Olen näitä sivuja lukenut ja kaikki te jotka lapsien takia jatkatte, mitä sitten kun kultsi puppelit on itse aviossa ja tulevat teille valittaan että nyt pitäs erota, jos niillä on lapsia, siis teidän lapsenlapsia, niin sanotaanko sitten että kärsi , NIIN MEKIN TEHTIIN.. vaiko onko se oma lapsi sitten etupaikalla ja kerrotaan että tee niinkuin parhaalta SINUSTA tunutuu vaiko siirretäänkö eteenpäin ,kärsi niin mekin sukupolvelta toisella
ero vai ei ...
te kaiken tietävät
71448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä jos sen siirää eteenpäin, kärsimyksen?
miettinyt tuota samaa, eroa mietin, mutta kun tuntuu että pitös jaksaa.. omat vanhempani erosivat kun olin 19 v ja äitini kyllä minulle kertoi, että jatkoivat niin kauan että lapset ovat vanhempia, iste olen siis nuorin....... ja mitä nyt sitten , en todellakaan aio lapsilleni sanoa, enkä itse totettaa tuota kirousta........ olen jo itse kärsinyt, en siirrä eteenpäin
siis jos ymmärsin oikein, et siis itse eroa koska olet sen kokenut lapsena ja nyt koet velvollisuuudeksesi mennä loppuun asti , vai
ei kande jatkaa jos pitää miettiä kenen takia jatkaa, parisuhde on siis pari... lapset on siunaus tai ei , riippuu tilanteesta, mutta aína kuitenki annettu, ei riippakivi
lapsille on vaan helpotus kun ei tarvii olla hulissaan jos vaikka väkivaltanen suhde vanhemillaan ja pienten lasten takia ei saa jatkaa huonoa parisuhdetta missä tapellaan koko ajan.
Itse elän eronpartaalla, vanhempani venyttivät eroa reilusti yli hyvänmaunrajojen, josta kärsin osaltani vaikka olin jo irti ja omillani.
Nyt mietin jatkanko perinnettä, siirränkö lapsiini ajatuksen, älä ikinä ajattele itseäsi, ajattele aina jotakuta muuta..
Olen ajatellut asiaa myös vastaavasti kannalta jos lapseni tulisi eteeni eron hetkellä, en missään MISSÄÄN olosuhteissa sanoisi että jatka lastesi tähden. Pitäisin oman lapseni hyvinvointia, eheyttä tärkeämpänä kuin lapsenlapsieni ehyttä mutta onnetonta perheyhteisöä.
Luultavasti tukisin lastani kaikin keinoin. Mutta omalla kohdallani taistelen jatkuvasti lastenko takia, vai itseni vuoksi.
Ei lapsille haittaa kuulemma ole jos aikuiset osaavat elää suht sävyisästi ilman eroa eripurassaan. Toisaalta tilanteita on yhtäpaljon kuin parisuhteita, lapsia jokainen omana persoonanaan. Herkkä lapsi reagoi herkemmin henkiseen tilaan kodissa, vahvaluontoinen lapsi ei hetkahda erosta hetkeä enempää.
En minä tiedä, toisten; jopa vanhempien ja lastensa elämä on helpommin järkeiltävissä kuin oma elämä. Tuo on ikävä mutta ikuinen totuus.
mutta omasta itsestäni tuntuu paremmalta vielä yrittää. Lapset jo sanoivat, että muuttakaa erillenne. En vaan millään saa sanottua sitä lopullista erosanaa. Toivon kuitenkin, että tämä tästä helpottaisi. Ei kaikki yritä kärsiä lastensa takia, vaan omasta puolestaan, kun eivät "paremmasta" tiedä. Sitä on niin totuttu siihen kumppaniin ja hänen omituisuuksiinsa, että ilmankaan ei voi olla. Ei lapsilla muuta tätä juttua vastaan ole, näkevät vaan, kun meikä itkeskelee toisinaan. Tuumivat, että loppus itku, kun erottas.