mitä työtä teet + palkka

mie26mies

työsi
kk nettopalkka
asuinkunta

tehhään tästä, suuntaa antava palkka tilasto

66

69422

    Vastaukset 66

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maca

      portsari hämeenlinna,keskiansio tänä vuonna ollut 4316/KK, ei vielä marrakuu mukana.Nousua hieman.(ei lomarahoja,ei sairausajan palkkaa)

      • Myös Hml poke

        Minullapas kuuluukin ihan ilmainen työterveyshuolto ja sairaspäivärahatkin, kunhan ei sairasta yli 3 päivää putkeen. Itseaiheutetuista vammoista ja säryistä ei myöskään saa maksettuja sairaspäiviä, näiksi tosin ei lasketa kuin virustaudit, kaikki bakteerit ja asiakkaiden kanssa painimisesta syntyneet vaivat. Periaatteemme on: asiakas on aina oikeassa.

        Itse en viihdy suurten yökerhojen ovilla vaan mieluummin noiden pienempien kaupunginosien portsarina, liksa on mielestäni hyvä. 50e ilta jos asiakkaat oikein varoissaan ovat ja olen tienannut 2005 uudenvuoden tienoilla oman ennätyksenikin, keskimäärin 74e per ehtoo. Huomattava tosin on, että teen työtä vain 1-2 päivää viikossa mutta tällöin saan pubeissa ilmaiset ruuat. (Jos satun olemeen paikassa josta mitään lämmintä saa, suolapähkinät ovat kuitenkin ilmaisia).

        Eli älä sää nyt Maca yhtään sieltä Hämylinnan pintaliitoklubien ovilta käy elvistelemään, lähiöissä asuu oppineisto!


      • tuoppi
        Myös Hml poke kirjoitti:

        Minullapas kuuluukin ihan ilmainen työterveyshuolto ja sairaspäivärahatkin, kunhan ei sairasta yli 3 päivää putkeen. Itseaiheutetuista vammoista ja säryistä ei myöskään saa maksettuja sairaspäiviä, näiksi tosin ei lasketa kuin virustaudit, kaikki bakteerit ja asiakkaiden kanssa painimisesta syntyneet vaivat. Periaatteemme on: asiakas on aina oikeassa.

        Itse en viihdy suurten yökerhojen ovilla vaan mieluummin noiden pienempien kaupunginosien portsarina, liksa on mielestäni hyvä. 50e ilta jos asiakkaat oikein varoissaan ovat ja olen tienannut 2005 uudenvuoden tienoilla oman ennätyksenikin, keskimäärin 74e per ehtoo. Huomattava tosin on, että teen työtä vain 1-2 päivää viikossa mutta tällöin saan pubeissa ilmaiset ruuat. (Jos satun olemeen paikassa josta mitään lämmintä saa, suolapähkinät ovat kuitenkin ilmaisia).

        Eli älä sää nyt Maca yhtään sieltä Hämylinnan pintaliitoklubien ovilta käy elvistelemään, lähiöissä asuu oppineisto!

        portsari ja stadissa.Tänä vuonna huonoin kk 2700 ja paras 5600(marras).Ei saada myöskään sairausajan palkkaa.


      • sakkeuspoika

        menisi kapakkapalkoiksi niin vastaava rakennusmestari Vantaa brutto 3660.Puhelin ja autoetu.


      • bonavista
        sakkeuspoika kirjoitti:

        menisi kapakkapalkoiksi niin vastaava rakennusmestari Vantaa brutto 3660.Puhelin ja autoetu.

        Lahdessa ja noin 2800/kk keskiansio


      • kynäniska

        Portsarilla lääkärin palkka. Tän on jo pakko olla vitsi? Portsari jos kuka ei tommosia rahoja ansaitsisi


      • _jamesc_

        Näitä palkkakeskusteluja kun lukee, niin kaikkien kannattaisi unohtaa itsensä sivistäminen esim. opiskelemalla ja alkaa portsareiksi tai taksikuskeiksi. Mullakin on läjä kännääviä sikaniskanaapureita, jotka kovaan ääneen kailottavat isoilla tienesteillään ja useiden kymmenien tuhansien eurojen auto- ja venekaupoillaan. Pistää vaan ihmetteleen, miksi ne kuitenkin ajelee vanhoilla ja haisevilla Opeleilla tai Pösöillä, joita ne saa rempata koko ajan... Eiku ai niin, yhdellä on vain n. 12 vuotta vanha Bemari, se vain näyttää vähän uudemmalta ku siinä on aluvanteet.

        Anyway, kyllä mulla menee huonosti ku puhun neljää kieltä ja on kaksi korkeaa tutkintoa ja kiinteä liksa vain n. 3300 eur/kk. Toista se olis olla neljä-viis tonnia tienaava kalju ja lukihäiriöinen punaniskapoke, marrakuussa...


      • perfect_
        kynäniska kirjoitti:

        Portsarilla lääkärin palkka. Tän on jo pakko olla vitsi? Portsari jos kuka ei tommosia rahoja ansaitsisi

        Taitaa ylittääkin monen lekurin palkan...


      • -pokke-

        Oon kans ovella. KUVITTELEN tienaavani 5000 eur kuussa ku kyllähän peilistä usein katsoo omasta mielestäni The Rock, ja silloinkin vähintään Vin Diesel ku kärsin nappien aiheuttamista vieroitusoireista ja karvanlähdöstä...


    • suski

      hampurilaisravintola Vantaa 2100 lisineen.

    • Alue_edustaja.

      työsi
      V: Alue-edustaja, asiakkaina rautakaupat, autotarvikeliikkeet, tavaratalot ja halpamyymälät

      kk nettopalkka
      V: 3000-4000/kk, ennätys tuli lokakuussa, jolloin ansaitsin 6200€. Maksan palkastani itse kuluni, eli puhelin, polttoaineet ja mahdolliset yöpymiset.

      asuinkunta
      V: Seinäjoki

    • alempi toimihenkilö

      Netto palkka 1200e/kk. Alalla jo kymmeniä vuosia. Työpaikka Helsingissä. Että ei hurraamista!

    • alempi toimihenkilö

      Lisäys nimimerkkiin alempi toimihenkilö
      Lisäys vielä että kyse on naishenkilöstä. Miehillä toimistolla jo aivan eri palkkaluokka. Ovat kaikki vähintään päällikön nimikkeellä.

      • työtön!

        Br. 2058E/kk. Työttömyyseläkeläinen noin 40%:n kertymällä.
        Työstä se tämäkin käy.
        Aktiiviaikana toimihenkilötehtävissä.
        Lopetus vakituisessa työssä 53 vuotiaana, 1996.


      • työtön!
        työtön! kirjoitti:

        Br. 2058E/kk. Työttömyyseläkeläinen noin 40%:n kertymällä.
        Työstä se tämäkin käy.
        Aktiiviaikana toimihenkilötehtävissä.
        Lopetus vakituisessa työssä 53 vuotiaana, 1996.

        Oli tarkoitus vastata alkuperäiseen kysymykseen.
        Paikkakunta: Kaupunki Kaakkois-Suomessa.


    • tätätätä

      bisnestä tullooo tehtyä ilman paineita,palkkaa tulloo puhtaana käpälään smmottiset 10000 ekua kuussa,enkä maksa veroja sentin senttiä.mikkelistä ollaan kotoisin.2 auton talli on ja omakotitalo vene.revippä siintä.

      • sepsep

        Aivan varmasti aamukännissä kuviteltua juttua.


      • juujuu

        Ja verottajahan ei varmasti huomaa mitään!


    • pirkanmaa

      1900€/kk lisät

    • pirkanmaa.

      13.5 eeroo tunti x 40 x 52 = 28000 vuodessa lomarahat. 38 lomapäivää vuodessa.

    • Pääkaupunkiseutu

      peruspalkka nettona = käteen kk:ssa n. 1350 e, kun lasketaan JATKUVAN KOLMIVUOROTYÖN lisät ja n. 170 YLITYÖtuntia vuodelle keskikuukausiansio käteen "nousee" n. 1800 euroon kuukaudessa. Työpaikkana ei ole tavanomainen vuodeosasto.

      Jatkuvaa kolmivuoroa ja kohtalaisesti ylitöitä tekemällä nettopalkkani on siis keskimäärin 1800 euroa kuukaudessa. Tästä joku sitten vinettää, että paljon saat rahaa, etenkin kun työ on "kansliassa istumista" ja "ei oikeastaan vaadi yhtään mitään, ei tietoa eikä taitoa"
      jne - sanon vain,että tervetuloa kokeilemaan, kuinka "helpolla" sen rahan saa!

    • Eurot kotiin

      Espoo
      n. 4800€/kk

    • ruiskumaalari

      olen maalin ruiskija saan 4035 euroo kuussa ja 2 viikkoo lomaa.kiertelen maailmalla ruiskuttelemasssa.ruoka,puhelin,ym ym tulee luontais-etuina.

      • galle

        2 viikko lomaa, HAHAaa mulla on 10 viikko lommaa vuodessa. voi voi


      • ruiskumestari
        galle kirjoitti:

        2 viikko lomaa, HAHAaa mulla on 10 viikko lommaa vuodessa. voi voi

        vuorot menee 14 vrk hommissa ja 14 vrk kotona. matkustus.


      • mccult

        Juu, joa ruotsia ja norjaa kiertelee ja tekee pitkää päivää sisään niin kyllä tienestit on helposti yli 4000, oletko teollismaalari?


    • av uom

      avustava ulosottomies, Länsi-Suomessa.
      keskiarvo brt tänä vuonna 4439 / kk. Ei työaikaa ja kuusi viikkoa lomaa / vuosi.

    • Lehtori

      Opetan lukiossa ja yläasteella.
      Brutto noin 3200€/kk, netto noin 2100€/kk.
      Tampere.

      ---

      Lomaa melkein tarpeeksi.

    • Lehtori

      Miksi ei kilpailla siitä, kenellä on pisimmät lomat. Se on minun mielestäni huomattavasti palkkaa tärkeämpi asia. Elämä ei ole vain työtä.

      • wmt

        Aivan, sittenhän työttömät on voittajia ja jos vielä tarkennetaan, niin ansiosidonnaista korvausta saavat ovat voittajia, koska rahaakin tulee kohtuullisesti. Minäkin olen aikoinaan ollut voittaja reilun 500 päivää. No, täytyy myöntää, että ei yhtään hullumpaa aikaa, jes.


    • Alina

      netto 1000 euroa kk
      lomaa 5 vko/vuosi
      ei pekkasia
      Turku

      • huoh....

        hehee ihana tää helmikuun tili, vajaa 400 ekee kahdelt viikolta... kannattaa todellaki olla siivooja... :D
        huh.
        miettis sit vaan et mitähän tuol ostais... ;)


    • etelä-häme

      n.1875 euroa tienaa meikäläinen...=)

      • bruttoa?

        kysymys


    • saara

      Korvauskäsittelijä, palkka nettona 1900,00 e/kk.
      Vantaa

      • ma-pe

        virastoaikana? 1-10 asteikolla raskautta keskimäärin miten arvioisit? 1- ei mitään tarvi tehdä, ei huolen häivää 10- stressi tappaa talossa ja puutarhassa, ei tästä hengissä selviä

        kiitos


    • yritys

      -Kahden hengen yritys puolison kanssa
      -Molempien "palkka" (eli yksityisotot) yhteensä n. 800-1000€/kk
      -Varsinais-Suomi

    • mää_2

      Rakennusarkkitehti. Varsinais-Suomi, brutto 2400€/kk.

    • VTM

      -eläkevakutuusala, käsittelijä
      -1800 e/kk netto
      -Hki

      • Arska

        Asiantuntija ja projektityöläinen energia-alalla
        Peruspalkka nettona n. 2000 €/kk ja matkakorvaukset nettona (päivärahat ja kilometrikorvaukset) keskimäärin n. 800 €/kk


    • Itä-Suomi

      Olen luokanopettaja, koulutus kasvatustieteen maisteri, palkka nettona n. 1600 euroa kuukaudessa. Asun Itä-Suomessa.

      • kkkkkkk

        120 000e, vaimolle tosin puolet,ai nih.. ruoat.


      • kkk
        kkkkkkk kirjoitti:

        120 000e, vaimolle tosin puolet,ai nih.. ruoat.

        Vuodessa siis =)


    • 2400 eur /kk +edut

      Espoo,Ulkomaalainen yritys.Kaikenkattavaa assarihommaa sisältäen kahvinkeitosta aina laskujen tiliöintiin, matkojen järjestelyä ym.
      Koulutus YO.
      2400 eur kk , puh ja lounasedut. Liikuntasetelit ja työterveyshuolto

    • satakunta

      1050 euroo. ei etuja.

    • raksainssi

      Rakennusinsinööri TOIMISTOtehtävissä.

      PKS
      vain 2700e/kk lounarit
      kokemusta alalta 6 vuotta.

      3000 e pitäis saada ja vaihtamalla firmaa onnistuisikin...

      • Lohduton

        6:n kokemusvuoden jälkeen palkkani oli 4146E/kk.
        elinkustannus- ja palkkaindeksin erotus. Johtaisi johonkin 6000 - 8000 haarukkaan ( 1975 ).
        Opiston koneinssi, keskijohdon esikuntatehtävät, metallituoteyritys.

        Ylikoulutus ja TES-politiikka näkyvät.
        Mitenköhän lienee edunvalvonnan (järjestötoiminta) laita?


    • Itä-Suomi

      Ohjelmistosuunnittelu, työkokemus n.5 vuotta
      48000-52000€/vuosi 12000-18000€/vuosi verottomia korvauksia

    • farmasisti

      Eli toimin farmaseutin tehtävissä eräässä apteekissa pohjois-savossa, käteen jää kuussa noin 1800 euroa. Tyytyväinen olen varsinkin siihen nähden ettei työ ole mitenkään raskasta, mutta mielenkiintoista silti.

    • toimistotyössä

      Keski-Suomi. Palkka 2000,- brutto, 5 vuotta samassa firmassa. Varmaan siks niin huono, et satun olemaan nainen.

    • lrllgldlfl

      Myyntialan esimiestehtävät (15-30 alaista)
      nettopalkka 1800-3000/kk.
      pohjanmaa.

      • kaapo

        vahtimestari Tampere.Keskikuukausiansio 3340/kk.Työaika ke-la 18-04.15 ja kaikki juhlapyhätkin duunissa.Siis aina :)


      • tuuska
        kaapo kirjoitti:

        vahtimestari Tampere.Keskikuukausiansio 3340/kk.Työaika ke-la 18-04.15 ja kaikki juhlapyhätkin duunissa.Siis aina :)

        poke ja oulu.3800/kk ja minäkin aina duunissa kun muut juhlii....


    • Hank

      Illassa ehtii jakaa jopa kuudesti, jos on kiireisiä asiakkaita. Eli se on sellaset 1200 illassa. Vapaiden takia kuukausitulot jää sitten 35 tonnin paikkeille, mutta kyllä silläkin just pärjää. Eikä tätä duunia muutenkaan väännetä eläkeikään saakka.

      • namu

        kultasepänhommissa 1100 e k eli ei kanattanu opiskella tälle alalle


    • Paska nakki

      N. 60 alaista, kolmivuorotyö. Netto 1300 kuussa lisät. Kustaakohan mua silmään.

    • Pohjois-Lappi

      n. 1500e

    • trukinkuskaaja

      Varastomies
      1500€
      Espoo

    • jopeTT

      Rakennusinsinööri
      Pääkaupunkiseutu
      3600 €/kk tuotantopalkkiot

      • nikkole

        jääkö sulla tuon verran käteen?
        Kuinka pajon sulla on kokemusta alalta?

        kiitos vastauksesta!


    • seinäjoki.....................

      palkka 1950e lisät

      • TV

        4000 €/m luontaisedut


      • antero::
        TV kirjoitti:

        4000 €/m luontaisedut

        logistiikkatyöntekijä, Espoo, keskimääränen kuukauspalkka n 2800e bruttona (vero% 25,5,jatkuva yövuoro)...
        paras palkka lomarahoineen 4707e...luontaisetuna se et keväästä syksyyn näkee paljon hyviä perseitä pyörimässä ympärillä


    • au

      bruttona 3200€/kk

    • kokkeliskikkelis

      Palkka 2300/k vuorolisät ja tuotantopalkkio.
      Järvenpää

    • Jokke_39

      Suomelainen IT talo.

      kuukaudessa käteen 6000€ / alalla n.6v

      Laskin mukaan kilometrikustannukset päivärahat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      129
      2099
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      999
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      887
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      77
      720
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      616
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      612
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      134
      572
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      513
    13. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      509
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      504
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      480
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe