Tyttökaverillani on jonkunlainen paha syndrooma nimittäin ulkonäkönsä kanssa hän on mennyt ihan sekoksi. Hän ei oikeastaan mieti mitään muuta kuin miltä näyttää. Hän on 18 vuotias tuijottelee peiliin melkein kokoajan ja puhuu vain ulkonäöstä ja siitä mitä pitäisi tehdä, että olisi vielä paremman näköinen ja mikä pahinta hän ei ole koskaan tyytyväinen ulkonäköönsä vaan valittaa aina. Hän on ihan sievä ei siinä mitään, mutta päässä viiraa, ainakin viimeiset 2 vuotta hän on ollut kaikkein pahimmillaan tämän asian suhteen.
Kaikki rahat(työttömyyspäivärahat) menee vaatteisiin, meikkeihin, kosmetiikkkaan ja kampaajalle, hän asuu vielä kotona joten siinä mielessä ei ole vaaraa puillepaljaille joutumisesta.
Kun lähdemme johonki baariin niin suurin ongelma on se jos hän ei ole ns. illan kuningatar. Kun tulemme baariin hän katsastaa ekaks onko paikalla häntä paremmannäköisiä ja jos on meidän on vaihdettava toiseen baariin. Haukkuu kaikki muut tytöt todella pahansuopaisesti etenki ne näteimmät.
Ennen baariin lähtöä hän laittaa itseään tuntitolkulla ja lähes itkee kun on muka niin hirveän näköinen. Meikkaa siis kauheesti ja laittaa päällensä viimisemmät muotijutut ja sit mun pitää vielä videoida häntä, että hän näkee onko tarpeeksi hyvännäköinen ennekuin lähdetään.
Hänellä ei ole poikakaveria eikä varmasti tule olemaan niinkauan kui hän jatkaa tuota. Haukkuu lähes kaikki miespuoliset surkeiks luusereiksi eli hänelle kun ei löydy niin täydellistä miestä, eli pitäisi olla joku Brat Pittin veroinen vähintään.
Kaupungilla kun liikumme hän peilaa vaan näyteikkunoista itseään ohi mennessämme ja kun tulemme ostariin hän käy vähän väliä peilin äärellä korjaamassa meikkiään ja hiuksiaan ja katsoo kokonaiskuvaansa. Pikkupeilistäänki tarkistaa kokoajan naamaansa.
Hän säästää kuulemma rahaa(ihmettelen vaan mistä rahoista) plastiikakirurgille aikoo laituttaa silarit. Hän on hoikka oikeastaan vähän liianki hoikka painaa jotain 42kg ja on 167cm.
En tiedä kuinka pitkälle hän vielä menee, mutta ei hyvältä näytä jos tuosta ei tuu joskus loppua.
Kaverini on
7
1346
Vastaukset
- Arto Mynä
Aika paha homma. Sen pitäis kokeilla mustaa miestä, ni sen jälkeen kelpais varmaan muutki valkoset Brad Pitt, jos enää joku huolis :)
- hone-y
aika ikävältä. Nimittäin 18-vuotiaana todellakin voi tehdä muutakin kuin murehtia ulkonäköään ja säästää silikonitisseihin.
Kaverisi on siis työtön. Mutta onko hänellä jotain muuta tekemistä, josta hän saa täytettä elämäänsä ja onnistumisen tunteita? Hänen täytyisi huomata, että elämässä on muutakin kuin ulkonäkö. Mielestäni yksi fakta ihmisestä on se, että jos ei ole mitään merkityksellistä tekemistä, niin ihminen alkaa tuhlaamaan aikaansa täysin toisarvoisiin asioihin.
Myös se olisi hyvä hänen huomata, että ihmisessä merkitsevät oikeastaan kaikki muut asiat kuin ulkonäkö. Tässä voisit hänen ystävänään olla avuksi aika helpostikin: kehu häntä muista kuin ulkonäöllisistä asioista. Kerro hänelle, että hän on hauska/hyvä piirtämään tai kirjoittamaan/laittamaan ruokaa tms. Hänen pitäisi oppia arvostamaan muitakin asioita itsessään kuin sitä ulkonäköään. Ei nyt tarvitse liikaa suitsuttaa mutta sopivassa tilanteessa ujutat kehun keskusteluun. Samoin muissa ihmisissä hänen pitäisi oppia huomaamaan muita asioita, voit tuoda niitäkin esille samaan tapaan.
Kyse on eräänlaisesta ajattelun ongelmasta, väärästä ajattelutavasta, ei pelkästään pinnallisuudesta. Ajattelutapa on aina muutettavissa. Olisi tärkeää, että hän löytää elämäänsä muuta sisältöä. Nyt hän vain tuhlaa aikaansa... Hyvä että sinä välität hänestä :)- Ihmtyskummitus
..aika ilkeältä (pahoittelut siitä etukäteen!)... En vain voi olla sanomatta, että todennäköisesti työttömänä se kaverisi pysyy jatkossakin, jos ajatukset askartelee kaiken aikaa vain uusissa tissi- hankinnoissa ja meikeissä. Säästäis enemmin vaikka johonkin kansanopiston kurssiin, niin saattais saada kenties vähän eväitä sitä työelämääkin varten (ja sitä kautta taas lisääkin niitä tissi- rahoja,heh..).
No ei..ymmärrän, että kaverisi on vielä kovin nuori. Semmonen kahdeksantoista- vuotias saattaa joskus olla vielä hyvinkin epävarma itsestään ja minäkuvastaan. Tulis mieleeni, että ehkä se työttömyys jotenkin nakertaa kaverisi itsetuntoa, ja se ulkonäön puunaaminen toimii sitten jotenkin omanarvontuntoa kohottavana toimintona.(?) Jospa hän sisällänsä vaikkapa ajattelee jotenkin siihen malliin, että: " Eipä mulla ole töitä, mutta olenpa sentäs aika huoliteltu ja nätti". Siinä ulkonäköänsä puunaillessaan hän voi unohtaa kaikki huolensa, kun ( mihin suuntaan joku toinenkin jo kirjoitti..) keskittyy toisarvoisuuksiin.
Jotenkin tuon tyylisen logiikan mä luulisin piilevän kaverisi käytöksessä, jollei hän sitten (anteeksi nyt vain taas!) ole ihan täysi kana. (Täysi kana ei nimittäin olisi yhtään edes huolestunut pitkittyvästä työttömyydestään tai kiinnostunut tulevaisuudestaan, muuta kuin mitä tulee meikken ostamiseen...)
En oikein ymmärrä, miten jaksat tuollaista kaveria, hän kun vaikuttaa aika rasittavalta ihmiseltä. Se videointi- juttu ( voiko olla edes totta?!!)oli kyllä kaiken huippu!:D Kyllä mun mielestäni tuo kaverisi käytös lähentelee jo jonkinlaista narsismihäiriötä, enkä itse varmaan jaksais katella kaveria, jonka maailmaan ei muuta mahdu, kuin itsensä pakkelointi. Omasta ulkonäöstään, kunnostaan jne. tulee toki pitää huolta, mutta liika on aina liikaa...
Kuten joku toinekin tässä jo aiemmin sanoi, kaverillesi voisi tehdä hyvää vaikkapa jonkun uuden harrastuksen aloittaminen. Hän tarvitsisi lisää sisältöä elämäänsä. Luulen, että jos kaverisi kohdalla tuo pakkomielteenomainen ulkonäköön keskittyminen pohjimmiltaan liittyy huonoon/ huonohkoon itsetuntoon, innostuminen vaikkapa jostakin uudesta harrastuksesta saa liiallisen ulkönäköfiksaation kyllä katoamaan. Jos taas kysymys on jostakin muusta, en tiedä mitä olisi tehtävissä. Parasta kaverillesi tietysti olisi, jos hän pääsisi töihin.
- itsekin
Paitsi että saattaa olla 173cm ja paino 42kg. Se ei vain halua olla huomioitu ja kadehdittu, vaan saa tällaista myös silloin, kun haluaa "piilotua" esim. baarin nurkkaan. Mut hei, joulufiiliksii!!
- psy
Kaverillasi on ilmeisesti jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Hän tarvitsee asiantuntijan apua. Mielenterveystoimistot auttavat tälläisissä asioissa. Sinun pitää tukea kaveriasi ja puhua avun hakemisesta. Älä leimaa, auta.
Ihmismielen temppuja ei aina kotikonstein hallita. Siksi meillä on psykologeja. Leimautumispelko viivyttää usein avun hakemista, ja tilanne voi vain pahentua. Kyllä vanhempienkin pitäsi jotain huomata.- Ihmetyskummitus
Osasit esittää neuvosi rakentavalla tavalla, toisin kuin esim. minä ed. vastauksessani.:-) Olen kuitenkin samaa mieltä, että jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä tuossa on varmaankin kysymys, ja ihmettelin tuota juttua lukiessani aivan samaa kuin sinäkin, eli että kumma juttu olisi, jos tuossa vaiheessa tytön vanhemmatkaan eivät olisi jo huomanneet jotain outoa...Tyttö on mielestäni myös fyysisesti jo hieman liian laiha, joten taustalla saattaisi olla esim. jonkinasteisia syömisongelmiakin (?), mitkä sitten osaltaan voivat pahentaa tytön oirehdintaa.(?)
Pahoittelen omaa tiukkasanaisuuttani edellisessä viestissäni. Missään nimessä en lähtökohtaisesti oleta, että tuo kirjoittajan kaveri olis lähtökohtaisesti ehdottomasti "tyhmä ihminen".;-) Hänhän kun voi, työttömyydestään huolimatta, olla vaikka kuinka fiksu... Mua vaan silloin kirjoittaessani otti niin h*mmetisti pattiin tää nykyajan henki, jossa sanoma nuorille ihmisille menee usein jotenkin niin, että " Ulkonäöllä onneen!", tai, että " Parempi julkkiksena, kuin taviksena!" Itsetunnoltaan hauraat nuoret ihmiset takertuvat sitten usein siihen harhaan, että kunhan vaan oon hyvännäköinen ( mitä se sitten pitääkään sisällään), niin mä oon kelpaava. Yäk,ikäänkuin millään sisäisyydellä ei enääolis väliä ollenkaan...
Mun mielestä narsismihäiriöisiä, itseensä ja omaan olemukseensa keskittyneitä ihmisiä on olemassa jo ihan tarpeeksi. Olen suoraansanottuna kyllästynyt tähän "narsistisuuden silmillehyökkäämiseen", jota ei voi tv:n ja netinkään vuoksi todellakaan välttää! Siksi, vaikka pidänkin itseäni kaikkinensa ihan oikeudenmukaisena ja empaattisena, en voi joskus olla nauramatta vahingoniloisesti ja ilkeästi (myönnän..), kun joku omaan narsismiinsa sairastunut taas nolaa itsensä esim. tv:ssä...
Esimerkiksi käy vaikka Idols- ohjelma, ja huonot laulajat siinä (= miten joku VOI olla niin todellisuudesta irtautunut, että uskoo muiden haluavan kuulla enemmänkin lauluaan, vaikka kuulostaa lähinnä raakkuvalta varikselta?), tai joku Miljonäärijussi (= naikkoset tekevät itsensä vapaaehtoisesti naurunalaiseksi, ilmeisesti jonkin p*skajulkisuuden vuoksi..).
Mutta puuh, tämä tästä... Olen paasaamiseni aiheesta paasannut. (Toiv. kukaan ei palopuheestani ärtynyt.;-) No, voihan tekstini yli hypätä, jos ei kiinnosta.:-) Toivottavasti todellakin ketjun aloittajan ystävä saa apua! Mustakin on tärkeää, että sinä aloittaja pysyt hänen tukenaan, siitäkin huolimatta, että hänen käytöksensä olisi välillä rasittavaakin. Ystäväsi varmaankin tarvitsee sua nyt.
- -QueenOfHearts-
voi olla joku trauma.. esim. lapsuuden kodista. Ei tarvitse olla edes mitään kovin "vakavaa", ihmismieli on vain niin kovin herkkä lapsena. Jotkut vanhemmat kun eivät ajattele että jotkut kommentit lasten ulkonäöstäkin voi vaikuttaa näin. Itsetunto on siis huono, eikä huono itsetunto parane ulkoa sisälle vaan toisinpäin. Ei siis auta vaikka kuinka ihmistä kehuisi, oivalluksen "olen ihana sellaisena kuin olen" täytyisi lähteä ihmisestä itsestään.
Olen sitä mieltä että ihmisten tulisi tehdä "retkiä" jonnekkin vammaisten hoitolaitoksiin, niin ymmärtäisivät arvostaa elämäänsä ja itseään. Itse teen sitä toisinaan ja minusta se on hyvin tervehdyttävää. Esim. downin syndroomasta kärsivät ihmiset ovat aivan ihanan optimistisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Miksei me muut osata? täytyy vaan aina naputtaa turhista... nyt eksyi jo sivupoluille ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640