Eli kaikki jotka "eivät saa" ketään, milloin aiotte lopettaa yrittämisen, missä iässä ja mitä seuraavaksi? Muutatteko yksin isompaan asuntoon, maaseudulle, metropoliin tai muuta erilaista missä yksinkin voi olla kivaa?
Mikä on mielestänne se sopimaton ikä olla enää "haku päällä"? Pelkään olevani mauton jos väärässä kategoriassa teen siihen kuulumattomia asioita. Olen siis reippaasti yli kahdenkymmenen ja nainen, sinkku ollut aina, muistutan päivä päivältä enemmän rumaa butch-rekkakuskia.
Mielipiteitä säädyllisyydestä sinkkujen maailmassa, ryhmä aikuiset?
Mikä on mielestänne se sopimaton ikä olla enää "haku päällä"? Pelkään olevani mauton jos väärässä kategoriassa teen siihen kuulumattomia asioita. Olen siis reippaasti yli kahdenkymmenen ja nainen, sinkku ollut aina, muistutan päivä päivältä enemmän rumaa butch-rekkakuskia.
Mielipiteitä säädyllisyydestä sinkkujen maailmassa, ryhmä aikuiset?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihmisellä ei ole jotain kynnysikää, jonka jälkeen seurantarve loppuu. Suhdetarpeemme kestää hautaan asti. Seksin harrastaminen tietysti muuttuu iän myötä.
juuri nimenomaan seksisuhteita tai edes -viritteisiä seurusteluita, mies-nainen tai gay-.
Minä aloitan yrittämisen kolmekymppisenä.
Yrittäminen loppuu heti kun valmistun, tai kun pääsen töihin. Se on sitten siinä. Ostan sitten itselleni kaikkea kivaa ja istun yksikseni asunnossani hokien "en tarvi ketään, en tarvi ketään, en tarvi ketään, mulla menee ihan hyvin, mulla on ihan kivaa...." Oikeastaan teen sitä jo nykyään. Yrittäminen taisi osaltani loppua vuosituhannen vaihteessa.
Tää kysymys vain wernerille:
Oletko varma että olet lopettanut etsimisen?
Oikeastaan nyt kun tarkemmin ajattelen. Sinähän olet kai mies ja miesten onnistuu (kai) laittaa ajatuksensa hyllylle silloin kun he niin haluavat. Itse olen nainen ja päättänyt saman monta kertaa, mutta edelleen hyvän näköinen ja mukavan oloinen mies saa jonkin kliksahtamaan päässäni ja odotan treffikutsua. Tässä vaiheessa olen pettänyt itseni ja tuhoontuominnut tutustumisen uuteen ihmiseen. Ei kukaan halua naista jolla silmät kiiluvat: mennään naimisiin! :)
Kyllä ne ajatukset voidaan poistaa käytöstä määrittelemättömäksi ajaksi, etenkin kun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Toivottavasti saat vielä sen treffikutsun :)
Tuskimpa ihminen koskaan lopullisesti luovuttaa hakemasta seuraa,vaikka välillä se tuntuisikin ainoalta ja järkevältäkin vaihtoehdolta.
Asiasta huolehtii luonto,joka ajaa vaistomaisesti hakemaan kumppania tilaisuuden tulle.
Olen itse yli 35v mies,enkä ole koskaan seurustellut vakavasti.Monesti olen jo päättänyt luovuttaa,mutta kumminkin sitä aina haikailee jotakuta tuohon rinnalleen jakamaan elämän ilot ja surut.
Toisaalta olen jo tottunut olemaan yksinäni niin kauan,etten ole edes varma tottuisinko enään jakamaan elämän jonkun toisen kanssa.Niin paljon on asioita joita voi tehdä parhaiten olessaan yksin,ilman että kukaan on vaikuttamassa päätöksiin.Lisäksi miksi pitäisi hakeutua jonkun seuraan vain seuran takia,että voisi näyttää muille kuuluvansa joukkoon.
Miksi jakaa elämä pelkästään tämän takia jonkun kanssa joka ei kumminkaan vastaa juuri sitä mitä toiselta haluaa tai toisin päin?
Yksin eläviä pidetään jotenkin kummallisina,friikkeinä,yhteiskuntaan sopeutumattomina,ehkä näin onkin.
Itselläni on veri vetänyt aina tielle,jonnekin kauas,aivan kuin jossakin kaukana olisi joku odottamassa.
Tämän takia en ole hosunut,vaan antanut ajan kulua,kenties vielä joskus kohtaan sen hänet tai kenties häntä ei olekaan,kuka tietää.
Mielestäni ei kannata hätäillä,jos sitä oikeaa ei heti löydy.
Minä lopetin pääni seinään lyömisen 29-31-vuotiaana. Epätarkka ajankohta sen takia, että prosessi vei vähän aikaa. Eli 29-vuotiaana huomasin, että ei ne naiset minusta ole kiinnostuneita, ja 31-vuotiaana olin sinut sen tosiasian kanssa, että yksin ollaan, ja silti onnellinen.
Amen brother.