa vaan mussa, voi joskus olla oikeastikkin totta.
No mitä tähän tämänhetkiseen tilanteeseen, niin ehkä on parempi vielä alkuvaiheessa olla hiljaa aikasemmista suhteista. Kyllä mäkin säikähtäsin, jos tyttö kertois mulle jotain vastaavaa kusipäisyyttä itsestään.
Tuo läheisyyskammo on myöskin ihan mielenkiintoinen ajatus, sillä olen aina arvostanut yksinäisyyttä, mutta tiedän kyllä ettei se anna oikeutta käyttäytyä tällä tavoin.
Kiitos kommentista.
Olen jo löytänyt itseluottamuksen ja kunnioituksen takaisin ja elämä menee nykyisin muutenkin mukavasti. Löydin uuden miehenkin, jonka kanssa asiat menevät loistavasti.
Mutta kysymys: Miksi otat uuden naisen tilalle jollet itse ole valmis sitoutumaan? Tätä samaa kysymystä voisin kysyä edelliseltä mieheltäni, jolla oli samat ongelmat kuin sinulla. Itseään saa rikkoa muttei toisia ja toiminnallasi ikävä kyllä hajoitat myös toisia. No juuh, mikä minä olen neuvomaan?
mutta siksi että tää tuntuu niin kiltiltä ja mukavalta. Ja vaikka tää on ihan nätti, ei se ole kaunein mahdollinen. Mä olen ajatellut että tommonen mukava tyttö vois olla just oikee mulle.
Jollet kerro ei suhde rakennu oikealle perustalle. Suhteen pitäis perustua rehellisyyteen. Tuo kuulostaa hyvälle, että valintasi perustuu muuhunkin kuin ulkonäköön! Nykyisin liiaksi sitä ulkonäköä kun painotetaan. Minä ainakin suuttuisin, jos mieheni pihtaisi tuollaista tietoa ja paljastaisi sen vaikka vuoden päästä. Miten hyppäät kaikkien vanhojen suhteista puhumisen yli?
...kemiat ei toiminu, oltiin liian erilaisia, kyllästyttiin toisiin, painostavaa mustasukkaisuutta ja oikeestaan mä en edes haluais puhua niistä vanhoista jutuista...
Noin mä aina voin sanoo, mutta en mä enää tiedä, kyllähän se rehellisyyskin yks vaihtoehto vois olla. Mutta ihan oikeesti, mä luulen että totuus ei kyllä tässä tapauksessa kannata. Vielä se vois niin helposti lopettaa kaiken. Tuskin sillä vielä mitään peruuttamattomia tunteita on.
Sä sanoit että suuttuisit jos kuulisit tommosia juttuja esim. vuoden päästä. Suuttusit, muttet lähtis. Näin mä sen ymmärsin.
Ja jos mä vielä vuoden päästä tapailen samaa tyttöä, niin sillon kyllä viimestään lupaan kertoa kaiken.
Vuosi, huhhuh, ois muuten ihan suvereenisti oma ennätys. Enkä mä kyllä oo tottunu niin pitkän ajan suunnitelmia tekeen, joten ehkä mä lyhennän sen ajan kuukauteen.
P.S tää keskustelu on jännästi ajautunu kahteen suuntaan. Toisessa mietitään mikä mussa on menny pieleen, ja toisessa tätä mun nykystä suhdetta, vaikkakin se vasta alkumatkalla on; emme ole olleet edes sängyssä vielä.
Tää keskustelun jakautuminen on pelkästään hyvä homma.
kuin mun entinen mies. Hän sivuutti kaikki aikasemmat suhteet tuolla tyylillä. Ettet vaan olisi exäni?
Siksi minun piti kommentoida juttuusi, koska tiedän kuinka paljon tyylisi voi satuttaa. En haluaisi yhdenkään kanssasisareni kokevan samaa. Toiseksi ehkä naisesi ymmärtäisi sinua paremmin jos avautuisit hänelle ja kertoisit mitä pääsi sisällä liikkuu. Itse en exäni kanssa siitä syystä mennyt sänkypuolella loppuun asti, koska en voinut luottaa mieheen, joka ei puhu minulle ajatuksiaan. Mieti siitä kuinka hyvin suhteesi kehittyy jollet avaudu. Nykyisen miehen kanssa ollaan harpattu suurilla loikilla sängyn puolella koska häneen luotan heti....
olen exäsi, mutta toivottavasti nyt ymmärrät tätä ex-miestäsi paremmin.
Tuo avautuminen on niin helppo sanoa. Mutta todellisuudessa mulle tuntuu tosi vaikeelta puhua omista tunteistani tai ajatuksistani tai unelmista jne. Olen just näitä säälittäviä tapauksia, jotka avautuu enintään kännissä, ja sillonki tyyliin jollekin tuntemattomalle naiselle baaritiskillä..
Se on hienoa, että olet itse tiedostanut ongelmasi ja haluat päästä siitä eroon.
Itselläni on ollut joskus samantyyppisiä ongelmia, tosin itse pelkäsin että tulen hylätyksi. En luottanut miehiin, sillä tulin pari kertaa jätetyksi ja petyin pahasti.
Mielestäni sinun kannattaisi todella kertoa tälle nykyiselle tytölle, miten sinulle on käynyt aiemmin. Ei liian yksityiskohtaisesti tietenkään, mutta jotain vähän kuitenkin.
Hänen on helpompi ymmärtää sinua, kuten joku jo totesi aiemmin.
Edetkää hitaasti. Koskaan ihmissuhdeasioita ei ainakaan tietääkseni ole pilattu sillä, että on edetty hitaasti.
Minä ainakin uskon, että löydät sen oikean jota kohtaan et tunne välinpitämättömyyttä, vaan todellista välittämistä ja kaipuuta. :)
Iloista syksyä! :)
Kyllä hidas eteneminen on varmasti järkevää, ja on itseasiassa aika nurinkurista, että nykyään täytyy ihmetellä enemmän jos ei päädy samantien sänkyyn entä toisinpäin.
Joku laittoi aikasemmin, että syy käytökseeni voi olla että olen saanut aina kaiken ja sen jälkeen kyllästyn niinkuin pikkulapsi kuukauden vanhaan leluun. Totta voi olla tuokin, joten jos nyt sitten otan tosiaan tavoitteeksi toisen tuntemisen sisältäpäin ensin, ja vasta sitten keskityn ihon muistiin.
Kyllä mäkin uskon että mä joskus löydän jonkun. Vielä ei ole vaan tullut tarvetta vastaan sitoutua toiseen tunnetasolla. Aina kun mä ajattelen itseäni tyyliin kymmenen- kahdenkymmenen vuoden päästä, olen mä nähnyt itseni yksin. Ja enemmän entä yksinäisyys on mua pelottanut että mitä vanhemmat ja sukulaiset miettii. Ei ehkä sekään terve suhtautuminen suhteeseen, ja edustusvaimo kuulostaa pahalta.
Kiitos kommentistasi, ja mitä enemmän mä itseäni analysoin sitä enemmän mä huomaan olevani pelkkä tyhjä kuori. Voikohan läheisyyskursseille mennä yksin?
Suosittelen sinua tutustumaan itseesi, läheisyyden pelkoosi, välinpitämättömyyteesi vaikka kirjoittamalla, puhumalla, lukemalla, kursseilla tai vaikka psykiatrin luona. Mieheni on hyvin paljon samanlainen kuin sinä. Nuorena rakastuimme tulisesti. Menimme naimisiin ja pikku hiljaa hän alkoi oireilemaan samalla tavalla kuin sinä. Teimme lapsia ja elämä kriisiytyi. Nyt hän jätti meidät, koska hän on alkanut tutustua lapsuuden mörköihinsä ja hänelle on iskenyt paniikki, ettei hän osaa kohdata läheisyyttä omiin lapsiinsa. Tämä on henkisesti todella rankkaa lapsillemme sekä minulle että miehelleni. Tämän takia suosittelen tutustumaan tiedostamiisi ongelmiin ennen kuin aloitat vakavan suhteen tämän rakkautesi kanssa, uskon kyllä että hän olisi halukas tukemaan sinua, mutta jokaisen meistä on kohdattava ongelmamme yksin. Selvitä asiasi, niin sitten olet valmis antamaan itsestäsi jotakin ja rakastamaan sekä rakentamaan jotain pysyvää. Loppu kesää! =)
ja toivosinkin ettet vaan kieli poskella kirjota tommosta. Nimittäin kyllä tässä nyt vähän joutuu pysähtymään ja pitään kriisipalaveria itsensä kanssa.
No sitten noihin sun ehdotuksiin. Tottakai tiedän ettei nää mun ongelmat ittestään poistu vaan mun täytyy jotain tehdä. No tää kirjottaminen, ja varsinkin vastakaiun saanti on jo nyt auttanut mua miettimään että kuka mä edes olen.
Puhuminen taas on vähän hankalampaa, kun ei tiedä kenen kanssa puhuis; vanhemmille ja sisaruksille ei oikeen voi mennä puhumaan, että kattokaa mua, perheen suurin idiootti ja tunne-elämältään yhtä kehittyny entä kultakala. Ois varmaan porukoille aika pettymys. Kaverit taas, no kavereiden mielestä kaikki on hyvin niin kauan kuin tasasin väliajoin saa. Tietysti vois pyytää näitä mun loukkaamia naisia juttelemaan, että missä vaiheessa kaikki alko meneen pieleen, muttei siihen kyllä rohkeuskaan riittäis.
Tuo lukeminen on varmaan ihan hyvä neuvo, ja jonkun "opi tuntemaan itsesi" kirjan vois kyllä hakeekin. Jotenki niistä tulee vaan liikaa mieleen new-age humpuukit sun muut.
Ammattiauttajalle en varmasti mene ellei hoitoon määrätä! Ei mun ongelmat kuitenkaan niin kuolemanvakavia ole. Toisia en kuitenkaan ole satuttanut kuin enintään henkisesti. Ja haluan kuitenkin säilyttää itsestäni edes mielikuvan että eihän asiat nyt huonosti ole.
"Toisia en kuitenkaan ole satuttanut kuin enintään henkisesti. Ja haluan kuitenkin säilyttää itsestäni edes mielikuvan että eihän asiat nyt huonosti ole."
Henkinen satuttaminen on pahinta mitä tiedän. Et voi vähätellä sen vaikutusta. Ja jos haluat säilyttää itsestäsi mielikuvan, että asiat eivät ole niin huonosti, niin petät samalla itseäsi ja pakenet ongelmiasi. Tuolla menetelmällä olet seuraavan 10 vuoden päästä saman ongelman kanssa.
lähinnä tolla sitä että ammattiapu on pois laskuista. Pelkästään sen sanan kirjottaminen tekee pahaa.
Kaikkein merkittävin ominaisuus millä mä itseä kuvailisin olis vahva itsetunto. Ja jo nyt liikutaan pikkuhiljaa niillä äärirajoilla mitä se kestää. Jos mä oon monta vuotta ollut tämmönen, oikeestaan siitä asti kun huomasin että tytöt on erilaisia, niin en mä voi päivässä muuttua, vaan pikkuhiljaa. Ja tää on nyt sitä muutosta, toivottavasti.
Todella upeaa, että olet alkanut itse tiedostaa ongelmiasi. Se on ensimmäinen askel muutokseen.
Ymmärrän kyllä tuon pelkosi ammattiauttajia kohtaan, mutta voin vakuuttaa, että he auttavat juuri mainitsemasi kaltaisissa tilanteissa ihmistä selvittämään ajatuksiaan. Ts. tarjoavat puolueetonta keskusteluapua (ja rakentavaa sellaista, toisin kuin lähipiiri joka saattaa ottaa voimakkaastikin kantaa).
Itse olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa (tekosyy olivat muistihäiriöt, vasta itse tapaamisessa sain saonttua, miksi olin ajan varannut).
Mutta aivan varmasti on olemassa avartavaa kirjallisuutta, joka selittää paljon. Olisin muuten samaa mieltä siitä, että selitys tunnekylmyyteesi ja empatiakyvyttömyyteesi löytyy jostakin lapsuudesta. Kaikki ihmiset nimittäin syvät itsekeskeisinä narsisteina ja vasta suhteessa vanhempiin oppivat vähitellen empaattisuuteen ja vastavuoroisuuteen.
Kannattaa esim. muistaa, että sinä olet perheen ainoa poika. Millaisen isän mallin sait kotoa? Oliko oma isäsi sinua kohtaan empaattinen? Siskot ovat varmasti saaneet enemmän samastumiskohtaa äidistä.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja tsemppiä!
Vielä tuli sellainen mieleen, kun kirjoitit tuosta hyvästä itsetunnostasi, että ärsyttävätkö jonkin tietyn laiset ihmiset sinua erityisen paljon (esim. heikot, huonoitsetuntoiset, arat tms.) sinua tai tunnetko jopa suorastaan halveksuntaa tällaisia ihmisiä kohtan? Tai onko sinulla tarkka mielikuva itselläsi siitä, millainen ihminen et ainakaan haluaisi olla?
arkoja tai heikkoitsetuntoisia kohtaan. Mutta eipä mun ystäväpiirissä semmoisia olekkaan. Kun nyt aivan tarkkaan mietin niin ainut asia mitä halveksin on laumasieluisuus. Sen mä huomasin opiskeluaikoina. Kuten tiedätte niin löytyy erilaisia kiltoja, kerhoja jne. Ihmisiä jotka määrittelee itsensä pelkästään toisten kautta, tai sen kautta mihin kuuluu. Niitä ihmisiä mä säälin. Sitä en osaa sanoa onko nämä laumasielut arkoja tai heikkoitsetuntoisia, mutta säälittäviä ainakin.
Ja siitä löytyy varmaan ihminen mikä en haluais olla.
Millaisia sitten nämä tyttöystävät, jotka olet jättänyt, ovat olleet? Ovatko he olleet ripustautujia, pilvissä liitäjiä, realisteja...? Onko sinusta heidän tunteenilmaisunsa olleet aina tietynlaisia ja siksi karkottaneet sinut? Vai onko todella kyse siitä, että oli kyseessä nainen kuin nainen, sinun mielenkiintosi on lopahtanut. Entä oletko muuten koskaan ollut pidempiä aikoja ihastunut vai oletko käytännössä saanut ne naiset joita olet alkanut ihastuneena piirittää? Onko omat tuntemuksesi olleet pikemminkin kyllästymistä kuin ärsyyntymistä?
Ainoa mikä nyt tulee suhteessa naisystäviin ja tuohon "laumasieluisten" säälimiseen on itseriittoisuus. Ts. et koe tarvitsevasi muita ihmisiä tai heidän mielipiteitään (et laumoja etkä siis kai naisiakaan). Toisaalta onko tuo nyt mitään ihmeellistä, sillä eivät kaikki ihmiset todellakaan ole laumasieluja?
Jotenkin tapauksesi ei kuulosta mitenkään erikoiselta. Ehkä todella on niin, että olet ihastunut niihin tyttöystäviin, muttet oikeastaan ole sen enempää ollut valmis/kiinnostunut vielä sitoutumaan.
omalla tavallaan roikkujia, ainakin niin musta on tuntunut. Jossain vaiheessa vaan kosketus alkaa lähinnä inhottaan. Ja yli kaiken puistattaa se mankuminen, että jäisit edes vähäks aikaa makoileen mun viereen. Sen olen huomannut kaikille naisille joita olen tavannut olevan yhteistä. Ja ymmärrän kyllä että se on varmaan ihan mukavaa ja pelkkä läheisyyskin voi olla kaunista, mutta mua se lähinnä puistattaa. Kyllä sekin on alkuun toiminut, kun kaikki on ollut ihan uutta ja jännää sen ihmisen kanssa, mutta jossain vaiheessa parhaaksi oloksi koko tapaamisen aikana on muodostunut se kun pistää oven kiinni perässään. Tuohan on ihan normaalia yhdenillan jutuissa, mutta ei nämä niitä ole olleet.
Muuten kaikki naiset ovat olleet suht normaaleja; jonkun verran kouluja käyneitä, vaikka ei sillä ole mulle merkitystä, ihan normaalin näköisiä, ja suurin piirtein oman ikäisiä enintään neljän vuoden erolla.
Olenko ollut pitempiä aikoja ihastuneena? No viimeksi lukioaikoina melkein koko lukion samaan tyttöön, varattu silloin. Pari vuotta lukion jälkeen mentiin sänkyyn baari-illan jälkeen, mutta ois kannattanu jättää menemättä, sitä ennen oltiin kuitenkin kavereita, nyt en oo pariin vuoteen edes kuullu mitään. En nyt kaikkia ihastuksiani ole saanut, nimittäin en ole mikään Mr Finland, ihan kuitenkin "katseen kestävä", ja urheilu on muokannut kroppani. Mutta en ole kovin kauaa enää jaksanut ihastusten perään haikailla. Ajattelen lähinnä että naisen tappio. Joo, mä tiedän että ristiriitaista, mutta niin mä itselle todistelen.
Tunnenko kyllästymistä vai ärsyyntymistä? Oletan että tarkoitat tuolla kun olen lähtenyt kävelemään. Roikkuvia naisia kohtaan tunnen melkein ärsyyntymistä. Ja sen takia luultavasti tulee pahasti sanottuakin, kun haluu eroon. Ehkä kaiken huippu on kun kerroin pettäneeni, vaikka en ollut sitä edes ehtinyt tehdä..
No tossa oli vastauksia sun kysymyksiin. Minkälaista profiilia sä oot saanu muodostettua? Kannattaako mun harkita sterilisaatiota, ettei tuu lisää samanlaisia, edes vahingossa :(
Kyllä minusta vaikuttaa edelleen siltä, että olet vain tavannut niin erilaisia naisia kuin mitä itse olet, että siitä se kammoksunta on johtunut. Eivät nimittäin kaikki naiset ole ripustautujia, mutta uskoisin, että nuoruudessa monet ovat enemmän kuin mitä vanhemmiten (itsetunto ei vielä ole niin hyvä, tietenkään, nuorena).
Sitä vastoin kannattaisi miettiä, miksi oikeastaan olet päätynyt suhteisiin juuri tällaisten naisten kanssa? Miksi ihastut juuri tällaisiin, joita et pidemmän päälle voi sietää?
Toisaalta jos kuittaat omat ihastuksesi helposti sillä, että pidät sitä "naisen tappiona", kiellät ehkä omat tunteesi ja pettymyksen, joka seuraa siitä, etten saa vastakaikua. Oletko muuten koskaan analysoinut, mihin piirteisiin ihastut naisissa? Oletko enemmän kiinnostunut heidän ulkonäöstään vai tekeekö vaikutuksen ensi joku luonteenpiirre (huumorintaju, äly tms.)?
Se, että ärsyynnyt toisen halusta olla lähellä ja koet sen ripustautumiseksi, saattaa kyllä myös kertoa läheisyydenpelosta ja siitä, ettet halua antautua toiselle kokonaan. Tämän piirteen juuret yleensä juontuvat lapsuuden pettymyksistä - siitä, ettei ole saanut vahemmilta tarpeeksi rakkautta, ymmärtämystä jne. Silloin lapsi suojatuu uusilta pettymyksiltä muuttumalla itseriittoiseksi ja ajattelee, ettei tarvitse ketään ja selviytyy kyllä yksinkin. Kannattaisi pohtia sekä omaa suhdetta äitiin (yleensä naissuhteiden perusta) ja sitä roolimallia, jonka oma isä on antanut (millainen suhde esim. vanhemmillasi on). Onko äitisi muuten puuttunut paljon elämääsi lapsuudessa/nykyään?
Todella hienoa, että pohdit näitä asioita, mutta en nyt silti olisi sinuna kauhean huolissani. Aika tullee näyttämään, miten tämän tytön kanssa käy. Sinuna kyllä rohkeasti puhuisin hänellekin näistä asioista - ja ennen kaikkea siitä, että kammoksut ripustautumista (nimittäin se mikä sinulle on sitä, voi toiselle, toisenlaisen kokemuspohjan omaavalle aivan normaalia).
Kuulostaa ihan siltä että oot kattonut muutaman kerran liikaa Levottomat. Siinähän se äijä "kärsii" täysin samasta ongelmasta. Kato se viel kerran, ni siinä myös ratkaisu ja vastaus sun ongelmaan.
Kaverin häissä kaveria pistoolin perällä päähän jne. Toivottavasti ei siihen kuitenkaan tarvi mennä.
Toisaalta olen menossa kaverin häihin syksyllä, mutta en ole kuitenkaan nainut morsianta, kaasoa enkä pappiakaan..
Kiitos kuitenkin neuvosta.
lähinnä sitä et siin lopussahan se menee sen papin luo ja kai se sit siihen oikeesti rakastu. Meinaan että ehkä sunki kohdalla se oikee rakkaus odottaa jossain..tai oot sen jo tavannu. Nyt sun pitää vaa relata ja kelaa asioita. No joo.oikein terapeutin suusta..heh..Mut siis eix siit saa toivoo? No joo...=)