Nyt on See you on the other side soitettu ympäri n. 10 kertaa (vaatii toistoa auetakseen). Mielestäni erttäin onnistunut uudistus Kornille. Saattaa vaatia aika paljon pureskelua vähemmän avarakatseisille "hevareille" tai vanhoille faneille. Tämähän on jo aika sopivaa aikuisempaankin makuun! Teiniangsti on kaukana takana. Levy on mahtava kokonaisuus, eikä kornille tuttua pitkän-levyn-tuntua ole havaittavissa. Lähes kaikki biisit toimivat loistavasti.
UUSI Korn
10
618
Vastaukset
- Spellbound
Tulihan petyttyä pahan puoleisesti Korniin, tosin vasta 3 kuuntelukertaa takana mutta.. Missä kaikki aggressiivisuus ? Biisit on parhaimmillaankin vain keskinkertaista Kornia ja tosi tasapaksua menoa muutenkin ja todella huono linjanvaihto. Kyllä luulen ettei toi tosta enää kuuntelemalla parane mihinkään paska mikä paska, vittu. No onneksi on monta hyvää Kornin levyä joita voi kuunnella.
- Ex-fani(ko)
Tuo uusi levy on kyllä sellaista suhinapoppia ett huhhuh. Joo kunnon runttausbiisit puuttuvat, ja rummut on varmaan yli puolessa biiseistä koneella tehdyt. (Ja jossain haastattelussa David taisi sanoa, että vaikeimmat rumpuosuudet ikinä...)
Ja toisekseen, mitäs uutta tuossa tekeleessä oli? Orgy teki samanlaista (ainoastaan hemmetisti parempaa) jo n. 6 vuotta sitten. Ei hyvä. Ei alkuunkaan. - poppikorni
Mikä on kornin SE levy, jota suosittelette ensimmäiseksi hankinnaksi siltä bändiltä. Olen kuunnellut sen kokoelman lävitse ja siellä oli joitakin hyviä biisejä, mutta on bändin ns. läpilyöntilevy?
- Ex-fani(ko)?
poppikorni kirjoitti:
Mikä on kornin SE levy, jota suosittelette ensimmäiseksi hankinnaksi siltä bändiltä. Olen kuunnellut sen kokoelman lävitse ja siellä oli joitakin hyviä biisejä, mutta on bändin ns. läpilyöntilevy?
Vaikkakin se Blind on yhä ykkönen. Kornin eka on tietty klassikko mutta FTL on läpilyönti ja paras.
- keijo
poppikorni kirjoitti:
Mikä on kornin SE levy, jota suosittelette ensimmäiseksi hankinnaksi siltä bändiltä. Olen kuunnellut sen kokoelman lävitse ja siellä oli joitakin hyviä biisejä, mutta on bändin ns. läpilyöntilevy?
Ensimmäinen levy (Korn) on tosiaan kaikkein legendaarisin. Siitä kaikki sai alkunsa ja on edelleen parhaita korn-levyjä. Follow the leader on läpimurtolevy ja ehkä helpoiten lähestyttävä, mut omasta mielestäni Kornin heikoin levy (vaikka sekin loistava). Toinen parhaista korn-levyistä on Untouchables, mutta se on aika vaativa levy ja hitaasti aukeava.
Kaikilla kyseisestä bändistä pitävillä on omat mielipiteet parhaasta levystä, joten ei auta kuin kokeilla. Valitse lempibiisis kokoelmalta ja kato millä levyllä ne ovat ja hommaa se.
- cuckooon
Samaa mieltä. Kyllä tuo uusi levy lunastaa kaikki odotukset ja enemmänkin! Loistavaa tykitystä! Moni todella hienoja kipaleita.. tuo lätty toimii oikein loistavasti autoilumusiikkina vielä!
- Toimii!!
Kyl tämä see you on the other side on todella loistava lätty!! ehkäpä jopa tämän vuoden paras levy!
- Danah
Aivan mahtava levy!!
Soi koko ajan =) - kameli
Neljästätoista biisistä vain 4 keskinkertasta, loput mahtavia. Ostin sen kalliimman, special editionin, jossa mukana lisälevy. Ne biisit disc 2:lla on parempia kuin monet varsinaisella levyllä. Ihmetyttää niiden hylkääminen.
- Corny
Kyllähän uus levy on huippu! Hyvä vaan että tulee jotain uutta ja yllättävää. Hiton hyvin tuotettua matskua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763