Minulla on seuraava murhe johon pyytäisin neuvoja: onko kellään ollut samanlaista ja miten on käynyt, miten pitäisi toimia ja mitä pitäisi ajatella koko asiasta. Olen aika ymmälläni, sillä en uskonut että tämmöinen voisi olla jotenkin kynnyskysymys, nykyaikana...
Olen seurustellut puolisen vuotta, olemme reippaasti yli 3-kymppisiä ihmisiä. Olen rakastunut, miehen kanssa on kiva olla, ajatusmaailmamme on samanlainen ja tulen toimeen hänen lastensa kanssa ja samaa mies sanoo mulle/minusta.
Koulutus- ja työtausta asema meillä molemmilla on samankaltainen. Duunareita. Joskin miehen taloudellinen tilanne on vähän parempi kuin minun, mutta minua se ei haittaa, se ei ole tärkeä asia arvomaailmassani kuten ei sosioekonominen asema muutenkaan..
Hän itse hokee, etteivät em. asiat ole hänelle tärkeitä. En ajatellut asiaa tai kotitaustaa tai sen merkitystä, ennenkuin hän meni vanhempiensa kanssa todella upeassa puvussa upeaan ravintolaan syömään.. puku ei ollut edes se paras, vaan vasta kolmanneksi paras!!!!
Kotitausta meillä on kuitenkin erilainen. Miehen lapsuus on ollut hyvää, hän on saanut paljon rakkautta, hyväksyntää, "henkistä hyvää". Hän kunnioitaa kovasti vanhempiaan. Varakkaita he eivät ole, vakavaraisia kylläkin. Ja koko suvun sosioekonominen asema on korkeahko. En voisi sanoa että he ovat snobeja tai juppeja, kuitenkin tyylikkäitä ja älykkäitä joilla on laaja yleissivistys ja jotka liikkuvat "paremmissa paikoissa" jne jne..
Oma taustani on paljon rosoisempi. Olen kuitenkin henkisesti vahva, tasapainoinen ihminen.
En voi taustalleni ja menneisyydelleni mitään, en mitään sille että elämäni on ollut selvitymistarinaa. Ei minua miehen tausta haittaa. Osaan käyttäytyä, osaan pukeutua - tosin juuri nyt vaatekaappi juhlavaatteiden osalta ammottaa tyhjyyttään, juhlia on niin vähän että on aina ostettava uudet garderobit... mielelläni tapaisin miehen vanhemmat, sisaret ja ajastaan muunkin suvun..
Miehen arkivaatteet ovat ihan perusrättejä, omani ihan siistejä ja nättejä. Juhlavissa vaatteissa on vain tuo valtaisa ero..
Se mistä nyt kirjoitan, on se, että jostain syystä mies ei ole minusta juuri mitään maininnut vanhemmilleen. Hän ei ole innokas minua heille esittelemään.
Olen kysellyt, häpeääkö hän minua, pelkääkö hän että en osaa käyttäytyä tms., mutta hän vastaa että ei missään nimessä mitään tämmöstä! En ole kuitenkaan tohtinut kysyä, miksi hän ei halua esitellä minua vanhemmilleen. Tilanteita/mahdollisuuksia kyllä olisi ollut, mutta hän on mennyt yksin, pyytämättä minua.
Mietin, huokuuko minusta duunaritausta huolimatta hyvästä pukeutumisesta ja "lautasliinasta polvella"? Pelkääkö hän että minua ei hyväksytä ja osasyy tai yksi iso syy olisi minun vaatimaton tausta?
Vanhemmat ovat hänelle hyvin tärkeitä ja kunnioitan häntä siksi, se osoittaa että hänellä on hyvät vanhemmat ja häntä on kohdeltu hyvin.
Ajattelen, että minun esitteleminen vanhemmille olisi lähestulkoot julkinen tunnustus, että suhteemme on todella vakava, melkein kuin kihlaus.
Minulle hän kyllä selittää hyvin hyvin usein, että on todella vakavissaan ja rakastaa kovasti jne mutta silti vanhemmille minusta ei puhu?!!
Edessäpäin on vielä pari tilannetta, joissa hän luontevasti voi minut esitellä vanhemmilleen, jos vai haluaa... minulle asia on tärkeä, että minusta puhutaan omalle suvulle - olenhan minäkin hänestä kertonut omille sukulaisilleni! (asuvat niin kaukana ettemme voi käydä kylässä)
Suku ja suvun hyväksyntä puolin ja toisin on itselleni tärkeä asia, aivan kuten hänelle vanhemmat ovat hyvin tärkeitä. Luulen, että hänen vanhempansa kyllä hyväksyvät hänen valintansa, mutta ehkä hän pelkää, etten "kloksahda" hänen sukuunsa koska taustamme ovat niin erilaiset...
Pelkään jopa, että suhteemme ei kestä ja eroamme tämän takia!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea tietenkin sanoa kun ei tiedä tarkemmin, mutta kyllä tuollaiset perheeseen tutustumis asiat on naisille hyvin paljon tärkeämpiä kuin miehelle. Mies ei pidä välttämättä sitä edes tarpeellisena noin alkuvaiheessa, naiselle se taas on tärkeää välittömästi kun huomaa että toinen "on se oikea". Kaikissa suhteissa joita minulla on ollut, on tyttöystävän vanhemmat JA sukulaiset saaneet kuulla minusta jopa ennemmin kuin mitä minä olen kotonani kertonut tai edes maininnut. Naisille se vakiintuminen on vaan niin paljon tärkeämpää ja kyllähän tuossa paistaa sellainen "äidin vaisto" ja "perhe henki" läpi. Itse olen hieman alle 30 ja seurustellut noin 10 vuotta, en kylläkään saman ihmisen kanssa.
Kärsivällisyyttä, jos ei sitten homma toimi niin katso uudestaan.
tuossa on kysymys mistään sukutaustasta. Miehet vaan yleensäkin ovat näissä asioissa vähän varovaisempia, eivätkä heti onnen löydettyään kailota sitä koko maailmalle.
Sanot, että hänellä on lapsia eli oletan, että hän on aikaisemmin ollut naimisissa. Sekin voi olla syy, että hän haluaa olla todella varma suhteestanne, ennen kun esittelee sinut vanhemmilleen.
Se ikävämpi syy voi tietenkin olla se, että hänen vanhempansa ovat hyvin kiintyneitä tämän miehen ex:n eli lasten lastensa äitiin. Tässä tapauksessa mies ehkä pelkää loukkaavansa heitä esittelemällä uuden naisen.
Turhaanpa oikeestaan täällä arvuuttelet tuota asiaa, vaan rohkene suoraan kysyä häneltä, miten asia on. Äläkä esittele olettamuksia vaateasioista tai muusta sellaisesta, siitä ei varmaankaan ole kysymys.