Lapset ovat vaimon luona ensinmäistä viikkoa talo on tyhjä ja hiljainen, minä istun pimeässä olohuneessa muutama tuikku kynttilä antaa valoa. Yksinäistä, mietin syitä ja seurausta. Surullinen olo, tähänkö kaikki päättyy, huomista ei kannata ajatella se on niin kaukana.
Miksi se mitä ennen rakastin on muuttunut kovaksi ja ilkäksi, enkä tällä tarkoita vaimoani vaan elämääme yleensä. Täällä monet toivottavat voimia ja jaksamista, mutta entä sitten kun ne loppuvat. Ahdistaa, pala palalta elämänhalu tuntuu katoavan.
En halua syyttää tästä mitä on tapahtunut ketään olisi itse pitänyt ajoissa nähdä mitä on tapahtumassa. Syyttely ei auta mitään pahentaa vain tilannetta. Olisi helppo syyttää tilanteesta kolmatta osapuolta mutta eihän sitä mitä tapahtui olisi tapahtunut ellei vaimon olisi antanut tapahtua, ja mikä ajoi hänet siihen on meidän suhteessa oleva solmu mitä minä eikä hän osannut tai kyennyt tai halunnut purkaa.
Eli opetellaanpa nyt olemaan yksin, ensiviikolla keskiviikkona lapset tulevat minun luokse viikoksi, kun jaksaisi siihen saakka. Jos tästä selviää hengissä niin voi sanoa että se mikä ei tapaa niin vahvistaa.
Miksi se mitä ennen rakastin on muuttunut kovaksi ja ilkäksi, enkä tällä tarkoita vaimoani vaan elämääme yleensä. Täällä monet toivottavat voimia ja jaksamista, mutta entä sitten kun ne loppuvat. Ahdistaa, pala palalta elämänhalu tuntuu katoavan.
En halua syyttää tästä mitä on tapahtunut ketään olisi itse pitänyt ajoissa nähdä mitä on tapahtumassa. Syyttely ei auta mitään pahentaa vain tilannetta. Olisi helppo syyttää tilanteesta kolmatta osapuolta mutta eihän sitä mitä tapahtui olisi tapahtunut ellei vaimon olisi antanut tapahtua, ja mikä ajoi hänet siihen on meidän suhteessa oleva solmu mitä minä eikä hän osannut tai kyennyt tai halunnut purkaa.
Eli opetellaanpa nyt olemaan yksin, ensiviikolla keskiviikkona lapset tulevat minun luokse viikoksi, kun jaksaisi siihen saakka. Jos tästä selviää hengissä niin voi sanoa että se mikä ei tapaa niin vahvistaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
se on kaikkein pahinta. Silloin ajatukset juoksevat yhtä ja samaa rataa. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Sitä alkaa kuvitella kaikke omassa päässään. Mutta läpi se on käytävä. Muuten et selviä huomiseen ja eteen päin.
Pelkäsin itse erossani eniten juuri yksinäisyyttä.
Onneksi jouduin muuttamaan pois, ostin kämpän ja remppasin sitä töitten jälkeen ja ajattelin, ajattelin, ajattelin.
Ja kun alkaa miettimään eroa, ihmissuhteita, omaa ja toisen käytöstä jne niin ei siihen loppua meinaa tulla.
Toki se yksinolo on ankeaa alkuun, mutta huom huom, se vaatii totuttelua.
Ja juuri kun alat olla tyytyväinen oloosi, elämääsi tunkee joku Nainen!
Sano mun sanoneen.
tunnelmat ovat täällä. Myös tuikkujen (ja tietokoneen näytön) valossa tässä ihmetellään tämän elämän monimutkaisuutta, miten tähän on tultu vaikkei tällaista ole haluttu.
Viikot menee helpommin kun poika asuu kanssani mutta viikonloppuina iskee tämä surkea olo kun poika on äitinsä luona. Onneksi on edes tuo koira seurana.
Olet oikeassa, että ei se toisen tai toisten syyttely johda mihinkään, pikemminkin vaan lisää omaa katkeruutta. Sitä on nyt vaan jotenkin opeteltava hyväksymään uusi tilanne ja yritettävä päästä pahimman yli. Ehkä sieltä löytyy vielä valoisampi tulevaisuus.
Voimia sinulle, eiköhän me tästä selvitä.
Tilanteeni on muuten lähes sama, mutta eropaperi on perjantaina täytetty ja allekirjoitettu ja molempien olisi jo lasten vuoksi hyvä sietää toisiaan samassa asunnossa.
Ei ole käytännössä varaa hankkia toista asuntoa heti ja talon myyntiin menee vielä aikaa.
Pahinta on tässä se, että ihminen jota on rakastanut 11v (ja vieläkin) asuu ja tuo muistoja mieleen päivittäin olemassaolollaan, mutta hän itse ei tunne enää mitään niitä tunteita, joiden vuoksi olemme yhteen menneet.
On vaikeaa kieltää ja olla osoittamatta tunteita häntä kohtaan, kun hän ne tottakai torjuu 100%, en vain pysty hyväksymään itselleni, että omille tunteille pitäisi tehdä jotain, mutta mitä?
Tässä tilanteessa koen ainoana keinona tuhota oma rakkauteni häneen, on alkaa tekemään asioita, joita ei liittoomme kuulunut ja joiden tiesi silloin olevan väärin häntä kohtaan.
Eli alan itsekkääksi, kuten hän on tehnyt jo 2 vuotta.
Ensimmäisenä tulee mieleen hankkia nopeasti naissuhteita ja mikäli pystyn johonkin tässä vaiheessa kiintymään, niin se auttaa.
Toisena tulee mieleen alkaa haukkumaan ja loukkaamaan häntä, kuten minullekin on tehty kauan tarkoituksella.
Kertokaa millä keinoin olette itse päässeet yksipuolisista rakkaudentunteesta eroon pitkä suhteen jälkeen.
- Aivoton ja eropaperin viemistä vaille avioton -
Tiedän, että kummankaan syyttely erosta ei auta, mutta sekin on vaikeaa, jos itse olisi toivonut, että olisimme vielä kokeilleet korjata suhdettamme.
Kun tietää toisen nukkuvan samassa asunnossa...lähellä...mutta niin saatanan kaukana...tuntuu kidutukselta hänen olemassaolonsa...silti haluan hänen saavan toivottavasti paremman elämän kaiken tämän jälkeen, kuten itsellenikin...en vain usko, että voin toiseen ihmiseen tämän jälkeen enää luottaa niin paljon kuin aiemmin pystyin.
Menin nuorena naimisiin ja nyt tuntuu, että elämä ja se mitä on yrittänyt rakentaa (perhe ja rakkaus) niin kuin osaa on mennyt täysin hukkaan.
Toivottavasti nyt on paljon viisaampana virheistä ja naisen eroavaisuuksista oppineena, jos pystyy vielä saamaan pysyvän kumppanin itselleen.
tilanteessa tunnumme olevan, paitsi, että itse avioiduin vasta kolmekymppisenä ja nyt 19 vuoden jälkeen kaikki on ohi.
Minulla oli pitkään tuo tilanne, että ero oli selvä mutta oli vaan asuttava yhteisessä asunnossa. Oma rakkauteni vaimoa kohtaan oli tallella mutta toisella sitä ei enään ollut.
Sen olen kuitenkin päättänyt, että ilkeäksi en exää kohtaan ala, se ei mielestäni johda mihinkään, vaikka hyvin katkera olenkin. Parempi kuitenkin hyväksyä tosiasiat ja yrittää säilyttää suhde mahdollisimman hyvänä.
Itsekkin luulin vielä yhdessä asuessamme, että uusi suhde olisi pelastus ja sitä hainkin. Mutta nyt uudessa omassa asunnossa asuessani olen todennut, että onneksi en ketään ehtinyt löytää. En ole valmis uuteen suhteeseen. Parempi, että nyt vaan aivan rauhassa totuttelen tähän uuteen tilanteeseen. Kun tunteet exää kohtaan kuitenkin ovat vielä niin voimakkaat, en voi aloittaa uutta suhdetta, se olisi väärin sitä uutta naistakin kohtaan.
uusi suhde tässä vaiheessa loukkaisi nimenomaan sitä uutta naista. Et ole siihen vielä henkisesti valmis. Odota. Anna ajan kulua. Löydät vielä oman onnesi. Tsemppiä ja yritä selvitä siitä joulun ajasta. Se tuntuu monesta hirveän vaikealta, kun on perhejouluihin tottunut.
tilanne. Mies tosin alkoi itsekkääksi vasta keväällä, kun iski jokin keski-iän kriisi. Syyn tiedän, keinoa tilanteen korjaamiseksi en ole löytänyt. Tilanne vain liukui tällaiseksi, kun en reagoinut aiemmin. Olisinko siihen mitään voinut vaikuttaakaan? Harmittaa, kun en vastaan yrittänyt panna, kun mies alkoi selvästi irtautua kotioloista. Olisi edes tunne, että olen yrittänyt.
Omat tunteet ovat vielä tallella, jos mahdollista, niin vieläpä voimistuneet. mies on kylmennyt tunteiltaan, ei halua enää yrittää. Eropapereita ei ole viety, ei edes haettu, mutta se on vain ajan kysymys, tuntuu niin toivottomalta.
sattuu aivan saakelisti.
Elämä jatkuu.. jos ei vielä huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi kesänä, mutta viimeistään ensi vuoden puolella. Huomaat, että hengität, iloitset joistain OMISTA asioistasi, pidät omasta elämästäsi.
Nyt täytyy pysyä kasassa, keskittyä vain vaikka siihen hengittämiseen, olemassaolemiseen. Sinulla on lapset, jotka rakastavat sinua täydestä sydämestä, katsovat sinua ylöspäin ja rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Et ole yksin.
Muistathan luoda viikottaisia tavoitteita: Huomenna pyyhin pölyt ja siirrän tuon kaapin, joka on aina häirinnyt tuossa... teet joka päivä jotain muutosta.
Ja jos ei muuta, niin muista, että olet juuri se ykai miljoonista siittiösoluista, josta oli etuoikeutettu tulla ihminen. Muista myös, että olet yksi niistä miljoonista etuoikeutetuista, joilla oli onni syntyä tänne hyvinvointiyhteiskuntaan.
En tiedä helpottaako, mutta nämä sanat joskus eräältä hyvältä ystävältä auttoivat minua eteenpäin. Kiitos hänelle!
Niin kauvan kuin on elämää, eli kiitos kauniista kirjoituksestasi. Yöllä yksin kun luin sen niin itkin, mutta tämä onkin aika surra. Huomenna on aika elää, ja kyllä sekin päivä vielä tulee.
Tietkö mitä! Sinä selviät vielä tuosta kaikesta! Satavarmasti ja aikuistenoikeesti!
Mulla oli sama tilanne 5 vuotta sitten. Nyt istun olkkarissani ja edelleen yksin - ei hätää on mulla naisystävä eronnut sellainen jolla on omat lapset ja oma koti. Mulla omat lapset ja oma koti.
Mun neuvoni on että keskity lapsiin ja hoida itseäsi ts. tee silloin kun lapset eivät ole luonasi JUURI sitä mitä haluat tehdä. Ulkoile ja nauti riittävästi happea. Käy kapakassa, käy nettitreffeillä, käy töissä, huolehdi lapsista, ole kavereiden kanssa, harrasta, nuku riittävästi, saunottele, lue kirjoja, katso elokuvia jne.
Elämä on ihan oikeesti ihanaa kun saa itsensä kasaan ja alkaa näkemään kevätauringon lumihangella!
Jos sut on petetty ja jätetty sä saatkin olla katkera - mutta ei exäkään helpolla pääse. Sä oot vielä voittaja jos sellaisia nyt tälläisessä tilanteessa onkaan!
tarkoittaa yksinäisyyttä. Se voi myös tarkoittaa uusia harrastuksia, uusiin ihmisiin tutustumista. Työväen- ja muiden opistojen kevätlukukausi alkaa kohta, ilmoittaudu kursseille. Tai viuhuta kirjatokorttiasi. Tai elvytä avioliiton arjessa nuupahtaneita ystävyyssuhteita. Elämään tulee lisää sisältöä elämällä.
Älä anna ASIOITTEN PILATA ELÄÄMÄÄSI.
Tee semmosia hommis mitä et ole aiemmin tehnyt.
Kirjota ne vihantuntemukset paperille ja paljon.
Päiväkirjaa pidä omista tuntemuksista.
Joskus tulee niitä positiivisia juttuta kuitenkin eteen.
Tänään kun tuli kuukausi siitä kun mailmani romanti aloitin päiväkirjan kirjoittamisen.
Kirjoitin tuossa yksinäisyydestä. Niin vain kävi että selvisin viikon melkien ehjin nahoin. Keskiviikko aamuna, lapset olivat tulossa luokseni illalla, minä hajosin.
On se kumma tunne, tulee nyrkin kokoinen musta aukko rintaa joka imee loputkin voimat ja siten sitä ihminen menee pirstaleiksi eikä saa kasattua itseään vaikka kuinka yrittää. Liian paljon liian pieniä palasia eikä aikaa kasata itseään.
No sain sen verran aikaiseksi että varasin ajan kriisikeskukselta ja pääsin jällen kerran puhumaan itseni tyhjäksi kaikesta siitä mitä oli kertynyt sisään yksin vietetyn viikon aikana. Sen jälkeen olo oli kuin olisi tehnyt töitä pari kolme vuorokautta putkeen. Piti mennä kotiin ja kerätä voimia siihen kun lapset tulevat. Nyt tuntuu taas siltä että jaksaa hetken eteenpäin.