Työni on välillä henkisesti todella rankkaa ja stressaavaa, ja kannan huolta töistäni, työpaikastani sekä siellä vellovista ihmissuhdeongelmista pääni sisällä myös toimiston ulkopuolella. Tuon siis ns. töitä kotiin, vaikken niitä siellä kirjaimellisesti teekään.
Suhteemme avomieheni kanssa on kaikin puolin sitä mitä olen aina parisuhteelta toivonutkin. Pystyn siis kertomaan hänelle myös työhuolistani ja hän on kiinnostunut työstäni ja kommentoikin asioita niinkuin kunnon kumppanin kuuluukin. Ongelma ei siis ole kommunikoinnin puute, vaan se miten työssä olevat ongelmat vaikuttavat minun toimintaani. Huomaan purkavani stressiäni mieheeni. Se ilmenee pienissä asioissa, joilla ei ole mitään tekemistä itse työni kanssa. Saatan näpäyttää hänelle jostain pikkujutusta, ärähtää tai joskus jopa mollata häntä jostain aivan turhanpäiväisestä asiasta.
Keskusteltuamme asiasta edellisen, jo suuremmat mittasuhteet saavuttaneen riidan jälkeen, mieheni itseasiassa myönsi että on oppinut olemaan pari tuntia töistä tuloni jälkeen varpaisillaan, koska sen jälkeen kun olen saanut rauhoittua, syötyä ym. olen jälleen oma ihana itseni. Sen kuuleminen järkytti minua, koska en ollut tajunnutkaan käytökseni olevan niin paha - en todellakaan tee sitä tietoisesti. Mutta nyt alkaessani mielessäni kertaamaan eri tilanteita viime viikkojen ajalta, huomaan yrittäneeni oikein tahallani (mutta siis silti sitä tajuamatta) saada häntä ärsyyntymään käytökselläni. Ihan kuin se saisi minulle jotenkin paremman mielen, ken tietää!
Onko kohtalotovereita? Älkää vain sanoko että olen yksin tässä! :) Miten osaatte jättää työn töihin ja rentoutua heti toimiston oven sulkeuduttua takananne? Miten stressin saisi purettua muualle kuin kumppaniin, joka on niin valitettavan helppo kohde ja siksi ikävästi tulilinjalla? En halua olla hänelle mörkö tässä asiassa, vaikka hän ymmärtääkin mistä käytökseni johtuu. Hänelläkin on kaikki oikeus olla kotonaan miten haluaa, eikä varpaisillaan minun päänvaivojeni takia.
Suhteemme avomieheni kanssa on kaikin puolin sitä mitä olen aina parisuhteelta toivonutkin. Pystyn siis kertomaan hänelle myös työhuolistani ja hän on kiinnostunut työstäni ja kommentoikin asioita niinkuin kunnon kumppanin kuuluukin. Ongelma ei siis ole kommunikoinnin puute, vaan se miten työssä olevat ongelmat vaikuttavat minun toimintaani. Huomaan purkavani stressiäni mieheeni. Se ilmenee pienissä asioissa, joilla ei ole mitään tekemistä itse työni kanssa. Saatan näpäyttää hänelle jostain pikkujutusta, ärähtää tai joskus jopa mollata häntä jostain aivan turhanpäiväisestä asiasta.
Keskusteltuamme asiasta edellisen, jo suuremmat mittasuhteet saavuttaneen riidan jälkeen, mieheni itseasiassa myönsi että on oppinut olemaan pari tuntia töistä tuloni jälkeen varpaisillaan, koska sen jälkeen kun olen saanut rauhoittua, syötyä ym. olen jälleen oma ihana itseni. Sen kuuleminen järkytti minua, koska en ollut tajunnutkaan käytökseni olevan niin paha - en todellakaan tee sitä tietoisesti. Mutta nyt alkaessani mielessäni kertaamaan eri tilanteita viime viikkojen ajalta, huomaan yrittäneeni oikein tahallani (mutta siis silti sitä tajuamatta) saada häntä ärsyyntymään käytökselläni. Ihan kuin se saisi minulle jotenkin paremman mielen, ken tietää!
Onko kohtalotovereita? Älkää vain sanoko että olen yksin tässä! :) Miten osaatte jättää työn töihin ja rentoutua heti toimiston oven sulkeuduttua takananne? Miten stressin saisi purettua muualle kuin kumppaniin, joka on niin valitettavan helppo kohde ja siksi ikävästi tulilinjalla? En halua olla hänelle mörkö tässä asiassa, vaikka hän ymmärtääkin mistä käytökseni johtuu. Hänelläkin on kaikki oikeus olla kotonaan miten haluaa, eikä varpaisillaan minun päänvaivojeni takia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen yläasteella opettajana ja kun 8h on tekemisissä murkkuilaisten kanssa, ei todella se pieni kotimatka auta irtaantumiseen. Meillä lapset ovat jo oppineet siihen, että kun äippä saa olla puoli tuntia rauhassa, hörpätä vaikka kahvit ja selata postia, niin se jaksaa taas syventyä meihin.
Tee sopimus miehesi kanssa, että kotiintullessasi saat sen pienen oman ajan, iso mies ymmärtää sen, jos kerran lapsetkin eikä hänen tarvitse olla varpaillaan ja sinä voit hyvällä omallatunnolla palata kotiminäksi.
Juuri noin kannattaa toimia.Hetki omaa rauhaa.Itsellä ulkoilu heti työpäivän jälkeen ,pieni lenkki koiran kanssa auttaa.saa olla omissa oloissa ja raitis ilma auttaa tyhjentämäään päätä sinne kertyneestä negatiivisestä ja olo alkaa tuntumaan taas ihmismäiseltä.
Et ole yksin, eikä miehesi ole ainoa tuossa tilanteessa. Paljon riippuukin juuri miehestäsi miten hän piirteisiisi suhtautuu. Vaikuttaa lupaavalle että hän on tuollaisen havainnon tehnyt ja osaa sopeutua tilanteeseen. Ehkä "varpaillaan oleminen" ei ole niin vakavaa kuin miltä se kuulostaa. Jos hän ei hyväksy sinua ja sinun ominaisuuksiasi niin.... Toisaalta nyt kun tiedät asian, niin voit toki yrittää opetella olemaan toisenlainen ihminen, huomaavaisempi. Se on yksi parisuhteen pulmaisimpia ongelmia: ollako oma itsensä vai muuttuako joksikin muuksi. No, miehesi joka tapauksessa tietää ettei höyryjen päästely ole kohdistettu häneen. Fiksu mies suhtautuukin asiaan huumorilla. Jos pääset eroon tuosta tavastasi purkautua juuri hänelle, niin kohteeksesi tulee ennemmin tai myöhemmin joku muu. Ystäväsi, sukulaisesi, toinen mies joka pitää tuosta piirteestäsi ja suhtautuu siihen huumorilla ja jonka kanssa tunnet olosi kortoisaksi ja turvalliseksi...
Miksi teet moista työtä, joka vaikeuttaa elämääsi? työpaikanhan kuuluu olla paikka jossa nautitaan olla, sillä siellä ollaan paljon ajasta. Työ on välttämättömyys, mutta jos kyse ei ole kun rahasta, niin onko sille tarpeen antaa liikaa itsestään? Työssä täytyy voida kehittyä ja kasvattaa itseään, ei kokea mitään negatiivisia juttuja.
Jokainen valitsee itse uransa ja tekee työtä sen eteen. Ei tuollaisesta työpaikasta, joka vaikuttaa yksityiselämäänkin negatiivisesti, kukaan unelmoi. Kannattaisiko yrittää pyrkiä eteenpäin urallaan, sinne minne unelmoi?
Työ= raha. Raha= laadukas elämä. Ei saisi olla niin, että työ vähentää elämänlaatua, sillä ei sillä pohjimmiltaan ole yksilölle juuri muuta merkitystä kun se rahan ansaitseminen. Ja tietenkin ne henkisesti kasvattavat mahdollisuudet mitä hyvä työpaikka tarjoaa.
...