Kysyisin mielipidettänne tosi noloon tilanteeseen. en kehtaa tästä kellekään puhua kasvotusten, sen verran arka juttu, mutta asia on vaivannu jo monta kuukautta!
Miesystäväni tässä kerran kesken sänkyhommien ilmoitti, että en ikinä kuulemmä tee mitään ja, että hän ei ole tyytyväinen! hän saa kuulemma aina tehdä kaiken ja minä vaan olen. Ihan sama on kuulemma mennä suihkuun ja hoitaa homma itse. on kuulemma tylsää. OLIN KUIN PUULLA PÄÄHÄN LYÖTY! kuvittelin, että kaikki oli mennyt ihan hyvin. en vain ole kaikkiin juttuihin suostunut. ja häeltä olisin kaivannut enemmän hellyyttä jne.
no itkuhan siitä tuli ja itsetunto sen seurauksena ihan murskana. miten tästä eteenpäin voin tehdä enää mitään? siitä eteenpäin en enää osannut nauttia seksistä, vaan siitä oli tullut minulle suoritus. koko ajan mietin, että mitäköhän toinen nyt ajattelee, onkohan tämä nyt ihan kauheeta...jne. kaikki kyky rentoutua katosi. mies tyytymättömyydestään parikin kertaa huomautti ja asian puheeksi ottaminen vain vaikeuttaa asiaa. hän ikäänkuin kiukutteli kun en ollut vielä suostunut suuseksiin. minulle siitä tulee nyt paineita.
Hän on myös arvostellut mm. pukeutumistani. sanoi, että minun tulisi aina näyttää hyvältä hänelle. muutenkin asiat pitäisi usein mennä niinkuin hän sanoo ja hän tietää aina parhaiten. joku juttu tässä nyt on, että en osaa irtaantuakaan. itsetunto ihan hukassa ja usein tunnen itseni rumaksi ja huonoksi.
NOLO JUTTU
20
2767
Vastaukset
- asioita
Teillä on pattitilanne, sinä haluat hellyyttä ja mies suuseksiä. Kumpikaan ei pysty tällä alueella tyydyttämään toista. Se pitäisi saada keskustelemalla laukeamaan, jos siihen ei ole valmiuksia, tilanne on vaikea.
Sanooko kukaan toiselle, jota rakastaa, että olet ruma ja huono? Jotenkin tuntuu, että sinusta tehdään superhiirulaista, kuin hyvin opetettu koira, joka tottelee aina. Koira tarvitsee auktoriteetin, mutta ihminen ei alistajaa. - on myöhäistä
Jollei teillä vielä ole lapsia, lähde. Äkillinen irtautuminen toisesta sattuu, mutta tuollainen tilanne tuhoaa sinut. En usko, että miehesti pystyy muutokseen. Terve ihminen ei kohtele rakastaan noin.
- angelina
Oon samoilla linjoilla ton edellisen kirjoittajan kanssa ja myös sitä edellisen. Ei omaa kultaa tollalailla kohdella!!! Mun poikaystävä ei tuonu omaa tyytymättömyyttään esille haukkumalla mua. Hän sanoi, että toivoisi minun olevan aktiivisempi sängyssä. Sunki poikaystäväs ois pitäny asia tuoda esille jotenki samalla lailla eikä syyllistämällä tai haukkumalla. Kauheeta!!!!!!!!!!!
- angelina
angelina kirjoitti:
Oon samoilla linjoilla ton edellisen kirjoittajan kanssa ja myös sitä edellisen. Ei omaa kultaa tollalailla kohdella!!! Mun poikaystävä ei tuonu omaa tyytymättömyyttään esille haukkumalla mua. Hän sanoi, että toivoisi minun olevan aktiivisempi sängyssä. Sunki poikaystäväs ois pitäny asia tuoda esille jotenki samalla lailla eikä syyllistämällä tai haukkumalla. Kauheeta!!!!!!!!!!!
Elävästä elämästä voin kertoa, että mun serkulla on tyttöystävä, joka on kuulemma ihan lahna sängyssä ja tää mun serkku on pettäny tyttöystäväänsä salassa ja nyt vaan odottaa, että se unelmien nainen osuis kohalle että sais jätettyä tyttöystävänsä. muuten ei tyttöystävässä todellakaan oo vikaa, on kaunis, seksikäs, mut ainut vaan ettei oo aktiivinen sängyssä. Mun serkku on ihan sika mieheks... >:(
Seki vois kertoa tyttöystävälleen asiasta ja he voisivat yhdessä alkaa suunnittelee sitä seksielämää...
- cvbcbvc
Aika julmaa käytöstä mieheltäsi kun kerran loukkaannuit, mutta tosin voihan se tavallaan olla hyväkin jos asioista voi puhua suoraan. Kai olet itsekin oman näkemyksen sanonut, että halua enemmän pyyteetöntä hellyyttä yms. vierekkäin oloa ilman liikoja kourimista ja että loukkaannuit kritiikistä. Miehiä tälläinen naisellinen herkkyys ja tuherrus vain hellyttää ja opettaa lempeämmäksi (kunhan ei muutu kotkotukseksi).
Näin miehen näkökulmasta sellainen tapaus jossa nainen vaan makaa ja katsoo seiniä niin tulisihan siinä vähän turha ja riittämätön olo.
Jos neuvominen sallitaan niin esim. lähetyssaarnaaja asennossa miehet pitävät jos nainen hyväilee samalla käsillään miestä ja välillä vetää vaikka puoliväkisin miehen itseensä kiinni suudellakseen miestä kaulaan ja välillä voi lukita jaloillaan miehen itseensä kiinni ja liikuttaa omaa lantiota. Nämä kaikki kertoo, että nainen on tyytyväinen, että oikea mies on siinä. Ei siinä sen kummempia temppuja tarvita, tuo käsillä hyväily riittää pitkälle, naisen kosketus tuntuu tosi hyvälle. ja jos olet luonnostaan sängyssä hiljaista sorttia niin yritä edes vähän huokailla mukana. Täysin hiljaa oleva nainen kertoo miehelle, että nyt ei mene hommat putkeen...
ja kyllä ne roikkuvat verkkarit ja college-paidat vaan tappaa erotiikan ja jännitteen jos ne on aina päällä :) osta vaikka uusia alkkareita tai kireämpiä paitoja..äläkä häpeä tai piilottele kroppaasi vaikka se ei missi vaatimuksia täytäkään.
Suuseksiä en osaa kommentoida, koska en koe sitä itselleni kovin tärkeäksi. Mutta luulisin, että miehellesikin riittää, että pidät hänen kalustaankin ja osoitat sen vaikka kädellä hyväilemällä ja ihmettelemällä :)) ja sanot, että otat suihin "sitten joskus..." jos tämä on joku kynnyskysymys.
Tosin eipä toi seksi kaikille niin tärkeää ole. Mun tyttöystävä on myös melko pökkelö sängyssä ja siltä on turha odottaa mitään pornofilmi maneereita ja esityksiä, hyvä jos pussailemaan tulee :). Tykkää enemmän halailusta, nuuhkimisesta ja muusta söpöilystä ja osoittaa sillä lailla, että oon hyvä mies. Eikä se mua haittaa, päinvastoin - kunhan joskus ees saa :D. Mustakin on paljon kivempaa vaan kattoa vierekkäin telkkaria naiseni kanssa ja hiplata muotoja sitten siinä sivussa tiukan paidan läpi :p.- ja pahasti!
Heh "kyllä ne roikkuvat verkkarit ja college-paidat vaan tappaa erotiikan ja jännitteen jos ne on aina päällä", en tosin ole ketjun aloittaja, enkä myöskään kärsi vastaavasta.
En onneksi myöskään ole lahna sängyssä, samat on neuvot multakin. Rohkeesti vaan mukaan! (eikä ne verkkarit himassa haittaa jos alla on mitä näyttää ja ukko sen tietää, korsettikin itseltäni kyllä löytyy)
Ottakaa vaikka muutama(!) lasi viiniä ja sit hommiin, käykää ostamassa jotain aikuisten leluja, jos sullakin innostus sitten heräis ja molemmat ois tyytyväisiä :)
- riittämättömäksi
surkeaksi tai rumaksi.
Miehesi on brutaali !
Jos hänellä olisi taitoja ja kykyä antaa sinullekin jotain, eikä vain vaatia, kaikki voisi olla toisin.
hän pitää ilmeisesti itseään supermiehenä epäilemättä ollenkaan ettei välttämättä ole mikään "jumalan lahja naisille" !
elämä on pitkä, muunkinlaisia ihmisiä on on olemassa ! Pidä se mielessä ! - Aave
Voin kertoo,että seurustelin joskus samantyyppisen miehen kanssa.Sano tosiaan asiat vähän liiankin suoraan.Siis määräili mun pukeutumista ja asetti millon mitäkin vaatimuksia.Tajusin lopulta,että se mies ei tuu koskaan löytään sellasta naista johon olis tyytyväinen!Ja se on jo todistettu =) Juttelin hänen nykyisen tytön kanssa jokin aikaa sitten,ja hän kertoi miehen olevan edelleen ihan samanlainen!Ja tämä tyttö on todella kaunis ja ties mitä.Sanoin sille että unohda koko tyyppi,siitä ei hyvää seuraa.
Luulenpa että miehes vaan on sellainen,että osaa kyllä muilta vaatia kaikenlaista.Ja todennäköisesti hän olisi muidenkin naisten suhteen samanlainen =( Että mietippä nyt tarkkaan,haluatko hänen kanssaan elämäsi viettää.Tuskinpa olet sellaista ansainnut! - hone-y
sanonta, jota mukaillen: jos rakkaimpasi on tuollainen, niin mihin enää tarvitset vihamiehiä?
Maailma on täynnä miehiä, sellaisiakin, jotka kohtelevat naisiaan kunnioituksella. Miksi tyytyä johonkin sovinistisikaan, kun voi saada tasa-arvoisen suhteen?!
Ihmissuhteissa asiat voi hoitaa kahdella tavalla, joko rakentavasti tai tuhoten. Miehesi on valinnut jälkimmäisen. Seksi on niin arka asia, että vähemmälläkin saa itsetunnon murtumaan.
Miksi sinä siedät häntä? Jokainen ansaitsee kunnioitusta. Vaadi miehiltä ja elämältä enemmän. Sinä olet sen arvoinen :) - Heluna
Tuskin nyt ruma ja huono olet, mutta aika iso osa naisista on kuulemma sängyssä aika alisuorittajia. Ja tuota.... Jos et vielä ole suostunut edes suuseksiin vaikka olette seurustelleet jo kuukausia (?), kertoisi tuo minulle, ettei sinua koko seksipuuhat miehesi kanssa kamalasti kiinnostakaan. Mietipä miksi et sitten halua sängyssä "tehdä mitään" nautinnon eteen? Onko syy itsessäsi vai miehessäsi?
Oletko koskaan saanut orgasmia? "Kehtaatko" kosketella itseäsi yhdynnän aikana (muuten et luultavasti saa orgasmia)? Oletko koskaan katsonut itseäsi peilistä alasti ja sanonut itsellesi: "Ei paha"?
Nyt itsetuntoasiat kuntoon ja sitten kehittämään seksielämää. Jos et miehesi kanssa pysty edes keskustelemaan siitä, mitä kumpikin haluaa parisuhteessa seksiltä, te ETTE OLE toisillenne luodut. Paitsi jos olette ajatustenlukijoita eikä sanoja tarvita, mutta tuskimpa sentään. - ALOITTAJA
kiitos mielipiteistänne, lisääkin toivotaan!:) sellaiset on todellakin tarpeen. on niin kauan vaan pyöritelly asioita mielessään että on hyvä purkaa muillekin välillä!
toisin kuin edellä on parissa viestissä arveltu, en toki ole ollut ainakaan omasta mielestäni mitenkään täysin pökkelö. toimin sängyssä, koskettelen ja suukottelen, niin sängyssä kuin muuallakin. en tiedä, kuinka paljon sitä sitten oikein pitäisi heilua. alussa sain muutaman orgasmin enkä häpeillyt pitää ääntäkään. sitten kaikki on laimentunut niiden kommenttejen ja painostuksen tunteen jälkeen. pukeudun myös ihan kuin kuka tahansa parikymppinen nainen, siististi ja muodikkasti, tykkään seksikkäistä alusvaatteista ja topeista. välillä haluan taas pukeutua ihan rennosti.
haluan siis jatkuvasti osoittaa kosketuksin yms. että välitän. mieheni ei ole kuulemma tottunut sellaiseen ja välillä huomaankin miten hän jotenkin menee lukkoon kun saa huomiota. hän on enemmän sellainen "toiminnan mies" siis suoraan asiaan,mielellään suuseksin jälkeen ja kosketteleekin vain tietyistä paikoista. olen kertonut hänelle, että minä taas sytyn siitä kun hän osoittaa huomiota muutenkin ja koskettelee joka paikasta, mieluiten juuri intiimialueisiin edeten, ensin voisi lämmitellä..
mutta en ole vain pystynyt unohtamaan niitä kommentteja. en tiedä voinko enää ikinä kyetä hyvään seksiin.
nyt tosiaan mietin joka asiaa, mitä teen, että onkohan tämä nyt oikein. niin ja tuli tässä vielä sellainenkin mieleen, että hän on myös valittanut siitä, että koskettelen häntä vääristä paikoista. usein annan käsieni vaan vaellella, mutta hän ilmoitti, että se ei sytytä häntä. yritin selittää, että aina kosketuksessa ei välttämättä ole tarkoitus johtaa sänkyyn...
olenkin tässä ajatellut niin kuin joku tuossa sanoi, että hän ei taida olla tyytyväinen mihinkään. aina tuntuu löytyvän jotain vikaa.- cbvcbc
Tarkemmin kun ajattelee niin meillä se menee niin, että se on lähinnä minä joka aktiivisesti paijaa,hivelee,sivelee,hieroo,kyöhnää ja puristelee ja neiti osoittaa tyytyväisyyttään lähinnä niin, että tulee kainaloon ja vähän sivelee mua käsivarsista tai laittaa pään kainaloon ja käden mun päälle.
Voishan se tuntua tosiaan vähän hämmentävälle ja nololle jos se kävis yhtäkkiä yhtä hanakasti mun päälle ja sivelemään mun lantion seutua tai rintoja kun katellaan telkkua :D miehen on vaikea pitää kroppaansa mitenkään haluttavana ja kiinnostavana varsinkin jos se ei ole arnold kuosissa. Ehkä miehesi häpeää kroppaansa, mutta kummallista ettei halua sinua hiplata - taitaa olla vaan pikkuisen erilainen.
Meillä noi sänkyhommelit on menny jokseenkin naisen ehdoilla vaikka olikin kokematon kun tavattiin. Ei aikoinaan antanut oikein pussaillakaan vaikka oltiin varmaan kuukausi aktiivisesti tavattu ja treffailtu vähintää joka toinen päivä, ja pihtaili ja testasi mua ties miten kauan siitä eteenpäin. Mutta eipä tossa mikään kiire ollut kun tiesi että ei se karkuun lähde kun oli muuten yhteydenotoissa yms yhtä aktiivinen kun minä. Oppinut siis vähän kantapään kautta nuo lämmittelyt.
Että kieltäydy ens kerralla vaikka pussailustakin, ja sano koska olet loukkaantunut tai että et luota häneen enää tai että kun ei koskettele ensin joka paikasta tms. ja opeta sitä. Koiran hommaahan tämä miehenä olo mutta yllättävän äkkiä sitä nöyrtyy kun on pakko. - Jace
Aika törkeää tuo miehesi käytös.Tunnut olevan ihan lopussa.Sinuna jättäisin miehen.Anna aikaa itsellesi.Kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottuu.
Mulla kävi samalla tavalla ekan poikakaverini kanssa.Aikaa siinä meni ennen kuin pystyin taas nauttimaan seksistä.Nykyinen poikakaverini vain ehdottaa että "eikö tää sopis sulle paremmin?"etc.
Tarvitset aikaa itseäsi varten! - Mies-75
Miehesi vaikuttaa kyllä seksin saralla todella itsekkäältä. En oikein miehenä voi ymmärtää, miten hän voi edes kuvitella nauttivansa seksistä, jos sinun tuntemuksesi on tuota tasolla. Molemminpuolinen nautinto on toimivan seksin edellytys.
Ja mitä aiemmin mainitsit suuseksistä, siihen ei tosiaankaan tarvitse suostua, jos et halua. Vaikka miehesi kuinka pitäisi sitä luonnollisena osana seksielämää, ei se sitä ole, jos se ei tunnu sinusta luontevalta, etkä halua sitä. Ei voi vetää mitään standardirajoja, mihin pitää suostua ja mihin ei tarvitse. Entäs sitominen ja muu sellainen? Mitä miehesi pitäisi, jos haluaisit työntää dildon hänen... no joo...
On tietenkin vaikea (ja vaarallista) tehdä mitään pitkälle meneviä päätelmiä näin vaajasta tiedosta, mutta vaikuttaisi, että miehelläsi on aitoja ongelmia seksuaalisuutensa kanssa. Koska hänen suhtautumisensa on tuolla tasolla (aika pitkä matka ongelman tiedostamiseen), en sinuna jäisi niitä ratkomaan. - ALOITTAJA
Mies-75 kirjoitti:
Miehesi vaikuttaa kyllä seksin saralla todella itsekkäältä. En oikein miehenä voi ymmärtää, miten hän voi edes kuvitella nauttivansa seksistä, jos sinun tuntemuksesi on tuota tasolla. Molemminpuolinen nautinto on toimivan seksin edellytys.
Ja mitä aiemmin mainitsit suuseksistä, siihen ei tosiaankaan tarvitse suostua, jos et halua. Vaikka miehesi kuinka pitäisi sitä luonnollisena osana seksielämää, ei se sitä ole, jos se ei tunnu sinusta luontevalta, etkä halua sitä. Ei voi vetää mitään standardirajoja, mihin pitää suostua ja mihin ei tarvitse. Entäs sitominen ja muu sellainen? Mitä miehesi pitäisi, jos haluaisit työntää dildon hänen... no joo...
On tietenkin vaikea (ja vaarallista) tehdä mitään pitkälle meneviä päätelmiä näin vaajasta tiedosta, mutta vaikuttaisi, että miehelläsi on aitoja ongelmia seksuaalisuutensa kanssa. Koska hänen suhtautumisensa on tuolla tasolla (aika pitkä matka ongelman tiedostamiseen), en sinuna jäisi niitä ratkomaan.joo, olen aatellut, että mieheni voisi ehkä olla jollain tavalla tunne/luonnehäiriöinen...?välillä ajattelen, että on jotenkin kylmän oloinen, niinkuin ei osaa reagoida tai vastata läheisyyteen ja tunnetila usein negatiivinen ja turhautunut...mutta toisaalta osaa kyllä puhua tunteista yms. mutta jotenkaan se ei ulotu tekoihin asti. sitten taas kaikenlainen sellainen puhe, jossa hän tavallaan joutuu "kritiikin kohteeksi" ei onnistu, ainakaan hyvin, koska silloin hän menee puolustusasemiin, vaikka tarkoituksena olisi vain rakentava keskustelu aikuisten malliin. (esim. pitämättömät lupaukset yms.)näin kun näitä asioita kirjoittaa ja lukee muiden mielipiteitä niin kuulostaa kyllä uskomattomalta koko tilanne!
- minä
Vaikuttaa kyllä anteeksi vaan siltä ettei miehesi rakasta sua, ei kysele mistä sä pidät ja ei huomioi yms. Oma mieheni on sanonut, että näytän hyvältä ja seksikkäältä aamullakin juuri herättyäni vaikka olen ilman meikkiä ja hiukset sekaisin :)
- Akka
...yksikään äijänretku ei oo itkun ja itsetunnon menetyksen arvonen!
Jos et halua ottaa suihin ni ET OTA! Jos et haluu aina ittees tällätä ni ET TÄLLÄÄ! Jne, jne! That's it!
Jokasen naisen tulee ittees senverran kunnioittaa ja rakastaa ettei suostu jokaseen narinaan mitä se piski keksii vaatii! Minä en ainakaan x:äni kans suostunu, enkä suostu edelleenkään!
Sinuna haistattasin ison paskan ja lähtisin menemään.
Ei kannata yhteen pullaan tukehtua. - kumppani
Jos mies on niin törppö,että pilaa seksittelyn tuollaisilla kommenteilla,voisi olla viisaampaa vaihtaa miestä.Eri asia ja kaikille pareille viisasta,olisi se,että kerrottaisiin hyvässä sovussa ja hienotunteisesti molempien mielihalut myös (ja varsinkin) sänkyasioissa.
Sorry,mut sun miehes ei taida olla parasta ainesta parisuhteeseen.Voi se siitä kehittyäkin,onhan meillä kaikilla parantamisen varaa monessakin parisuhteeseen liittyvässä asiassa.On se niin herkkä asia tuo seksielämä ja sen vaikutus itsetuntoon,että tuollainen elefantti lasikaupassa-suhtautuminen on vihoviimeinen juttu.
Toivottavasti unohdat mieltäsi raastavan tunteen siitä,että olisit huono seksiasioissa.Todennäköisesti olette vain epäsopivia.Kuulostat hyvin "normaalilta" ihmiseltä,enkä usko että ihmeelliset,omalle luonteelle vieraat kommervenkit seksissä mitenkään parantaisivat asioita.
Pitää kuitenkin sen verran omia kokemuksia kertoa,että edellisessä elämässä (lue:ennen avioeroa) olin aika rauhallinen ja vastaanottava osapuoli sänkyasioissa.Syynä siihen lienee ollut exän päällekäypyys,esilämmittelyn puute ja oma "saamattomuus" monessakin mielessä.Uudessa suhteessa (vajaa vuosi) olenkin hyvin aktiivinen,"saava",nauttiva ja ennen vastenmielisestä suuseksistä onkin tullut kiihottava leikki,jota oikein odottaa.
Selitäppäs sille armaallesi elämän tosiasioita,tekisi mieleni oikein itse tulla kertomaan.Seksi on niin mukava ja tärkeä juttu,että jos se ei suju,voipikin kohta heittää pyyhkeen kehään.Tsemppiä sinulle. - saman tien!
Se käyttää sua kohta omalla tavallaan hyväkseen ihan miten haluaa ja satuttaa vielä enemmän kuin tähän asti. Omat rajansa pitää tietää, eikä ilosta ole tuossa tapauksessa varmasti puhettakaan...
- Kaikki voi olla toisinkin :)
Vaikutat itse olevan varsin ok...
Tutultapa kuulostaa, nyt monen vuoden päästä kokemuksesta ystävän neuvo: äijä pihalle vikkelään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635