että ihmiset kehtaa

Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa olemme pitäneet yhteyttä jo vuosia. Ystäväni elää avoliitossa, jossa hänen miehensä elättää häntä täysin: talo, auto ja kaikki on miehen hankkimaa. Tämän tästä he käyvät myös ulkomailla, ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Mies ei ainakaan ryyppää, pahoinpitele tai petä.

Ystäväni on ottanut sen sijaan oikeudekseen pettää avopuolisoansa aina kun silmä välttää. Hänellä on eräs miespuolinen kaveri, jonka luo hän menee aina silloin tällöin yöksi. Eihän kaverin luo menemisessä ole mitään pahaa. Kissanpaskat! Totuus on kuitenkin toista: he paneskelevat toisiaan, suukottelevat ja halailevat jne.

Mua hirvittää, ettei ystäväni tajua, millaisessa valheessa hän elää jatkuvasti. Hän on onnistunut uskottelemaan itselleen, että hänellä on oikeus panna vierasta: kun minulla on mukavaa, niin se riittää. Viis toisen tunteista. Kaiken huipuksi ystäväni arvostelee hyvin törkeästi muita ihmisiä, heidän parisuhteitaan jne. Ettäs kehtaa!

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut moralisoida tai korottaa itseäni muiden yläpuolelle. Olen itsekin ollut ihastunut avioliittoni aikana syvästi vieraaseen mieheen, ja se oli jo ihan riittävän rumaa, vaikkei seksiä sattunut olemaankaan vieraassa punkassa. Mua vaan raivostuttaa, että kaverini pitää itseään niin erinomaisena tyyppinä, että hän ottaa oikeudekseen käyttäytyä suhteessa aivan miten sattuu ja kaupan päälle haukkuu vielä muut ihmiset! Tulee hetkiä, jolloin en jaksaisi katsella ko. henkilöä enää yhtään. Kokemuksia?

(Mulle on turha sit sanoa, että mun velvollisuus on kertoa asiasta ystäväni avolle - sitä en tule ikimaailmassa tekemään. En halua sorkkia toisten ihmisten parisuhdetta.)