Miksi rikkaan pitäisi

olla hyvän hyvyyttään

solidaarinen köyhälle, jos tämä köyhä vähäosainen käyttäytyy häpeilemättömän julkeasti ja röyhkeästi paskat haistattaen? (kuten monilla työpaikoilla) Eikö OIKEUDENMUKAISTA olisi vaatia kerjäävältä osapuolelta jonkinlaista nöyryyttä?

Miksi häiriköivää SAK:ta käsitellään ymmärtäen? Tehtaat pois Suomesta, niin tulisi duunareille herroja ikävä.

11

669

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rane

      kumpi on se kerjääjä?

    • rane

      terve menoa sinne kiinaan lintuja syömään. siellähän on pomoillakin hyvät olot.kunnes korvataan paikallisilla. pikkusen halvempia ja sama kieli.

      • solidaarisuudesta on turha

        nykymaailmassa puhua. Kumpikaan osapuoli ei ansaitse sitä. Asia koituu heikoimman vahingoksi eli työväen.


      • niinpä niin
        solidaarisuudesta on turha kirjoitti:

        nykymaailmassa puhua. Kumpikaan osapuoli ei ansaitse sitä. Asia koituu heikoimman vahingoksi eli työväen.

        Puolassa Solidaarisuus-liike(se todella käytti sitä nimeä) oletti naiivisti mannan alkavan sataa taivaalta kunhan päästään länsimaiseen oikeistolaiseen työmalliin, miten tälle solidaarisuudelle sitten kävi?

        >>Työläisillä menee huonosti Gdanskissa. Heitä sorretaan eikä aina pidetä oikein ihmisinäkään.>>

        >>Brodowskin mukaan työläisen asema on kurja. Palkat ovat liian pienet. Työ on lisäksi raskasta eikä siitä makseta kunnolla.>>

        >>Yritykset eivät aina noudata työelämän sääntöjä. Jos joku valittaa, hänet potkaistaan pois eikä oikeutta aina kannata hakea.>>

        http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:3:0:0,4:3:1:1:2005-08-14,4:320355,1:0:0:0:0:

        >>Tällä hetkellä Puola kärsii suurtyöttömyydestä ja vakavista rakenteellisista ongelmista. Enemmistö puolalaisista haluaa politiikalta ennen kaikkea ratkaisuja, jotka parantavat heidän aineellisia elinolojaan: Solidaarisuudella ei ole tarjota juuri muuta kuin uskoa markkinavoimiin sekä puolalaiseen patriotismiin ja katolisen kirkon oppeihin.>>

        http://www.sak.fi/nuoret_arvo.shtml/08?2129

        >>Yhteiskunnan uusi kahtiajako niihin, joilla on vakituinen työ, ja niihin, joilla sitä ei ole, ei sovi kristilliseen näkemykseen työstä ja ihmisestä", piispainkokous sanoo.>>

        http://www.logosmedia.fi/uutisarkisto/0059.html

        Todella solidaarista, eikö vain.


    • Ei suurituloinen

      En katso itseäni suurituloiseksi kun vertaan nettoansioitani.
      Tulen hyvin toimeen.
      Maksan kuitenkin veroja yhden ammattimiehen ja yhden vähemmän koulutetun työntekijän palkan verran.
      Tämä on varmasti niistä pienituloisista ihan oikein.
      Mutta onko se?
      Kun lasketaan perehiden todellisia tuloja, pitäis ottaa myös tulonsiirrot huomioon.
      Muutenhan nettotuloja ei voi verrata.

      Laskekaapa joskus missä on se tuloraja, jossa veronmaksaja siirtyy saajasta maksajaksi !

      Kun lasketaan koulutus-, sairaanhoito- ym menot, melkein kaikki lähes keskitason palkkaan asti ovat nettosaajia.

      Poistetaan vai suurituloisemmat palkansaajant ja menestyvät yritykset tästä maasta ja katsotaan miten käy.

      • köyhä kansa

        Eli kun on progressiivinen verotus ja pienituntipalkkainen ryhtyy ylitöihin, jotta pystyisi perheensä elättämään - eli terveyden uhalla ympäri yöpäivää töiss, ja verotus enemman kuin kasinkertaistuu - ja tulos, ei köyhäkään siitä saa perheensä ruokittuksi, kaikki menee valtiolle veroihin. Ja lapset kun eivät näkee isiä lainkaan.


      • veroista

        Joo, niihän se on, että näitä ahneita veroista ruikuttajia löytyy sitä enemmän mitä enemmän tienaa ja mitä enemmän on omaisuutta. Itse en ole koskaan valittanut veroista olen sitten tienannut enemmän tai vähemmän. Jos ei miellytä nämä systeemit, niin parasta mennä sinne missä miellyttää. Kyllä tilalle tulijoita varmasti riittää.


      • raimosteri
        veroista kirjoitti:

        Joo, niihän se on, että näitä ahneita veroista ruikuttajia löytyy sitä enemmän mitä enemmän tienaa ja mitä enemmän on omaisuutta. Itse en ole koskaan valittanut veroista olen sitten tienannut enemmän tai vähemmän. Jos ei miellytä nämä systeemit, niin parasta mennä sinne missä miellyttää. Kyllä tilalle tulijoita varmasti riittää.

        Verotus on politiikkaa ja politiikasta saa jokainen puhua suunsa puhtaaksi. Tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä. Ei tässä tarvi ketään lähtemään kehottaa, monet ovat muutenkin kantapäät lähtökuopissa.

        Minusta yli 50%:n marginaalivero on moraaliton. Olkoonkin, että tulot täytyy olla tosi kovat ennenkuin tuollaisia joutuu maksamaan, mutta silti.

        Esimerkiksi noiden ylimpien marginaaliveroprosenttien fiskaalinen merkitys on mitätön (tuotto valtion budjetissa), mutta negatiivisena motivoijana taas suuri. Johtopäätös on, että nuo ylimmät marginaalit ovat puhtaan kateuden motivoimia*. Kansalaisena minua hävettää vaikka syytön tuohon olenkin.

        *ks. sosiaalidemokratia


      • -->
        raimosteri kirjoitti:

        Verotus on politiikkaa ja politiikasta saa jokainen puhua suunsa puhtaaksi. Tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä. Ei tässä tarvi ketään lähtemään kehottaa, monet ovat muutenkin kantapäät lähtökuopissa.

        Minusta yli 50%:n marginaalivero on moraaliton. Olkoonkin, että tulot täytyy olla tosi kovat ennenkuin tuollaisia joutuu maksamaan, mutta silti.

        Esimerkiksi noiden ylimpien marginaaliveroprosenttien fiskaalinen merkitys on mitätön (tuotto valtion budjetissa), mutta negatiivisena motivoijana taas suuri. Johtopäätös on, että nuo ylimmät marginaalit ovat puhtaan kateuden motivoimia*. Kansalaisena minua hävettää vaikka syytön tuohon olenkin.

        *ks. sosiaalidemokratia

        liity sinäkin
        http://www.iloisetveronmaksajat.org/


    • vaan tehtaat

      vaikka venäjälle, menette itse perässä, se on kummallekkin maalle vaan hyväksi, sieltä löytyy kaikki toivomanne halvasta työvoimasta, huonoon sosiaaliturvaan, mataliin veroihin, halpaan prostituution, nöyriin kerjäläisiin joita tunnutte kaipaavan, joille voi aina tiputtaa sen almun... Mitä sen rinnalla pikku suojelumaksut ja lahjukset painavat, tulevathan ne tätä menoa tännekin, harmaata työvoimaakin alkaa löytymän jo kansainväliseen malliin.

      • Voitto

        Venäjälle on hinku myös suurella lihafirmalla. Siellä on halpaa työvoimaa ja pörssi vaan jatkaa nousuaan. Nyt nopeasti ostamaan lihafirman osakkeita.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe